tiistai 20. marraskuuta 2012

In my dreams

Muikkis! Viimeksi ruikutin kurjaa oloani, ja hehkutin voimabiisin tehoa. Tilanne alkaa pikkhiljaa olla korjaantumaan päin, mutta sen verran täytyy vielä aiheeseen palata, että mm. työstressin lisäksi taidan olla myös häästressaantunut. Vai miltä kuulostaa toissaöinen uneni: Vihkimiseen aikaa tunti. Päätä myöden valuvat, likaiset hiukset. Pakko ehtiä suihkuun. Nutturan tekoon ei ollut aikaa, ja huomenlahja oli hankimatta. Kuljin hääpuvussani pitkin kelloliikkeitä. Ystäväni oli laittanut päähäni lämpörullia joita revin päästäni matkalla kirkolle. Myöhästyin häistäni puoli tuntia. Ehdin herätä ennen varsinaista vihkimistä, mutta muistan miettineeni unessa, että tämä uni täytyy nyt vain kestää ja käydä läpi, ja että oikeasti näin huonosti ei tule käymään. En olekkaan ennen nähnyt unta siitä että näen unta!


Kävin tänään törsäämässä. Tuhlasin mielestäni huikean suuren summan silmänympärysvoiteeseen. Olen tähän asti käyttänyt pääasiassa Pirkan silmänympäysvoidetta sen sisältämän hyaluronihapon vuoksi. Voiteen kosteusteho ei kuitenkaan riitä, vaan silmieni alla olevat pienet juonteet ovat lisääntyneet ja syventyneet. Päätin satsata jos näin välttäisin Grand Canyon-efektin. Ostin Sensain Silk Moisture Supply Eye Creamin. Hintaa vaatimattomat, lähes 90€. Tähän hintaan odotan silmänympärysihoni nuorentuvan ainakin seitsämällä vuodella. Sokoksen nettisivut kuvailevat tuotetta näin: Sensai Silk Moisture Supply Eye Cream on silmänympärysvoide herkälle silmänympärysiholle kosteuttamaan kuivuuteen taipuvaista ihoa. Silmänympärysvoide ehkäisee ensimmäisiä silmänympärysihon ikääntymisen merkkejä, kuten hienoja juonteita sekä häivyttää stressin ja väsymyksen merkkejä. Älykosteuttava silmänympärysvoide säätelee ihon kosteustasapainoa tarpeen mukaan. Voidaan käyttää myös tarvittaessa meikin päälle päivän aikana silmän alapuolella ja silmänurkkiin. Älykosteuttava? Really? No, pian se nähdään :)


Shoppailuasunani toimi samainen paljettihame, kuin taannoisella Stadin pyörähdyksellä. Täytyy sanoa että ihmiset jäivät kyllä katsomaan, ja ystäväikin ihmetteli mihin bileisiin olen matkalla. Joskus tekee kuitenkin hyvää pukeutua ihan arkenakin vähän blingimmin. Sitäpaitsi paljetit on nyt yes yes! Kotoa lähtiessäni hiuksissa oli vielä lainetta, mutta ahh niin ihana Marraskuinen ilmasto teki temppunsa.


Palataan vielä vähän kosmetiikan maailmaan. Superhyvän Chanelin meikkivoiteeni loputtua halusin testata kehuttua YSL:in Le teint touche eclat-meikkivoidetta. Enemmän tuotteesta voit lukea tästä linkistä.
Valitettavasti en vakuuttunut. Ihoni ei ole kovin hyvässä kunnossa tällä hetkellä, joten peittävyys on tarpeeseeni suorastaan surkea. Tummiin silmänalusiini ei tunnu kolmekaan kerrosta riittävän, ja finnejä tämä ei peitä senkään vertaa. Sopii siis lähinnä hyväihoisille daameille. Koostumus on hyvin ohut.


Käydään sitten vielä Clarinsin puhdistusaineen kimppuun. Tuote on voidemainen, ihanan pehmeä, ja tuoksu maltillinen. Puhdistusaine on riittoisan tuntuinen, ja puhdistusteho ok. Jättää ihon snadisti kiristävän tuntuiseksi pesun jälkeen, ja kosteusvoidetta tekee mieli laittaa hyvin pian. Ongelma on kuitenkin se, että mustapäät ovat kasvoissani lisääntyneet. En tiedä johtuuko se tästä tuotteesta, mutta vaihdoin kuitenkin merkkiä tämän loputtua. Uskon että vaikka puhdistusaineet ovatkin iholla vain hetken, ne ehtivät vaikuttaa ihmeen paljon. Esimerkiksi Garnierin vihreässä pakkauksessa oleva puhdistusaine ei sovi kasvoilleni lainkaan. Finnejä tulee samantien.


Tsemppiä viikkoon! :)

Ansku

18 kommenttia:

  1. Kiitos kommentista! Vilkaisin sun blogia, ja vaikutti sen verran kiinnostavalta että jäin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  2. Hui, tarkenit marraskuussa tolla hameella! :) Ihanat nuo hiukset taas, oi voi! Toivottavasti silmänympärysvoide on hintansa väärti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei mitn oneglmaa kun ei tarvitse olla pitkiä aikoja pihalla :)

      Poista
  3. Voi ei, nyt stressaannuin taas siitä, että en vieläkään käytä minkäänlaista silmänympärysvoidetta (28-vuotiaana), jaiks! Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja hopihopi ostamaan rasvaa :P

    VastaaPoista
  4. Hyvältä sun iho näyttää ainakin kuvien perusteella. :)
    Itsekin pitäisi alkaa katselemaan silmänympärysvoidetta. Nyt olen vain käyttänyt päivä- ja yövoidetta. Ja niitäkään en aina muista laittaa. Tällaista tämä naisen elämä on: purkkia purkin perään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin ettei lähikuvassa näy ongelmat, johtunee salamasta joka söi kaiken. Värinkin ;)

      Sanos muuta! Sitä se todellakin on :D

      Poista
  5. Tosi kiva asu! Oon kanssa miettinyt että uskaltaisko laittaa paljettihameen/topin arkena kun ihan turhaan ne seisoo kaapissa odottamassa juhlia, mutta vielä en ole uskaltanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos!

      Juu kato päälle vaan rohkeasti :)

      Poista
  6. Itse käytän juurikin tuota Clarinsia ja tykkään ihan todella paljon! :) Mut riippuu varmasti ihotyypistä yms. Mulla vielä silmänympärysvoide uupuu, se olis sit seuraavana hankintalistalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se missään nimessä huonointa ole, mitä olen kokeillut. Alkuun tykkäsin paljonkin :)

      Poista
  7. Mä olen vähän liian pihi laittamaan voiteeseen noin paljon rahaa, aina kyllä niitä hypistelen kaupoissa mutta en vielä ole raaskinut. Toivotaan että on hintansa veroinen, kerro sitten kokemuksia.

    Arkena on tosiaan välillä kiva pukeutua vähän blingimmin, piristää kummasti normipäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä. Teki kyllä todella tiukkaa, kun aiempi silmänympärysvoide makso muutaman euron :D :D

      Poista
  8. Hieno hame! ja voi mikä uni, mutta onneksi vaan painajainen

    VastaaPoista
  9. Noi sun hiukset..Voi vitsi, että ne näyttää hyväkuntoisilta ja kiiltäviltä! (ja niin varmaan ovatkin!) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enni! Ihanat on sunkin hiukset :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!