torstai 31. tammikuuta 2013

Pyry

Voihan lumipyry. Körötellessäni eilen aurausauton takana kuuntelin Novalta uutisia liittyen kiitoratoihin. Tai lähinnä niiden puutteeseen. Kuulemma vain yksi kiitorata on tällähetkellä käytössä. Toivotan pyryt ja tuiskut hittoon ennen lauantaiaamua, kun meidän lentomme olisi tarkoitus lähteä. Ainakaan nyt aamusta ei vielä sada.
Toissapäivän  ilta meni vaaterumbassa. Eilen sain sen valmiiksi. Eilen saimme myös vihdoin raivattua autotalliin senverran tilaa että äidin auto mahtuu sinne(ensi kesän kaatiskeikkaa odotellessa. Viime kesänä ei muka ehtinyt). Kyllä koiravahdin on saatava auto pakkaselta piiloon. Matkasuunitelmakin alkaa kuulostaa jo ihan hyvältä. Eikä yhtään liian aikaisin. Vuoden ajan olemme tienneet mihin matkustamme, mutta kaksi päivää ennen lähtöä mietimme mitä teemme kohteessa. Ei paha.



Ei muuta kuin töitä päin. Viimeinen työvuoro ennen lomaa starttaa aivan pian.

Kivaa päivää! :)

Ansku

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pian lämpöön

Arvattekos mitä olen tehnyt eilisen illan? Ehkä alempi kuva selvittää asiaa ;)


Kasasin kaikki mahdolliset vaihtoehtovaatteet reissua varten kasaan, ja yritin pähkäillä kuinka selviäisin mahdollisimman vähällä kantamisella, mutta mahdollisimman kivoilla vaatteilla, jotka tietenkin sopisivat edes jotenkuten yhteen. Aika homma. Eikä siitä muuten valmista vielä tullutkaan.

Haluaisin esitellä teille myös hassut uudet sandaalini. Balilla aiomme käydä tulivuorella. Matka taittuu patikoiden, joten nirunarusandaaleilla ei arvaa lähteä sille reissulle. Tilasimme Janin kanssa kumpikin uudet sandaalit. Jani valitsi perinteiset pappamalliset(aikoo kuulemma laittaa valkoiset tennisukat niiden kanssa), mutta minä halusin vähän erilaiset.


Bongasin Haglöfsin kesäisen turkoosit jalkineet. Näissä isovarvas jää piiloon, kun taas muut varpaat näkyvät. Enpähän lyö kiveen kipeästi varpaitani. Ensituntumalta jalassa aiika mukavan tuntuiset. Istuvuus vaikuttaa hyvältä.


Viettäkää kiva keskiviikko! :)

Ansku

maanantai 28. tammikuuta 2013

Vielä kerran

Olen perusluonteeltani helposti kyllästyvä. Ehkä eniten tämä näkyy luultavasti pukeutumisessani. Viime syksynä intoilin viininpunaisista housuistani. Nyt ne ovat olleet aivan paitsiossa jonkin aikaa, raitojen, ruutujen ja mustavalkoisuuden vallitessa tilaa itselleen salakavalasti. Koska kuitenkin nyt mennään vasta tammikuun lopulla, on aika hidastaa. Eilen tein kompromissin. Puolet keväistä, kevyttä ja kukkaa, ja toinen puoli pian taakse jäävän kauden lempijuttuani, eli viininpunaista.


Tämä onkin mukava viikko. Nyt maanantaina lenkkeilin lumituiskussa, mutta viikon lopulla, sunnuntaina saatankin lenkkeillä lämpimässä ja aurinkoisessa säässä hiekkarannalla. Lauantaina aamulla lähdemme Balille. Kunhan vain ehtisimme saada kaiken valmiiksi. Alkuviikon kolme kymmenen tunnin työpäivää ei oikein helpota asiaa, mutta ehkä siitä selvitään. Nyt täytyykin painua jo työmaata kohden, iltavuoroon.

Mukavaa viikkoa! :)

Ansku

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

VHH herkku

Joskus iltaisin, kun en saa unta, alan suunitella erilaisia asioista. Joskus pohdin seuraavan päivän vaatteita, joskus taas mietin etukäteen seuraavan viikon juoksulenkkikerrat. Toissailtana viihdytin itseäni suunittelemalla perjantaista ateriaamme. Jostain syystä mieleni teki aivan suunnattoman paljon kesäkurpitsalasagnea.

                 Vähähiilihydraattiseen illalliseemme tarvitsin:
                 Broilerin jauhelihaa 400g
                 Jalopenoja
                 Luomu tomaattimurskaa
                 Kuohukermaa
                 Kaksi kesäkurpitsaa
                 Neljä tomaattia
                 Sipuli
                 Emmental juustoraastepussi
                 Pippurisekoitusta
                Chilijauhetta
                Suolaa
                Oliiviöljyä paistamiseen
                Voita vuoan voiteluun



 Silppusin sipulin ja kuullotin paistinpannulla. Heitin jauhelihan sekaan ja ruskistin. Lopuksi laitoin sekaan jalopenoja ja puolet tomaattimurskasta. Maustoin chilillä ja pippurimurskalla sekä suolalla. Jani taivutti juustohöylän terän niin että sillä sai mukavia siivuja kesäkurpitsasta. Tomaatit leikkasin veitsellä viipaleiksi.Voitelin vuoan ja laitoin pohjimmaiseksi jauhelihaa. Sitten kesäkurpitsasiivuja, ja tomaatin siivuja. Sama uudelleen. Enempää ei olisikaan mahtunut.


Ripottelin päälle herkullisen kerroksen juustoraastetta ja lopuksi lorottelin päälle purkillisen kuohukermaa jonka olin maustanut pippurimurskalla. Lisäsin sekaan jopa hieman maitoa, mutta se oli kyllä liikaa. Vihanneksista irtoaa nestettä jo itsestäänkin, eikä seassa ole nestettä imevää pastaa, joten vähempikin riittää. Saattaa olla että seuraavan kerran en käytä kokonaista kermapurkkiakaan. Osan kermasta taidan korvata maidolla seuraavalla kerralla. Haluan makua ja pehmeyttä, mutta myös vähän enemmän keveyttäkin.


Paistoin 175 asteessa 50 min, ja herkuttelin vasta saunan jälkeen jotta ruoka sai asettua.


Muuten keksin ohjeen päästäni, mutta uuninlämmön vakoilin netistä.

Ei muuta kuin sunnuntain jatkoa! Meikä painuu töihin... :)

Ansku

perjantai 25. tammikuuta 2013

Uutukaiset

Ciao bellat! Mitäpä sinne kuuluu? Ihanaa kun voin itse täysin rehellisesti sanoa että tänne kuuluu hyvää. Häästressin helpotettua on kyllä jotenkin niin paljon iisimpi hengittää. En aiemmin tajunnutkaan miten paljon stressiä loppujen lopuksi olikaan. Ei siinä, jos olisikin pitänyt järjestää vain häät. Piti kuitenkin olla koko ajan myös töissä. Kolmivuoroduuni kun jo itsessäänkin on stressaavaa, ja muutenkin meillä oli tosi kiireistä. Onneksi sieläkin on jo vähän helpottanut.

Mutta niin, olihan mulla jotain muutakin asiaa. Kenkäasiaa nimittäin! Koko talven olen himoinnut Your facen kiilakorkoihanuuksia. En vaan raaskinut niitä ostaa täysihintaisina. Tiistaina bongasin nämä kuitenkin puoleen hintaan ja nappasin saman tien kainaloon omistajan elkein. Nämä ovat ihan superhyvät jalassa. Istuvat täydellisesti! Yksi miinuspuoli tuli eilen vastaan. Nämä ovat suhteellisen liukkaat. Talvikengille erikoinen ominaisuus.

Kengät pääsivät tosiaan neitsytmatkalleen eilen. Pukeuduin mustavalkoiseen, kaulasta varpaisiin. Vähän aikaa aprikoin voinko yhdistää raitaa ja eläinkuosia. Mutta koska värimaailma on rauhallinen, ja musta hame tasapainottaa, annoin mennä.


Onneksi olen säästänyt huvin. Sillä on melko paljon tunnearvoa. Se on tosi vanha, mutta erittäin hyvässä kunnossa. Olen itse tehnyt sen ollessani 16. Se on siis kohta 12 vuotta vanha!


Arvatkaas muuten mitä! Meikärouvan hanimuun alkaa lähestyä. Ensiviikolla tähän aikaan saatan olla suhteellisen täpinöissäni. Lauantaina nousee kone kohti lämpöä. Matkaa ajatellen olenkin mietiskellyt, voisinko poiketa täälä blogissani pikaisten tervehdysten muodossa. Miniläppäreitä tai muita en ole hankkinut, mutta miten mahtaisi onnistua bloggaus kännykällä? Onko jollakulla kokemusta vaikkapa Samsung galaxy s 2:lla tai Notella bloggailusta?

Nyt tää porhaltaa salille, koska possuilin eilen ja söin pullaa vaikka ei olisi pitänyt. Mooro!

Ansku

torstai 24. tammikuuta 2013

Ihmeaine

nimeltä pellavansiemen. Luin jokin aika sitten Kunto plussaa. Sivulla 9 törmäsin uutiseen, joka sai minut melkein siltä seisomalta ryntäämään lähikauppaan. Lehden mukaan pellavansiementen rasva poistuu suolistosta imeytymättä, ja vie mennessään enemmän rasvaa kuin mitä siemenet itse sisältävät. Täydellinen lisä pirtelööni!


Toki siemenillä on muitakin terveysvaikutuksia. Lehti kertoi myös siementen täyttävän helposti vatsaa, sillä kuidut sitovat vatsassa paljon vettä. Olen heittänyt siemeniä pirtelön joukkoon nyt muutaman kerran, ja uskon että ne jäävät vakituiseen käyttöön.


Pirtelöstä muuten vielä sen verran, että sain tällä kasvojeni ihon melko hyvään kuntoon ennen häitä. Olen kärsinyt stressifinneistä jo pidemmän aikaa. Iho on ollut myös samea, ja jotenkin tukossa. Join kaksi viikkoa ennen häitä joka päivä puoli litraa tätä juomaa(puolet joi Jani), ja kas! Hääpäivänä ei kasvoissani ollut yhtäkään finniä ja ilme oli muutenkin kirkkaampi. Kertauksen vuoksi tässä vielä ainesosat: mustikoita, mansikoita, puolukoita, salaattia(itse laitan aina kerralla koko puntin), avokadoa, banaania, parsakaalia, maitoa ja vettä. Nykyään myös pellavansiemeniä. Kannattaa muuten heittää ne sekaan vasta viimeisenä, sillä ne paisuvat.

Herkullista torstai päivää!

Ansku

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Zebra

Juttelinkin tuossa viimeksi käyneeni kirpparilla. Vaikka sainkin pääasiassa vain naureskella ylihintaisille rytkyille, sain käsiini kuitenkin jotain jonka nappasin mukaani. Seeprakuosi on vedonnut minuun aina. Olohuoneessa ja keittiössämme majailee montakin seepraa, niin seinällä, pöydällä kuin verhoissakin. Vaatekaappinikin seepra on eksynyt yhden topin verran. Nyt toppi sai seurakseen neuleen. Neule onkin mukavan ajankohtainen, niin kuvioltaan kuin ihan väreiltäänkin. Keväällä mustavalkoinen on pop. Pidän myös neuleen mallista. Ihana iso ja laatikkomainen.

Hinta 8€ oli mielestäni kohtuu kova, mutta menkööt tämän kerran kun sattui kohdalle mieleinen ja hyväkuntoinenkin. Itse olisin saattanut lätkäistä hintalappuun kolmosen, korkeintaan nelosen. Miten sinä hinnoittelet kirpputorivaatteesi? Onko jokin kipuraja, jota et missään nimessä ylitä shoppaillessasi kirppiksellä?


Tiedättekös muuten millä saa tytön takuuvarmasti hyvälle tuulelle? No uusilla kengillä tietenkin! Olen koko talven kuolannut upeita kiilakorkokenkiä, mutta hääbudjetin kiristellessä ja paukkuessa en raaskinut laittaa yhdeksääkymppiä niihin, vaikka olivatkin täydelliset. Kävin eilen kaupungilla ostamassa hamekankaita, ja ihan vähän poikkesin yhdessä toisessa liikkeessä. Kas, unelmakiilat olivat puoleen hintaan ja minun kokoani oli jäljellä! Ei tartte varmaan kysyä lähtikö ne mukaan.

Lisää sydämen tykytyksiä sain itselleni aikaan kun Veeran suosituksesta kävin http://www.office.co.uk/ sivulla. Ei terve. Jollen olisi piakkoin lähdössä reissuun, olisin laittanut tilaukseen ehkä noin kymmenen paria kenkiä. Klikkailkaa joku ne sieltä pois minua kiusaamasta... Pakko säästä rahat Balille(jos hoen tätä tarpeeksi, ehkä vastustan kiusauksen).

Kivaa keskiviikkoa! :)

Ansku

maanantai 21. tammikuuta 2013

Sunnuntaina

- Nukuin pitkään
- Päätin että tsemppaan taas, ja syön tosi terveellisesti. Aloitin aamuni smoothiella joka sisälsi parsakaalia, mustikoita, puolukoita, mansikoita, salaatin lehtiä, avokadoa, banaania, maitoa ja vettä.
- Pukeuduin vanhaan kirpparihameeseeni ja mieheni merinovillapuseroon. On muuten lämmin ja pehmeä.
- Kävin kirpparilla nauramassa ihmisten hintapyynnöille. Hei ihan oikeesti. Vanha hamonen, 25€. Really?  Tein kuitenkin onneksi yhden löydön, josta myöhemmin. Jani löysi pari pokkaria reissulukemiseksi.
- Ostin uuden ripsivärin. Toivottavasti se on vähintään yhtä hyvä kun vanha lempparini.
- Päätin siirtää ruokavaliomuutoksen huomiselle, ja söin paljon suklaata. Eikös kaikki tällaiset elämäntapaparannukseet kuulu perinteisesti aloittaa maanantaina? ;)
- Hankin kamerajalustan. Nyt loppui kenkälaatikoiden pinoaminen kun yritän itse ottaa asukuvat.





Pari mimmiä ilahdutti minua tunnustuksella! Kiitos Elisa-Maria ja Hanna <3

Tunnustuksen säännöt:

  • Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
  • Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
  • Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.


Itse laitan tunnustuksen seuraaville blogittarille: Milma, Luumutar, Jenna, Girly Style, ja KIS.
Ollos hyvät :)

Pusuja maanantaihin!

Ansku

lauantai 19. tammikuuta 2013

Ruudukko

Jaksan aina innostua lapsellisen paljon uusista trendeistä ja muotituulista. Siis mitä vaatteisiin tulee. Esimerkiksi teknisisten laitteiden kanssa olen aivan perästä hiihtäjä. Nyt on kuitenkin juuri se ihana aika kun keväiset uutuudet alkavat pikkuhiljaa tipahdella kauppoihin, ja muotilehdet kuuluttavat minkälaisissa vaatteissa kuljemme keväällä. Ehkä hauskimmat ja vähän yllättävätkin muotiuutuudet ovat ruudut ja raidat. Raitojen makuun pääsin jo taannoisessa postauksessa, mutta nyt päätin korkata myös ruututrendin-oikein kunnon metsurikuosilla, vanhan tunikan muodossa.




Ruutu vilkkui monen suunittelijan mallistoissa. Tässä Dries Van Notenin hauska tyylinäyte.
Ruutu jakaa varmasti mielipiteitä. Kerrohan, onko ruudut tai raidat sinun juttusi? Itse lämpenen aina tällaisille hauskoille, ehkä hitusen räväkillekin trendeille. Loppujen lopuksi, aika harva trendi on sellainen mistä en pidä. Jos pitäisi kuvailla tyyliäni jollain tietyllä sanalla, veisi sanan miettiminen kohtuuttoman kauan. Tyylikäs ja klassinen eivät sitä ainakaan kuvaa ;)


Nyt alkoi vihdoin minunkin viikonloppuni. Kuuden päivän työputki päättyi tänään, ja täytyy myöntää että olen aika väsynyt. Seuraavaksi nukun pienet päiväunet, ja sitten taidan ottaa lasillisen viiniä. Nam.

Nautinnollista viikonlopun jatkoa kaikille teille ihanuuksille!

Ansku

torstai 17. tammikuuta 2013

Vihkisormukseni

Tänään on upea, aurinkoinen, valoisa päivä. Yritin hyödyntää kaiken valon, ja räpsin vihkisormuksestani muutaman kuvan. Kuitenkin, päätinkin käyttää Löwenmarkin sivuilta lainaamaani kuvaa koska se vaan on niin paljon parempi. Tässä se siis on, vihkisormukseni. Näytin teille sormusvaihtoehdot syksyllä, ja taisipa käydä niin ettei kukaan arvannut oikein. Mutta, mitä olette mieltä? Itse rakastan sormustani, enkä voisi olla tyytyväisempi valintaani, siitäkään huolimatta ettei tämä sovi kihlasormukseni kanssa yhteen. Mitäpä siitä. Kihlasormus muutti toiseen käteen, tämän vallatessa vasemman käden nimettömäni. Ei kai kaiken tarvitse aina olla niin perinteistä :)


Aurinkoista päivää! :)

Ansku

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Näin meillä

Muiskista kaikille! Jani nappasi niin hauskan kuvan mun ja Demin "jumppahetkestä" että olihan tuo tännekin laitettava.


Mitään ihmeempää ei tänne sitten kuulukaan. Häähaaveissa edelleen, ja töissä. Huomena on tiedossa iltavuoroa, sitten aamuja. Toivottavasti saan pian kuvia häistä, ja koko kostyymista niin pääsen taas fiilistelemään kanssanne.

Rentoa illan jatkoa! <3

Ansku

tiistai 15. tammikuuta 2013

Hääpukuni

On tämä raskasta. Tämä avioelämä. Tuore vaimo täälä siis huutelee! :) Eikä tämä ole raskasta ollenkaan. Kuinka voisi olla, kun viime lauantaista on niin upeat muistot että suosittelen ihan kaikkia menemään naimisiin ja varsinkin pitämään häät. Vaikka viime hetkillä, ennen häitä, mietinkin etten ehkä jaksa mennä koko häihin, oli se sen arvoista. Kaikki stressi. Niin sen arvoista. Ai että. Eilen unohduin häämuistoihin autolla ajaessani ja hups, hyvä etten ajanut edellä ajavan perään! Kaikki oli upeampaa kuin osasin kuvitellakaan. Vieraat tekivät tunnelman. Valokuvia ei ole vielä kuulunut, mutten malta enään piilotella pukuani. Tässä omasta kamerastani yksi kuva. Minun hääpukuni. Arvasiko joku että valitsin tämän?


Suunittelin näyttäväni teille myös vihkisormukseni tässä samaisessa postauksessa, mutta näin hämärässä en saanut siitä kuin oudon värisiä kuvia. Jääköön se siis tuonnemmaksi. Palataan muutenkin lauantaiseen juhlaan myöhemmin, kun vihdoin saan käsiini kuvat. En malta odottaa! Toivottavasti saamme ne ennen Balin matkaa. Ei siihenkään ole kuin pari viikkoa :)

Viettäkäähän mukava viikko! :)

Ansku

p.s: Tuhannet kiitokset teille ihanuuksille onnitteluista. Ette usko kuinka lämmitti syräntä <3

perjantai 11. tammikuuta 2013

Huomena on häät

Mun elämässä on harvoin niin kiire etten ehdi postata moneen päivään, tai lukea muiden juttuja. Nyt on sekin sitten koettu. Tosin, uskon kaikkien ymmärtävän tämän. Kaksi viimeistä viikkoa on ollut hääpyöritystä, ja nyt on pyöritetty sitten siihen pisteeseen että oikestaan mitään ei voi enään tehdä. Minä olen huomena, lauantaina morsian. Olen odottanut milloin hääjännitys rysähtää niskaan, ja perhoset pyörivät vatsassa. Niin ei ole vielä käynyt. Olen toki sterssannut, niinkuin kunnon morsiammen kuuluukin, mutta perhosia ei ole vielä kuulunut. Ehkä ne tulevat aamulla?


Kun aloimme suunitella häitä puolitoistavuotta sitten, päätimme että haluamme stressittömät häät. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä että yritämme tehdä kaiken ajoissa, niin ettei hääviikolla tarvitse enään juosta etsimässä hääkenkiä tai väkertää koristeita. Onnistuimme siinä kohtuullisen hyvin. Siis siinä että saimme hankittua kaiken melko ajoissa. Stressiä on ollut silti. Tämän päivän olisin halunnut pitää vapaana, mutta jouduin kuitenkin hoitamaan pari pikkujuttuja. Ei siinä mitään, lähdin päivällä ajoissa liikkeelle jotta en joudu ruuhkiin. Käynnistin auton. Sitten kuului kohtuu kova pamaus. No, se oli sitten siinä. En tiedä mikä vika autossani on, mutta ei sillä ainakaan ajaa voi. Sitten tuli itku. Itku puhdisti sopivasti stressaantunutta mieltäni, ja hetken aikaa murjotettuani sain koottua itseni.


Huomiseksi on kaikki niin valmista kuin voi olla. Pakkaan kohta vielä yöpymistarvikkeet, painelen saunaan ja juon lasin viiniä. Huomena tähän aikaan olen naimissa, ja bileet toivottavasti hyvällä mallilla.



Superkivaa viikonloppua teille kaikille ihanuuksille sielä ruudun toisella puolella! Halit! Palailen maisemiin sitten rouviintuneena <3

Ansku

perjantai 4. tammikuuta 2013

Lämpimät tuulet

Alan olla jo korviani myöden kyllästynyt viininpunaiseen, peplumhelmoihin sekä neonvärisiin pipoihin. Tutkailinkin tuossa tulevan kesän muotia. Kyllä. Olen niin pulassa. Etniset kuosit ja liukuvärjäys pyrkivät vaatekaappiini rynnäköllä. Aihe on muutenkin ihanan ajankohtainen. Tiedän nimittäin mistä hankin batiikkivärjätyt vaatteeni. Ihan pian. 

Allaoleva kollaasi on poimittu Topshopin valikoimasta. Haluan nuo kaikki! Siis katsokaa nyt noita hapsusortseja, onko hauskempia nähty?


Tosiaan, mainitsin että tiedän jo mistä hankin batiikkivärjätyn puseron kesäksi. Ensikuussa tähän samaan aikaan lepäilen riippukeinussa tai snorklaan turkoosissa vedessä. Balilla. Ei helkkari, olen niin innoissani! Hain tänään postista paketin, mikä sisälsi Sokoksen nettikaupasta tilaamani aurinkovoiteet ja kuivashamppoon. Matka lähestyy! Kolme viikkoa lämmössä, yes please. Tyhmyyksissäni unohdin tilata aftersunit. Onneksi pidän Niveasta ja sitä saa ihan vaikka lähikaupasta. Jännä muuten että Nivean aurinkovoide on aikamoista kuraa(koostumus lähinnä), mutta aftersun kelpokamaa. Tälläkertaa ostin reissuun muutaman erilaisen aurinkosuojan, ihan vain vertailun vuoksi. On halvempaa, kalliimpaa, öljymäistä, suihetta sekä voidetta. Katsotaan mikä on paras. Ensimmäisille päiville hankin suojakertoimen 50, ja loppuajaksi 30.


Rasvapolitiikka on siis melkein kunnossa. Tarvitsen vielä hyvän, halvan hoitoaineen hiuksilleni. Halvan siksi että että sitä tulee kulumaan! Voitte vain arvailla kuinka solmussa hiukseni ovat rantapäivän jälkeen. Apteekkiin tulee menemään rahaa vielä, ja paljon muitakin asioita on järkättävänä. Muutama majoituspaikka on varattu, ja loput varataan sitten paikan päältä kunhan tiedämme mitä teemme ja mihin haluamme mennä. Sanoinko jo että olen innoissani?!


Halit!

Ansku 


Alin kuva täältä

tiistai 1. tammikuuta 2013

Lumihiutale

Minä menen ensiviikolla naimiisiin. Tässähän täytyisi siis alkaa piakkoin rouvituttamaan, niinkuin työkaverini asian ilmaisi. Olen (toivottavasti muistanut) hankkinut kaiken oleellisen hääkostyymiini. Venytin korujen hankintaa yli joulun, mieheni pyynnöstä. Mentäisiin sitten yhdessä.






Jouluaattona kuitenkin löysin kauniista paketista ensin Kalevala korun lumihiutalemalliston käädyn. Sitten toisesta paketista korvakorut ja vielä rannekorunkin. Mikä ihana joululahja!




Nyt on hääkorutkin hankittu. Yksi asia to do-listalta tehty. Olen aina välillä kurkistanut tulevaa vihkisormustani. Se on niin kaunis, etten millään malttaisi odottaa ensiviikkoon! Haluatko nähdä sormusvaihtoehdot? Kurkista tämä linkki, vanha postaus jossa on kolme sormusvaihtoehtoa. En ole koskaan pitänyt itseäni kovinkaan harakkamaisena, mitä kimalluksen ihannoimiseen tulee. Nyt kuitenkin viimeisen vuoden ajan vihkisormus- ja hääkoruvaihtoehtoja ihmetellessä, olen löytänyt itsestäni pienen puoliskon, joka rakastaa kimallusta, tietyissä määrin kuitenkin :)

Vaihdetaan sitten vielä toiseen aiheeseen. Hyvin ajankohtaiseen. Miten uudenvuoden viettosi sujui? Me olimme alkuillan kotona. Siemailimme viiniä, herkuttelin piparkakuilla ja aurajuustolla. Saunoimme, otimme vähän olutta ja sidukkaa. Puolenyön lähestyessä päätimmekin lähteä toivottamaan onnea eräälle synttärisankarille. Otimme Demin mukaan ja äitini kyydillä porhalsimme bileisiin. Juhlimme tehokkaasti kolme tuntia ja lähdimme kotiin. Olen niin ylpeä koirastani. Se on yleensä aika varauksellinen vieraisiin ihmisiin, ja varsinkaisin humalassa oleviin. Eilen meidän ihana berninpaimenkoiramme oli kuitenkin varsinainen juhlakalu. Se käyttäytyi niin hyvin, ja oli kuin kala vedessä uudenvuoden bileissä. Ja rapsutuksia sateli. On se kyllä niin muru.


Tämän päivän röhään sohvalla, mutta huomena täytyy ottaa itseään niskasta kiinni. Juoksulenkki ja iltavuoro.

Rentoa sunnuntain jatkoa!

Ansku