maanantai 10. helmikuuta 2014

Terveiset Tansaniasta

Tervehdys täältä Afrikasta, Tansaniasta. Blogiin on ollut kova ikävä, mutta yhteydet eivät ole aivan parasta luokkaa.

Matkamme starttasi kolmen päivän safarilla. Onnistuimme näkemään kaikki eläimet jotka halusimmekin nähdä. Onneksi, koska muuten reissu oli melko hurja. Jos pitäisi lähteä uudestaan, valitsisin ehdottomasti hiukan paremman, eli keskitason safarin vähintään. Budjettiluokan safari oli aikamoinen retki. Mutta siitä sitten joskus myöhemmin enemmän. Tällä hetkellä istun Sansibarilaisessa rantabaarissa, ja yritän kirjoittaa mahdollisimman nopeasti. Nettiaikaa on jäljellä alle kymmenen minuuttia.

Kun pitää kirjoittaa nopeasti, ei ajatus oikein juokse. Kerrottavaa olisi niin paljon. Voisin jutella Afrikkalaisista tavoista, tai kokemustani safarilla, mutta jätän tämän postauksen näin lyhyeksi, koska en kertakaikkiaan pysty kirjoittamaan näin nopeasti.


Palataan taas kun pääsen seuraavan kerran koneelle, ilman että aika raksuttaa ahdistavasti. Ihanaa helmikuun jatkoa! Me jatkamme seikkailua tällä kauniilla saarella, jota kirkas turkoosi vesi ympäröi.

Ansku

27 kommenttia:

  1. Oi Afrikka <3 Toivottavasti saadaan nähdä paaaljon reissukuvia! Ihanaa lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, eikön niitä tule kyllästymiseen asti ;) Kiitos!

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa reissu so far ja että tuo seeprakuva on loistava! :D Ei muuten ihmekään, että nettiaika loppuu, jos kerran sieltä asti kerkesit mullekin kommentin jättämään. <3 NAUTI lomasta ja kuullaan taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aikaa yhteen, tulin kurkkaan sun kuulumiset :) <3

      Poista
  3. Oi hitsit, Afrikka! Mulla tuli nyt niin kova ikävä takaisin, Keniaa, ihan kun ei jo olisi! :D Mä kävin Kenian puolella Masai Marassa ja tietenkin siellä luonnonsuojelu alueella mikä taitaa olla sama kuin tämä. Tai ei kai ne ihan samat ole, yhdistyvät vain siinä rajalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenia olikin alkuperäinen kohde, mutta vaihtui kuitenkin Tansaniaan. Kiva mesta, ei siinä :)

      Poista
  4. Voih, nauttikaa nyt! :) Odotan kattavaa safaripostausta, kuvia ja noh, kaikkea mahdollista, mitä vaan jaksat kertoa. Jospa tuonne pääsisi joskus itsekin matkustamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Blogissani on sulle haaste, vaikka tiedänkin jo, että olet samanlaisen joskus aiemmin tehnyt. Mutta siitä huolimatta, jos vaikka satut innostumaan: http://littleladyn.blogspot.fi/2014/02/naita-asioita-et-viela-tieda-minusta.html :)

      Poista
    2. Juu, varmasti juttua tulee sitten kun yhteydet paremmat(eli kotona) eikä tarvii kytätä minuutteja :D Ok, tulen tsekkaamaan haasteen kun kotiudun. Kiits <3

      Poista
  5. Oiiiih! <3 Ihanaa lomaa! Odotan innolla reissukertomuksia ja kuvia :)

    VastaaPoista
  6. Vautsi, ihana seeprakuva <3 Nauttikaa lomasta ja kerätkää kokemuksia :) Täälläkin odotetaan innolla lisää kuvia ja reissukuulumisia.

    VastaaPoista
  7. Upea kuva! Hyvää reissun jatkoa! <3

    VastaaPoista
  8. Ooo, näyttää mahtavalta!! ♡

    VastaaPoista
  9. Ihanalta näyttää! <3
    Sitten kun joskus sieltä kaukaata tulet kotia niin sua odottelisi haaste mun blogissa: http://lifeisbeautifuland.blogspot.fi/2014/02/33-faktaa-minusta.html

    VastaaPoista
  10. Nauttikaa! Rakastin Tansaniaa ja olin siellä töissäkin. Mutta, muutaman safarin tehneenä, kannattaa niihin tosiaan hieman panostaa... :)

    VastaaPoista
  11. Sansibarille matkaamista mekin olemme suunnitelleet. Ehkä ensi talvena! Joten kiva kuulla kokemuksia (: Nauttikaa!

    VastaaPoista
  12. Kivalta kuulostaa :) safarilla olis kyllä hienoa päästä käymään..

    VastaaPoista
  13. Onpas hieno seeprakuva! Nauttikaapa lämmöstä ja lomasta, tekee varmasti hyvää! :)

    VastaaPoista
  14. Voi ihanaa, reissujuttua odotetaan hurjasti :) Ja kuinka upea otos seeprasta! On muuten yksi mun lempieläimistä :) Olis niin tehnyt mieli olla repussa mukana kurkkimassa safaria :)

    VastaaPoista
  15. Aww olet nähnyt seepran!!! Ihanaa matkaa teille!! <3 <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!