keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Jännittävä uusi ihonhoitosarja

"Ihonhoitosarja Medik8 käyttää tuotteissaan tieteellisesti tutkittuja ja todistetusti toimivia, innovatiivisia ja oikeasti tärkeitä ainesosia joihin lukeutuu Retinoli, C-vitamiini, aurinkosuoja, AHA- ja BHA-hapot sekä epidermiksen kasvutekijät".

Nämä olivat ne faktat jotka saivat minut kiinnostumaan tästä ammattimaisen tehokkaasta sarjasta. Siksi olin tosi tyytyväinen kun sain kutsun Medik8:in Suomen lanseeraustilaisuuteen Porvooseen. Haikon kartanon kauniissa puitteissa oli hyvä tutustua sarjaan muiden samanhenkisten ihmisten kanssa.

Teknisen ja tehokkaan nimen takana on Englannissa valmistettava tuotesarja, joka on tarkoitettu kuivalle iholle, hyperpigmentaation hoitoon, punoittavalle iholle, ikääntyvälle iholle sekä aknen hoitoon. Laboratoriossa jossa tuotteet valmistetaan, työskenteee maailman johtavia antioksidanttien tutkijoita. Laboratorio itse tunnetaan bioteknologian tutkimuslaitoksena.

Vaikka sarjan tuotteet ovat ammattimaisen tehokkaita, ovat ainesosat kuitenkin ihoystävällisiä ja sopivat herkällekin iholle. Itse henkilökohtaisesti haluan antaa ison plussapisteen siitä, että valmistusprosessit ja pakkaukset ovat luontoystävällisiä. Luotettavuutta lisää myös se että valmistuerät ovat pieniä, näin laatu pysyy varmasti korkeana.


Alkumalja juotiin hauskasti koeputkesta. Kuvan koeputkea pitelee Taru.


Tiedon lisäksi meitä hemmoteltiin lounaalla ja jälkiruualla. Herkullisista kuvista kiitos Tarulle!


Saimme itse seurata kun kemisti Daniel Isaacs valmisti Medik8-seerumia.


Tutustuimme hoitolan puolelle jossa demottiin Medik8-hoitoja.


Kattavan tietopaketin jälkeen kaunis ympäristö oli tietenkin käytettävä hyväkseen, asukuvien muodossa.


Ylemmässä kuvassa Taru, Sara, ja Anna-Maria. Oli todella kiva nähdä teitä!

Sain testattavakseni Medik8:n tuotteita. Palaan niihin muutaman viikon kuluttua, kun palaan Tansaniasta. Katsotaan sitten olenko yhtä vakuuttunut tuotteiden tehosta, kuin mitä nyt olen.

Kiinnostuitko? Medik8-tuotteet on saatavilla kauneushoitoloista Helsingistä Rovaniemelle asti.

Aurinkoista päivän jatkoa!

Ansku

4 kommenttia:

  1. Anskuuu, sulle olis haaste! ;) (http://millamainen.blogspot.fi/2014/01/11.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsi ihanuus! Mä palaan siihen kun ehdin :)

      Poista
  2. Brilliant blog, great posts and beautiful proprietress! What to want more ...
    I follow you right now (on bloglovin + GFC) and welcome to visit my
    blog about fashion .



    Regards,
    Katherine Unique


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank`s for your comment, i'm going to come visit your blog :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!