sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Uutta ranskalaista kenkämuotia

Koetko että muodikkaat, laadukkaat ranskalaiset nahkakengät, joihin sopii kuvaus, so very chic, voisivat olla sinua varten? Minä koen(tosin, koen että aika monet kengät ovat minua varten...). Siksi olinkin niin iloinen kun pääsin kurkistamaan aivan äskettin avattuun Mam`zelle POP UP-putiikkiin kuohuviinin kera.

Kenkiä ja skumppaa, vastustamaton yhdistelmä!


Treffasimme kaimani, Secret wardrobe-bloggaaja Anna-Marian kanssa torstaina aurinkoisessa Helsingissä. Kävellä kopsuttelimme korkkareissamme Korkeavuorenkadulle ihastelemaan kenkiä, ja matkalla pydähdyimme ottamaan asukuvat, jotka muuten ilmestyvät blogiin ihan pian.

Olipa tosi hauskaa olla vaihteeksi kameran takana ja kuvata jotain muutakin kuin koiria, purkkeja ja purnukoita tai ruoka-annoksia. Toivottavasti otetaan kuvaukset pian uusiksi!


Kauniisti sisustetussa myymälässä Niina Satomäki kertoi meille kenkien taustaa, sekä myymälän meininkiä. Tarjolla on mm. Mam`zelle ja Fugitive-malliston kenkiä ja niihin mätsääviä laukkuja. Liike on auki kesäkuun loppuun asti, tiistaista perjantaihin klo 11-18 ja lauantaina klo 10-15. Sen jälkeenkin kenkiä on kuitenkin onneksi saatavilla kenkäkaupoista. Ainakin Helsinki ja Tampere mainittiin.

Mam`zellin kengät olivat kauniita, mutta erityisesti ilahduin mukavan pehmeistä nahkamateriaaleista. Kengät tuntuivat hyviltä jalassa. Vaaleat pitsi- ja helmikoristeiset buutsityyppiset kaunottaret kiinnittivät huomioni heti liikkeeseen astuessani. Mielessäni näin upean boheemin kesälookin, leveähelmaisen hameen ja nämä...

On aivan epäoikeudenmukaista etten voi ostaa kenkiä aina kuin siltä tuntuu, vaan joudun harkitsemaan jokaista paria ihan liian tarkkaan. Muussa tapauksessa bootsit olisivatkin nyt tässä läppärin vieressä pöydällä, ja aina välillä silittäisin niiden pehmoista pintaa onnellisena hymyillen. Onneksi voi aina haaveilla. Ja olihan liikkeessä muitakin kenkäkaunottaria joista voi rakennella pilvilinnoja, katsokaa vaikka:


No joo, myönnän. Rakastuin kaksiin kenkiin. Toiset ihastuneita huokauksia aiheuttaneet kengät olivat mustat, ehkä siisteimmät prätkäbuutsit ikinä. Katsokaa itse ja todetkaa! Rouheutta ja ihan hitunen hillittyä blingiä.

Olin myytyä naista. Kuvainnollisesti.


Mustat kaunokaiset ovat tulevan syksyn mallistosta, ja kertakaikkisen upeat. Samankaltaiset, vihreät saappaat saivat myös aikaan muutamia ylimääräisiä sydämenlyöntejä(yritin myös salaa pyyhkä kuolavanoja suupielistäni, mutta en ole ihan varma onnistuinko).


Ylläolevasta tilannekuvasta kiitos Anna-Marialle!


Saatoin tykästyä myös vaaleanruskeisiin platokorkkareihin, joiden nahkaremmit tuntuivat niin pehmoisilta, että en kyllä usko niiden pystyvän hiertämään rakkoja kenenkään jalkoihin. Saatan toki olla myös väärässä, mutta uskomattoman kauniit nuo ovat jokatapauksessa.

Ja hei, sopivat todella hyvin myös sukkien kanssa, ja sekös jos jokin on ajankohtaista! 


Liikkeestä löytyi myös kauniita laatulaukkuja, joita Anna-Marian kanssa ihailimme.


Tämä musta nahkainen säväytti ehkä kaikista eniten meikäläistä, vaikka tuo ylläoleva nudekin on aivan upea.


Jos kiinnostuit tästä uutukaisesta ja päätit lähteä ostoksille, etsi näyteikkunaa jota koristaa aito 60-luvun skootteri! Hienoin näyteikkuna mitä olen vähään aikaan nähnyt. Osoite on Korkeavuorenkatu 2.


Rentouttavaa sunnuntain jatkoa ja puhtia ensi viikkoon!

Ansku

torstai 27. maaliskuuta 2014

Superfood-arvonta

Kauniimpi iho, vahvat kynnet ja terveet hiukset. Parempi vastustuskyky. Alhaisempi kolesteroli. UV-suoja aina solutasolle asti. Iloisempi mieli. Kirkkaampi ajatus. Vauhdikkaampi seksielämä. Kestävämpi ja voimakkaampi keho...

Taikasanoja, ainakin minulle. 


Kyse on trendikkäistä superfoodeista, joiden terveysvaikutukset ovat huikeita. Olen pikkuhiljaa päässyt sisään superfoodien ihmeelliseen maailmaan, eikä paluuta ole, vaikkakin myös oman maan mustikat ja tyrnit kuuluvat ruokavaliooni kiinteästi.


Sain Puhdistamolta testiin muutaman tuotteen. Kahteen näistä olen tutustunut jo aiemminkin, ja ne ovat jääneet viikottaiseen käyttöön. Oli hauska tutustua myös kahteen minulle aivan uuteen tuttavuuteen. 



Aloitetaan Macasta. 


Tämä Perusta kotoisin oleva juurikasvi auttaa kehoa selviytymään mm.pitkittyneessä stressitilanteessa. Se lisää kestokykyä ja voimaa. Saat siitä kalsiumia, mangaania sekä jodia. Jauhemainen aine sisältää 18 aminohappoa, sekä kasvisteroleja jotka alentavat kolesterolia. 

Jo tuhansia vuosia sitten tiedettiin että Maca säätelee hormonaalista tasapainoa vaikuttamalla hypotalamuksen ja aivolisäkkeen viestintään. Eli mitä hormoneja valmistetaan ja milloin ne päästetään liikkeelle. Maca tasoittaa tätä järjestelmää, kun taas toisaalta sen vaikutus seksuaaliviettiin on positiivinen. 
Kokeilin tätä melko voimakkaan tuoksuista paakkuntuvaa jauhetta viherpirtelööni, jossa se toimikin oikein hyvin. Jauhe liukeni, eikä smoothien makukaan muuttunut huonoksi. 
En halunnut päästää ainetta näin helpolla, joten lisäsin hiukan haastetta. Sekoitin Macaa kaakaojuomaan. Sekoittuvuus ei ollut parhainta mahdollista laatua, mutta lusikalla juomaa sitkeästi pyöritellessä jauhe liukeni. Makustellessani huomasin että kaakaon raikkaus jäi uupumaan, mutta tilalle oli tullut mallasmainen pehmeys. Sanoisin että tykkään. Seksuaalisiin vaikutuksiin en kuitenkaan ota kantaa.


Spirulinasta intoilin jo aiemminkin, eikä innokkuuteni ole ainakaan lieventymään päin. Kertauksen vuoksi kuitenkin lyhyesti mitä tämä maailman rikkain proteiininlähde oikein olikaan: 

Spirulina sisältää paljon proteiinia, mineraaleja, aminohappoja, B-ryhmän vitamiineja sekä välttämättömiä rasvahappoja. Tätä vihreää levää nauttimalla saan aina solutasolle asti UV-suojan, ja rutkasti rautaa, beetakaroteenia, kalsiumia ja fytoravinteita. Aika HC-superfood siis. 


Itse käytän Spirulinaa smoothiessa. Makuun en ole huomannut aineen vaikuttavan mutta väri muuttuu kyllä tuiman vihreäksi.



E-vitamiini toimii antioksidanttina, eli taistelee vapaita radikaaleja vastaan. Vaikka ehkä näetkin nyt mielessäsi mellakka-asuun sonnustautuneen poliisin, ei ihan siitä ole kyse. Antioksidantit torjuvat kehon hapettumista, ja pitävät näin mm. solumme kunnossa.

Tavallista valkoista riisiä valmistettaessa riisistä poistetaan jyvän ja kuoren välissä oleva kerros, joka sisältää riisin ravintoarvon, mm. runsaasti E-vitamiinia. Toco on juuri tätä tärkeää ainetta, joka niin positiivisesti vaikuttaa mm. kauneuteemme ja nuorekkuuteemme.

Tocoa voi käyttää pirtelöissä, raakasuklaan teossa tai sitä voi syödä suoraan lusikalla pussista. Minä kokeilin.

Pussi oli pullollaan riisiltä tuoksuvaa hienoa jauhetta, josta voisin helposti saada aivastuskohtauksen jos pöllyttäisin liiaksi. Jauhe muuttui suussa hetkessä kitalakeen tarttuvaksi mönjäksi, joka aivan yhtä nopeasti taas liukeni. Maku oli puuromainen ja neutraali. Taidan jatkossa ripotella Tocon pirtelöön, jonka se muuntaa ihanan kermaiseksi.


Pitkään elänyt harhaluulo rasvojen haitallisuudesta alkaa onneksi pikkuhiljaa olla väistymään päin. Rasvoja tarvitaan. Ne ovat tärkeitä iholle, sydämelle, aivoille... Koko keholle. Myös laihduttaessa. Asiantuntija Udo Erasmus kehitteli luomukasviöljysekoituksen, jossa Omegat ovat mahdollisimman hyvässä suhteessa.

Itse olen ihastunut tuotteeseen siinä määrin että menossa on jo toinen pullo. Öljyä ei saa kuumentaa, eli mm. paistamiseen tämä ei käy, mutta olen ottanut tavaksi lisätä lorauksen kaurapuuron sekaan. Kuiva ja hilseilevä ihoni kiittää.


Nyt olisi sauma päästä kokeilemaan näitä tuotteita! Osallistu arvontaan jos laatikollinen superfoodeja kiinnostaa. Puhdistamo lähettää voittajalle nämä postauksessa mainitut tuotteet. 

Osallistu arvontaan jättämällä tämän postauksen kommenttiboksiin nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi 5.4 mennessä. Arvonta on tarkoitettu lukijoilleni, joten kerrothan kommentissasi mitä kautta seuraat blogiani. 

Arvontaonnea, ja aurinkoista viikkoa kaikille!

Ansku

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Liitto

Pätkäistyt, nilkan paljastavat housut ovat jälleen ajankohtaiset. Noin puolitoista vuotta sitten, kun ihastuin tällaisiin housuihin, en löytänyt juuri niitä oikeita kauppojen valikoimista. Siksi ostin Mangon alennusmyynnistä pitkäpunttiset housut, jotka äitini sitten ystävällisesti lyhensi oikeaan mittaan. Viime keväänä käytin housuja muutaman kerran. Korkeintaan. Sitten pöksyt unohtuivat kaapin perälle. 

Muotilehdet vannovat taas vajaamittaisten housujen puolesta. Minä vannon vajaamittaisten housujen ja vaalenapunaisten sukkien liiton puolesta. 

Ehkä siksi että muuten nilkkani olisivat olleet eilen aivan hileessä, vaikka aurinko paistoikin. 

Tältä se liitto näyttää. Minusta aika hauskalta. 



Ihan oikeasti halusin yhdistää asuun matalat kengät. Alunperin suunittelin lähteväni kangaskaupoille lenkkarit jalassa, mutta ennen lähtöä vaihdoinkin jalkaani korolliset kengät. Olo oli ryhdikkäämpi. Ja onnekkaampi.

Löysin kaupungilta uudet kengät. Ryhdikkäät matalapohjaiset kengät, jotka haluan seuraavaksi yhdistää näihin housuihin. 

Mutta tarvitsen ensin uudet sukat. Ehkä keltaiset.


Kenkä- ja kangasostoksien lisäksi olen viime päivät lähinnä vain hengaillut. Sormet syyhysivät päästä sunnuntain vapaapäivän kunniaksi hipelöimään kirpputorien aarteita, mutta lenssuisesta olotilastani johtuen tyydyin vain kevyeen metsäsamoiluun koirien kanssa. Hyvä niin. Enpähän tartuttanut muihin tätä vihoviimeistä nenäntukkotautia. 

Nyt lähden taas koluamaan siskon metsää. Sielä on hyvä opettaa koiranpennulle kontaktin pitoa. Sitten lähden töihin. Hauskaa päivää!

Ansku

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ei sittenkään voittamaton

Olen pitänyt itseäni voittamattomana, mitä tulee flunssapöpöihin ja kuumetauteihin. En ole sairastanut pitkään aikaan. Mielessäni olen kiitellyt hyvää vastustuskykyäni, jonka kuvittelin saaneeni runsaasta liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta. Näin varmasti olikin. Afrikan reissun jälkeen syömiset ovat olleet niin ja näin, herkkuja on kulunut ja liikunta on ollut satunnaista. Arvaatkin varmaan miten juttu jatkuu?

Eilen heräsin kurkkukipuun. Koko päivän olo oli nuhjuinen ja kurja. Tänään jäin kotiin lepäämään.


Päivä on kulunut koiria rapsutellessa ja huilatessa. Niin ja karkkia syödessä. Mutta heti tästä flunssasta toivuttuani jätän taas sokerin vähemmälle ja panostan liikuntaan. En halua hukata aikaani sairasteluun.


Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

Ansku

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kevään hauskin vaate

"Vähän sellainen Ville viis vee-fiilis", tokaisi Jani kun ilmoitin että meikäläinenpä haluaa hankkia farkkuhaalarit, ja tivasin herran mielipidettä moisiin tamineisiin, jotka ainakin minulla herättävät hauskan nostalgisia tunteita.

Juu, kyllä olen pukeutunut farkkuhaalareihin ennenkin. Noin kymmenen vuotta sitten.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Ansku, lähemmäs kolmekymppiä, ja päällään farkkuhaalarit.

Koen tarvetta pienelle selityksen poikaselle. Vaatefilosofiaani ja tyyliini kuuluu huumori sekä trendikkyys. Ja mikä vaatekappale muka olisi hauskempi tai ajankohtaisempi kuin farkkuhaalarit? Niinpä. Siksi en edes yrittänyt hillitä himoani näitä kohtaan, vaan suorastaan kaahasin vaateliikkeseen kaksi koiraa takarontissani.

Meni nääs koirankoulutuksesta samalla. Pienempi oppii olemaan autossa, myös pysähtyneessä.


Mutta mitäs te haluatte sanoa näistä? Epäilen että aika monelle ehdoton nou nou, mutta löytyisikö ruudun takaa edes yksi vapaa sielu, joka pitää farkkuhaalareita cooleina tai mageina?

Viettäkäähän ihana päivä!

Ansku

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kun kevät ja talvi menivät sekaisin

Koska kevät ja talvi eivät kertakaikkiaan osaa päättää kumman vuoro nyt on näytellä pääosassa, päätin minäkin sekoitella niitä keskenään.  ...sen jälkeen kun olin ensin yrittänyt tahdonvoimallani sulattaa lumet. Mikä järkytys! Gillette Venus väittää naisten olevan jumalattaria, enkä pystynytkään vaikuttamaan säähän! Kirjoitan Gillettelle ehkä reklamaation tästä jumalatar-väitteestä.

Oh well, kun kerran lumikinokset lähinnä vain kasvoivat sulamisen sijaan, hain kevätfiilistä muuta kautta. Muoti mielessäin, kuinkas muutenkaan. Kaivelin vaatekaappiani ja löysin asuuni kevättä pastellisävyillä ja kevyellä pliseeratulla mekolla. Kevyet matskut ja pliseeraus kun kuuluvat tulevaan kesään.

Koska olen ihan kohtuullisen reilu ja tasapuolinen ihminen, otin myös talven huomioon. Harmaa villakangastakki pääsi taas käyttöön, niinkuin myös  syksyllä hankkimani ylipolvensaappaat. Paksua leggaria vielä kinttuja peittämään, ja pärjäsin kaupungilla hienosti. Ja näin meni kevät ja talvi sekaisin asussanikin.


Laukusta saan kiittää Caeliaa. Voitin herkullisen värisen nahkaisen Kiplingin clutchin tuon upean tyylin omaavan naisen blogista. Kiitos tästä!

Tiedättekö, poden ihan järkyttävää matkakuumetta. Rinkkani odottaa purkamista edellisenkin reissun jäljiltä, ja meikäläinen on jo aivan kuumehoureissaan. Voisikohan tämä johtua siitä että suunittelimme skippaavamme ensitalven matkan koiranpennun vuoksi(yleensähän se menee niin että se mitä ei saa, se kiinnostaa eniten)? Toisaalta taas rahatilannekin on sen kaltainen ettei lentolippuihin oikein olisi varaa.

Täytän ensi vuonna kesällä 30 vuotta. Suunitelma oli lähteä pyöreiden kunniaksi NYC:iin. Kaksi isompaa reissua puolen vuoden sisään kuulostaa aika mahdottomalta. Lisätään tähän vielä haaveeni päästä opiskelemaan, ja kaikille lienee selvää että rahahanat sulkeutuvat. Oi näitä elämän valintoja. Miksei vain voisi sattua kohdallemme se kuuluisa ihme, ja ongelmat pyyhkiytyisivät...

Meni jaarittelun puolelle. Pointti oli lähinnä pyytää vinkkejä kuinka matkakuumeesta voisi selviytyä?

Ihanaa päivää teille!

Ansku

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Afrikkalaishenkeä kevätvaatteissa

Oli jokseenkin kummallista poseerata kameralle keväisessä puserossa, jota koristaa nyt niin ajankohtainen Afrikkalainen printti, kun taivaalta tupsahtelee auringonsäteiden sijaan lumihiutaleita. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt että kun lauantai, vapaapäivä, vihdoin koittaa, on asukuvien aika. Tietenkin olisin voinut valita asukseni jotain säähän sopivampaa, mutta kun en halunnut. En halunnut koska ostaessani puseron Lindexiltä, päätin että seuraavan kerran kun pukeudun johonkin muuhun kuin nakilta haisevaan verkkatakkiini, pukeudun tähän. Ja minä pysyn päätöksissäni aina. Tai ainakin usein.


Olen tosiaankin kulkenut nakinhajuisessa Puman verkkatakissani siitä asti kun meille muutti koiranpentu. En viitsi käyttää muita vaatteita, koska pentu puree ja roikkuu ajoittain vaatteissani. Ja onhan verkkatakissani myös kätevät taskut, jotka ovat pullollaan pikkuruisia nakinpaloja, tai koirannappuloita riippuen siitä mitä olemme tekemässä. Jos harjoittelemme kontaktin pitoa ja hihnakävelyä, tarvitaan järeitä aseita. Eli meidän tapauksessamme nakkeja. Jos harjoittelemme kotioloissa sisällä maakuullemenoa ja odottamista, riittävät koirannappulatkin vallan mainiosti.


Jännästi ajauduin kirjoituksessani Afrikkalaishenkisestä puserosta nakkeihin. Toisaalta tämä kuvaa tämänhetkistä elämääni aika hyvin. Tällaista se nyt on jonkin aikaa. Yritän syventyä uuteen Gloriaan tai blogeihin, mutta löydänkin itseni pian höpöttelemästä pennulle tai kaivelemasta nakkimössöä kynsieni alta.

Aikansa kutakin. Kestättekö kuitenkin vielä mukana, vai tuleeko koirajutut jo korvista?

Nautinnollista viikonlopun jatkoa!

Ansku


Seuraa blogiani Facebookissa, Bloglovinissa tai Blogilistalla niin pysyt ajantasalla postauksista.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Tansania: Yö safarilla, teltassa

Huolimatta siitä, että olin pukenut kaikki mukana olevat vaatteet päälleni, vilunväristykset kulkivat läpi vartaloni. Täristen sukelsin syvemmälle makuupussiini, ja onnistuin jotenkin nukahtamaan hampaiden kalinasta huolimatta. Sitten heräsin. Ohuen telttakankaan toisella puolella oli jokin. Ihan siinä kohdallani. Tunsin sen hengityksen kasvoillani. Silmäni rävähtivät auki kun kuuntelin inhottavaa leukojen louskutusta, ja sydämäni syke sen kuin kiihtyi tajutessani että näitä louskuttajia oli joka puolella. Janikin oli hereillä ja kuunteli. Muistin lukeneeni että hyeenat tulevat joskus leirintäalueelle.


Olin nähnyt illalla aseistettuja vartijoita. Missä pirussa he olivat nyt! Leukojen louskutus jatkui, ja telttakangas kahisi. Olin varma että kankaan takana olevat pedot haistavat pelkoni, tai vähintääkinkin kuulevat jyskyttävän sydämeni ja pyrkivät sisään. Puristin taskulamppua, ainoaa asettani, kädessäni. Pitäisikö olla hiljaa, vai pitää meteliä? Meitä ei ollut valmisteltu lainkaan tällaista varten. Ei edes varoitettu. Sinä yönä Afrikassa siinä huterassa teltassa tajusin minkälaista on, kun pelko ottaa vallan. Aikaa kului. Odotimme.

Yht`äkkiä jokin törmäsi telttaamme. Kävi kahina, teltta keikahti. Olin varma että loppuni on nyt tullut. Heitin mielessäni hyvästit maailmalle. Sitten kuului loittonevia askeleita. Hiljaisuus. Ainoa ääni oli rinnastani ulos pyrkivä sydämeni ja kiihtynyt hengitykseni.

Hiljaisuuden rikkoi naapuriteltan vetoketjun suloinen ääni. "Täälä on muitakin hengissä", ilakoin. "Heitä ei olekkaan syöty". Hetken kuluttua vetoketju surahti taas merkkinä siitä, että viereisen teltan asukas oli selvinnut ulkona hengissä. En voinut kuvitellakkaan enään nukkuvani, en ennen kuin selvittäisin mitkä oliot meitä olivat häirinneet.

Varovasti avasimme teltan vetoketjun. Kurkistimme ulos. Oli aivan hiljaista ja pimeää. Hengityksemme höyrysi kun puikkelehdimme telttojen lomitse kirkkaan tähtitaivaan alla. Yksi kokeista oli hereillä ja ihmetteli yöllistä kulkuamme. Kokki kertoi että leirintäalueen vieraat olivat olleet puhveleita. Ne tulevat alueelle kuulemma joka yö.


Suustani pääsi helpotuksen huokaus. Ei hyeenoja. Sitten muistin miten valtavia puhveleita olimme nähneet, ja miten suuret sarvet niillä oli. Kyllä nekin saavat vahinkoa aikaan niin halutessaan. Onneksi nämä olivat olleet rauhanomaisia, vaikka telttamme vinossa olikin niiden jäljiltä.

Ansku

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Minkälainen koiranpentu meille oikein tulikaan?

No niin. Vähän reilu viikko on nyt kulunut siitä kun meille muutti pieni, pörröinen ja niin rakas Berninpaimenkoiranpentu. Ja kuulkaa, voin ihan suorilla myöntää etten muistanut pikkupentuajan olleen toisen koiramme kohdalla ihan näin vaativaa. Ehkä siksi ettei se ollut.


Ensimmäiset kolme yötä Hertta nukkui huonosti. Se vinkui ja touhusi. Päivällä pentu olisi mielellään vedellyt sikeitä. Niinpä ensimmäinen duuni oli kääntää vuorokausirytmi niin, että yöllä nukutaan ja päivällä touhutaan. Ja kyllä, päivällä meillä todellakin touhutaan. Epäilen että pennun kasvattaminen on työläämpää kuin lasten.


Olemme jakaneet talomme rauta-aidalla kahtia. Pennun pääsy olohuoneeseen sohvaa kalvamaan ja sähköjohtoja nakertelemaan on evätty. Tämä on toiminut ihan kohtuullisesti. Silti, kun silmä välttää, pentu kyllä keksii mikä on se kielletty hedelmä. Ja sitten se syö sen. Hertta nakertaa takkaa tai sitten keittiön tuolinjalkoja. Myös maton repiminen on hirvittävän hauskaa. Ja kyllä, kiitos kysymästä, lattiamme pursuilevat koiranleluja ja luita joihin voisi pienet naskalihampaat upottaa. Matto toisensa perään on takavarikoitu. Yksi on kuitenkin jätettävä paikalleen liukastumisen ehkäisemiseksi.


Koulutuksen aloitimme heti. Istu, maahan, odota-käskyt toimivat jo kohtuullisesti. Siis siihen nähden että Hertta on ollut meillä vähän yli viikon. Ja siihen nähden että se on mahdottoman itsepäinen. Ruokakuppia odotetaan kauniisti istuen, ja pissat hän tekee joko sanomalehdelle tai ulos jos ollaan sinne ehditty. Pissaaminen käskystä ei vielä toimi. Toistoja, toistoja lisää siis. Muutaman kerran olen kokeeksi pyytänyt Herttaa pissaamaan. Tällöin pentu nostaa katseensa ja odottaa herkkupalan tipahtavan suuhunsa. Käsky on yhtä kuin herkku. Hertan mielestä. Itse olen toista mieltä, joten harjoitus jatkuu.

Vaikka tämä karvainen tapaus on hirvittävän perso nameille, on silti kontaktin saaminen ulkona haasteellista. Useinmiten Hertta juoksee luokse kuulleessaan oman nimensä tai tänne-käskyn, mutta vaikka muuttuisin jättiläismäiseksi hotdogiksi silloin kun kyseessä on jäniksen papanat tai naapurin lapsi, hodari jää kakkoseksi.


Pentu on todella rohkea, utelias ja äärimmäisen omapäinen. Olen jatkanut kulkuani talon toiselle puolelle sen jäädessä itsepäisesti yksin napottamaan etupihalle. Aikaa kuluu. Helposti vasta monen minuutin kuluttua pentu juoksee perääni. Kyse on tahtojen taistelusta.

Koulutusmetodiini kuuluu herkkuja, herkkuja ja herkkuja sekä paljon kehuja. Mutta niin vain jäniksen papanat ovat kiinnostavampia. Saa nähdä minkälaiseksi tuo mussukka kasvaa.

Kaikille pennusta haaveileville haluan muistuttaa, ettei se ole kuulkaa helppoa. Pentua ei koskaan tule ottaa heppoisin perustein, mutta lisäksi mielessä tulee olla suunitelma kuinka selvitä niin että pennusta kasvaa yhteiskuntakelpoinen. Tai edes sellainen jonka kanssa voi asua samassa talossa.

Vaikka meillä oli selvä suunitelma, taktiikka ja etukäteen sovitut metodit, ollaan me Janin kanssa kumpikin välillä ihan poikki. On vaikeaa olla järjestelmällisen suunitelmallinen, kun väsyneenä yrität hauskuuttaa tai kouluttaa pentua joka a: puree koko ajan kipeästi rannettasi, lahkeitasi, tai korvaasi tai b: nakertelee lattialistoja. Aina välillä tekisi mieli luovuttaa ja piiloutua vessaan.

Mutta sitten. Kun pentu käpertyy syliini ja painan pääni sen pehmoista turkkia vasten, tiedän että tämä on kaiken vaivan arvoista. Pennusta kasvaa meidän paras ystävämme. Olen varma siitä. Se tuoksuukin niin suloiselta.

Ansku

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Matka Tansaniaan

Hakuna matata, on sanonta johon ei voi olla törmäämättä itäisessä Afrikassa. Leijonakuninkaastakin tuttu ilmaus kertoo hyvin osuvasti heidän elämänasenteestaan. Ei huolta.

Ensimmäinen kommellus sattui kuitenkin jo menomatkalla, Kenian ja Tansanian välillä kun teimme toisen välilaskun Nairobin kolkon rumalle kentälle. Ja ensimmäisellä tosiaan tarkoitan ensimmäistä. Kommelluksia retkellemme nimittäin sattui useita.

Meininki Nairobin lentokentällä oli jokseenkin sekavaa, tai ainakin huoletonta. Turvatarkastuksen jälkeen tuli valita oikea suunta. "Vihreät tarrat oikealle ja keltaiset vasemmalle", luki kyltissä. Ihmettelimme, katselimme ympärillemme. Tutkimme lippujamme.  Haa, lentolipuissamme oli tarra jossa oli pilkahdus vihreää. Käännyimme siis oikeaan.

Päädyimme betonisille portaille. Laskeuduimme ne alas, kohtia bussia. Varmistin lentokenttähenkilökunnalta, astummeko bussiin. Auto ei ollutkaan meitä varten, vaan oikea kyyti tulisi tuossa tuokiossa. Niinpä odotimme alueelle pian kurvaavan pakettiauton tapaisen, josta lentokenttätyöntekijä kertoi. Paikalla oli toinenkin bussi. Se käynnistyi. Pikkuhiljaa se alkoi tehdä lähtöä.

Joku sitten hoksasi, että siihen bussiin meidän kuuluu mennä, eikä mitään vania ollut tulossakaan. Meitä äsken neuvonut nainen halusi nähdä vielä uudestaan lentolippumme. Sitten hän repi ne kahtia. Porukan miespuoliset jäsenet saivat lipun yläosan. Sen, missä lukee kaikki oleellinen. Meille naisille hän antoi lipun alaosan, käytännössä tyhjän paperin.

Ei tainnut rouva täysin hallita työtään. Koneessa lentoemäntä kysyi mitä lipuille tapahtui, mistä nyt tiedämme istumapaikat. Jännitin aikalailla myös matkatavaroiden puolesta.
Kummasti asiat kuitenkin järjestyivät, ja pian istuimme korvat lukossa tärisevässä koneessa, jonka nokka osoitti kohti Tansaniaa. Maisemat olivat upeat. Lensimme lumihuippuisen valtavan kokoisen Kilimanjaron ohi. Vuoren suurin leveys on 40 kilometriä, sanoo Wikipedia.


Päätepysäkki, Dar es Salaam. Iso kaupunki Tansaniassa. Lentokenttä oli pienehkö ja osittain avoin. Kummallisen rauhallinen. Kukaan ei hössöttänyt ympärillämme, edes myöhemmin taxialueella.

Astuimme terminaaliin. Edessämme oli pöytä. Pöydässä puiset lokerot, ja lokeroissa paperit. Ahaa. Tässä täytetään ilmeisesti viisumihakemukset, huomasimme. Onneksi meillä oli itsellämme kynät mukana. Papereita täytellessämme vilkuilimme ympärillemme. Hakemuksen täyttämisen jälkeen oli siis vuorossa keltakuumerokotuskortin vilautus. Tai sitten ei. Virkailijat kun eivät jaksaneet odottaa meitä ja lähtivät paikalta.

Jatkoimme matkaa. Vastaan tuli ystävällinen univormupukuinen mies. Hän otti hakemukset, koneessa täyttämämme maahantuloilmoitukset, passimme sekä 50dollaria. Jonkin ajan kuluttua meitä huudettiin yksitellen etunimillä luukulle. Silmämme kuvattiin ja annoimme sormenjäljet. Tunsin itseni melkein rikolliseksi, hetken jo kuvittelin joutuvani tunnistusriviin seisomaan. Kovin tuhma en kutenkaan ollut, sain nimittäin passin pian takaisin.

Matkatavarahihna löytyi helposti. Joku ystävällinen sielu oli jo nostanut rinkkamme hihnalta pois, meitä odottamaan. Lopuksi ostimme kentältä vielä lentoliput sisämaahan, Arushaan seuraavalle päivällä, ja näin olimme tältä osaa valmiit. Matka majapaikkaan meni joutuisasti. Sunnuntailiikenne oli rauhallinen.


Triniti-guesthouse sijaitsee turvassa muurin takana. Paikka on vehreä ja viihtyisä, mutta merenrantaa ei tähän pakettiin kuulunut. Huoneet ovat tilavat ja viihtyisät. Harmi vain että tämäkään yö reissusta ei ollut se yö, jolloin nukuin. Jokin oli mökkimme katolla, ja piti sen päiväistä kolinaa.


Viime reissusta oli kulunut jo vuosi, joten merenranta kutkutteli kiehtovana mielessä. En olisi malttanut odottaa enään sekuntiakaan, että pääsen upottamaan varpaani hiekkaan, ja vetämään keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa. Olisi ollut hauska kävellä rantaan ja ihastella samalla maisemia, vaan kuinkas kävikään...

Majatalon henkilökunta vaati meitä käyttämään taxia, tai vaihtoehtoisesti jättämään laukut matkasta. Ryöstöjä tapahtuu kuulemma usein. Vai niin. En ollut kovinkaan tyytyväinen. Laukun jättäminen matkasta tarkoittaisi, että kamerakin olisi pitänyt hylätä. Siispä kyytiä varailemaan. Rannalle oli autolla noin viiden minuutin matka. Biitsillä kävi kuhina, kun paikalliset nauttivat sunnuntai-iltapäivästä ja ilakoivat vedessä. Ranta oli kohtuullisen leveä, hienohiekkainen ja melko pitkä.


Ja hyvin roskainen. Todella sääli että ranta oli kuin kaatopaikka.

Me ihmettelimme rannan roskaisuutta, mutta samalla olimme itsekin ihmettelyn kohteina. Valkoiset naamataulumme sen kai aiheutti. Olimme kuin nähtävyys. Siitä huolimatta uskaltauduimme kuitenkin rantabaariin istumaan. Kerjäläinen jäi hetkeksi kohdallemme. Joku halusi myydä jotain. Haukotutti. Matka oli ollut raskas ja kummasti silmäluomet alkoivat painaa. Kun vesi nousi koko ajan korkeammalle, ja hipoi lopulta melkein varpaitamme, lähdimme takaisin majapaikkaan. Roskatkin olivat jo huuhtoutuneet mereen ja ranta näytti siistimmältä.


Löysimme vain yhden taxin rannalta. Auton ovi pysyi juuri ja juuri kiinni. Ihmettelen edelleen ettei se tipahtanut kun vedin sen kiinni, niin rämä se oli. Suomessa saisi varmasti sakot jos lähtisi moisella rottelolla ajelemaan.

Maanantaiaamuna herätys oli kello 7. Aamupalan jälkeen löysimme itsemme ruuhkaiselta tieltä, kuumasta taxista. Autojono ei juuri liikahtanut. Matka lentokentälle ei ollut pitkä, mutta aikaa kului yli tunti. Onneksi olimme ennakoineet, eikä hätäilylle näin ollen ollut tarvetta.

Lentokentällä oli helppo toimia. Laukut punnittiin vanhanaikaisella vaa`alla, ja henkilökuntakin oli rehtiä sakkia. Lisäkilosakkoja ei yritettykkään tarjota.

Pienen odotustilan takaosassa oli kahvila jossa hörpimme limut. Sitten siirryimme odotustilan puolelle vahtimaan kiikareilla, että matkatavaramme lastataan koneeseen. No eihän me oikeasti mitään nähty, mutta niin vaan tuli kimpsut ja kampsut perille. Pääsimme lentokoneeseen tunnin myöhässä, ja eri ovesta mitä taululla luki.


Potkurikone oli keskikokoinen ja matkanteko pomppuinen. Onneksi se ei kestänyt pitkään. Vain tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Arushaan. Seikkailu oli vasta alussa. Olisin ehkä jänistänyt jos olisin tässä vaiheessa tiennyt mitä tuleman pitää.


Jatketaan siis juttua safaritunnelmissa.

Ansku