perjantai 7. maaliskuuta 2014

Matka Tansaniaan

Hakuna matata, on sanonta johon ei voi olla törmäämättä itäisessä Afrikassa. Leijonakuninkaastakin tuttu ilmaus kertoo hyvin osuvasti heidän elämänasenteestaan. Ei huolta.

Ensimmäinen kommellus sattui kuitenkin jo menomatkalla, Kenian ja Tansanian välillä kun teimme toisen välilaskun Nairobin kolkon rumalle kentälle. Ja ensimmäisellä tosiaan tarkoitan ensimmäistä. Kommelluksia retkellemme nimittäin sattui useita.

Meininki Nairobin lentokentällä oli jokseenkin sekavaa, tai ainakin huoletonta. Turvatarkastuksen jälkeen tuli valita oikea suunta. "Vihreät tarrat oikealle ja keltaiset vasemmalle", luki kyltissä. Ihmettelimme, katselimme ympärillemme. Tutkimme lippujamme.  Haa, lentolipuissamme oli tarra jossa oli pilkahdus vihreää. Käännyimme siis oikeaan.

Päädyimme betonisille portaille. Laskeuduimme ne alas, kohtia bussia. Varmistin lentokenttähenkilökunnalta, astummeko bussiin. Auto ei ollutkaan meitä varten, vaan oikea kyyti tulisi tuossa tuokiossa. Niinpä odotimme alueelle pian kurvaavan pakettiauton tapaisen, josta lentokenttätyöntekijä kertoi. Paikalla oli toinenkin bussi. Se käynnistyi. Pikkuhiljaa se alkoi tehdä lähtöä.

Joku sitten hoksasi, että siihen bussiin meidän kuuluu mennä, eikä mitään vania ollut tulossakaan. Meitä äsken neuvonut nainen halusi nähdä vielä uudestaan lentolippumme. Sitten hän repi ne kahtia. Porukan miespuoliset jäsenet saivat lipun yläosan. Sen, missä lukee kaikki oleellinen. Meille naisille hän antoi lipun alaosan, käytännössä tyhjän paperin.

Ei tainnut rouva täysin hallita työtään. Koneessa lentoemäntä kysyi mitä lipuille tapahtui, mistä nyt tiedämme istumapaikat. Jännitin aikalailla myös matkatavaroiden puolesta.
Kummasti asiat kuitenkin järjestyivät, ja pian istuimme korvat lukossa tärisevässä koneessa, jonka nokka osoitti kohti Tansaniaa. Maisemat olivat upeat. Lensimme lumihuippuisen valtavan kokoisen Kilimanjaron ohi. Vuoren suurin leveys on 40 kilometriä, sanoo Wikipedia.


Päätepysäkki, Dar es Salaam. Iso kaupunki Tansaniassa. Lentokenttä oli pienehkö ja osittain avoin. Kummallisen rauhallinen. Kukaan ei hössöttänyt ympärillämme, edes myöhemmin taxialueella.

Astuimme terminaaliin. Edessämme oli pöytä. Pöydässä puiset lokerot, ja lokeroissa paperit. Ahaa. Tässä täytetään ilmeisesti viisumihakemukset, huomasimme. Onneksi meillä oli itsellämme kynät mukana. Papereita täytellessämme vilkuilimme ympärillemme. Hakemuksen täyttämisen jälkeen oli siis vuorossa keltakuumerokotuskortin vilautus. Tai sitten ei. Virkailijat kun eivät jaksaneet odottaa meitä ja lähtivät paikalta.

Jatkoimme matkaa. Vastaan tuli ystävällinen univormupukuinen mies. Hän otti hakemukset, koneessa täyttämämme maahantuloilmoitukset, passimme sekä 50dollaria. Jonkin ajan kuluttua meitä huudettiin yksitellen etunimillä luukulle. Silmämme kuvattiin ja annoimme sormenjäljet. Tunsin itseni melkein rikolliseksi, hetken jo kuvittelin joutuvani tunnistusriviin seisomaan. Kovin tuhma en kutenkaan ollut, sain nimittäin passin pian takaisin.

Matkatavarahihna löytyi helposti. Joku ystävällinen sielu oli jo nostanut rinkkamme hihnalta pois, meitä odottamaan. Lopuksi ostimme kentältä vielä lentoliput sisämaahan, Arushaan seuraavalle päivällä, ja näin olimme tältä osaa valmiit. Matka majapaikkaan meni joutuisasti. Sunnuntailiikenne oli rauhallinen.


Triniti-guesthouse sijaitsee turvassa muurin takana. Paikka on vehreä ja viihtyisä, mutta merenrantaa ei tähän pakettiin kuulunut. Huoneet ovat tilavat ja viihtyisät. Harmi vain että tämäkään yö reissusta ei ollut se yö, jolloin nukuin. Jokin oli mökkimme katolla, ja piti sen päiväistä kolinaa.


Viime reissusta oli kulunut jo vuosi, joten merenranta kutkutteli kiehtovana mielessä. En olisi malttanut odottaa enään sekuntiakaan, että pääsen upottamaan varpaani hiekkaan, ja vetämään keuhkot täyteen raikasta meri-ilmaa. Olisi ollut hauska kävellä rantaan ja ihastella samalla maisemia, vaan kuinkas kävikään...

Majatalon henkilökunta vaati meitä käyttämään taxia, tai vaihtoehtoisesti jättämään laukut matkasta. Ryöstöjä tapahtuu kuulemma usein. Vai niin. En ollut kovinkaan tyytyväinen. Laukun jättäminen matkasta tarkoittaisi, että kamerakin olisi pitänyt hylätä. Siispä kyytiä varailemaan. Rannalle oli autolla noin viiden minuutin matka. Biitsillä kävi kuhina, kun paikalliset nauttivat sunnuntai-iltapäivästä ja ilakoivat vedessä. Ranta oli kohtuullisen leveä, hienohiekkainen ja melko pitkä.


Ja hyvin roskainen. Todella sääli että ranta oli kuin kaatopaikka.

Me ihmettelimme rannan roskaisuutta, mutta samalla olimme itsekin ihmettelyn kohteina. Valkoiset naamataulumme sen kai aiheutti. Olimme kuin nähtävyys. Siitä huolimatta uskaltauduimme kuitenkin rantabaariin istumaan. Kerjäläinen jäi hetkeksi kohdallemme. Joku halusi myydä jotain. Haukotutti. Matka oli ollut raskas ja kummasti silmäluomet alkoivat painaa. Kun vesi nousi koko ajan korkeammalle, ja hipoi lopulta melkein varpaitamme, lähdimme takaisin majapaikkaan. Roskatkin olivat jo huuhtoutuneet mereen ja ranta näytti siistimmältä.


Löysimme vain yhden taxin rannalta. Auton ovi pysyi juuri ja juuri kiinni. Ihmettelen edelleen ettei se tipahtanut kun vedin sen kiinni, niin rämä se oli. Suomessa saisi varmasti sakot jos lähtisi moisella rottelolla ajelemaan.

Maanantaiaamuna herätys oli kello 7. Aamupalan jälkeen löysimme itsemme ruuhkaiselta tieltä, kuumasta taxista. Autojono ei juuri liikahtanut. Matka lentokentälle ei ollut pitkä, mutta aikaa kului yli tunti. Onneksi olimme ennakoineet, eikä hätäilylle näin ollen ollut tarvetta.

Lentokentällä oli helppo toimia. Laukut punnittiin vanhanaikaisella vaa`alla, ja henkilökuntakin oli rehtiä sakkia. Lisäkilosakkoja ei yritettykkään tarjota.

Pienen odotustilan takaosassa oli kahvila jossa hörpimme limut. Sitten siirryimme odotustilan puolelle vahtimaan kiikareilla, että matkatavaramme lastataan koneeseen. No eihän me oikeasti mitään nähty, mutta niin vaan tuli kimpsut ja kampsut perille. Pääsimme lentokoneeseen tunnin myöhässä, ja eri ovesta mitä taululla luki.


Potkurikone oli keskikokoinen ja matkanteko pomppuinen. Onneksi se ei kestänyt pitkään. Vain tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Arushaan. Seikkailu oli vasta alussa. Olisin ehkä jänistänyt jos olisin tässä vaiheessa tiennyt mitä tuleman pitää.


Jatketaan siis juttua safaritunnelmissa.

Ansku

12 kommenttia:

  1. Ihan järjettömän mielenkiintoinen postaus, näitä lisää!! :)

    VastaaPoista
  2. Huhhei, kuulostaapa melkoiselta seikkailulta! :D Jatkotarinaa innolla odotellen...

    VastaaPoista
  3. Mahtava postaus! Kommelluksia ei matkan varrelta ilmeisestikään ole puuttunut. Innolla odotan mitä tuleman pitää. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, matka oli kyllä ikimuistoinen :)

      Poista
  4. No eipä tuo ranta hirveästi uimaan houkuttele. Jatkoa tarinaan mielenkiinnolla odottaen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei. Tosi harmi juttu että eivät välitä rannastaan.

      Poista
  5. Jo tähän mennessä on semmoinen olo, että olisin kääntynyt takaisin kannoillani, joten täälläodotetaan innolla seikkailun jatkoa! Ihana postaus, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla jos jatkotarina kiinnostaa <3

      Poista
  6. Voi ei! No, perussettiä :D Näistähän ne parhaat tarinat jälkikäteen tulee, vaikka se just sillä tapahtumahetkellä ei välttis nauratakaan.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana reissupostaus, pääsi kyllä mukaan nojatuolimatkalle! Lisää, lisää..!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!