sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Prinsessainen sunnuntai

Viimeiset kolme päivää ovat ehdottomasti olleet parhaat vähään aikaan-eikä vähiten siksi että ne ovat olleet myös meikäläisen vapaapäiviä. Olen herkutellut, löysäillyt, liikkunut, nauttinut auringonpaisteesta, moikkaillut mummuani ja hengaillut Janin kanssa välillä tekemättä oikeastaan yhtään mitään.

Tämän päivän ohjelmistoon kuului neljävuotis synttärit = syy miettiä vaatetustaan! Parhautta :) Halusin ehdottomasti pukeutua taitavan äitini ompelemaan ralliruutumekkoon ja heittää mustavalkoiseen kokonaisuuteen jonkin piristeen. Tässäpä tulos:


Syntymäpäivien herkkupöydän kuningas-vai täytyisikö sanoa prinsessa-oli ehdottomasti Tuhkimokakku. Kahtokaas nyt miten kaunis, ja täynnä ihan mielettömiä yksityiskohtia. Muutenkin oli kyllä niin herkullisia leipomuksia pöydässä, että veivät kielen mennessään. Kiitos emännälle! :)


Kummityttöni, synttärisankari on aikaimoinen prinsessafani. Siksi veimme lahjaksikin rinsessoja. Toivottavasti oli mieleinen lahja.


Mukava, pidennetty viikonloppu tulikin tarpeeseen. Ensiviikolla töitä on kuutena päivänä. Toivottavasti ehdin kuitenkin tääläkin piipahdella sekä käydä salilla ja lenkillä. Vaikka toisaalta, mikäs minut täältä pois pitäisi! Nettikatko ehkä..;)

Oikein keväistä ja aurinkoista pian alkavaa viikkoa kaikille!

Ansku

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Perjantai minun makuuni

Siitä taitaa olla jo parikin kuukautta, kun blogeissa oli valloillaan päivä kanssani-tyyppinen postaus. Minunkin piti se toteuttaa, mutta en löytänyt silloin siihen aikaa. Sitäpaitsi, työpäivästä saisi ankeaakin ankeamman postauksen. Otetaanpa esimerkiksi iltavuoro: herään, menen salille tai lenkille, käyn suihkussa, syön, lähden töihin. Yli kahdeksan tunnin kuluttua pääsen töistä, syön ja menen nukkumaan. Ihan täyttä äksöniä ei ollut eilinenkään päiväni, mutta ainakaan siihen ei tullut kahdeksan tunnin katkoa.
Minun perjantaini, hyvä herrat ja rouvat:


Taisin nousta puoli kymmenen aikaan. Aurinkoi paistoi ihanasti, mutta ehkä vähän liian kirkkaasti  sälekaihtimen välistä suoraan silmääni. Vapaapäivä. Nousin eeeriittääin kiireettömästi.

Aamu alkaa aina puolella litralla vettä, niin myös eilen. Juoksupäivinä juon vasta lenkin jälkeen.


Sisäisen kosteutuksen jälkeen oli kuntosalin vuoro. Käsipäivä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että salilleni on vain vartin kävelymatka, joten se käy alku- ja loppuverryttelystä. Hyvät biisit vain soimaan, ja menoks!

Reippailun jälkeen on ihan parasta syödä kunnon aamupala. Pari paistettua kananmunaa, tomaatti, ruisleipää juustolla ja kalkkunalla, runsaasti vihreää teetä, tuoremehua


...ja lempparijogurttia. Maku on tietenkin vilja. Syön jogurttia harvemmin sen runsaan sokerimäärän vuoksi. Sama koskee myös tuoremehua, joka sisältää hiilareita niin paljon, että säästän nämä herkut vapaille viikonlopuille. 


Aamupalaa mutustellessani lueskelin Elleä ja ihmettelin tätä logiikkaa: miksi ensin peitetään, ja sitten vasta laitetaan meikkivoide? Itse käytän päinvastoin. Voi olla että meikkivoiteen jälkeen ei tarvitse enään peittää. Kummastelin myös artikkelissa ollutta kommenttia jossa muotiharjoittelija saattaa laittaa vielä puuterinkin päälle peiteainetta. Eikös puuteri taas ole meikin kiinnittäjä ja viimeistelijä?


Ihmettelyjen jälkeen koppasin matkaani lemppari hoitsikan, jonka Jani ystävällisesti on koristellut, ja painuin suihkuun.


Ihoni huutaa kosteutta aina suihkun jälkeen. Tällähetkellä käytössä on tämä kolmikko, joista jokaisesta löytyykin juttua täältä blogistani.


Ja sitten. Päivän paras hetki. Voiko olla ihanampaa tapaa viettää vapaapäivää, kuin nukkumalla päikkärit? Aah autuutta.


Venähtäneiden unien jälkeen olikin taas nälkä. Innosta hihkuen kaivoin jääkaapista eiliseltä jääneet sushit. Kuppi vihreää teetä ja blogeja lukemaan. Nam.


Päätettiin lähteä illalla ravintolaan. Kun kerran oli ihanasti ylimääräistä aikaa, kiharsin hiukset ja lätkin vähän arkimeikkiä tummemman silmämeikinkin. 

Kuinka mahtavaa onkaan, että illalla puoliseiskalta voi vielä räpsiä asukuvia? Ai että, ja pian käännetään kelloja joten me onnelliset bloggaajat saamme vielä tunnin lisäaikaa. Ihana, ihana kevät!

Löysin KappAhlista muutama päivä sitten juuri sellaisen raitamekon, mistä haaveilinkin. Tietenkin puin sen eiliselle herkuttelureissulle.


Käytän ihan liian vähän koruja. Eilen rannettani koristi jo yksi iso paksu valkoinen rengas, kun Jani ihmetteli enkö koskaan käytä hänen lahjaksi antamaansa Kalevala korun Lumihiutale-sarjan käätyä. Sehän sopi ihan loistavasti mustavalkoisen avokauluksisen puseron kanssa! Kiitos vihjeestä. Laitoin käädyn. Nopeasti poistin kuitenkin rannekorun. Se näytti olevan liikaa. Olen vähän kateellinen naisille jotka koristelevat ranteensa, korvansa, jopa kaulansa ja näyttävät kuitenkin hillityiltä. Minä koen näyttäväni joulukuuselta!


Jos poikkeat Hämeenlinnaan ruokailuaikeissa, suosittelen kokeilemaan Kellariravintola Hällää.
Mukavasti vanhan ajan tunnelmaa. Ihanan rouheasti sisustettu paikka.


Sitten tarttis turkia ruokalista. Tämä tosin ei tuottanut päänvaivaa...


Olen jo kahden viikon ajan himoinnut maksaleikettä, jonka tiesin olevan täälä ihan mielettömän hyvää. Pitsan ystäville voin vinkata että täältä saa myös suussasulavan herkullisia pitsoja, siis ihan aikuisten oikeasti. Maistakaa ja yllättykää.


Salaattinoutopöytä on ilahduttavan monipuolinen. On salaatit, porkkanaraasteet, idut, tomaatti- ja kurkkulohkot, melonin siivut, ja monenmoista muuta kuten pastasalaatti.


Ruoka tuli melko nopeasti. Tosin olimme hyvissä ajoin liikkeellä. Väkeä tuli koko ajan lisää meidän jo syödessämme. Palvelu oli ystävällistä, enkä keksinyt siinä mitään moitittavaa.


Viiniksi valitsin tarjoilijan suosituksen perusteella Argentiinalaisen punaviinin, joka tosiaan sopi maksan kera hyvin. Niin pro en ole, että olisin havainnut viinistä tryffelin tai kanelin maut, mutta hyvää se oli kuitenkin. Sopivan pehmeää ja pyöreää, ei lainkaan pistävää. Minun makuuni.


Jälkkäreiksi tilasimme Creme caramelin ja Valhronin kakun jotka jaoimme. 

Minä pidin enemmän tästä Creme caramelista. Toivoisin kuitenkin varsinaisen jälkkärin olevan isompi, ja lisukkeita voisi olla vähemmän. Kermavaahtoa ei tarvitsisi minun puolestani olla lainkaan. Creme caramel maistui nimensä mukaiselta, mutta ei ollut missään nimessä liian makea.


Jani piti enemmän suklaakakusta, mutta minusta se oli vähän tönkköä. Maku oli paksu ja suklainen.


Loppuilta menikin teekupposen äärellä, villasukat jalassa. Katseltiin CSI Miami, ja minä laittelin tämän postauksen kuvia järjestykseen. Yht`äkkiä kello oli jo puoli yksi. Nukkumaanmenoaika!


Minusta nämä postaukset ovat hauskaa luettavaa. On kiva tietää mitä ihmiset oikeastaan puuhastelevat. Siksi toivoisin vastaavanlaista Caelialta, Milmalta ja Khaijalta, sekä itseasiassa ihan kaikilta ketkä vain haluavat tämän toteuttaa!

Rentouttavaa viikonlopun jatkoa :)

Ansku

torstai 28. maaliskuuta 2013

Partiisisaari Meno

Kuvittele mielessäsi pikkuruinen, hiljainen trooppinen saari jota ympäröi turkoosi, niin kirkas vesi, että voit nähdä pohjan kaikki pikkukivetkin. Pystyt helposti kierämään saaren ympäri jalkaisin vain parissa tunnissa, sen vitivalkoista rantaa pitkin. Moottoriajoneuvot eivät täälä melullaan saastuta, ja ajoittain voit luulla olevasi ainoa ihminen saarella. Snorklausretkellä saatat törmätä kilpikonniin.
Tämä paikka on oikeasti olemassa ja minä olen käynyt sielä. Se paikka on Indonesiassa, yksi Gilin saarista, pienin ja keskimmäinen kolmikosta. Saari nemltä Meno, oli ehdoton lempipaikkani matkallamme. Paratiisi.

Näin hiljaista rannalla saattoi oikeasti olla. Alla kuva vasemmalle ja oikealle, samasta kohdasta otettuna. 


Ajoittain ranta koostuu rikkonaisesta korallista, joten paljain jaloin on hankala edetä. Ennen reissua täälä blogissakin hehkuttamani uimakengät osoittautuivat korvaamattoman hyväksi hankinnaksi. Uimaan ja snorklailemaan pääsi ilman teräviä korallinpaloja kantapäissä.


Hotellimme Mahamaya oli ihan mieletön kokemus. Meidät otettiin sydämmellisen ystävällisesti vastaan, ja palvelu oli erinomaista. Ajoittain tunsin itseni vähintääkin kuninkaalliseksi. Saimme oman kauniin villan, josta oli esteetön näkymä merenrantaan.


Hotellin sisäpihalla oli viihtyisä uima-allasalue, ja sviittejä.


Jokaiseen huoneeseen kuului oma vesipiste, sekä juomapullot. Näin turhaa muovipullojätettä ei kerrytetä. Muoviroskat ovat aikamoinen ongelma Indonesiassa. Ihmiset heittävät jätteitä ojiin, ja näin sadekaudella niissä virtaava vesi laskee mereen. Niinpä meressä lilluu aikamoinen määrä juurikin kertakäyttöisiä muovipulloja.

Huoneemme oli viihtyisä ja siistiäkin siistimpi. Vessa sai käydä sisätiloissa, mutta suihkusta nautimme taivasalla. Taivaallisen hyvä sänky veti puoleensa niin, että jouduin nukkumaan päiväunia ihan vain hyvän sängyn vuoksi. Täältä en olisi halunnut lähteä pois. Mahamaya sijaitsee vastakkaisella puolelle saarta, kuin mihin veneellä saavuimme. Laiskat voivat ottaa ponikyydin, me reippailimme puolen tunnin kävelymatkan rinkkoinemme.




Vastarannalla näkyi Trawanganin valot. Tämä toinen, bilesaareksikin nimetty saari myös kuului, muttei se varsinaisesti häirinnyt. Ajoittain musiikki kuulosti ihan mukavalta. Eräänäkin iltana vedin biisin Lady in red, Chris DeBurghin kanssa, Janin ihastellessa kaunista ääntäni. Tai ainakin pidätellessä nauruaan. 


Alunperin Indonesialainen, Englannissakin työskennellyt kokki valmisti erinomaisia ruokia. Varsinkin jälkuruoka, kinuskilla kyllästetty muffini vei kielen mennessään.

Juhlimme ystävänpäivää saarella. Nautimme kolmen ruokalajin illallisen rannalla, kuun loisteessa. En ole aiemmin maistanut kuningasrapucoctailia. Se oli herkullinen, vaikken varsinaisesti olekkaan rapuruokien ystävä. Viimeisen palan vielä pyöriessä suussa, alkoi sade. Ripsuttelu muuttui sekunneissa rankkasateeksi ja oli otettava jalat alleen.
Yllätykseksemme vuoteen päälle oli ilmestynyt ihanaa Belgialaista suklaata.


Lombokilta Menon saarelle pääset Bangsalista. Sinut saatetaan pysäyttää ennen satamaa, ja joudut jatkamaan perille ponikyydillä. Näin kävi jostain syystä meille. Ei se matka tosin pitkä ollut.

Osta venelippusi vasta perillä satamasta, älä ennen sitä, vaikka niin kehotettaisiinkin tekemään. Ennen satamaa ponikuljettajamme pysäytti, ja ohjasi ostamaan liput. Myyjät yrittivät huijata hankkimaan kalliimmat liput. Nämä kundit olivat pysäyttäneet kellonsakin, jotta luulisimme veneemme juuri menneen. Jatkoimme kuitenkin satamaan asti, missä virallinen lipunmyyntipiste oli.

Meno on hiljainen saari, joten veneitä menee harvammin. Me odottelimme puolitoista tuntia. Ympärillämme pörräsi jos jonkinlaista höpöttäjää. Osta sitä, osta tätä, mitä kuuluu kukkuluuruu... Lombokilla väki oli agressiivisemman oloista kuin Balilla. Satamassa konkkaili yksijalkaisia koiria, ja ponit olivat hyvin säihkähtäneen ja stressaantuneen oloisia, puhumattakaan lehmistä joita kuljettiin kiikkerillä veneillä saarelta toiselle. Sellaista on vaikea katsella ilman silmäkulmaan nousevaa kyyneltä. Ota huomioon että Menolla ei ole venelaituria, vaan sinun pitää pystyä hyppäämään veneestä mereen, ja kantaa omat matkatavarasi rantahiekalle.

Saarella on kohtuullisen paljon majoitusvaihtoehtoja, joten saatat löytää yöpaikan vasta saavuttuasi. Ennen matkaa luin jostakin matkablogista, että kirjoittaja ei saanut yöpaikkaa, sillä kaikki majoituspaikat olivat täynnä. Varsinkin highseasonilla voisin kuvitella tämän olevan mahdollista. Varmuuden vuoksi me varasimme majoituksen etukäteen. Saarella oli kuitenkin helmikuussa niin hiljaista että olisimme mitä luultavimmin löytäneet vapaan bungalovin meren ääreltä.

Meno on upea paikka, sielä sielu lepää. Mutta mitä sielä sitten voi tehdä? Ei paljon mitään, ja siinä se hohto onkin. Voit lueskella, samoilla saarella, torkkua rannalla, snorklailla, meloa... Jonkilainen lintupuistokin saarelta löytyy, mutta me emme käyneet sielä. Tämä on paras paikka täydelliselle rentoutumiselle.

Tällähetkellä saari on vielä hiljainen, mutta ihmisillä on tapana löytää nämä paikat. Meno on joskus kärsinyt huonosta moskiittomaineestaan, syyttä. Saarella on järvi, joka huhujen mukaan lisää moskiitto-ongelmaa, mutta näin ei kutenkaan ole. Olisiko järvi ollut vain tekosyy, tarina jolla turistimassat saa pidettyä poissa?

Ansku

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Testissä Diorin itseruskettava voide

Kun palasimme Balilta Helmikuun lopulla, fiilistelin täälä blogissakin kasvojani kaunistavaa rusketusta, joka teki arjesta huomattavasti helpomman. Vain hiukan ripsiväriä, ja se oli siinä. Ei kummituksen kalpeaa olemusta, joka aiheuttaa väärinkäsityksiä, kun ihmiset luulevat minun olevan joko sairas tai hyvin väsynyt. Rusketus on kuitenkin katoavaista, ja hyvin, hyvin väliaikaista. Halusín pitää kynsin hampain kiinni tästä päiviäni helpottavasta tekijästä, joten kipaisin Sokokseen.

Apu löytyi purkista. Chanelin voidetta olen joskus testannut, mutten pitänyt sen tahmeudesta. Myyjä suositteli Diorin itseruskettavaa, jonka tuoksu oli yllättävän mukava. Melko voimakas, mutta minun nenääni se ei saanut nirpalle. Voide on kauniin pronssin ruskeaa, ja koostumukseltaan se on geelin ja voiteen yhdistelmä. Erittäin helppo levittää. Imetyminen on kohtuullista. Ihastuin. No entä ne tulokset?

Hieno suunitelmani oli seuraavanlainen: Otin ennen-kuvan. Sitten kuvan yhden levityskerran jälkeen, sekä kuvan toisen levityskerran jälkeen. Kuvat on otettu kodissani samassa kohdassa, melkein samaan kellonaikaan, jotta tulos olisi mahdollisimman luotettava. Kasvoissani on kuvissa vain ripsiväriä, jotta voide olisi oikeasti ainut mitä ihollani on.


Lähtötilanne oli kohtuullisen kalpea. Kuvassa poskissani on hiukan ulkoilman aiheuttamaa punoitusta.
Levitin voiteen illalla, ja annoin sen imeytyä yö yli.

Yksi levityskerta antoi kasvoille luonnollisen, hyvin kevyen päivetyksen. Sellaisen terveen hehkun, jota ei voi kuitenkaan varsinaisesti rusketukseksi sanoa.

Kaksi levityskertaa antaa selkeän, kauniin päivetyksen, jonka myös mieheni huomasi.

Harmikseni kuvista näitä eroja ei huomaa samalla tavalla kuin livenä, ja jostain syystä viimeisellä ja keskimmäisellä kuvalla ei ole kovinkaan suurta sävyeroa. Mutta rakkaat leidit, uskokaa kun kerron tuotteen olevan hyvä ja toimiva. Aion ehdottomasti käyttää jatkossakin.

Jos sielä on muita innokkaita kokeilijoita, muistakaa kuoria ja kosteuttaa iho ennen itseruskettavan levitystä.

Ansku