sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kyläluudat

Niin vain on jo sunnuntai-ilta. Perjantai-iltana, kun lampsin työpaikan ovesta ulos vesisateeseen,  tuumailin kuinka mukavaa onkaan kun edessä on vapaa viikonloppu. Aika levolle. Niinhän sen noin niinkuin periaatteessa pitäisi mennä.

Lauantai-aamu alkoi kuitenkin jo perinteeksi muodostuneella kello viiden herätyksellä, kun koiranpentu vaati päästä pissille. Sitten heitin Janin kahdeksaksi poikain pileisiin, eli polttareihin. Kävin koirien kanssa lenkillä, kirjoitin postauksen, syöksyin salille ja tungin sitten pääni syvälle vaatekaappiin. Jossain välissä ehdin kai syödäkin jotain. Kun vaatteet illan juhliin oli kaivettu esiin, otin pikkuruiset nokkaunet.

Iltapäivällä huristelin hakemaan Janin polttareista seuraaviin juhliin, kun edessä oli ystävämme kolmekymppiset.

Ilta oli hauska, mutta me olimme väsyneitä. Jos vielä joskus saisin nukkua yhteen pötkään aamukymmeneen, jaksaisin ehkä juhlia pidempään kuin puolille öin. Siihen aikaan nimittäin karkasimme nukkumaan. Tosin kiittelin siitä itseäni tänä aamuna, kello viisi tietenkin, kun ei väsyttänyt ihan niin paljon kuin jos olisin painanut pääni tyynyyn vasta aamuneljältä.

Mutta nyt väsyttää taas. Olemme olleet varsinaisia kyläluutia kun olemme kiitäneet onnittelemassa äitejä.


Tunnelmallista äitienpäivän iltaa teille äidit!

Ansku

P.s: asu torstailta kun kaipasin päälleni raikasta raitaa ja keväistä minttua.

7 kommenttia:

  1. Oi tuo laukku on ihana! Niin sinun näköisesi, tykkään!
    Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullekkii ihanata viikkoa ihanainen! <3

      Poista
  2. Dahlian tavoin on kyllä kehuttava tuota laukkua! Tuollaisen kelpuuttaisin itsellenikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sit muuta kuin varaamaan lento Balille. Tää on sieltä peräisin :)

      Poista
  3. Minäkin yhdyn laukun kehujiin! Aikaiset aamut kyllä tekevät tehtävänsä, ei sitä sitten vain jaksa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, huhheijaa kun saisi nukkua kerralla kymppiin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!