sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Boheemi kotini

En ole koskaan tehnyt kovin laajoja koti- tai sisustusjuttuja, mutta nyt, nytpä päätin lykätä eetteriin hiukan kuvamatskua meidän boheemista kodistamme. Tässä yhtenä päivänä oli niin äärettömän kaunis auringonvalo, että se suorastaan pakotti kaivamaan kameran esiin. 

Ehkä suurin syy sisustushiljaisuuteen on ollut se, että olen kokenut kaiken olevan tosi keskeneräistä. Mutta nyt kun me asumme tässä talossa jo kuudetta vuotta eikä tapetit ole vieläkään seinillä, on kai myönnyttävä, että tämä on sellainen kuin on. 

Olen salaa aika tyytyväinen Tänne muuttaessamme me nimittäin valitsimme, noh, hiukan epäsopivia juttuja, ja nyt pohdimme vaihtoehtoja. Varmaan ne tapetitkin kuuluisivat siihen väärien valintojen koppaan, ja nyt haaveilisin niiden pois repimisestä.

Paras sisustusvinkkini onkin: Jos mahdollista, asu kodissasi tarpeeksi pitkään ennen valintojen tekemistä. 


Afrikasta tuodut naamiot muistuttavat erilaisten kulttuurien rikkaudesta. Ne koristavat keittiötä maailmankartan vieressä. 

Alemmassa kuvassa on kaksi lempiasiaani meillä. Kaunis, Parolan Rottingin nojatuoli joka lepuuttaa jalkojaan villaisen kelim-maton päällä. 


Eteisessä minut vastaanottaa koiran lisäksi kesäinen olkihattu ja Thaimaasta tuotu nahkainen hapsulaukku.


Makuuhuoneen silmänilo on maailman kaunein lyhty. Se on lahja anopilta. Kiitos siitä.


Äitini on viherpeukalo. Minäkin olen yrittänyt olla, mutta vasta aiime aikoina olen alkanut tutustua sisäiseen viherpiipertäjääni tarkemmin. 

Orkideat olen saanut kukkimaan nyt monta kertaa uudelleen - tämä jos mikä on minulle saavutus - ja nyt muutkin kasvit alkavat pysyä paremmin hengissä (eteisen pystyyn kuollutta murattia ei sitten lasketa. Unohdin kastella sen). 

Kaipaan kotiini vielä suurta kultapalmua, peikonlehteä sekä jonkinlaisia riippuvia vihrerkasveja, jotka asettaisin amppeleihin. 


Filippiineiltä hankitut puiset korurasiat ja Intiasta löytynyt muistikirja ilostuttavat pieninä yksityiskohtina olohuoneessa. Vielä kun joku pyyhkisi pölyt niiden alta. Kröhöm. 


Niin. Ei tämä meidän koti sisustuslehden sivulta ole repäisty, mutta tämä on meidän näköisemme - huoleton ja vähän sinne päin - ja niin kovin rakas koti. Täällä on kotoisaa ja mukava olla. Se kai on tärkeintä. 

Haluan uskoa väärien valintojen tippuvan ajan saatossa pois, tai ehkä ne jalostuvat paremmin sopiviksi kun taas juuri oikeat jutut löytävät pikkuhiljaa paikalleen. Sisustaminen ilman suuria perintörahoja tai lottovoittoa on loistavaa kärsivällisyysharjoitusta. 

Mutta jokin raja siinäkin. Tuon olohuoneen kulmassa olevan harmaan möykyn haluaisin piilottaa vaikka puisen pienen kaapin sisään. 

perjantai 17. helmikuuta 2017

Hyvinvointia lisäävä, kaunistava sitruunasmoothie

Kun keittiön pöydällä, siinä banaanien vieressä ei ollutkaan avokadoja, huokailin tympääntyneenä. Kroppani huusi terveellistä aamupalasmoothieta ja sen totta vie aion tehdä. Vaikka sitten ilman sitä yhtä tärkeää perusainesoaa jota aina, siis aina laitan juomani sekaan. 

Onneksi niitä avokadoja ei ollut. Tein nimittäin puolivahingossa uudenlaisen, täydellisen pehmeän aamupalasmoothien, jonka makuvivahteet saivat imaisemaan lasin tyhjäksi yllättävänkin nopeasti. Onneksi kannussa oli toinenkin annos.

Sen lisäksi, että maku tässä unelmajuomassa on taivaallinen, on smoothie myös terveyttä ja hyvinvointia lisäävä. Tietenkin. 

Värinsä juoma saa tuoreesta pinaatista. Se mm. puhdistaa kehoa, kaunistaa ihoa sekä hidastaa ikääntymistä. Pehmeän koostumuksen taioin banaanin avulla. Se tuo myös makeutta, lisää mielihyvän tunnetta ja hoitaa sydäntä. Kookoskerma antaa täyteläisyyttä, kun taas solujen uusiutumista lisäävän granaattiomenan siemenet toivat raikkautta. Ihana luomusitruuna viimeisteli täydellisen makuelämyksen. Se tasaa verensokeria sekä parantaa ruoansulatusta. Ja onhan sitruunassa  tietenkin vitamiinejakin. 


Suhteet olivat suunilleen seuraavanlaiset:

Noin 5-6 dl mantelimaitoa
Pieni kauhallinen paksua kookoskermaa
1 dl jäisiä granaattiomenan siemeniä
1 banaani
1/3 sitruunan mehu
1 tl raastettua luomusitruunan kuorta
Iso kourallinen tuoretta pinaattia

tiistai 14. helmikuuta 2017

Iloinen uutinen ystävänpäivän kunniaksi!

Olihan niitä oireita nähtävissä. Jonkinlaista väsymystä, hiljentymistä ja omiin oloihin vetäytymistä. Rauhoittumista. Pahoinvointia. Ruoan närppimistä vaikka ennen ruokahalu oli niin hurja, että hotkimista oli syytä hiukan rajoittaa. 

Tänään se tuli sitten todennetuksi. 

Lääkäri löysi ultraäänellä vähintään kolme pentua nuoremman koiran, Hertan vatsasta kasvamasta. Ne kuulemma syntyvät jo kuukauden kuluttua. Siis aivan pian! Miten tässä oikein täytyisi valmistautua? Ainakin ostamalla jotain muuta kuin raakaruokaa, koska sitä Hertta vain kantaa paikasta toiseen mutta ei syö. Vanhemmalla koiralla on, paradoksaalista kyllä, kissanpäivät. Se kun on saanut nappuloidensa lisäksi syödä tulevan mammankin sapuskat. 


Hertan kasvattaja sanoi, että pentukyselyjä on jonkinverran jo tullut, mutta jos keväinen berninpaimenkoiranpentu on haaveissasi, tsekkaa kasvattajan sivut: www.ceicei.kotisivukone.com

Mummo ja mamma

Juuri tällä hetkellä löydät kasvattajan etusivulta meidän toisen koiramme. Seniorin. Mummelin. Kymmenvuotiaan Demin siskonsa kanssa.

Hyvää ystävänpäivää ja mahtavaa viikon jatkoa 

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Oletko sinäkin aikuisteini?

Saan itseni yhä useammin kiinni ajattelemasta, kuinka niin monet aikuiset ovat jääneet henkisesti teini-ikäisen tasolle. Näen ympärilläni omaa etua tavoittelevia, ahdistuneita, hukassa olevia ihmisiä joista monella ei ole aikomustakaan kehittyä mihinkään suuntaan. Aikuisesti käyttäytyviksi, itsestään ja muista vastuun kantaviksi yhteiskunnan jäseniksi. Termi lapsellinen, on alkanut kuulostaa absurdilta. Luulen nimittäin, että me olemme lapsena aidoimmillamme, kun emme muutakaan vielä osaa.

Olen pohdiskellut aihetta jonkin aikaa. Ehkä siitä saakka, kun päälle pukkasi jonkinlainen ammattillinen identiteettikriisi. Se paljastui lopulta vain jäävuoren huipuksi. Pinnan alla odottikin paljon suuremmat asiat.


Muistan, kun siinä ehkä kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaana lueskelin muina lapsina äidin sivistyssanakirjaa. Samoihin aikoihin saatoin lainata kirjastosta psykiatrisen tietokirjan. Luin muutenkin paljon ja nopeasti. Kävin tiistai-iltaisin kirjoituskoulussa. Olin hyvä piirtämään ja tein "tieteellisiä" kokeita hiivalla sekä kukkien kastelujärjestelmillä. Annoin ulkomaanmatkoilla kerjäläisille lomarahojani. Sain uskonnosta todistukseen kiitettävän ja kannoin pahasti haavoittuneen oravan äidille korjattavaksi. Perheen asuntovaunumatkoilla säästin aamupalajuustoa kulkukissoille (teen tätä samaa matkoilla edelleen). Olin ihan varma, että osaan ennustaa. Olin utelias, luova, henkinen sekä empaattinen.

Teini-iän ja sitä seuranneiden epäterveiden ihmissuhteiden myllerryksessä hukkasin itseni. Oma kehitys jäi liian nopean itsenäistymisen ja teiniangstin jalkoihin. Mielenkiinnonkohteet ja kaikki oma unohtui vuosiksi. Teininä ja nuorena aikuisena voin huonosti. En tuntenut itseäni. Luulin pitäväni asioista,  joista todellisuudessa en ole kovinkaan syvällisesti kiinnostunut. En tiennyt mitä haluan elämälläni tehdä, mutta samaan aikaan näitä valintoja kuitenkin tehtiin.

Päädyin hoitoalalle vaikka lapsena sanoinkin topakasti, ettei minusta koskaan ainakaan hoitajaa tule. Vaikka vuosia kaduin alalle lähtöä, tajusin äskettäin, että ellen olisi päätynyt tähän ammattiin, en ehkä olisi joutunut näiden kipuilujeni ja kriisieni keskelle. En olisi joutunut käsittelemään hurjaa määrää asioita, enkä olisi päässyt taas niin sanotusti omille jäljilleni. Ehkä en vieläkään ole täysin ehjä, mutta yllätyksekseni tunnistan itsessäni taas tuttuja ominaisuuksia lapsuudestani. Se tuntuu hyvältä.


- Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja, kuuluu näytelmäkirjailija Oscar Wilden lausahtama aforismi. 

Murto-osa ihmisistä pystynee olemaan omia itsejään koko elämänsä ajan. Pieni osa ehkä löytää persoonallisuutensa ajan myötä, ja saavuttaa tilan jolloin kokee oikeasti elävänsä oman näköistään elämää. Epäilen kuitenkin suuren osan jäävän eräänlaisiksi keskeneräisiksi aikuisteineiksi, joita ympäristö ja yleiset normit ohjailevat. 

Kriisi olisi mahdollisuus kehittyä. Olen todennut tämän omassa elämässäni, joten ei se aivan tuulesta temmattu sanonta kai ole.

Kun kriisi osuu kohdalle, moni hakeutuu lääkärin pakeille. Saa masennuslääkereseptin kouraan ja turruttaa sitten tunteensa (niin minäkin joskus, ja moneen kertaan jopa). Epäilee olevansa pian melkein onnellinen - tai ainakin vähän vähemmän onneton - vaikka tyhjä kumina täyttää ylävatsaa ja olo on yksinäinen. Siitä huolimatta, että ympärillä on ihmisiä.


Entä jos emme pelkäisi vastoinkäymisiä? Entä jos ymmärtäisimme asennoitua kriisiin kehitysprosessina?

Harjoittelisimme ottamaan vastuuta itsestämme ja sietämään epämukavuuden tunnetta.

Hoksaisimme, ettei synkkyyden tai ahdistuksen tarvitse olla lopullinen tunne.

Opettelisimme analysoimaan ja hallitsemaan omia tunteitamme.

Kehittyisimme henkisesti vahvemmiksi ja ehjemmiksi ihmisiksi. Omiksi persooniksemme.

Kiittäisimme, että meille annettiin siihen tilaisuus.

Ehkä kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta, mutta kyllä siitä kannattaisi selkoa ottaa, eikö vain? Palkintona voi olla, ei enempää eikä vähempää, kuin parempi elämä.


Lue myös



torstai 9. helmikuuta 2017

Punainen tupa ja pannareita Koiramäen tyyliin

Torstai on toivoa täynnä ja viikonloppukin taas ihan kulman takana. Kauhean äkkiä tämä viikko on mennytkin. Vastahan me palasimme Thaimaan lämmöstä, ja nyt huomaan että olen ollut jo kolme päivää töissäkin. Arki on palannut rytinällä. Mutta ei se haittaa. Arjesta voi tehdä aina vähän parempaa ja vapaista viikonlopuista helpostikin. 

Viikonloppuisin on joskus ihanaa tehdä pieniä retkiä kivoihin paikkoihin, löytää ehkä uusiakin retkikohteita. Yksi mahdottoman mukava paikka, vaikka sunnuntaiajelua ajatellen on Pekolassa sijaitseva, ehkäpä maailman suloisin kahvila.

Se on tulvillaan vanhan ajan fiilistä. Juuri sellaista Koiramäkimäistä jota en voi vastustaa. Siellä essuihin ja myssyihin pukeutuneet emännät tarjoilevat niin herkullisia pannukakkuja, että ne vievät vähintäänkin kielen mennessään.

Metsäkylän Kahvila Leivintupa on täydellinen sunnuntairetkikohde. Muulloin tupa ei ole aukikaan.

Me poikkesimme punaisella pikkuisella tuvalla eräänä viikonloppuna. Juotiin päiväkaffet mökin tunnelmallisessa, hämyisessä lämmössä. Fiilisteltiin ja tutkailtiin ympäristöä.




"Me tykkäämme täällä koirista"




Toisella puolella tietä on vanhoihin taloihin erikoistunut rakennustarvikemyymälä. Sieltä voi löytää myös alpakanvillalankoja ja raakavillaa, sekä pehmoisia, ylellisiä kaulaliinoja. Niin ja valtavan suuren maatiaiskissan, joka torkkuu takkatulen lämmössä. 

Ja on siellä niitä alpakoitakin. Iso lauma!


Alpakat ovat hauskoja veijareita, eivätkä ujoja ainakaan. Uteliaita päitä nousi pystyyn kun lähestyimme heidän reviiriään. Sitten lauma hakeutui tiiviiksi rintamaksi ja haukankatseillaan sai meidän berninpaimenkoiran vikisemään. Katselemaan epävarmana tassuihinsa.

Pihaton suojista ilmestyi alpakka toisensa perään ihmettelemään meitä vierailijoita. Eikä jäänyt epäselväksi, kuka oli tuon suloisen kamelieläinjoukkion kingi ja pomo.






Joko ihanat Kahvila Leivintupa ja Metsäkylän navetta ovat tuttuja kohteita? Ja hei, kommenttiboksiin saa erittäin mielellään jättää kivoja retkipaikkavinkkejä!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Perinteinen thaihieronta voi saada nauramaan

Katetun korokkeen keskellä oli vierekkäin kaksi patjaa. Niiden jalkopäissä pienet, eriväriset rullalle käännetyt pyyhkeet odottelivat käyttäjäänsä. Kuulin meren kohinan ja lintujen laulun, kun istuin isolla puutuolilla hierojan pestessä jalkojani.  

Jalkani kuivattiin huolellisesti ja sitten siirryin valkoisella lakanalla päällystetylle patjalle vatsamakuulle. Hieroja asetteli jalkateräni pienille pyyhkeille ja peitti vartaloni liinalla. Pääni päälle laitettiin pyyhe joka tuoksui voimakkaasti, mutta kuitenkin miellyttävälle. Tuoksu nousi päähän saakka ja asettui silmien taakse. 

Hieroja aloitti painelemalla käsillään jalkapohjiani sekä pohkeitani - ne olivatkin yllättävän kipeät - ja siirtyi sitten käsittelemään selkääni. Se teki kipeää. Ihan hitsin kipeää, vaikka kuinka pyrin pitämään itseäni rentona hengityksen avulla. Yritin keskittyä meren pauhuun enkä kivun kuuntelemiseen.


Siinä vaiheessa, kun hieroja käsitteli nopeilla, napakoilla otteilla käsivarsiani - se tuntui kuin virkkuukoukuilla paineltaisiin käsieni lihaksia - mietin, että kertoisin ihan kaiken jos vaan joku nyt kysyisi. Se oli tuskallista. 

Oli erikoinen fiilis kun toinen, aivan vieras ihminen on koko painollaan päälläsi. Se sai miettimään, senkö vuoksi thaihieronnalla on suomessa niin kyseenalainen maine?

Hierojan polvet painoivat takareisiäni samalla kuin kädet käsittelivät selkääni. Sitten hieroja pyysi ottamaan hänen ranteistaan kiinni. Nyt taivutettiin ylävartaloa taaksepäin. Koko ylävartaloni oli ilmassa, selkä kaarella ja katse kohti taivasta. Kiittelin itseäni että olin tehnyt joogassa taaksetaivutuksia, muuten olisi tehnyt kipeää. 

Seuraavaksi käännyin selälleni. Lantiota ja lonkkia availtiin tehokkaasti, ja jossain vaiheessa tajusin hierojan kantapäiden käsittelevän takareisieni yläosia. 

Loppuhuipennukseksi purskahdin tahattomaan nauruun kun hieroja pyöritteli koko ylävartaloani ison ympyrän muotoisesti. En vaan voinut pidättää hekotusta joka kupli ylös jostain syvältä. 

Ihaninta perinteisessä thaimaalaisessa hieronnassa oli jalkapohjien ja kämmenten hieronta. 

- Onneksi käsiä on kaksi, ajattelin kun vasta toista kämmentäni käsiteltiin. 


Myönnän myös nauttineeni ajoittain selkähieronnasta, siis aina silloin kun tuskanhiki ei kohonnut otsalleni. Hieronnan jälkeen olo oli, noh, hierottu. Ja energinen. Lonkatkin olivat vähän ilmavamman tuntuiset kaiken sen kieputuksen ja venytyksen jälkeen. 

Thaihieronta ei siis ole mikään hemmotteluhoito. Suosittelisin sitä ihmiselle, jota ei kipu hieronnassa haittaa, ja jonka alaselässä ei ole vikaa.


Lue myös kokemukseni ayurvedisesta hieronnasta

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Reissussa sairastelusta - ei kahta kolmatta

Pidin vielä hetki sitten silmiä kiinni ja toivoin, että olisi jo aamu. Kaikki unisuus tuntui jo kadonneen joten lakkaan pinnistelemästä. Vilkaisin salaa kelloa. Se näytti aamuneljää. Sisäinen kelloni sen sijaan oli kymmenen aamulla. 

Palasin toissayönä kotiin Thaimaasta. Mietin eilen koiranhakureissulla, onko ok kirjoittaa kolmas peräkkäinen blogiteksti sairastelusta matkalla. No, miksipä ei? Onhan sekin yksi puoli reissaamista. Ei se aina ole vain tuoreiden kookosten juomista ja turkoosin veden katselua, vaikka niin voisikin Instagramini perusteella luulla. 

Viimeisenä Thaimaapäivänä illallinen maistui oudolta, eikä ruokahalu ollut parhaimmillaan. Vatsassakin vähän nipisteli. Illalla tuntui etten jaksa pakata, vaikka aamukahdeksalta pitäisi istua jo taxissa nenä kohti lentokenttää. 

Sitten se alkoi. Loputon vessassa ravaaminen, kun vatsani kääntyi ylösalaisin ja pakotti kauhealla voimalla kaiken, aivan kaiken ulos niin vatsasta kuin suolistostanikin. Kroppa nosti lämpötilaa jotta jokin, ehkä jostakin ruoasta peräisin oleva lähtisi hiiteen.

Freshinä lentokentällä

Kahden aikaan olin ihan loppu. Itkin, etten jaksa lähteä, en pysty lähtemään enkä selvityisi tulevista lennoista ensin Bangkokiin, sitten Amsterdamiin ja siitä Helsinkiin ja vielä bussilla Hämeenlinnaan. Neljän aikaan helpotti. Nukahdin. Kuudelta heräsin ukkoseen. 

Janin pakatessa matkatavaroitani ja juottaessa minulle sokerilla ja suolalla terästettyä vettä, huomasin miettiväni miten soolona matkaavat pärjäävät tällaisten tilanteiden sattuessa. Samaa Janikin mietti vain muutamia päiviä aiemmin maatessaan kuumeisena hikisillä lakanoilla bungalowissamme. 

En ymmärrä kuinka olisin selvinnyt kotiin ilman Janin apua. Pisti taas arvostamaan toisen olemassaoloa aivan uudenlaisella tavalla. Arvostan myös Imodiumia. Sekä lentoemäntää joka tuo teetä ja suolavettä ja kysyy aina ohi mennessään vointia. Niin ja kotisänkyä. Sitäkin arvostan. 

Mutta hiukan kyllä jo mietityttää minne haluaisin matkustaa seuraavaksi. Onneksi reissu oli muutakin kuin sairastamista. Kirjoitan kyllä niistä kivoista jutuistakin. Luvassa on ainakin perinteistä thaihierontaa, joka sai ehkä ymmärtämään miksi sillä on tietynlainen asema miesten mielissä. 


Lue myös: