maanantai 30. heinäkuuta 2012

Helsinki-viikonloppu

Uusi viikko taas alussa. Menen iltavuoroon tänään, mutta sitä ennen ehdin hienosti jutella viikonlopusta, ja ajattelinpa nauttia hetken myös auringonpaisteesta :) Lauantaina lähdettiin kivassa seurassa nauttimaan aurinkoisesta Helsingistä. Vähän puolenpäivä jälkeen oltiin jo Kampissa. Ja sehän on loistava aika nauttia ensimmäiset shotit! Takana näkyvässä baarissa kulatimme mustikkashotit nassuihin, ja sitten lähdimme talsimaan hotellille.


Käytiin syömässä ja sitten otettiin ratikalla suunta kohti Kaivopuistoa ja Mattolaituria. Mahtava paikka terassille, ei voi muuta sanoa! Mutta pienenmpi se oli kuin mitä luulin.



                                                     Myös turvallisuudesta oli huolehdittu.


Mattolaiturin terssin tuolit olivat niin kovat, että oli pakko vaihtaa lokoisampaan paikkaa. Löhöilimme juomien verran Olossa. Ihana paikka! Baarimikko ilostutti meitä arvonnalla, jonka palkintona oli lasillinen shamppanjaa!



Suunitelmissa oli mennä syömään ennen laittautumista iltaan, mutta koska nälkä oli sitä luokkaa kun lasketaan montako hevosta pystyy syömään, oli poikettava Mäkkärin kautta. Jaksoi sitten tulpajuuston voimalla laittautua. Asustani ei tullut otettua sen kummempaa kuvaa kuin mitä alla on. Kengät rajautuivat pois, mutta mitkäs muutkaan ne olisiva olleet kuin tämän kesän lemmparini. Jos haluat kurkata, niin ne ovat tämän postauksen ekat.




Ukkoskuurokaan ei meno haitannut, itse en edes nähnyt sadepisaroita! Tanssimaan mentiin Apolloon joka oli kieltämättä aika magee mesta. Ilmastointi vaan taisi puuttua ;) Olin ihan hiestä märkä kun lähdettiin sieltä.

Eilinen meni oloja parannellessa, ja pakko myöntää että sama taitaa jatkua tänäänkin. Onneksi sai nukkua pidempään kuin kello 5.25:een.

Nyt aurinkoon! Mukavaa viikkoa kaikille! :)

Ansku

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Tytöt tahtoo pitää hauskaa

Ciao! Nopea moikkaus tässä kohtaa. Kohta istun parhaassa seurassa bussissa jonka nokka on kohti Helsinkiä! Ehdin napsasta asustani kuvat, joten pidemmittä puheitta, tässäpä nämä. Miten niin tykkään väreistä? :)



                       Sortsit lähti H&M:n alesta vähän aikaa sitten matkaan, tykkään paljon!

Ostin ihanaa fuksian väristä huulipunaa, joka pääsi heti tänään tositoimiin. Mitäs sanot väristä, herkullinen eikö? :)



Mutta hei, nyt starttaa tyttöjen viikonloppu. ÄN-YY-TEE NYT! Moooido! Aurinkoista lauantaita teille! :)

Ansku

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kesäjalat

Lauantain humputtelureissu lähestyy kovaa vauhtia. En ole ehtinyt vielä juurikaan miettiä mitä puen tai pakkaan, mutta yhdella tavalla olen valmistautunut! Tein eilen jalkahoidon itselleni. Mitä ihanaa arjen luksusta.

Näin se hoitui: Lisäsin kuumaan veteen pari ruokalusikallista merisuolaa ja lorauksen oliiviöljyä.
Heitin sekaan vielä viipaloituja appelsiinin ja sitruunan paloja.
Nautiskelin jalkakylpystä vihreää teetä samalla hörppien ja uusinta Elleä lukien.


Kylvyn jälkeen annoin raspin laulaa ja käsittelin kovettuma-alueita.
Tämän jälkeen pyörittelin sitruunan kantapaloja kovettumiin(tämän pitäisi pehmittää).
Tein vielä käytetyistä kahvinpuruista ja oliiviöljystä seoksen jolla kuorin koko kropan, mukaan lukien myös jalat.
Lopuksi kunnon rasvakerros ja ohuet puuvillasukat jalkaan yöksi.


Tulos: kevyemmät ja pehmeämmät kesäjalat, joilla kelpaa viilettää huomena aurinkoisessa Helsingissä!
Sain teiltä aiemmin hyviä vinkkejä missä kannattaa drinksutella tai syödä, kiitos paljon niistä! Apua oli ihan varmasti. Vain yökerhopuolta vielä mietin.

                                       Mikä on sun suosikki yökerho Helsingissä, ja miksi?

Täytyykin alkaa pakkaushommiin, jotta huomena ei tule kiire.
Superhauskaa viikonloppua kaikille, ja ennenkaikkea, nautitaan kesästä! <3

Ansku

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Cheer up

Huomenta. Joo, tiedostan kyllä että nyt on ilta ja kello on melkein puoli kahdeksan. Sain juuri ja juuri kammettua itseni sängystä ylös. Olin siis päiväunilla. Joskus Yleensä aamuvuorot on jotenkin niin kuluttavia, että en jaksa ajatella mitään muuta kuin töitä, ellen nuku päiväunia. Yöunista se on pois, mutta mikä parasta, huomena on vapaapäivä :)



Hei muuten, asiasta kukkakaaliin, mitä nämä ilmat on? Eikös Heinäkuussa pitäisi olla aurinkoista ja lämmintä? Eilenkin oli niin sykyinen ilma, että oli pakko pukea päälle paljon väriä piristykseksi.

                                           Mitä sanot, tuliko liikaa väriä yhteen asuun? ;)

Nyt vuorossa laatuaikaa Janin kanssa, joten näkemiin ja palaillaan! :)

Ansku

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Syksyn ensimmäiset

 Morrjens! Ihan näin tämä syksyisen ilman(eli vesisateen) innoittamana paljastan teille mitkä tulevat olemaan syksyn avainvaatteet kohdallani. Naputtelin Henkkamaukalle jokin aika sitten menemään pienen tilauksen, tuloksen näette tässä:

                                   Lilaa, pinkkiä ja viininpunaista. Siinä syksyn väripaletti!



Arvaa mikä ei kuulu joukkoon? Ihanat inkkarikengät oli vaan saatava. Onhan ne ihan superhienot. En ole ikinä tilannut H&M:ltä kenkiä, joten nyt Henkkis, sulla on mahikset näyttää mihin pystyt.
Ja sitten lisää viininpunaista laukun ja saapikkaiden muodossa.




Näiden vaatteiden ja asusteiden ympärille on helppo rakentaa syksyn trendien mukaisia kokonaisuuksia. Harkitsin vakavasti violetin tai punaisen kynähameen hankintaa, mutta päätin sitten että kaapissa oleva musta yksilö saa riittää. Solmukepusero on myös jäänyt mieleeni kummittelemaan. Jos sellainen vaikkapa mustana tai valkoisena tulee eteen, taidan ostaa pois. Lisää syksyn muotia löydät tästä

Kiitos muuten hurjan paljon teille kaikista Helsinki-vinkeistä edelliseen postaukseen!
Olemmme viikonloppuna tyttöporukalla lähdössä Stadiin rilluttelemaan. Edelleen aurinkoista terassivinkkejä, herkullisia ravintolavinkkejä ja hauskoja yökerhovinkkejä otetaa vastaan! :) 

Olen jälleen lähdössä iltavuoroon, joten palaillaan taas! Oikein mukavaa viikkoa kaikille :)

Ansku

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Mihin Helsingissä?

Heeippa hei! Huh olihan työpäivä! Alkuvuoro meni oikein rauhallisissa merkeissä, mutta iltapäivästä iski kiire. Mutta ei hätää, kohta on edessä päikkärit. Päivän toiseksi paras juttu. Ekaksi nimittäin kiilasi aurinko, jota palvoin puolisen tuntia töiden jälkeen.




Tässä teille kuvaa päivän kostyymista. Erittäin simppeli kokonaisuus, kesäinen vaikka värit ovatkin vähissä. Jos Sofiina olisi hippi, hän pukeutuisi varmaan suunilleen näin ;)


Hei kuulkaas, mä tarvitsen apua. Lähdetään ensiviikon viikonloppuna kauniiseen pääkaupunkiimme tyttöin kanssa. Vähän terdeä, syömistä ja illalla tanssimaan...  
Laittaakaa jooko mulle te Stadin tuntijat kivoja AURINKOISIA terassivinkkejä, herkullisia raflaehdotuksia, ja sitten se tärkein: eli mihin yökerhoon kannattaa mennä ja miksi.
              
                                                             Kiitos hurjasti jo etukäteen! :)

Nyt ne päikkärit, ja huomena onkin kymmenen tunnin duunipäivä.

Aurinkoa viikonloppuunne!

Ansku

torstai 19. heinäkuuta 2012

Pink & Black

Oi että! Täälä ruudun takana naputtelee iloinen tyyppi! Iloisen mieleni aiheutti mielettömän kaunis keli, josta sain tänään nautistella. Ja arvatkaapa muuta! Mulla on ollut va-paa-pä-i-vä! Mulla, jonka koko loman satoi vettä ja sai palella villasukat jalassa. Mulla, jonka sisko toivoo että olisin vaan töissä, jotta aurinko paistaisi :D Jopa äitini vitsaili tänään aiheesta kun meillä oli salitreffit ;) No joo, ihanaa kuitenkin.


Treenailun jälkeen nautiskelin paisteesta ja suuntasin sitten kaupungille päin. Kaiffarin kanssa oli lounastreffit. Ihan pakko oli poiketa toki H&M:n kautta, ja löysin pari superhalpaa juttua joista varmasti myöhemmin lisää!                                            
                                                Mielipiteitä asusta? Itse tykkäsin hurjasti :)

Mutta nyt, tutustun Henkkamaukan syyskuvastoon, ja alan suunittelemaan ostoslistaa. Jos haluat tehdä saman, muttet tiedä mitä hankkia, kannattaa kurkistaa tämä.

Mukavaa iltaa ja loppuviikkoa! Minä vietän viikonlopun töissä...

Ansku

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Working girl

Sunnuntaina tuntui siltä että tarvitsin päälleni väriä ja vähän jotain säpinää. Yksi tämän kesän lempparivaatteeni, kukallinen kevyt pusero vaati päästä ylle. Farkkuhame toi kokonaisuuteen arkisuutta, jota piti tasoittaa jollain. Tyttömäinen rusettipanta sopi tähän tarkoitukseen. Joskus arkikin voi olla juhlaa, ainakin pukeutumisessa :)



                                                       Mitäs olet mieltä asusta, toimiiko?

Meikäläinen oli joskus tyttömäisten pantojan suurkuluttaja :) Tytöistä puheenollen, söpöläinen kummityttöni perheineen kävi sunnuntaina kahvilla meillä. Vaavi on kasvanut hurjasti viime näkemältä, vaikkei siitä ole kuin muutama viikko. Nopeasti se menee. Aika nimittäin.




Alkuviikkoni on lähtenyt käyntiin iltavuorojen merkeissä, ja tänään olenkin aamuvuorossa. Mitään sen jännittävämpää ei ole tapahtunut :)
Oikein mukavaa työpäivää muillekin raatajille, ja hauskaa vapaa-aikaa lomalaisille!

Ansku

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kesäpäivä saaressa




Siskon lapset olivat meillä perjantaina yökylässä. Lauantaina vietiin heidät takaisin äitinsä ja isänsä huomaan, heidän mökilleen saareen. Onnellisia ovat he, jotka saavat nautiskella omasta kesämökistä. Jos voittaisin lotossa, toteuttaisin pitkäaikaisen haaveeni ensimmäisenä kun arki koittaisi. Ostaisin aurinkoisen rantatontin ja rakennuttaisin hirsisen kesämökin.

Vaikkei meillä omaa kesämökkiä olekkaan, oli mukavaa nautiskella lauantaina mökkielämästä. Pojat kalastelivat mato-ongella laiturin päässä, ja me siskon kanssa nautittiin auringosta ja tilkkasesta kylmää valkkaria. Lämmitettiin rantasauna, ja käytiin uimassa. Ihasteltiin sorsaperhettä. Koiratkin nauttivat.



Syötiin uusia perunoita ja grillattua juustoa. Jälkkärille lähdettiin veneellä Vihavuoden koskikahvilaan, josta löytyy parhaimmat tyrnihyytelökakut. Nam. Jos mökkeilet Hauholla päin, poikkea ihmeessä herkuttelemassa ihanan idyllisessä kahvilassa.




                                            Takaisin tullessa saimme ihailla kaunista taivasta.


                         Mökin edusta on tuulelta suojassa. Tämä alla oleva kuva on napattu laiturilta.



Muistakaa ihmiset nauttia kesästä ja mökeistänne! :) Mukavaa viikkoa!

Ansku

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Feathers

Terppa! Viikonloppu vetelee taas viimeisiään. Mitä ihmettä, eikös just ollut perjantai?? Siitä sulavasti aasinsilta perjantaiseen asuuni. Tilasin kaaauan aikaa sitten Nellyltä hiuskorun, jonka piti olla The festarikoru. No, festareille ei sitten menty (en pääse tästä ilmeisesti koskaan yli, nyyh) mutta tottahan hiuskorua pitää edes kerran kesässä ulkoiluttaa. Siispä puin päälleni äitini virkkaaman ihanan pitsitopin ja sulat kaveriksi.

                                                                   Mitäs sanot asusta?


Kuvassa vilahtavat myös kengät jotka eivät ole ennen blogissa näkynytkään. Kenkien rakastajaa ei auta jättää yksin jos kenkiä voi olla lähellä, edes Citymarketissa. Muuten käy näin :D Juhannuksena oltiin mökillä, ja ruokatarvikkeita pysähdyttiin ostamaan Varkauden Cittarista. Jani meni hakemaan vielä ostoskärryjä, ja minä poloinen seisoskelin odottelemassa. Mesta oli aika täynnä ihmisiä, joten hakeuduin kenkähyllyjen luo pois rynnivien ihmisten edestä. Janin tullessa takasin, löysi hän minut iloinen virne naamallani. "Löysin kengät!" No ihanko totta...

Hauskaa pian starttaavaa viikkoa! :)

Ansku

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

ShoesShoesShoes...

 Riina paiskasi tänne kivan kenkähaasteen, johon Shoe loverin oli kertakaikkiaan vastattava.

 1. Viimeisimmät ostoksesi, mistä?
- Näytinkin teille jo hääkenkäni, jotka ihan oikeasti ovat viimeisin hankintani, mutta tässä sitä edelliset. Biancon korkeat ja mageen särmikkäät kiilakorolliset kengät. Nam. Tykkään tykkään!



2. Lempiparisi, väri, koko?
- Tähän väliin on vaan pakko laittaa nämä kullanmurut, eli hääkenkäni. Christian Louboutinin ihanat mustat klassiset korkkarit, ja koko taitaa olla 38,5.




3. Onko jokin kenkämalli jota inhoat?
- Ihan perinteiset herrainkengät naisilla menee vähän yli hilseen. Ei tykkää, ei

4. Kuinka paljon olet valmis maksamaan uusista kengistä?
- Öö, olisiko se siinä 600€ paikkeilla se kipuraja. Tuskin ostaisin koskaan sen kalliimpia.



5. Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia?
- Niin kauan kuin ne kestävät. Tai niin kauan kuin minä kestän niitä

6. Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on?
 - Kyllä varmaan joo.





7. Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?
- Biancon nahkaisilla baltsuilla. Tietenkin kunnon lenkkarit on aika mukavat jalassa myös. Päivän nolo paljastus: tästä kenkien rakastajasta on tullut "vanhemmiten" mukavuudenhaluinen ;)



8. Oletko kesäisin ulkona ilman sukkia ja kenkiä?
- Tietenkin!






9. Jos saisit ilmaiseksi millaiset kengät tahansa, mitkä ottaisit?
- Christian Louboutinin Bianca 140 platformit oli ennen ykköset, mutta nyt haaveissa siintävät nudet Jimmy Choot.

Muutkin tässä postauksessa esiintyvät kengät ottaisin omakseni oikopäätä!

Minkälaisista kengistä te muut haaveilette? Jos otatte osaa tähän haasteeseen, laittakaa linkkiä niin tulen kurkkimaan. Kengät kiinnostavat aina ;)
Kaikki saavat tosiaan napata haasteen, mutta erityisesti haastan mukaan Sofiinan, Annan ja MouMoun. No niin tytöt, niitä kenkiä??? :D

Olen niin väsynyt, että taidan painua päikkäreille. Onneksi tällä viikolla ei ole enää tiedossa aikaisia aamuherätyksiä, eli aamuvuoroja. Kyllä tämä yksi riittää! ;)

Tsemppiä sadekeleille ja onnea teille jotka saatte nauttia auringosta!

Ansku

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Möksällä

Voi hyvää päivää. Kävin viikonlopun mökkikuvia läpi(niitä vähäisiä joita tuli räpsittyä), ja eihän sielä ole julkaisukelpoisia kuvia käytännössä ollenkaan. Tässä kuitenkin nämä, jotka tänne uskallan laittaa :)

Lauantaina puolilta päivin ajelimme Luopioisiin, ja saareen kaverin mökille. Saunottiin ja grillattiin, ja suhautettiinpa veden yli Aitooseen ja Kirkastusjuhliinkin.

                                                                Odottelimme Festaribussia


Tulihan se, ja eikun matkaan! Voi jesta tätä kuvien laatua... :D Pakko muuten kehaista, minäkin näytin melko laadukkaalta. Lähdettiin liikkeelle melkein suoraan saunasta, joten tukka liiskassa ja meikittä mökkikuteissa tässä mennään.


                                                            Tässä koko komeudessani.


Ihan oikein kahta bändiäkin katseltiin. Tässä Haloo Helsinki. Veti muuten hyvän keikan. Nähtiin me myös Lauri Tähkä, mutta jotenkin tyypistä huokui mahtailevuus, joten häivyttiin.


                                                      Ja sitten veneellä takaisin mökille!


Hauska reissu oli. Hyvä loman lopetus. Eilen oli vielä vapaapäivä, mutta jo tänään kutsuu iltavuoro.
Joten, aamupala nassuun, ja töihin!

Palaillaan! Hauskaa viikkoa! :)

Ansku

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

My wedding shoes

Kotiuduin äskettäin mökkireissulta. Oli aika huikeeta, ja voitte kuvitella kuinka huikea olo nyt onkaan ;) Koska en millään jaksa purkaa mökillä napsittuja kuvia koneella, saatte nauttia tämän tulevan rouvan hääkengistä.
Uhosin joskus että menen naimisiin Louboutineissa, ja tottahan kunnon Shoe lover sanasa pitää. Tässä nämä meikäläisen kaunottaret nyt sitten ovat. Tittididii!




Sain Janilta synttärilajaksi Ninasiin lahjakortin, ja kipitin hakemaan kullanmurut pikimmiten kotiin.
Kenkien hankinta ei kuitenkaan ollut mikään helppo homma. Minulla on tavallista korkeampi jalkaholvi, ja se tuppaa näissä(kin) korkkareissa jäämään ilmaan. Myöskin isokokoinen isovarpaani aiheutti minulle harmaita hiuksia. Myyjä oli kuitenkin sitä mieltä että nämä venyvät sen verran että varpaat mahtuvat kyytiin. Kun Jani vielä löysi netistä tarrakiinnitteisiä nahkaisia jalkaholvitukia, tein ostopäätöksen. Tuskin jaksan koko hääpäivää nämä jalassa olla, mutten jaksaisi millään muillakaan korkkareilla. Olin jokatapauksessa suunitellut ottavani myös vaihtokengät, ja uskon olevani loppuillasta myös paljain jaloin bilettämässä ;D

Pakko muuten hehkuttaa, ihan loistava idea tällainen jalkaholvituki! Useissa Biancon kengissäkin jalkaholvi jää ilmaan, ja olen sen vuoksi jättänyt ostamatta monet, monet kaunottaret.Nyt ei tarvitse enään harmitella, kun on keksitty tällainen ratkaisu. Terveiset myös fysioterapeutilleni: korkea jalkaholvi aiheuttaa selkävaivoja. Onkohan minunkin kohdallani näin? Mitään ihan selittävää kun ei koskaan tunnu löytyvän kivuilleni.

Nyt ei enään ajatus kulje. Täytyy hakea kipollinen Ainon kermaista karamellitoffee-jäätelö, ja heittää DVD koneeseen. Sekaisin Sarasta it is.Toivottavasti hyvä leffa. Aivot narikkaan ja silleen.
Palaillaan siis myöhemmin! Tulossa ainakin hauska Riinan heittämä kenkähaaste, kunhan ehdin tarttua siihen :)

Rentoa illan jatkoa!

Ansku

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Hääpuku löytyi

Good morning, sunshines! Viikonloppukin pärähti taas käyntiin. Liian nopeasti, sanon minä. Sunnuntaihin loppuu nimittäin minun kesälomani. Onneksi maanantai on kuitenkin vielä vapaa. Mutta hei, arvatkaapa mitä! Minä kävin eilen Morsiusgalleriassa, ja noin neljän kuukauden kuluttua saan oman ihanan hääpukuni :)

                                                    Tällaisessa asussa viiletin Tampereella eilen.


Jos haluat kurkistaa sovittamani puvut, tsekkaa tämä. Minun pukuni on yksi niistä :)
Huh, tässähän on alkanut pikkuhiljaa tapahtua kaikenlaista. Kutsukorttiainekset on ostettu, valokuvaaja, kirkko ja juhlapaikka on varattu, bändiä alustavasti hätyytelty, pitopalvelulle laitettu menusta tarjouspyyntö, ja hääkengät-tittidii-ne on ostettu! Sormustakin olen katsellut, ja yden löytänytkin. Tai siis kolme. :D Siinä nimittäin näytti olevan vain yksi, ja ehdin jo rakastua siihen. Innoissani näytin sen Janille, ja ihmettelin edullista hintaa. Jani tutki lehteä, ja huomasi että hinta oli keskimmäisestä sormuksesta. Niitä oli siis kolme rinnakkain!



Onhan tässä vielä aikaa etsiä unelmasormusta, ei mitään hätää siis vielä :)  
Miten muuten te muut olette löytäneet sen oikean sormuksen?
Minulle se tuottaa enemmän päänvaivaa kuin puvun löytyminen!

Nyt täytyy toimia, pitää pakata supernopeasti. Päätimme nimittäin lähteä kavereiden kanssa mökille saareen, ja sieltä ehkä Aitoon kirkastusjuhlille :) Kunnon loman lopetus tähän väliin siis :)

Pitäkää hauska viikonloppu!

Ansku

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kesäpäivä Korkeasaaressa

Kesäinen Helsinki on hieno paikka. Nautittehan kaikki stadilaiset sielä asumisesta täysin siemauksin, eiks niin? Vietettiin Janin kanssa eilen laatuaikaa yhdessä. Aamusta hypättiin junaan, kohti pääkaupunkiamme ja Korkeasaarta. Päälle neiti kesäheinä puki hapsulaukkua, maxihametta ja olkihattua. Tässä lookki.  
Miltäs näyttää?


Olen käynyt Korkeasaaressa viimeksi lapsena. Kun FashionFusion kirjoitti hauskoista kesäkokemuksistaan Korkeasaaressa, en voinut vastustaa kiusausta. Ja miksi olisi pitänytkään! Meillä oli tosi hauska päivä, ja mikä parasta, ilmatkin suosi täydellisesti. Turvallisesti lautalta poistuttuamme käväisimme eräässä ihanassa liikkeessä, ja sain sieltä mukaani jotain upeaa. Niin upeaa että se vaatii oman postauksensa ;)


Juna-asemalle kiiruhtaessamme poikkesimme Stockalla ostamassa makuuhuoneeseen upean kattolampun, josta postaus tulossa joskus kun makkari ehkä valmistuu. Tämä tuskin tapahtuu tämän vuoden puolella ;)


Mutta ne eläimet, ne eläimet! Veivät kyllä neiti kesäheinän syrämmen menessään. Niin olivat suloisia ja hellyyttäviä otuksia. Upeaa oli se, että saimme ihailla tiikeriä, karhuja ja leopardia ihan läheltä ja tosi hyvin! Leijonankin näimme, mutta vain mahtavan pään. Tämä eläinten kuningas kun lekotteli varjossa, auringolta suojassa. Tiikeriä ihaillessani alkoi melkei itkettää. Niin hienoa se oli. Tai sitten olen vain tooosi herkkä.
Ja ei, en ole raskaana! :)



Kesä on niin hienoa aikaa, että toivoisin sen jatkuvan, ja jatkuvan aina vaan. Vaikka loma loppuukin ihan pian, kesä voisi venyä vaikka ihan tuonne Marraskuun puolelle. Pukeutuminen on kesällä paljon hauskempaa, ja tämä valon määrä! Ihanaa. Harrastin tänään lempparipuuhaani, auringossa lötköttelyä, ja haaveilin loputtomasta kesästä. Alkaakohan teitä jo kyllästyttää nämä kesäintoilut? No, ei voi mitään. Olen niin läpeeni kesäihminen kuin vain voi. Hehkutan luultavasti ihan loppuun asti. Paitsi jos sataa. Sitten murjotan ;)

Mutta, nyt takaisin ulos nauttimaan! Mukavaa päivää! :)

Ansku

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Hääshoppailua mintunvihreässä

Kyllä askartelukauppaankin voi laittaa rahaa suuria määriä. Itse sponsoroin tänään Sinelliä lähemmäs parilla sadalla. Jesta, olen vieläkin ihan järkyttynyt. No, kerrankos näitä hääkutsuja askarrellaan... Täytyy alkaa suunitella mukavia askartelu-paskartelu iltamia. Talo täyteen touhukkaita naisia saksineen :D


Mulla oli korttimalli mukana, mutta ihan täsmälleen sellaisia kutsukorteista ei nyt tulekkaan. Mutta sinne päin kuitenkin, ja olen ihan tyytyväinen kyllä. Ohjelmatötteröihin en hankkinut vielä materiaalia, enkä myöskään hääkarkkeihin. En ole tosin vielä edes miettinyt minkälaisia niistä tötteröistä edes tulee. Karkki"rasiat" on kyllä ihan valmiiksi suuniteltu jo, joten no worries. Tsemppaan tässä itse itseäni ;)


Koska rahanmenoa ei voinut tänään estää, harhauduin hiukan vaateshoppailunkin puolelle. Nyt täytyy kyllä oikeasti, siis ihan really, really, jättää shoppailut vähemmälle. Nyt on meinaan kesämekkoa ihan riittävästi, ja totta tosiaan häät lähestyvät. Ja häämatka. Aah, ihan parhautta kun tiedossa on ihana matka <3
Häistä puheenollen, täytyykin nyt alkaa suunitella häämenua, joten näkyillään!

Aurinkoisia päiviä!! :)

Ansku

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

New maxi

On siinä jotain hyvääkin, kun täyttää 27. Saa loistavan syyn kerätä kokoon ystävät. Kippisteltiin mukavalla kokoonpanolla, ja sain maailman suloisimmat kukkakimput: itse niityltä poimittuja kissankelloja ja muita kedon kukkia.


Juhlin Zarasta ostetulla maksimekolla. Olen hamoseen aivan ihastunut! Kaverit arvuutteli onko yläosan koriste inkkari- vai egyptityyliä. Mekko on tällaiselle töppöjalalle aivan liian pitkä, joten laitoin vyön kuroman helmaa edes vähän korkeammalle.


Etkoiltiin meillä, ja lähdettiin jopa tanssimaankin. Pilkkuun asti meni, ja nukkumaankin vasta kuuden pintaan. Täytyy myöntää että olo onkin jokseenkin juhlinut. Tänään herättiin lähemäpänä yhtä, ja päiväunetkin jo otettu. Huh. Onneksi synttärit on vaan kerran vuodessa!


Mutta pääasia on, että hauskaa oli! Toivottavasti ei tarvitse ottaa ihan heti uusiksi ;)
Nyt täytyykin yrittää toipua, huomena on nimittäin tiedossa hääpaikan koristelushoppailua, ja kutsukorttiaineksetkin pitäisi ostaa. Suuniteltiin myös Korkeasaarta ensiviikolle. Niin mahtavaa! En ole käynyt sielä ikuisuuteen. Kyllä kesä on sitten ihanaa aikaa <3

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Ansku