tiistai 22. lokakuuta 2013

Herkullinen, helppo, terveellinen ja ruokaisa salaatti

Lokakuun alussa heitin ilmoille haasteen. Pyysin bloggaajia pohdiskelemaan lihansyöntitapojaan. Julkisesti tietenkin. Esitin myös vienon toiveen  kasvisruokareseptin julkaisemisesta. Minä olen pohdiskellut lihansyöntiä jo aiemmin täälä blogissanikin, joten nyt on vuorossa herkullinen resepti, jossa ei liha todellakaan ole pääosassa. Ei edes sivuosassa. Alunperin resepti on Pirkan nettisivuilta bongattu.

Ensimmäisellä kerralla tein sapuskan aikalailla ohjeen mukaisesti. Toisella kertaa Jani kokkasi meille päivällisen minun pikaisen tekstiviestiohjeeni mukaan. Naputtelin sen kiireisesti työpaikaltani, kahvitauolta. Niinhän siinä kävi, että osa aineksista unohtui. Muuten sain aikaiseksi aika hyvän reseptin, noin niinkun ulkomuistista ja osittain omasta päästä. Vieraileviksi tähdiksi tähän herkkuruokaan pääsivät punajuuri sekä porkkana. Pidin näistä juurikkaista niin paljon, että ne pääsevät ehdottomasti seuraavallakin kerralla mukaan. Tosin silloin yritän muistaa ne kaikki muut ainekset, mitkä tästä jäivät uupumaan.

Itseasiassa myös paprika oli vähän niinkuin kutsumaton vieras tässä versiossa. Siitä en oikein pitänyt. Paprika toi jotenkin liian raikasta fiilistä. Enkä minä halua tähän ihanaan ruokaisaan salaattiini raikkautta. Tahdon pehmeyttä, herkullisuutta ja maistuvaa suutuntumaa.


Tässä Pirkan nettisivuilta lainaamani resepti: 

Ainekset: 

-2 bataattia
-1 mieto punainen chilipalko(minä laitoin kaksi vahvaa)
-2-3 valkosipulin kynttä
-2 rkl neitsytoliiviöljyä(minä laitoin reilummin)
-ripaus suolaa
-ripaus mustapippuria
-½ kurkku
-1 ruukku jääsalaattia
-1 ruukku rucolaa
-1 pieni punasipuli
-1 pkt grillijuustoa
-½ dl kurpitsansiemenia

Kastike:

-1 rkl neitsytoliiviöljyä
-1 rkl sitruunamehua
-ripaus suolaa ja sokeria


Kuori ja paloittele bataatit. Hienonna valkosipulinkynnet sekä chili, jonka siemenet on poistettu.

Sekoita chili, valkosipuli, oliiviöljy, suola ja mustapippuri kulhossa. Pyöräytä bataatit mausteseoksessa ja levitä uunipannulle leivinpaperin päälle. Kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Revi jääsalaatti ja rucola laakealle vadille. Paloittele kurkku, leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi ja levitä ne salaattipedille.

Paahda kuivalla pannulla kurpitsansiemenet kevyesti. Leikkaa grillijuusto noin 1/2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi ja puolita palat. Paista grillijuustoviipaleet öljytilkassa kullanruskeiksi.

Levitä bataatti ja grillijuusto salaattipedille. Ripottele pinnalle kurpitsansiemenet. Sekoita kastikeainekset keskenään ja pirskottele salaatille. Tarjoa lisäksi tuoretta leipää.

Tämä on siis se virallinen ohje. Suosittelen kuitenkin maistamaan tätä myös punajuurella. Minulle se oli mieluinen yllätys. Olen tottunut etikkaiseen purkkipunajuureen, josta en liiemmin pidä. Mutta tällätavalla punajuuri oli maukas, ja sopi ihanasti samaan suupalaan vähän makean bataatin ja ihanan suolaisen grillijuuston kanssa. Myös porkkana oli mukava lisä, ja sopi sekaan erinomaisen hyvin. Kannattaa muistaa, että bataatti kypsyy paljon punajuurta ja porkkanaa nopeammin. Jätä siis bataatit isommiksi paloiksi, tai lisää ne uunipannulla jälkijunassa. Meillä punajuuret ja porkkanat viettivät uunissa vähän reilun puolituntisen.

Herkullista tiistaita!

Ansku

16 kommenttia:

  1. Ihan älyttömän hyvännäköistä!! Juuri tämmöisiä terveellisiä, mutta täyttäviä reseptejä tarvitaan auttamaan jaksamaan syksyllä. Täytyy pistää kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatetaan! Saatat löytää minun tapaani uuden suosikin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tiedätkö, oli se myös erittäin herkullisen makuinen. Nam :D

      Poista
  3. Oi miten herkun näköistä! Itse olen pyrkinyt vähentämään lihansyöntiä, yritän mahdollisimman usein valita kasvisvaihtoehdon. Tietenkään se ei aina ole mahdollista enkä haluakaan luopua kokonaan lihansyönnistä, mutta ajatus kai on tärkein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samanlailla meikäläinenkin toimii :)

      Poista
  4. Kuulostaa todella hyvältä! Etenkin nuo bataatti"ranskalaiset" on ollut mun kohdalla semmoinen ruokalaji jota oon halunnut kokeilla pitkään. Pitänee viikonloppuna ryhdistäytyä ja kokeilla :) Eihän ne hankalia voi olla tehdä kun muutkin osaa!

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii se oli hyvää! Naminami :D Eikä todellakaan ole bataatti hankala. Helppoa ja hyvää :)

      Poista
  5. Oi miten kaunis annos :)!

    VastaaPoista
  6. Täytyypä ehdottomasti testata, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, todellakin. Ja ollos hyvä vain :)

      Poista
  7. Mä oon ihan punajuurihullu :D Paahdetut punajuuret on niin suurta herkkua ja ne sopii tosi hyvin lähes kaikkien juustojen kanssa. Erityisesti tuollaisten suolaisten ,nam !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sä paahdat ne? paistinpannulla vai uunissa?

      Poista
  8. Täytyypäs ottaa testaukseen tuo resepti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatetaan! Ja hei tervetuloa lukijaksi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!