keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kaksikko

Juoruilu ja valehtelu. Siinäpä vasta kaunis kaksikko. Näiden kahden avulla voi hirveän näppärästi aiheuttaa toiselle mielipahaa ja murhetta. Minä jouduin näiden ilkimysten runtelemaksi. Aika yllättäen vielä. Mieli on nyt maassa. Haluaisin korjata asiat oikein, mutta en tiedä miten. En oikeastaan voi edes käsittää miten aikuisiällä joutuu vielä pohtimaan moisia asioita. Luulin jättäneeni tämän ruman kaksikon jonnekin ala- ja yläasteen välimaastoon, mutta ehei. Ne ovat jotenkin kulkeutuneet tänne asti. Rumalla suullaan ne jakavat asioita eteenpäin. Asioita jotka eivät ole totta, mutta mitäpä ne siitä välittäisivät. Kumpaakaan ei kiinnosta, mitä minä tunnen tai mikä on totuus. Eivät vaivaudu edes kysymään. 

Argh ja blääh. Siinäpä olotilaani kuvaavat äännähdykset. Hemmetti soikoon, tekisi niin mieli kertoa ihan tarkalleen asian laita. Mutta, arvaattekin varmaan etten tietenkää voi tehdä niin. Siksi tyydyn vain murisemaan, ja korvat savuten sammuttamaan kirjoitusintoni. Mutta sen mää sanon, että koittakaa nyt hyvät ihmiset olla reiluja, ja oikeasti ajatella vähän muitakin kuin omaa itseänne, eiks niin?



Asu on sunnutailta, kun kaipasin ylleni pehmeitä sävyjä. Vaaleanpunainen, ruskean eri sävyt ja valkoinen toimivat hyvin.

Mukavaa päivää kaikille! Tehdäänkö joku hyvä teko tänään? Jos vaikka hyvä lähtisi kiertämään.

Ansku

16 kommenttia:

  1. Samaa luulin minäkin, että sinne nuoruuteen olisi tuo inhottava kaksikko jäänyt. Väärässäpä vaan olin. Taistellaan niitä vastaan parhaamme mukaan.

    Mä lähetän sulle kaunokaiselle hirmuisesti hyvän mielen haleja täältä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, kiusataanko suakin? :/ Voi murr :( :( :(

      Kiitos, piristi kyllä! Olet ihuna <3 haleja sinnekkii!

      Poista
    2. Kyllähän ne aina kaikesta keksii mistä toista voi loukata. Onneksi osaan suurimmaksi osaksi olla välittämättä. Ole sinäkin ♥

      Poista
  2. Joo eivät ne valitettavasti kuulu vain sinne lapsuuteen ja nuoruuteen ja on niin kurja kuulla, että sinäkin niiden uhriksi olet aikuisella iällä vielä joutunut :(

    Paljon tsemppiä ja voimahaleja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset osaa olla aikamoisia juntteja :( Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan!

      Poista
  3. Sille kaksikolle ei pidä antaa valtaa, vaikka kuinka pahalta tuntuu. Pyllistä niihin päin - mutta älä edes tuhnua vaivaudu mokomille lahjoittamaan! Ikäviä ovat - mutta kertovat kyllä siitä itse kertojasta enemmän kuin sinusta. Yritä olla välittämättä - äläkä näytä, jos välität - ne senkun saavat potkua lisää. Helpommin sanottu kuin tehty - tiedän. Osani olen saanut - ja varmaan saan vieläkin, sillä valitettavasti tuota ei edes ikä näytä parantavan. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Ihana olet! Tuli hymy huulille :) Tsemppiä sinullekin!

      Poista
  4. Ihanan näköinen hame :).

    Nuo asiat on niin inhottavia enkä tajua miten aikuiset ihmiset voivat sellaista harjoittaa. Mitä he edes luulevat siitä hyötyvänsä. En vaan tajua miksi pitää muiden ihmisten elämää ja mieltä pahoittaa sellaisilla asioilla. Ja ärsyttää, että monet ihmiset vielä uskovat tällaisia ihmisiä ja lakkaavat pitämästä yhteyttä eivätkä esimerkiksi kysy onko asia totta vaan uskovat näitä valehtelijoita. Sitten jos koittaa selvittää asioita, eivät ihmiset halua edes kuunnella. En tajua miksi näissä asioissa yleensä (melkein aina) uskotaan sitä joka levittelee erilaisia asioita, eikä sitä toista osapuolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Mä olen kans pohdiskellut tätä hyötymisasiaa. Ehkä se on vaan se, että mitä mehukkaampia juttuja levittelee, sitä ns kiinnostavampi tyyppi on olevinaan. Säälittävää.

      Poista
  5. Tsemppiä! Koita jaksaa, kyllä kaikki vielä järjestyy :) Ps. tykästyin sun kenkiin ;)

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti näin käy :)

      Poista
  6. Kun omassa elämässä ei ole sisältöä, sitä pitää väkisin keksiä jostain. Jotkut ihmiset eivät vaan välitä siitä kenet he polkevat jalkoihinsa, kunhan saa huomion itseensä, vaikka sitten valheellisin keinoin. :/ Toivottavasti olosi on tästä parantunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On vähän parempi jo, mutta toki harmittaa tosi paljon ja hirvittää tietenkin tuleeko tästä loppua. Jotenkin pitää vaan pysytellä homman yläpuolella jollaintapaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!