sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sri Lankan tuomisia

Matkakertomusta on vielä jäljellä, mutta pidetään niistä hiukan taukoa. Tein Sri Lankan reissussa tietenkin myös ostoksia, ja tässä kaksi niistä.

Löysin ihanan kaupan jossa myytiin kauniita pashmina-huiveja. 50% silkkiä ja 50% pashminaa.
En muuten tiennyt että kashmirvilla ja pashminavilla tarkoittavat samaa asiaa!

Huivissa on punaisen sävyjä ja kaunis kuviointi. Ostin huiveja kaksi. Toisen, vihreän huvin annoin äidilleni koiranhoito palkaksi.

Toinen kuvassakin näkyvä hankintani, nahkainen norsulaukku.




Innostuttiin hiukan, ja ostettiin kuusi laukkua. Tosin muut oli tuliaisiksi, mutta myyjä ainakin virnuili onnellisena. Hymy saattoi johtua myös maksamastamme ylihinnasta ;)

Kävimme eilen ystäväpariskunnan kanssa syömässä illalla, ja pukeuduin ensimmäisen kuvan asuun. Söin etanoita! Taisi olla neljäs kerta kun söin niitä, ja ne alkavat olla ihan ok. Simpukoita en ole oppinut syömään, ja voi olla etten koskaan opikkaan.

Tänäänkin uusi ronsu kulki olallani, kun kävimme perheen kesken lounaalla.






Kävin pitkästä aikaa juoksemassa tänään. Kolmen viikon tauko ei onneksi ehtinyt vaikuttaa kuntooni, mutta auraamattomat tiet otti aivoon ihan huolella! Jouduin pinkomaan autotiellä, kun kesälenkkareilla jäi hankeen sutimaan. Yleensä lenkin jälkeen on kiva fiilis, nyt ainoastaan vit... ketutti! No, hyvä ruoka, parempi mieli. Huomena uudelleen, paremmalla aurausonnella!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ansku

6 kommenttia:

  1. Minäkin odotan kunnollisia teitä kuin kuuta nousevaa. HUonosti aurattuja teitä riittää... mutta pian se kesä sieltä tulee !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tulee, kuin huomaamatta :)

      Poista
  2. Tosi upea tuo huivi! Vaan sais se kesä kyllä jo tulla ja nuo lumet sulaa, mutta kun lisää vaan sataa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!