maanantai 29. elokuuta 2016

Naisten täydellinen ulkoilutakki

Monikaan asia ei ole niin ärsyttävä, kuin huono ulkoilupuku. 

Tiedätkö tunteen? Liikut reippaasti, veri kiertää mukavasti ja puna nousee poskille. ...samalla kun ketutuskäyrä alkaa nousta uhkaavasti selän ollessa hiestä litimärkä, ja housut liimautuvat reisiin kiinni.

Yhh. Ei koskaan enään, olen päättänyt. Tuo tunne, jos jokin, vie liikunnalta ilon ja nautinnon. 

Hemmottelin itseäni valmistumiseni johdosta. Pitäähän PT:llä olla kunnon ulkoilupuku. 

Sovittelin Intersportissa eri vaihtoehtoja. Melkein jo kiikutin kohtuuhintaista softshell-takkia kassalle, kun jokin sai minut muuttamaan mieltäni. 

- Köyhän ei kannata ostaa halpaa, mutisin ja päätin vielä testata Haglöfsin Glide 2:sta

No, sehän oli sitten menoa. Paksuhko, fleeceäkin sisältävä takki palautui henkariin hyvin nopeasti, kun täydellisen ohut kangas tuntui päällä niin ilmavalta, kuin nyt syystakki tuntua voi. 

Rahat meni, mutta näin muutaman käyttökerran jälkeen voin todeta syöväni pelkkää kaurapuuroa ihan mielelläni. Takki on täydellinen. Ajoin juuri vesisateessa pyörällä kotiin, eikä harmittanut. Vesi jäi takin pintaan, mutta en hukkunut kuitenkaan omaan hikeeni edes ylämäen jälkeen. 

Täydellistä. Olen rakastunut. Voin suositella. 


Raikkaita treenejä, tyypit 


P.s: Ida Jemina kirjoitti loistavan jutun: Aloittelija - muista nämä asiat ennen salille lähtöä. Suosittelen tsekkaamaan!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kippis valmistumiseni kunniaksi

Hei! Täällä ruudun takana naputtelee erittäin onnellinen, mutta vähän väsynyt uunituore personal trainer! 

Jihuu! Kolmen päivän loppukoerutistus on nyt takana. 

Torstain teoriakoe meni nappiin. Perjantain seminaaripäivä meni nappiin. Eiliset näyttökokeet menivät nappiin. Nyt odottelen todistusta saapuvaksi. 

Pitihän sitä toteutunutta unelmaa myös juhlia. Napattiin kaksi proseccoa eilen kainaloon ja ajeltiin siskolle. Kippisteltiin. Saunottiin ja ihasteltiin ilotulitteitakin. Minä tietenkin leikin, että minun kunniakseni niitä ammuttiin. Heh. 


Kovin pitkää lepotaukoa ei ollut mahdollisuutta pitää, uudet haasteet kolkuttelevat jo ovella. 

Torstaina alkoi nimittäin myös uusi journalistiikan kurssi. Mielenkiintoista settiä luvassa tämän tiimoilta. Siisteintä on se, että meillä on oikea asiakas ja toimeksianto. 

Pitkäksi venähtäneen aamupalan jälkeen olen tehnyt hiukan taustatyötä kurssiin liittyen, ja jos totta puhutaan, sen pariin on syytä taas palata. 

Ei muuta kuin hommiin, hop! 

Energistä uutta viikkoa 

torstai 25. elokuuta 2016

Et lannistaisi ystävääsi. Miksi tekisit niin itsellesi?

Istuin ikkunan edessä vieras/työhuoneen vanhan, jo kuluneen pöydän ääressä. Avasin tietokoneen. Odotellessani sen käynnistymistä, sanoin itselleni, että se menee ihan hyvin. Että kaikki on ihan ok. Eikä se haittaa, vaikka koe epäonnistuisi. Kaikki olisi silti hyvin. Mikä muka olisi pahinta mitä voisi sattua? Ei siihen ainakaan kukaan kuolisi. 

Vedin syvään henkeä niin, että vatsa ja kyljetkin pullistuivat. Puhalsin ulos ja aloitin kokeen tekemisen. 

Kahden tunnin kuluttua sain huokaista helpotuksesta. Koe meni hyvin. Se meni paremmin kuin keväällä, vaikka luin silloin kuin hullu. Ja stressasin. Ja koin, että en ole kovinkaan hyvä. 

Tällä kertaa päätin toimia toisin. 

Tein tietoisen päätöksen kohdella itseäni kuin parasta ystävääni. Rohkaista, ja olla myötätuntoinen. Luopua täydellisyyden tavoittelusta ja suorittamisesta. 

Se on aika kivaa. Siis olla itsensä myötätuntoinen ystävä. 

Koita säkin! 


Kun ajattelet itsestäsi jotain negatiivista, arvostelet tai kieriskelet itsesäälissä tai muussa ikävässä tunteessa, tiedosta se. Se on ihan ensimmäinen askel.

Sen jälkeen otetaan tämä olla itsensä paras ystävä-ajatus käytäntöön. 

Hyväksy, että ajattelit tai tunsit miten tunsit. Sano itsellesi, että se on ihan ok, mutta nyt se saa muuttua. 

Kuvittele tilallesi joku ystäväsi. Mitä sanoisit ystävällesi, jos hän olisi sinun tilallasi tässä tilanteessa? 

Tuskin ainakaan syyllistäisit, lannistaisit tai haukkuisit häntä?  Tuskin haluaisit, että hän jumittaisi inhottavassa tunnetilassaan, stressaisi tai vähättelisi itseään? 

Luultavasti olisit läsnä. Kuuntelisit. Halaisit. Sanoisit jotain ystävällistä. Jotain positiivista, rohkaisevaa ja myötätuntoista. Ehkä keittäisit teetä, veisit rauhoittavalle kävelylle tai muuten huolehtisit ystäväsi hyvinvoinnista?

Voit tehdä näin itsellesikin. Itseasiassa, sinun pitäisi tehdä näin itsellesikin. 

Miksi suotta piiskata itseään, kun myötätunnolla voi saada parempaa aikaan? 



Lue myös:

Luovu suorittamisesta - saavutat tavoitteesi

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Syy siihen, miksi en ole päivittänyt blogia

Ei tässä oikeastaan mitään järkeä ole. Istua nyt tässä koneella, kun olkapää on kipeä eikä siedä tätä hommaa ollenkaan. Ja lukeakin pitäisi. Teoriakoe on huomenna.

Tässä olen kuitenkin, koska teki niin paljon mieli. Pää höyryää jo. Olen lukenut koko päivän, mitä nyt käväisin kokeilemassa salitreeniä pitkästä aikaa. 

Sekin on ollut tauolla olkapäävaivan vuoksi. Se on niin monessa mukana, se olkapää siis, että ei äkkiä uskoisi. 

Laitoin tänään vain vähän painoa jalkaprässiin, ja homma sujui. Laitoin vähän lisää, ja kas, olkapää muistutti heti olemassaolostaan. 

Kiertäjäkalvosin se siellä vihoittelee. On tulehtunut ja turvonnut. Ensin se kipeytyi töissä. Särky helpotti pian, mutta olkapää jäi naksuvaksi. Olisi pitänyt ihmetellä enemmän mokomaa naksuttelua, eikä jatkaa treenaamista. No. nyt on turha enään jossitella. Täytyy keskittyä paranteluun. 

Mutta ehdinpä kirjoittaa ainakin muutaman lauseen, ennekuin vaiva taas alkoi. Taitaa olla syytä etsiä kylmäpussi. Sitten laitan kädet meditaatioasentoon, niinkuin fysioterapeutti opasti. Se kyllä helpottaakin. 

Kuullaan taas kunhan pääsen koneelle. Niin ja hei, saa toivottaa tsemppiä. Tällä viikolla on kokeita melkein joka päivälle. Sunnuntaina on joko ilon päivä, tai sitten istun nenä kiinni kirjassa ja kertaan. 


Kuvat eivät liity aiheeseen. Ne on otettu Raumalla. Teimme sinne kesäretken muutama viikko sitten. Oli kiva paikka.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Korkkasin syksyn helpolla omena-kaurapaistoksella

Äiti antoi tänään ämpärillisen vihreitä omppuja. Ne ovat aika kirpeitä. Suu menee ihan vinkuraan, kun omenan kyljestä haukkaa palasen.

Sellaisenaan eivät siis välttämättä uppoa, ainakaan kaikki.

Alkoi tehdä kauheasti mieli omenapiirakkaa tai kaurapaistosta. Päädyin jälkimmäiseen, koska helppous ja nopeus.

Ilmeisesti olen nyt korkannut alkavan syksyn. Sovitin nimittäin tänään jo tuulipukuakin. Ja kauniin vaaleanharmaan sävyistä neuletta (En kylläkään ostanut). Niin, ja suunnittelin pikkujouluja!


Äärimmäisen helpon omena-kaurapaistoksen näin tein:

Pilkoin neljä omenaa ja ladoin vuoan pohjalle.

Sirottelin päälle kanelia ja vähän kookossokeria.

Sulatin 100 g voita ja sekoitin siihen noin 3-4 dl kaurahiutaleita ja ripauksen steviaa.

Levitin voi-kauramössön omenoiden päälle ja paistoin uunissa 200 asteessa 25 minuuttia. Annoin muhia vielä hiljalleen viilenevässä uunissa vähän aikaa ja pistelin poskeeni.

Annoin kyllä Janillekin.

Ja nyt mietin sopisiko settiin luumu?

maanantai 15. elokuuta 2016

Muokattava mäkitreeni

Vielä on kesää jäljellä, ja mahtavia lämpötiloja ulkotreeniä silmällä pitäen. Ennen kuin pimeys ja loska tippuvat niskaan, kannattaa tankata valoa varastoon. 

Yksi minulle mieluisin ulkoliikuntatapa on mäkitreeni. Sillä saa nopeassakin ajassa hien pintaan, rasvan tirisemään ja kunnon nousemaan kohisten.

Kiva puoli tässä harjoituksessa on myös se, että se on helposti muokattavaissa sekä vähemmän, että enemmän treenanneelle. Aivan aloittelijalle voi riittää mäkien kipuaminen kävellenkin - osalle toki jo tasamaankin tallaus, mutta lisämaustetta haluaville tässä muutamia vinkkejä. 

Lämmittelystä ei koskaan pidä luistaa, vaan järkevintä olisi asennoitua niin, että lämppäri on osa harjoitusta. Sitä paitsi treeniosuudestakaan ei saa kaikkea tehoa irti kylmiltään. 

Lue siis tästä (klik) ohjeet alkulämmittelyyn. 


Ja sitten mennään!

1. Lämmittely haluamaasi tapaan. 

2. Hölkkää kevyesti ja tunnustellen mäki ylös. 

Jos potkua vielä riittää, tee kehonpainokyykyt perään. Tee niin monta, että tunnet mojovaa poltetta reisissä ja pakaroissa, ja jatka sitten vielä muutama. Pidä paino kantapääpainotteisesti, niin saat pakarat työhön mukaan. Tee kyykyt oman liikkuvuutesi ehdoilla, ja varmista ettei homma mene kumarteluksi. Pidä selkä suorana. Nyt ei nöyristellä!

Lepää niin, että syke rauhoittuu ja tunnet olevasi valmis seuraavaan vetoon. 


3. Juokse mäki napakasti ylös. Vauhdita käsillä, mutta älä anna hartoiden nousta korviin. Pidä vatsa tiukkana, lantio suoraan eteenpäin ja polvet sekä nilkat hallinnassa. 

Jos kaipaat vielä lisää, tee perään kyykkyhyppyjä. Mene oman liikkuvuutesi mukaiseen kyykkyyn, ponnista napakasti suoraan ylös ja anna käsienkin nousta ylös. Alas tullessa muista joustaa polvilla, eli yritä hypätä niin, että alastulosta ei kuulu ääntä. 

Hyppää niin monta kertaa kuin jaksat. Muista, että ylittämällä mukavuusalueen, kehityt. 

Hyväkuntoiset ja haastetta haluavat tekevät vaihtoehtoisesti niin monta burpeetä kuin jaksavat. 

Lepää taas niin pitkään, että syke tasaantuu, ja jaksat lähteä uuteen liikkeeseen. 


4. Nyt askelkyykkykävellään mäki ylös.

Ihan mahtava liike, ja kuormittaa tehokkaasti reisien lisäksi myös pakaraa, kunhan haet huolellisesti tuntumaa. Pyri pitämään alaselkä suorana - eli vedä hiukan häntää koipien väliin - ja pidä lantio koko ajan kohtisuoraan eteen. Tee töitä kummallakin jalalla. Tarkoitus ei ole edetä mahdollisimma nopeasti, vaan mahdollisimman hyvällä tekniikalla. Polvet ja varpaat menevät koko ajan samassa linjassa. 

Ja jälleen kerran lisätehoja kaipaavalle exrtaliike huipulla: Tee niin monta askelkyykkyä vuorojaloin paikoillaan, kuin jaksat puhtaalla tekniikalla. Helpoin tapa saattaa olla askelkyykky taakse vuorojaloin. Purista takimmaisen jalan pakaraa voimakkaasti ylös ponnistusvaiheessa. 

Ja jos kaipaat vielä lisähaastetta, tee askelkyykkyhyppyjä. Mutta jälleen kerran, tekniikka edellä. 


5. Äsköisen jälkeen uinuvimmatkin pakarat ovat heränneet. Luistelutyyppiset loikat on siis loistava ottaa tähän väliin. 

Hae räjähtävyyttä ja napakkaa ponnistusta kantapääpainotteisesti, ja loiki mäki V-tyyliin ylös. Muista joustaa polvista ja vauhdita menoa käsillä. Pidä vatsa tiukkana. 

Vieläkin virtaa? Tee sivukyykkyjä niin monta kuin jaksat. Pidä alaselkä suorana, ja kuuntele kehon merkkejä.


Muista myös loppujäähdyttely. Kävele ja ravistele maitohapot lihaksista liikkeelle ja tee myös venyttelyt. Ai miksikö? Lue tästä

Tämä riittää alku- ja loppuverryttelyineen hyväksi harjoitukseksi, mutta toki halutessaan koko setin voi tehdä läpi pariinkin kertaan, tai valita liikkeistä vain omat lempparit.


Mukavia treenipäiviä!

Lue myös:

Roikkuminen ehkäisee olkapää- ja selkäkipuja sekä ryhtiongelmia

lauantai 13. elokuuta 2016

Mitä mulle kuuluu?

Ensimmäistä kertaa on vaikea aloittaa kirjoittaminen. Mitä sanoisin? Hei! Täällä ollaan taas! Vai jotain ihan muuta..? Fiilis kuvaa oikeastaan aika osuvasti suhtautumistani bloggaamiseen tällä hetkellä.

Se on vaikeaa. Mutta haluan tehdä sitä. ...Vaikka kyllä mä jo ehdin vakavasti miettiä lopettamistakin. 

Kun käyn blogiportaalien etusivuilla, ahdistun. Liikaa pintaa, kiiltoa ja kaikkea ihanaa. En voikkaan kirjoittaa postausta, koska ahdistun niin, että pelkään vaikuttavani teennäiseltä. Suljen läppärin kannen ja teen jotain muuta.

Toki hiljaisempaan elooni on vaikuttanut myös kesäreissut sekä se, että satutin olkapääni enkä voi olla pitkään tietokoneen äärellä. 

Naputin keskiviikkoillan ja koko torstaipäivän koulutöitä, ja olkapää suuttui siinä määrin, ettei kylmäpussikaan auttanut. 


Tänään päätin aloittaa jostain. Kirjoitan kuulumisiani. Jospa siitä olisi luontaista sitten jatkaa taas hyvinvointiteeman pariinkin. Ja vähän muidenkin asioiden. Sitten kun olkapää on paremmassa kunnossa.

No, mulle kuuluu ihan hyvää. 

Kesä on ollut hieno, aika on mennyt liian nopeasti, vuorokausirytmini on aivan päälaellaan ja syksy on suuri mysteeri. Kahden viikon päästä saan PT-paperit käsiini, mikäli kokeet menevät putkeen. Työkuvioista en osaa sanoa mitään, enkä seuraavista opinnoistakaan liioin. 

Voisin olla hyvinkin hätääntynyt, jos mikään ei olisi muuttunut pääni sisällä. 

En kuitenkaan huolehdi vielä. Ehkä olen jo tottunut jatkuvaan epävarmuuteen, tai sitten olen onnistunt kasvamaan hiukan. Mies ainakin sanoi eilen, että olen tehnyt hyvää työtä kärsivällisyyden kasvattamisprojektissani. 

Aihe on sellainen, josta voisin kirjoittaa oman postauksen, joten ei sekoiteta sitä tähän liiaksi. 


Ettei nyt ihan liian zenmäiseltä kuulosta, voin kertoa, että viikko sitten ahdisti oikein huolella. 

Pikkuruinen, omituinen tunne oli kalvanut jo hetken aikaa, ja sitten, juuri ennen yövuoroon lähtöä se purskahti ulos. Pidin pitkän palopuheen itselleni ja miehelläni, ja puhuin asioista joita en edes ollut tajunnut ajattelevani. Puhetta vain tuli. Ahdisti ja tuntui että nyt olisi taas aika luovuttaa. Ettei mistään tule kuitenkaan mitään.

Sitten hoksasin tärkeän asian. Olo helpotti. Töissä olinkin sitten taas jo aika tyyni. 

Oivallukseni liittyy meneillään olevaan ammatin- ja alanvaihtoprojektiini, joka on osoittaunut erittäin kuluttavaksi, vaikeaksi ja kuitenkin äärettömän antoisaksi projektiksi. 

Vaikka tekisin konkurssin, olen kasvattanut sisäistä pääomaa, jota ei voi rahallisesti mitata. 

Aika kaukaiselta tuntuu se kaksikymppinen naisenalku, joka oli elämässään (tietämättäänkin osin) aika hukassa yli kymmenen vuotta sitten. Ehkä olen hukassa edelleen ajoittain, mutta ainakin tunnen itseni nyt paremmin. 

Tässä kohtaa täytyykin linkata Jonnan postaukseen, jossa hän listaa syitä miksi kolmekymppisenä on kivempaa. Allekirjoitan aika monta kohtaa listasta. 


Ei se ole niin vakavaa. Elämä siis.