tiistai 8. huhtikuuta 2014

Fashion brunch

Viime vuonna missasin Klaus K:n Fashion brunchin. Vaan tänä vuonna otin vahingon takaisin, kun sattui oikein vapaapäiväkin viime lauantaille jolloin brunssi pidettiin. Oikeastaan kyseessä oli Beauty brunch, Mariela Sarkima nimittäin oli päivän emäntä. Lahjakkaalta monitaiturilta ilmestyi äskettäin toinen kirja, Hair bible, mikä tietenkin käsittelee hiusasioita. Kirjasta löydät Marielan mukaan kaiken mitä hän tietää hiuksista.

Lähdin reissuun boheemissa lookissa jossa oli myös hitunen rockia. Tyyli jossa viihdyn mainiosti!


Aivan pakko tähän väliin kehua kynsilakkaani. Sudin perjantai-iltana kaksi kerrosta Kone Helsingin lakkaa kynsiini. En laittanut lainkaan päällyslakkaa, ja siitä huolimatta velä sunnuntai-iltana lakkaus oli kuin juuri sudittu. Ei pienintäkään halkemaa. Tätä ostan toistekin! Pesee Chanelit ja Lumenet mennen tullen ja hinta on melkein naurettavan edullinen. Löytö jos mikä.


Brunssi oli herkullinen. Alkupaloista olisi helposti saanut vatsansa pullolleen mutta tarjoilijan hienovaraisesta vinkistä johtuen säästelimme hiukan pää- ja jälkiruokaa varten. Mikä oli aika järkevää. Pääruoka oli taivaallinen, ja jälkkärivaihtoehtoja oli pilvin pimein!


Päivän aikana söimme herkkuja, kuulimme Marielan vinkkejä hiuksiin liittyen, tutustuimme uuteen kirjaan, näimme käytännössä mikä on tupeerauksen lämpölukitus, saimme pikakampauksia ja kynsienlakkauksia. Paikalla oli myös Me naisten kauneustoimittaja, päätoimittaja sekä kaunis Karita Tykkä jotka kaikki pääsivät myös ääneen.


Oikein onnistunut brunssi. Päätimme ystäväni kanssa ottaa tämän tavaksi. Ensivuonna siis taas brunsseilemaan! Voisi mennä vaikka isommallakin tyttöporukalla ja jäädä sitten vielä vähän shoppailemaan...

Aurinkoista päivää! Minä lähden paiskimaan töitä.

Ansku

22 kommenttia:

  1. Hitto sä näytät hyvältä ja upeanvärinen lakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, lakka on kyllä ihanan räiskyvä :D

      Poista
  2. KoneHelsingin lakat on kyllä hinta-laatusuhteeltaan täydellisiä - ei maksa just mitään, mutta kestää todella hyvin kynsillä. Voi hankkia useampiakin sävyjä hyvällä omallatunnolla. ;)

    VastaaPoista
  3. Mun on ihan pakko saada toi Hair bible -kirja. Make up bible on aivan ihana, ostin sen itselleni joululahjaksi viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on meikkikirja, ja meinasin ostaa tämänkin mutta taidan lainata ystäväni kirjaa :)

      Poista
  4. Poikkesinpa heti vastavierailulle blogiisi...:) Ihana laukku, sopivasti boheemi ja ihanan keväinen. Tykkään asustasi muutenkin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tulit kylään! :)

      Oi laukku on lempparini! Ihana kun kevät tuli niin sai sen taas käyttöön.

      Poista
  5. Kaunis sinä! Ja hei ootko tehnyt tukan värille jotain, on jotenkin kylmemmän sävyinen kuvissa? :) KONEen lakat on kyllä mainioita, mullakin on muutama ja pelittävät päälilakan kanssa päiviä siisteinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustukkahan tuo, en ole värjännyt vuosiin :D
      Joo, mä ostan ehdottomasti näitä lisää. Mikähän siinä on että muilla on niin huono pysyvyys?

      Poista
  6. Vitsit, miten ihana asu!!! Tää on kyllä mun lempparini sun asuista. :>

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
  7. Oi mikä kokonaisuus! Kaunis pusero ja mikä lakka löytö. Pitääkin harkita, josko semmoista hankkisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu kyllä voin suositella. Superlakka :D

      Poista
  8. Nice look! Kaunis!
    http://www.stadinstyle.helsinkids.fi/

    VastaaPoista
  9. Jesh, koko asu kolahtaa kovaa! Täytyypä laittaa tuo kynsilakka muistiin ja ostaa itsellekin kokeiltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jos kestävyyttä kynsilakassa arvostaa niin ehdottomasti voin suositella.

      Poista
  10. Tulin pitkästä aikaa käymään, sillä kävin eilen Hämeenlinnassa ja mietin sinua ja sitä, kun kesällä törmättiin. Kaunis asu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun taas tuut niin ilmottele jos vaikka kahville ehtis :)

      Poista
  11. Voi vitsi kun sä olet taas ollut niin upeana! <3 Varmasti ollut ihan huikea päivä :)

    Sulle ihanuus olis kuule haaste: http://my-fantazya.blogspot.fi/2014/04/vastaus-haaste.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!