torstai 16. elokuuta 2012

Kompromissiasu

Aah aurinko. Olin eilen miettinyt valmiiksi tämän päivän vaatteita, ja olin suunitellut myöntyväni syyskauteen viininpunaisten housujen myötä. Aurinko paistoi kuitenkin niin upeasti että heitin housut takaisin kaappiin ja kaivoin yhden lempparihameistani vielä päälle.


Otin samalla askeleen kohti syksyä, pukemalla tumman violetin puseron. Tein siis kompromissin ;) Väri on kuvissa väärentynyt, pusero on oikeasti tummemman violetti.


Mulla on odottamassa kaksi kivaa haastetta, joihin palaan heti kun ennätän. Nytkin on kiire, lähden herättelemään ystävääni joka on ollut viimeyön töissä. Itse menen ensiyöksi. Viikonloppuna on tiedossa grillailua ystävien kanssa. Paista siis aurinko paista, vielä lauantainakin. Hauskaa loppuviikkoa! :)

Ansku

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vielä on kesäää jääljelläää... ;D

      Poista
    2. Taas kävi niin, että sun kommentti mun blogissa näkyi mun spostissa, muttei näy blogissa, jotta voisin siihen vastata. Näin on ennenkin käynyt sun kommenttien kohdalla, mistäköhän se johtuu...?

      Poista
  2. Ihanan kesäinen lookki! Ja niitä kesähepeneitä kannattaakin nyt käyttää ahkerasti, sillä saattaa olla että ensi viikolla kaivetaan jo jos jonkilaista pomppaa ylle :)

    Katselemieni säätietojen mukaan lauantaina pitäisi vielä olla lämmin päivä, ehkä sunnuntaille sitten jo sateita, joten nautitaan näistä lämmöistä!:)

    Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Sulle sopii kyllä hurjan hyvin pitkät leveähköt hameet ! :) Ihana asu !

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Joo, mäkin tykkään. Se on tosi vanha, mutta en malta hävittää sitä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!