perjantai 7. syyskuuta 2012

Hopeanauha ja kenkähaaveet

Etupihaamme hallitsi tylsä fiilis. Kesällä olin suunitellut hankkivani etuoven vieressä olevalle tyhjälle läntille pienen nätin pöydän ja siihen sopivat tuolit. Ehkä vähän perus-settiä, mutta en keksinyt muuta siihen hätään. En kuitenkaan ehtinyt niitä koskaan hankkia, kun olikin jo syksy.

Pihamme nurkalla lojuu kasa pilkkomattomia puita. Katseeni osui niihin, kun taas kerran mietin millä saan etupihan ilmettä kauniimmaksi. Keksin pyörittää muutaman pöllin oven eteen seinustalle. Suunittelin niiden päälle kukkaistutukset, jotka pärjäävät kevääseen asti. Tiimarista löytyi edullisesti isohko lyhty.


Tässä tulos. Hiukan rustiikkista fiilistähän tästä tuli, ja tykkään kovasti. Vielä kun löydämme jostain vähän pidemmät puunpöllit... Päällekkäin en uskalla näitä laittaa. Demi huitasee kerran hännällään, niin se on siinä.


Rottinkikoreihin istutin hopeanauhaa, joka muistuttaa jäkälää, mutta ei ole yhtä kovaa ja helposti rikkoutuvaa.

Nyt kun näihin syksyjuttuihin taas päästiin, taidan päivittää kenkähimotuksiani. Mielessäni pyörii muutama haave, enkä oikein pääse niistä yli. Eli jos jollakulla lojuu seuraavanlaisia kaunottaria tyhjänpanttina, saa postittaa tähän suuntaan.

Tolppakorolliset, vähän rouheat kaunottaret toivoisin saavani, ja nämä allaolevat Hepon nettiliikkestä löytämäni yksilöt ovat melkeinpä täydelliset.

 

 Mukavuudenhaluinen puoleni vaatii syksyksi kiilakorkoja. Spartoon ja Brandoksen yksilöt suorastaan hyökkäsivät verkkokalvoilleni, kun vierailin heidän sivuillaan.



Ehkä ihan ykköshaaveeni on supermageet prätkätyyliset saappaat. Katsokaapa näitä upeita yksilöitä. Löydät ne Nellyn ja Zalandon sivuilta.



                     Hepon vaihtoehdot veivät kyllä sydämeni. Waauuu... Nämä ovat täydelliset.



Ja tottakai ihan ultimatehaaveeni, eli suklaanruskeat UGG:it. Allaoleva kuva on napattu Zapposin sivuilta. Nämä ovat halattavan ihanat! <3

 


 Se onkin muuten taas viikonloppu ovella! Illaksi toivon saavani pari ihanaa ystävääni seurakseni leffaa katsomaan. Janilla on työpaikan bileet, joten leffailta tyttöjen kanssa sopisi nyt paremmin kuin hyvin!

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Ansku

14 kommenttia:

  1. Ääääää, mä olin jo päättänyt, etten oikeesti tartte syksyks noita bikerbootseja... Mut nyt taas tuntuu et kyllä mä tarttenkin :D Noi mustat on täydelliset! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aina yhdet bikerit tarttee! ;)

      Poista
  2. noi heppon bikerit on upeat! uusi lukija täällä huutelee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos blogini kiinnostaa <3 <3 <3 ...ja eikös olekin upeat!? :)

      Poista
  3. Sappaita ja tunnelmallisia sisustuskuvia – SYKSY ON TÄÄLLÄ! (rakkausrakkaus)

    VastaaPoista
  4. Ihanat uudet pihan kaunistajat, tykkään tosi paljon tosta fiiliksestä mä noissa kuvissa on !!! :) Ja hopeanauhaa voisi tohon omalle partsillekkin vaikka laittaa, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vain! Mä muuten löysin yhden jutun vähän aikaa sitten, ja joskus kun ehdin toteuttaa idean, saan kiittää siitä sinua ;)

      Poista
    2. täähän on jännää, mikä se on ? :D

      Poista
    3. Hahaa! Näät sitten! ...joskus.. Mulla nimittäin on vähän ongelmia toteutuksessa. Ajanpuute lähinnä vaivaa :)

      Poista
  5. Ihana fiilis pihakuvissa! Täytyy ehkä matkia... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ilmanmuuta jos vaan sait yhtään inspiraatiota :)

      Poista
  6. Tosi kivan näköisiä kenkiä, tykkään noista toiseksi viimeisistä. Mulla on nyt yhdet tommoset mustat kiilakorkokengät, mutta niitä ei ole tullut pidettyä. Jotenkin ne ei passanneetkaan mun jalkoihin yhtään :/. En oo niitä saanut myytyä eteenpäin. Tai sitten yritän antaa niille joskus mahdollisuuden :D.

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihanan syksyinen fiilis tuli noista kukkasommitelmista. TYKKÄÄN! :)
    Teillä on valtavan kauniin näköinen talo!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!