tiistai 8. toukokuuta 2012

Tyttö joka jäi ilman letkua

Minäpä olen puuhaillut kesäjuttuja tänään! Ja mikä on ollut puuhaillessa, kun aurinko paistaa ja tällä kertaa oikeasti jopa lämmittää. Päätin että koska meillä ei ole terassilla vielä kalusteita, on hyvä aika öljytä se. Niinpä heitin kesämekon päälle, ja hurautin öljykaupoille.



Jaa. Niitä öljyjähän onkin sitten erilaisia, ihmettelin suu ammollaan. Lueskelin ensimmäisen käyttöohjetta, ja siinä mainittiin että terassi pitää olla pesty ja kuiva. Meillä ei ole edes letkua millä pestä se terassi! Jätin öljyn paikoilleen, ja kehitin plan b:n: Ostan letkun sekä pesuharjan. Katos, kyllä tää tyttö nyt yhden letkun ostaa, pesee terassin ja hakee sen öljyn sitten kun on ensin konsultoinut jotakuta tosi pro terassin öljyäjää.




Huomasin seisoskelevani taas suu auki, tällä kertaa letkujen keskellä. Ööö, mistä sen tietää mikä letku on hyvä? Lähellä puuhasteli myyjä, ja kysyin apua(tosimiehen ja tosinaisen erottaa nääs siitä, että tosinainen pyytää apua. Tosimieshän perinteisesti ei toimi niin). Ensimmäinen kysymys oli, minkä kokoinen se liitin on johon letkun pää laitetaan. Alkoi jo vähän naurattaa. Ihan kuin minä tietäisin! Varsinkin kun olin ostamassa sitä hemmetin puuöljyä. Letkut ja öljyt jäi ostamatta, ja valjastan seuraaville kaupoille mieheni. En edes yritä enään yllättää häntä, että katos kun näppärä tyttöystävä hoiti ton meidän terassin kesäkuntoon.

Ihan tyhjin käsin en kotiin palannut kuitenkaan. Olin päättänyt että terassi on saatava makkaranpaistokondikseen, joten jotain oli tehtävä. Ja tiedättekö missä olen parhaimmillani? Vaikken letkushoppailussa, niin shoppailussa kuitenkin. Ostin kesäkalusteet, ja ne toimitetaan meille torstaina. Ihan ilman mitään probleemia.



Kuva täältä.

Ihanaa kesän alkua kaikille!

Ansku

p.s: joko on kesäkalut ja kilut paikoillaan? Entä onko mielipiteitä kesämekostani? :)

17 kommenttia:

  1. :D joo noinhan ne rautakauppa reissut aina menee, kaikkia ihme asioita pitäisi tietää ja mitä vielä.

    Toi sun hame on ihan mielettömän kiva ! Ihana kuvio ja värit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miesten hommia, ei siitä mihkään pääse :D

      Kiitos, mäkin oikein tykästyin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi miksen mä yhtään ihmettele että se iski just suhun? :D <3

      Poista
  3. Ihana mekko ja takki! =)

    Olisin varmasti ollut ihan yhtä monttu auki. :D Tais olla tuo kalusteiden osto hyvä ratkaisu. :)

    Täällä on kalut ympäri vuoden kondiksessa parvekkeella... :D Vielä voisi vähän kiluja lisätä kesäksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank`s! Kiva kuulla :)

      Juu, mä pysyn tästä eteenpäin helpossa ostoksissa. Rautakauppa, ei mua varten!

      Kiluja määki halajan, mutta ku ne kalutki puuttuu :D

      Poista
    2. No mut tulossa on niin kyl sää vielä ehdit kilujaki hommaamaan. :D

      Poista
  4. Hahaha, muistan itseni rempan aikaan avuttomana pyörimässä rautakaupoissa ja se ei tosissaan ole hauskaa hommaa :DD

    Kesämekko on aivan ihanan pirteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ookkaan, vaan niiiin miesten hommaa kun vaan voi olla ;D
      Kiitos! <3

      Poista
  5. Blogissani olisi sulle tunnustus! http://bbetterthanreality.blogspot.com/2012/05/vesratile-blogger-award.html :)

    VastaaPoista
  6. Pirtsakka hamonen! Mä jätän aina suosiolla kaikki tällaiset jutut miehelle. Kerran menin reippaasti K-Rautaan ja kysyin myyjältä maitokahvin väristä maalia, niin myyjä (mies) nauroi kippurassa, että sehän riippuu siitä, paljonko sinne kahviin laittaa maitoa että mikä se väri on. Hmph.

    VastaaPoista
  7. ihana hame, ja nahkatakki! Ei ole kyllä mitään tuolla parveekkeella paikoillaan, siivoustakin kaipailis..:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!