maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kun klaustrofobinen laitesukeltaa


Mieli pystyy ja taipuu moneen, kun tahtoo ja keskittyy. 


En ole maailman ihmisistä varmastikaan se kaikkein ahtaan- tai suljetunpaikankammoisin, mutta jo pääni päälle heitetty peitto, jota pidetään halausotteella ympärilläni, saa haukkomaan henkeä ja ahdistumaan.

Ajatus luolista saa sydämeni lyömään nopeammin, ja mielikuva ahtaaseen joutumisesta tai hengittämisestä jonkin laitteen läpi, kun päällä on monta metriä vettä, lisää sydänparan kierroksia. Siksi laitesukeltaminen ei ole tuntunut itselle luontaiselta tavalta tutkia merenalaista elämää.

Kunnes löysin itseni pari vuotta sitten luolasta. Snorklaamasta. Voit lukea tuosta kokemuksestani tästä aiemmasta postauksestani

Tuo kokemus sai näkemään oman mielen voiman uudella tavalla. Ajatus laitesukeltamisen kokeilusta jäi kytemään. Tuntui väärältä antaa pelkojen pitää vallassaan, ja rajoittaa elämääni. Alkuvuodesta puhuin ajatuksistani miehellenikin. 

Sitten tuli Janin ja minun vuosipäivä. Löysin tyynyn alta lahjakortin, joka oli osoitettu laitesukelluskokeiluun Riihimäelle. Oli otettava itsestä mittaa.

Nyt kokemus on takana, enkä voi lakata ihmettelemästä uskaliaisuuttani. Kun palaan mielessäni 3,5 metrin syvyyteen altaan pohjalle painavana ja kyvyttömänä nousta pintaan noin vain halutessani, rintaani alkaa hiukan puristaa. On pakko kummastella, mistä tuo rohkeuteni sekä päättäväisyyteni oikein kumpusi?

Rohkeushan on sitä, että tekee asioita jotka pelottavat.



TIETOINEN HENGITYS AUTTAA


Homma alkoi teoriaosuudella. Kävimme läpi tärkeimmät vedenalaiset viittomat ja sukellustarvikkeiden osat sekä nimet. Huomasin hengityksen pyrkivän pinnallisemmaksi merkkinä jännityksestä. 

Hengitin tietoisesti tarpeeksi syvään sisään ja saman verran ulos. Puhun tarkoituksellisen rauhallisesti, jotta kehoni energia pysyisi tasaisena. Taisin onnistua, koska Jani kuvaili aistineensa minusta rauhallisuutta, eikä suinkaan pakokauhua jota hän alkuun epäili minun tuntevan.

Varsinkin niin hetkinä, kun tietoa tuli paljon ja tuntui etten pysty omaksumaan sitä, hermostuneisuus yritti saada valtaa. Sitten mietin, että asiat selviävät kyllä, ja onhan tästä muutkin suoriutuneet.

Uimalasien ja räpylöiden testaamisen jälkeen tuli osuus, jonka vuoksi olin alunperin päätynyt tuona iltana Riihimäen uimahalliin. Piti hengittää laitteen kautta.

Laitoin regulaattorin tuttiosan suuhuni. Puhalsin voimakkaasti ulos. Sitten hengitin paineilmaa keuhkoihini.

Ei se tuntunutkaan vaikealta. Ei raskaalta tai mahdottomaltakaan. Ulostuleva ilma piti hassua pörinää, mutta se kuulemma kuului asiaan, eikä sitä tapahdu veden alla.


PINNAN ALLE


Vesi oli kylmää ja laitteet tuntuivat painavilta. Oli vaikea pysyä pystyssä, kun paineilmasäiliö sekä tasapainoliivi huojuttivat tasapainoani. Ei silti hermostuttanut vielä.

Sitten harjoiteltiin veden alla hengittämistä. Se olikin yllättävän helppoa siihen nähden, millaisen peikon olin siitä itselleni tehnyt.

Laitesukeltamisessa on tärkeää hengittää koko ajan, muuten paineiden kanssa tulee ongelmia, jotka voivat vaikuttaa keuhkoihin. Onneksi olen tehnyt hengitysharjoituksia jo vuoden. Siitä oli selkeästi hyötyä. Paitsi yhden kerran...

Harjoittelimme myös maskin tyhjentämistä vedestä ja huurusta pinnan alla. Ensin päästin maskiin hiukan vettä, huljuttelin lasit puhtaiksi ravistelemalla päätä kevyesti. Sitten käänsin katseen ylös, painoin maskin yläreunasta ja puhalsin nenän kautta ulos niin, että vesi tuli ulos lasien alareunasta. Kuulostaa yksinkertaiselta. Miksi se ei sitten tuntunut siltä vedessä?

Paineiden vaihtelu, eli se kuinka pääsee syvemmälle ja taas pinnan suuntaan, oli haastavaa. En oikeastaan osaa selittää miten se tapahtuu, koska en hanskannut sitä. Siitä huolimatta löysin itseni altaan syvästä päästä, vatsallani makaamasta ja hengittämästä. 

Mietin, että tässä sitä nyt ollaan. Onpa epätodellista. 

Se oli enemmän, kuin olin osannut aavistaa. Minulle olisi riittänyt matalassa päässä testailukin. Olisin saanut jo siitä itseni ylittämisen tunteen.

Olo ei ollut mukava oikeastaan missään vaiheessa harjoittelua, enkä voi sanoa kokemuksen olleen hauskanpitoa.  

Kun teki jo kipeää, muistin, että korvien painetta pitää tasata. Paineilman hengittäminen kuivatti kurkkuni ja suuni santapaperiksi. Tunsin takahampaani pinnat oudosti. Jossain kohtaa unohdin hengittää. 

Silloin, sen huomatessani ajattelin, että herran jumala, just tätä ei saanut tehdä. Pakokauhu kävi oven takana. Pidin pään kylmänä, palautin ajatukseni hengittämiseen ja mietin, että se on ainut mitä juuri nyt täytyy tehdä. Näytin ohjaajalle ok merkkiä vastaukseksi hänen viittomaansa kysymykseen, onko kaikki kunnossa.

Koko kroppa huusi haluaan päästä pinnan alta pois.

En silti mennyt. Jäin, ja katselin ympärilleni. Pinnan alla sinisessä maailmassa oli paljon muitakin. Oli meidän ryhmämme muita jäseniä, ja uppopallon pelaajia, joka istuivat ilman happilaitteita tyynen rauhallisina melkein neljän metrin syvyydessä altaan pohjalla. Seurasivat siellä meidän toikkarointiamme. 

Testailin ylös- ja alaspäin etenemistä ohjaajan ohjauksessa siihen saakka, kunnes kurkun kuivuus alkoi tuntui sietämättömältä. Näytin peukkua, joka on merkki siitä, että tahdon ylös. Ohjaaja auttoi nappuloiden kanssa. Näytti, että painat vain vähän (muuten olisin sinkoutunut liian nopeasti pintaan). Minä tein työtä käskettyä ja pikkuhiljaa olimme pinnalla. Nappasin tutin pois suustani. Pidin kiinni altaan ratamerkistä, yskin ja nieleskelin. Olin ihan poikki. 

Allasajan loputtua istuin saunassa yksin. Mietin oliko äskeinen totta. Jos olisin jaksanut, olisin röyhistänyt rintaani. 

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Hyvän olon tavoittelu ja ekologinen elämäntapako pakonomaista äärimmäisyyksiin hinkkaamista?

Koirat hipsivät vähäeleisen varovaisesti takavasemmalle, kun puuskahtelin tuolissani helmikuun Trendi-lehti käsissäni. Olin ärsyyntynyt ja ne vaistosivat sen.

Kyse on Ruokarauhaa! -nimisestä artikkelista, joka pureutuu ruokavalio- ja hyvinvointiteemaan. Sen ingressi kuuluu näin:

"Vältä sokeria, ryhdy gluteenittomalle, vaihda soijajugurttiin! Vatsa ja maapallo saattavat kiittää ruokavalioiden uudesta suosiosta. Mutta miksi syömästämme ruuasta tuli ravinnon lisäksi lifestyle-valinta?"

Halusin tietää vastauksen esitettyyn kysymykseen, vaikkakin pohdin koko kysymyksen tärkeyttä. Että onko tosiaan oleellista pohtia, miksi syömämme ruoka on lifestyle-valinta, kun kaikkihan me elämme elämäntyylimme mukaan muissakin asioissa.

Lisäksi vastaus ei minusta edes ole oleellinen niin kauan kuin "vatsa ja maapallo saattavat kiittää ruokavalioiden uudesta suosiosta," juttua lainatakseni. Jos hyvinvointia tavoitteleva elämäntapa lisää yksilön ja mahdollisesti jopa suuremman joukon onnellisuutta, eikö se ole ainoastaa hyvä asia?


En lopulta tainnut saada vastausta kysymykseen, tai se peittyi kuohuntaani. Juttu nimittäin jätti fiiliksen, että hyvän olon tavoittelu ja ekologinen elämäntapa on pakonomaista äärimmäisyyksiin hinkkaamista tai hyväosaisten harrastus, joka saa aikaan inhottavaa kateutta muissa. Siis heissä, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia tietoa tai laadukkaampaa ruokaa tarjoushampurilaisten sijaan.

Esimerkkinä käytettiin kauniita Instagram-annoksia. Sitä, kuinka aamiaisannosten päälle on "aikaa ja vaivaa säästelemättä, geometrisella tarkkuudella aseteltu pähkinöitä, kiivinpaloja ja tuoreita vadelmia, eikä sen vuoksi jää aikaa selvittää, mitä omaa työaikaa koskevalle kilpailukykysopimukselle kuuluu".

Minä ajattelen, että Instagramin tarkoituksena on tarjota ihmisille visuaalista karkkia ja inspiraatiota. Siitä on tullut vaihtoehto aikakauslehdille tai reseptikirjoille. En jaksa uskoa kenenkään viitsisivän väsätä jokaista annostaan tuntitolkulla, vaan pikemminkin niihin panostetaan, jotka päätyvät Instagramiin.

Tämä upea annos on kuvakaappaus ruokabloggaaja Jon Instagram-tililtä: healthyeating_jo

Myös ruokapreppaajat - eli he, jotka valmistavat etukäteen koko viikon ruuat, jotta jääkaapissa olisi aina jotain terveellistä - saivat oman osansa prässistä. Ruokien etukäteisvalmstelutrendi muistuttaa Trendi-lehden mukaan pari vuotta sitten vallalla ollutta kotoilubuumia. "Samaan aikaan asiantuntijat huolestuivat, haittaako liian innokas kotoilu esimerkiksi naisten työuria, jos kodin puunaaminen alkaa äkkiä kiinnostaa enemmän kuin työtehtävistä suoriutuminen", luin.

Jutussa on paljon kohtia jotka saivat pohtimaan, miksi (hyvää tekevästä) kärpäsestä täytyy tehdä (pahaa tekevä) härkänen? Miksi hyvinvoinnista kiinnostuneen täytyy saada lukea olevansa "ruokaintoilija." Raukka, joka ei kiinnostuksen kohteensa vuoksi tiedä mitä muualla maailmassa tapahtuu.

Vaikka onkin hyvä katsoa ja arvioda asioita eri vinkkeleistä, emmekö voisi olla tyytyväisiä, että jo niin pitkään huonolla tolalla olleeseen tärkeään asiaan on saatu edistystä? Ympäristökysymykset ovat päivän polttava asia ja on kai yleisessä tiedossa myös se, että syömämme ravinto on yhteydessä terveyteen?

Otetaan esimerkiksi tuorein kohdalleni sattunut tiedote: Reijo Laatikainen, terveydenhuollon maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti sekä dosentti ja syöpätutkija Timo Joensuu sanovat, että kolmannes syöpätapauksista voitaisiin välttää terveellisellä ravinnolla ja riittävällä liikunnalla. Tämä käy ilmi miesten pian julkaistusta kirjasta Syö hyvin, voi paremmin – Ravinto syövän ehkäisyssä ja hoidon tukena.


Mielestäni ei ole asiallista määritellä itsestään, läheisistään sekä ympäristöstä huolta pitäviä ihmisiä "ruokavalioilla kikkaileviksi, tylsistyneiksi hyvätuloisiksi", jotka harrastuksellaan voivat syventää yhteiskunnallisia jakolinjoja, kun kaverilla ei välttämättä ole varaa vaihtaa jokaista korvapuustiaan raakakakkuun kahvilareissulla. Samalla logiikalla tupakoimattomat ovat pahiksia.

Näinä aikoina, kun ilmastonmuutos on totta ja ihmiset ovat monin eri tavoin sairaampia kuin koskaan, ei olisi varaa sammuttaa kenenkään kipinää pitää itsestään ja ympäristöstään parempaa huolta. Toivoisin, että kirjoittaisimme hyvinvoinnista positiivisessa ja kannustavassa hengessä. Ei latistaen tai pilkaten.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Testissä Lidlin joogavaatteet - saako halvalla laatua?

Kun oman kylän Lidliin saapui kuorma-autollinen joogavaatteita(!) ja tarvikkeita, lähdin suitsait sukkelaan penkomaan laareja.

Koska olen kuullut Lidlin urheilutamineista vain hyvää, ei arveluttanut ostaa täydennystä omaan joogagarderobiin. Hinnalla nuo eivät olleet pilattu ja kovin nopeasti tuotteet olivatkin käyneet kaupaksi. 

Esimerkiksi söpöt joogatopit. Jäljellä oli vain minulle epäsopivia kokoja. Enkä löytänyt lainkaan kauniita, pitkähihaisia kietaisumallisia joogapuseroitakaan. Höh.

Löysin kutenkin harmaat joogatrikoot ja takin samassa kuosissa, haaremimalliset löysät housut sekä joogablokin ja maton. Testasin nämä käytössä. 


Joogamatto

Tarjolla oli kahta väriä. Vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Oikeasti kumpikaan ei houkuttaut, mutta halusin testata maton toimivuuden. Siispä punainen lähti mukaan. Siinä oli sentään kivaa kuviota.

Matossa on kohtuullinen pito. Alaspäin katsovassa koirassa ei otteeni lipsahtanut. Nyppylämäinen pinta sai kuitenkin pohtimaan maton kestävyyttä. Niinhän siinä kävi, että toisella testikerralla ensimmäinen pikkupalanen irtosi. En siis suosittele tätä. 


Joogablokit

Hiukan pehmeämpi kuin joogakaupasta ostettu tiiviimpi palikka, mutta aivan toimiva. Tykkäsin siitä, että paketissa oli kaksi blokkia, ja ne sai edullisemmin kuin yhden palikan joogakaupasta ostettuna. 


Haaremimalliset löysät housut

Ihanan pehmeät ja ilmavat päällä. Olen käyttänyt näitä välillä ihan kotihousinakin käyttömukavuuden vuoksi. Materiaali joustaa erittäin hyvin, vyötärönauha on mukavan leveä ja kivana yksityiskohtana täytyy mainita nilkan hiihtarityyppinen osa, joka saa halutessaan jalkapohjan alle. Päkiä ja kantapää jäävät kuitenkin paljaaksi. Tykkään nästä. 


Joogatrikoot

Kiva kuvio. Hiukan sukkahousumainen fiilis, mistä miinuspiste. Materiaali on napakka, mutta kangas kuitenkin sen verran ohut, että iho paistaa tietyissä asanoissa läpi. Harjoituksen aikana housut pysyivät hyvin ylhäällä ja antoivat liikkeissä mukavasti periksi. Tarpeeksi leveä vyötärönauha. 


Takki

En ollut vielä aloittanutkaan harjoitusta, kun oli jo lämmin. Jania nauratti, kun puin nämä saman kuosisten trikoiden pariksi. Näyttävät kuulemma alusvaatekerrastolta. Takki antaa mukavasti periksi liikkeissä mutta on niin lämmin, etten pystyisi pitämään koko harjoituksen ajan päällä. Ei onneksi tarvitsekkaan. 


Yhteenvetona voisin sanoa, että en jatkossa luota palavasti Lidlin trikoiden laatuun - olen niiden suhteen muutenkin tarkka ja nirso, läpi ei saa näkyä - mutta muita urheiluvaatteita voisin sillä silmällä katsella ja hankkia tarpeeseen. 

Tarvikkeissa on syytä pohtia omaa hinta-laatusuhtautumistaan ja tarvettaan. Esimerkkinä blokit. Ne eivät kohtaa samanlaista käyttöä - esim. venytystä - kuin matot, joten ne kelpaavat hyvin. Matto taas, no se luultavasti hajoaa enemmässä käytössä. 

torstai 9. maaliskuuta 2017

Ihanan makuinen ja kolesteroliarvoja tasaava kookos

Hei kaverit. Minun on nyt aivan pakko myöntää tämä: Alkoholi on tuonut elämääni jotain hyvää. Nimittäin kookoksen. Tuon herkullisen, samaan aikaan raikkaan ja pehmeän makuisen, jumalaisen hedelmän. Jännä sinänsä, mutta vielä muutamia vuosia sitten kookoksen maku ei varsinaisesti hellinyt makuhermojani. 

Sitten matkustin Meksikoon, join siellä elämäni parhaan drinkin - kookospohjaisen Pina Coladan - ja rakastuin. Sen jälkeen kookos on hivuttautunut pikkuhiljaa muuhunkin käyttöön, ja nyt se kuuluu melkein jokapäiväiseen elämääni. 

Esimerkiksi, tämän aamun aloitin kookosöljykahvilla - kookosöljy pehmentää ihanasti kahvin kitkeryyttä, ja päivällä valmistin välipalaksi kookospohjaisen smoothien. Käytän kookosta myös eri muodoissaan kaurapuuron pohjana, ihovoiteena, sekä joskus smoothiessa ja paistorasvana. 

Ruskeaa kookospähkinää käytetään varsinkin ruoanlaitossa

Uusin ihastukseni on kookosvesi. Pääsin sen raikkaaseen makuun kiinni vasta tänä vuonna Thaimaassa. Maistelin tuoretta kookosvettä jo pari vuotta sitten, mutta maku oli silloin tunkkainen. 

Onneksi annoin vedelle uuden mahdollisuuden, nimittäin tänä vuonna Thaimaassa aika oli vihdoin kypsä ja kookosvesi täydellisen raikas. Ja se valkoinen hedelmäliha. Sekin oli niin hyvää, että lusikoin sen kookoksesta kun olin ensin juonut janooni elektrolyyttipitoisen nesteen. 

Kookos on kovin kiistelty hedeelmä. Ihmiset kai jakautuvat kahteen leiriin sen suhteen: Niihin, jotka vastustavat kookoksen käyttöä peläten sen tukkivan verisuonet - toisaalta samat tyypit saattavat mussuttaa teollista kääretorttua tai leikkeleitä, jotka lisäävät kehon hiljaista tulehdusta - ja niihin jotka uskovat kookoksen tekevän hyvää. 

Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita kumpaan leiriin pystytän telttani? Samalle alueelle  kuuluu miehenikin, joka muuten juuri tuossa ruokaa tehdessään pohtii, voisiko riisinkeitinveteen lisätä kookosmaitoa?

- Luulen, että se on hyväksi minulle. Kookoksella on hyödyllisiä ominaisuuksia, vastasi Jani kun kysyin miksi hän käyttää kookosta.

Niin. Ne hyvät ja osin kiistellyt ominaisuudet. Mitä ne sitten ovat? 

Minä käytän kookosta, koska se maistuu hyvältä ja tuntuu ihanalta ulkoisesti käytettynäkin. Se tasaa elektrolyyttitasapainoa esimerkiksi kuumassa tai liikunnan jälkeen, miksipä ei myös vatsataudissa? Kookos laskee kehon hiljaista, matala-asteista tulehdusta sekä tasaa kolesteroliarvoja ja näin ollen voi vaikuttaa terveyteen suotuisasti, siis jos kokonaisuus on kunnossa. Kookoksessa on runsaasti rasvaa, jota tarvitaan yhtenä tärkeänä energianlähteenä. Lisäksi sen sanotaan rauhoittavan vatsaa.

Aika monta hyvää syytä. 

Tämä nuori vihreä on näistä kahdesta eri kookospähkinästö se, jossa on ihanan makuinen neste: kookosvesi. 

Ihanaa viikon jatkoa! Pitäkää itsestänne huolta ja panostakaa laatuun.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Tänä keväänä panostetaan tasapainoon

Kun suorittamisen kuristavasta otteesta malttaa luopua, keho ja mieli pyrkivät tasapainoon. Hyvinvointi lisääntyy ja on helpompaa tehdä hyviä valintoja. 

Glorian päätoimittaja Saila-Mari Kohtala pohti helmikuun numeron pääkirjoituksessaan taannoista liikunnallista herätystään. 

Kohtala kertoi rakentaneensa koko elämänsä sen ympärille, että hänen pitäisi liikkua. Mutta ei. Liikkuminen ei tuntunut helpolta. Kun hän sitten vaihtoi tuttavansa kanssa kuulumisia ja tuli maininneeksi, että hänen pitäisi liikkua enemmän, komppaamisen sijaan hänen ystävänsä totesikin: ”älä liiku. Ihan turha pohtia moisia, ei siitä väkisin mitään tule kuitenkaan”. 

Niinpä Kohtala päästi irti. 

Nyt hän liikkuu enemmän, ja kertoo lomamatkoillaankin kuntoilleensa ensimmäistä kertaa elämässään joka päivä, mutta ehtineensä silti pötkötellä myös kirja kädessään. 

Mitä jos sinäkin päästäisit Kohtalan tavoin irti? Lakkaisit suorittamasta. Minäkin tein niin. 

Ajattelen, että suorittaminen syö tasapainoa. Ja tasapaino, se voisi mahdollistaa niin paljon, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kun keho ja mieli hakeutuvat tasapainoon, moni ongelma pienenee ja pikkuhiljaa sulaa selluliitin lailla pois. 



 TÄNÄ KEVÄÄNÄ PANOSTETAAN TASAPAINOON - JA NÄIN SE TEHDÄÄN

Päästä irti suorittamisesta.  

Muista, että sinä olet yksilö. Yleisesti hyväksi havaitut tavat eivät välttämättä lisää juuri sinun hyvinvointiasi. 

Olosuhteiden muuttuessa huomioi, että aiemmin loistavaksi havaitut tavat eivät välttämättä lisää hyvinvointiasi tässä uudenlaisessa tilanteessa. Aina ei tarvitse uskoa omaa mieltään joka piiskaa pysymään rutiineissa, vaikka ne eivät olisi hyvinvoinnille edullisia. 

Työllä ja opiskelulla on merkitystä. Esimerkiksi kovin stressaavaa työtä tekevän kannattaa miettiä, kuinka kovia liikunnallisia harjoituksia on järkevä tehdä. Vai onko ollenkaan.

Kun suunnittelet harjoituksiasi, muista tasapaino tässäkin. Se muodostuu aerobisesta- sekä lihaskuntotreenistä, eikä liikkuvuus- ja kehonhallintaharjoituksia tai mielen bodaamista pidä unohtaa. 

Tee vain pieniä muutoksia kerrallaan. Sellaisia, jotka voit valita jo tänään. Jos joudut siirtämään valintojen tekemistä maanantaille tai ensikuun alkuun, tiedät, että olet haukkaamassa liian suurta palasta. 

Syö sitä mitä kroppa kaipaa. Jos himoitset berliininmunkkia tai juustonaksuja huomaa, että keho ei ehkä ole tasapainossa. Valmista esimerkiksi hunajalla siveltyjä tai suolaripauksella huomioituja uunibataatteja seesamöljyssä, ja asettele ne tammenlehtisalaatin päälle.  Muista myös, että ei se berliininmunkki aina maata kaada.  

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tyylibloggaajan evoluutio

Istuin työpaikallani odottamassa raportin alkamista. Olin luopunut huivista, jolla olin suojannut päässäni olevat pienet haavat. Nyt päätäni koristi vain napakka ponnari. Sairaanhoitajaopiskelija huomasi muutoksen. Hän kertoi miettineensä minut ensimmäistä kertaa pari päivää aikaisemmin tavattuaan, kertoiko huivi mahdollisesti tyylistäni jotain. Että mitenköhän mahdan pukeutua vapaa-ajalla.

Työkaverini kommentoi tyylini olevan hyvin vaihteleva.

- Joskus hyvinkin ladylike, toisinaan päällä on bikernahkatakki, hän lisäsi.

Tämä jäi mieleeni. Näin tosiaan vielä reilu vuosi sitten oli, mutta tällä hetkellä en ole kovinkaan monipuolinen tai vaihtelunhaluinen. Oikeastaan, en mieti pukeutumista enää juurikaan. Tai en ainakaan siinä määrin kuin aikaisemmin.


Kirjoitin vuosi sitten blogiini näin:

"Suhtatumiseni asukuviin on nykyisin omituinen. Niitä tulee ajateltua usein, koska ne ovat olleet blogin perusta. Viime kuukausien ajan asukuvien ottaminen ja aiheesta postaaminen ei ole tuntunut tärkeältä. On niin paljon muutakin sanottavaa. Siksi aika usein on käynyt niin, että asukuvilla kuvitetut postaukset ovat käsitelleet jotain muuta aihetta, kuin vaatteita tai muotia."

Tuon sanottuani koin jonkinlaisen helpotuksen tunteen. En enää ollut "sidottu" tyylibloggaajan muottiin, johon olin itse itseni sijoittanut. Vaikka edelleen silloin tällöin saatan julkaista tyylipostauksen, on pääpaino muissa, minulle tällä hetkellä tärkeämmissä teemoissa. 

Aika usein juttujeni kuvat ovat ns. fiiliskuvia jotka elävöittävät postausta, joka kertoo jostain ihan muusta kuin tyylistä, muodista tai siitä päivän asusta. Siksi vähän yllätyin, kun Zion mainoksen kengät saivat oikein huokaisemaan ihastuksesta.

Naurahdin, että vaikka kiinnostuksen aiheet ovat muuttuneet, ei kauniit kengät silti jätä kylmäksi.

No joo. Myönnän, että myös kaimani tyyli tässä postauksessaan sai huokaisemaan. Wau.

Takki ja mekko BikBok, kengät saatu Eccolta.

Ehkä satunnaiset tyylijutut jäävät osaksi tätä vaihtelevaa kokonaisuutta, mutta tuskin koskaan samalla painotuksella kun blogin alkutaipaleella. Tällä hetkellä esimerkiksi hyvinvointitrendit tai ihan vain elämä kiinnostaa paljon enemmän kuin se, millaiseen puseroon tai kenkiin kannattaa tänä keväänä satsata. 

Tai on mulla siihen yksi vinkki antaa: Kannattaa pukeutua puseroon, jossa tuntee olonsa mukavaksi. 

Tämän postauksen kuvat on otettu loppuvuodesta, kun vietin minilomaa Anna-Marian kanssa Haikon Kartanossa. 

Tykkäsin asusta, mekon ja takin väriyhdistelmästä. Ja noista ihanista Eccon kengistä. Ne ovat superhyvät jalassa. Eipä olisi kaksikymppinen Ansku uskonut viihtyvänsä Eccon saapikkaissa. Onneksi asiat, ajat sekä ihmiset muuttuvat. Ja tyyli. 

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Tasapainoon tähtäävä ISHTA-jooga

Helsingin Kaapelitehtaan sali on jo melkein täynnä, mutta keskellä on sopiva kolo vielä muutamalle. Hipsin sinne ja istun odottamaan tunnin alkua. Verryttelen hiukan lonkkiani ja seuraan kuinka minun jälkeeni tulleet pari mattimyöhästä hakee paikkaansa.

Leveisiin joogahousihin pukeutunut tatuoitu pari löytää vierestämme paikan. Olemme Helsingin Jooga Festivaaleilla tutustumassa ISHTA-näytetuntiin.

ISHTA-joogassa yhdistetään hathaa, tantraa ja ayurvedaa. Tunnin alussa opettaja kertoo, että tulevaan harjoitukseen yhdistetään Arohan awarohan -niminen kriya-tekniikka. Nimi on sanskritin kieltä. Arohan tarkoittaa nousevaa tai kohoavaa ja awarohan puolestaan tarkoittaa laskevaa.

Tällä kriya-, eli energiakanavien puhdistustekniikalla tasapainotetaan rajas- ja tamas-elementtejä - ayurvedasta tuttuja käsitteitä - ja tuodaan itseä takaisin sattva-gunaan, eli tasapainoon ja keskilinjaan.

Okei. Olen valmis aloittamaan!


Ensin hiljennymme hakemaan yhteyden hengitykseen. Sitten hengitystä syvennetään. Sisäänhengitys lähtee alavatsasta, lantionpohjasta saakka. Se nousee kohti rintaa ja sukeltaa solisluiden välistä takaraivolle, sieltä päähän ja keskelle aivoja, kiepsahtaen sitten uloshengityksellä niskasta alas, selkärankaa pitkin kohti häntäluuta ja takaisin lantionpohjaan, josta uusi sisäänhengitys alkaa. Hengitys tekee ikäänkuin kahdeksikkoa.

Teen melko paljon hengitysharjoituksia, mutta tämä oli uudentyyppinen. Kuitenkin sen verran haasteellinen, että en voi keskittyä helposti mukanaan vieviin ajatuksiini, vaan pysyn läsnä hengityksessä aiempaa vaivattomammin.

Hengitystekniikkaa pidetään yllä läpi tunnin, erilaisissa asennoissa kuten kierroissa. Kun keho ei ole enää suorassa linjassa, on haastellisempaa miettiä hengityksen kulkua kahdeksikon muodossa. 

Tunti on lempeä ja temmoltaan rauhallinen - teemme kiertojen lisäksi erilaisia sotureita sekä tasapainoharjoituksia - mutta jos joogakokemusta ei ole, voi helposti tipahtaa kärryiltä kun energia kuluu alaspäinkatsovan koiran opetteluun.

Tunti päättyy loppurentoutukseen. Kun lähden salista, huomaan olevani väsynyt. Jani taas kertoi tunteneensa mielensä virkeämmäksi.

ISHTA-jooga oli mukava, hiukan erilainen kokemus vaikka liikkeet ja asanat olivatkin klassisia ja minulle entuudestaan tuttuja. Voisin hyvinkin mennä uudelleen. 

Hengtystekniikka on jäänyt käyttöön. Rauhoitan sillä liian vilkkaaksi käyvän mieleni. Hengitys saattaa parhaimmillaan tuntua selässä kevyenä silityksenä. 


Lue myös muita joogajuttujani: