maanantai 16. syyskuuta 2013

Arjen sankarin apuväline

Arkiruokailu tuottaa ajoittain ärsyttävän paljon päänvaivaa. Varsinkin nyt, kun olemme päättäneet alkaa säästölinjalle helmikuista matkaa silmällä pitäen. Aiemmin olimme hyvinkin huolettomia kaupassa kävijoitä, ja turhan usein on tullut koukattua Subwayn tai Mäkkärin luukun kautta. Kalliiksihan moinen tulee. Jokin aika sitten mietimme, mistä voisimme säästää. Pohdimme kaupassakäyntitapojamme ja tajusimme että jokapäiväinen kaupassa ravaaminen on lopetettava. Jäätelön- ja karkinsyönnin on loputtava myös. On alettava ruuantekohommiin, eikä kurvata Subiin herkulliselle leivälle. Ongelmaksi melkein muodostui se, ettei meissä oikein ole kokin tai keittäjänkään ainesta. Saati mielikuvitusta keksiä vaihtelua ruokapöytään.
Minä kyllästyn hurjan nopeasti.


Olen kantanut jo monen kuukauden ajan Pirkka-lehtiä kauppareissuiltamme. Lehdet ovat pullollaan herkullisia arkiruokaohjeita. Eikun selaamaan. Hmm.. Terveellistä, edullista, järkevää... Tässä avainsanat kun pyörittelin mielessäni erään päivän ateriaehdokasta. Päädyin valmistamaan Lohi-pastalaatikon. Muunsin reseptiä hiukan itselleni sopivammaksi. Käytin pastana tummaa proteiinipastaa, ja maustekurkun korvasin kesäkurpitsalla. Nounou turhalle venhnämössölle ja suolalle. Jeesjees hyville rasvoille, kasviksille ja vähän laadukkaammille hiilareille. Mahtava ruokaidea. Ja eikun hommiin!


Oli muuten herkullista! Vinkkinä muuten vielä, ripaus mustapippuria ei minusta ihan riittänyt. Suosittelen laittamaan ainakin kaksi ;)
Jos joku muu sielä ruudun toisella puolella kaipaa ideoita arkiruokailuun, nappaa K-ruokakaupasta mukaasi tällainen ilmainen lehtinen. Joka kuukausi tulee uusi, ja se on aina ihanan ajankohtainen.

Herkullista uutta viikkoa! :)

Ansku

12 kommenttia:

  1. Mä olen kantanut kotiin noita Pirkkalehtisiä jo vuosia, mutta arvaas, ehkä parisen kertaa niitä tullut ihan testattuakin. Pitäisi ottaa susta mallia ja vaan pistää reseptit toteutukseen asti :)

    VastaaPoista
  2. Pitääkin kokeilla kotona! Meillä yleensä ensimmäisenä säästetään juuri ulkona syömisestä, sillä siitä kertyy helposti isojakin summia, vaikka kerralla menisin vain muutama euro. Lontoossa asuessa elintarvikkeet ovat vielä niin halpoja, että ero muutenkin halvemmille ravintolahinnoille on silti suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta! Kaksi ihmistäkin kun hakee muutama kerran kuukaudessa vaikka Subit, kertyyhän siitä suuria summia.

      Poista
  3. Näyttää todella hyvältä! :) Omat arkiruuat koostuu lähinnä tonnikalasta, salaatista ja jämistä, ei ole intoa ja aikaa laitella hirveitä gurmeeaterioita :D

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en juur jaksa aikaa ja vaivaa käyttää. Suosin tällaisia perusjuttuja vain :)

      Poista
  4. Tota tehtiin viimevkolla telkassa :) ja olikos namia? Jänskä ohje:).
    Upeat kuvat :P nams !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tehtiin? Ai niinkun ne tekee niitä Pirkkajuttuja. Oli hyvää kyl, kun vähän ohjetta muunsi.

      Poista
  5. Näyttääpä hyvältä :) Mä harvemmin Pirkkalehdestä mitään kokkaan mutta aina sen kotiin rahaan ja selaan. Saa sieltä kaikkea ideaa mistä voi soveltaa jotain omaan pöytään sopivaa. Niin ja Pirkalla on kuule kännykkäsovellus missä on myös noi kaikki ohjeet ja kauppalistakin tulee sitten sille safkalle mitä päätät tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii mä olen liian vanhanaikainen moisiin appseihin :D :D

      Poista
    2. Joo, kyl nää perinteiset lehdet sun muut on parempia :D

      Poista
  6. Mä niin teen huomenna tota pastaa! :) Kiitti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!