sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Viiniä viikonloppuna

Juuri kun pääsen ylistämästä koti-iltojen autuutta, löydän itseni yökerhon jonosta. Ystäväni Englannista on Suomessa ja päädyin hänen kanssaan lauantai-iltana viihteelle. Pukeuduin Amsterdamista ostettuun seepratoppiin, jonka etupuolta koristaa paljetit. Minihame kaveriksi ja voilà!




Halusin ehdottomasti ottaa käyttöön Your facen uuden, konjakin värisen laukun. Samansävyiset saapikkaat vaihtuivat viimehetkellä mustiin. Olin jo ehtinyt napata asukuvan, kun muutinkin mieltäni. Perinteinen naisen oikeus..;)



                                                                  
Oli hauska ilta, tanssittiin jalat kipeiksi ja muisteltiin villejä sinkkuaikoja.
Tuskin kuitenkaan taas vähään aikaan tulee baariin lähdettyä. Kyllä koti-illat on kunkkuja ;)

Ja hei, sitten niihin viineihin mistä viimeksi juttelin.

Perjantain kunniaksi avasin kierrekorkillisen, Australialaisen Brown Brothers Everton punaviinin. Hinta kympin verran. Alko kuvailee viiniä seuraavasti: Täyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, kypsän karpaloinen, hennon yrttinen, kevyen vaniljainen, lämmin. Sopii pataruokien, porsaan, juustojen ja lampaan pariksi.

Minusta viini maistui aluksi pistävältä, ja siinä oli outo, hiilihappoinen tuntuma. Vahva tuoksu. Kun annoin viinin levätä lasissa jonkinaikaa, maku pehmeni sopivaksi ja hiilihappoinen fiiilis katosi. Tuoksukin muuttui miellyttäväksi. Karpalon aromin erottaa. Loppujenlopuksi maku on kivan pehmeä. Kannattaa laittaa karahviin. Voisin ostaa toistekin.





Lauantaina oli Ranskalaisen Cave de Tain Crozes Hermitagen vuoro. 14,5€ maksavassa pullossa on luonnonkorkki, ja juoma sopii naudan, lampaan, riistan ja pataruokien kaveriksi. Alko kuvailee punaviiniä keskitäyteläiseksi, keskitanniiniseksi, hapankirsikkaiseksi, punaherukkaiseksi ja hennon savuiseksi.

Alkutuntuma viinistä oli hyvä. Sopivan pehmeä maku oikeastaan heti, ja tuoksu miellyttävä. Amatööri ei savun aromia tunnistanut, mutta marjaisuuden kyllä. Tätä ostan varmasti toistekin. 




Tämä päivä on omistettu krapulasta toipumiseen ja yleiseen velttoiluun. Huomena on otettava itseään niskasta kiinni. Aamulla heti salille, sillä lähtee viikko mukavsti alkuun. Huomena on vielä vapaapäivä, mutta siihen se sitten loppuukin. Edessä on kuusi työpäivää, jonka jälkeen saan nauttia YHDEN vapaan. Vaatii taas tietynlaisen asenteen että jaksaa...

Nyt pizza uuniin! Palaillaan, ja oikein ihanata pian alkavaa viikkoa! :)

Ansku

6 kommenttia:

  1. No se on kyllä totta että me saadaan muuttaa mieltä ihan miten vaan, koti-illasta baari-iltaan ja vaatettakin tulee yleensä vaihdettua just ennen lähtöä :D Naisten oikeus !

    Niin ja mä haluun sun viinilasit, niin monesti on pitänyt noi hankkia ja vieläkään ei niitä kaapissa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten Anttilaan vaan, sielä on nuo lasit nyt alessa! :)

      Poista
  2. Luulenpa, että teit oikean valinnan! Jotenkin hassusti 'katkaisee' säären kun on eriväriset saappaat kuin sukkikset. Eli sanoisin, että hyvä kun muutit mielesi! :D Sehän on kyllä meidän naisten etuoikeus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Sitä ei livenä huomannut niinkuin kuvassa.

      Poista
  3. Tosi suloinen tuo laukku :) Täällkin on vietetty ihan velttoilusunnuntaita vaan :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!