keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Makuuhuoneen sisustussuunitelmia

Makuuhuoneemme sisustus on keskeneräinen. Katossamme ei roiku vielä edes lamppua. Haluaisin tuoda sisustuksella huoneeseen rauhallista, valoisaa fiilistä, mutten halua kuitenkaan käyttää ruskeaa, joka perinteisesti luo pehmeää ja rauhallista tunnelmaa.

Aloitin sisustamisen jokin aika sitten hankkimalla verhot ja päiväpeiton. Eilen ostin kaksi harmaata tyynyä. Suunitelmani on sisustaa huone harmaan ja valkoisen eri sävyillä. Alla on kuva keskeneräisestä makuuhuoneestamme. Pienemmässä kuvassa näkyy verhojen kuviointi johon ihastuin ensinäkemällä. Tikkaat on jäänne entisestä asunnostamme, ja ne on tarkoitus heivata makkarista, kun löydän yöpöydät niiden tilalle.





Selailin muutamia nettikauppoja, ja varsinkin valaisintarjonta yllätti positiivisesti.








Ylläolevan kuvan viimeisen kattolampun varjostimen kuviointi ihastuttaa. Harmi ettei se näy hyvin kuvassa. Siihen on kuvioitu oksia, jotka kuultavat kauniisti kun lamppu on päällä.

Makuuhuone kaipaa jotakin tyhjälle valkoiselle seinälleen. Olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja. Olisiko se itsetehty kangastaulu, tai mustavalkoinen valokuvataulu -itsetehty tai valmis. Mietinnässä on myös mahdollisuus laittaa seinälle huoneen ainoa väripilkku. Asiaa täytyy vielä miettiä. Mitä sinä laittaisit, ja miksi?





Tarvitsemme kipeästi kaksi yöpöytää, ja netin uumenista löytyi vaihtoehtoja. Tässä kolme vaihtoehtoa.





Tällähetkellä makuuhuoneessa on musta matto, joka lähtee kun tilalle löytyy valkoinen nukkamatto, tai ihanan pörröinen lampaantalja. Kumpi, se on vielä harkinnassa.








Kerro miten sinä sisustaisit ja jos jaksat, niin laita vaikka lyhyt perustelukin!

Tyynyjä aion hankkia sängyn päälle vielä lisää. Haluaisin erilaisilla kuoseilla, harmaan ja valkoisen eri sävyillä. Jos törmäät jossakin erityisen nätteihin, niin saa laittaa vinkkiä!

Lähden nyt iltalenkille tuonne pakkaseen, hrr! Ajatuskin paleltaa... Kivaa illan jatkoa!

Ansku


P.s: Tässä vielä kuva aivan ihanasta Askon lipastosta jonka haluaisin makuuhuoneeseen. Mittasin jo sille paikan, ja se sopisi sinne täydellisesti! Harmi vain että hinta on päälle 1300€


14 kommenttia:

  1. Tuo Anttilan tai siis Kodin ykkösen simpukankuori valaisin on niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Mä en osaa päättää, apua!

      Poista
  2. Oi, toi Askon lipasto <3 Ihana makuuhuone teille varmasti tulee, mä tykkään harmaasta kovasti myös.

    Kävin kanssa äsken lenkillä, melko viileä tunnelmahan tuolla oli :D Mut tulipahan käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on niin ihana. harmi kun hinta ei oo...

      Oli kyllä kylmä, hrrr! Menee ihan liiallisuuksiin nyt nää pakkaset.

      Poista
  3. Upeita lamppuja, etenkin nuo korumaiset lamput ja kukkalamppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo korumaisimmat tällähetkellä sykähdyttää ehkä eniten :)

      Poista
  4. Mulla oli sama ajatus kun pari vuotta sitten muutettiin nykyiseen asuntoon. Sisustin makkarin ruskeaksi ja tulihan siitä lämpöisen oloinen ja rauhallinen, mutta voi että kun kyllästyttää jo ja haluaisin jotain muuta väriä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, toivottavasti mullekin ei käy sitten noin. Kyllästyn aika äkkiä! :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Joo en osaisi kyllä niistä valita, jos pitäisi nimenomaan Ellokselta valita :D

      Poista
  6. Mun mielestä seinälle sopis joku värikkäämpi taulu vähän piristämään. :) Kangastaulut on usein aika kivoja vaihtoehtoja, olen itsekin miettinyt sellaisen tekoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kerran aiemmin tehnyt suuren kangastaulun ja se oli tosi kiva. Se voikin olla että jos Sri Lankasta löytyisi joku ihanan värinen kangas, tulisi siitä sitten se taulu :)

      Poista
  7. Kuullostaa hyvältä väriyhdistelmältä makkariin. On jotenkin rauhoittavan oloinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!