tiistai 6. toukokuuta 2014

Liikutus

Istuessani tässä keittiön pöydän ääressä, vieressäni mustikoilla höystetty kaurapuuro ja vihreä tee, jaloissani käy melkoinen ärinä, vingahtelu ja touhuaminen. Rakkaat koirakaverini ne sielä vain pitävät painiotteluaan. En voi olla liikuttumatta seuraillessani kuinka hyvät kaverukset noista kahdesta berninpaimenkoirasta onkaan tullut. Toinen on vielä pieni, toinen taas pikkuhiljaa mummoutuu.

Tämä on jo kolmas kerta kun liikutun tänään.

Ensimmäisen kerran tunsin tuon hassun tunteen aamulla, kun kävelin rivakoin askelin kohti kuntosalia terhakka rinta- ja olkapäätreeni mielessäni.

Edelläni tallusti poika. Tuo pikkuruinen lapsi oli menossa varmastikin kouluun, sillä selässään hän kantoi valtavaa reppua. Niin isoa että jalkansa näyttivät kahdelta hammastikulta. Hymyilin itsekseni hellyyttävälle näylle. Päässäkin oli ihan liian iso lippalakki, sellainen jota isot pojat käyttävät. Jättirepusta roikkui pieni tennari, se oli ehkä avaimenperä tai heijastin. Hillitsin itseni etten halanut poikaa.

Toinen liikuttuminen tapahtui samalla matkalla. Ohitin pikkupojan, ja sitten vastaan tuli vanha mies, jonka selkä on jo hiukan kaartunut, mutta silmissä on pilkettä. Rauhallisin askelin mies kulki ja pysähtyi välillä lempeä ilmeä kasvoillaan odottamaan pientä koiravanhusta, joka touhukkaana yritti jaksaa nauttia ulkoilusta ystävänsä kanssa. Tiedättekö, liikutun taas.

Olen aika kova liikuttumaan. Muistan erään kerran kun ajoin töihin. Radiosta tuli automainos, joka sai minut pyyhkimään kyyneleen silmäkulmastani. Miksikö? No koska sinne autoon mahtui perheen ihan kaikki tavarat ja koko perhe itsekin.


Ihanaa päivää teille liikuttavan ihanille lukijoille!

Ansku

P.s: kuvituksena toimi asukuvat jotka ovat unohtuneet tietokoneen kansioon. Hyvin basic-settiä, mutta en voi olla hymyilemättä kun näen tuon pienen keltaisen, liikuttavan suloisen laukun.

24 kommenttia:

  1. Ihana sinä. <3

    (.. ja ihanan ihana laukku, ehdottomasti liikuttumisen arvoinen asuste. ;))

    VastaaPoista
  2. Voi ää, ihana sinä ♥
    Tuli niin liikuttunut olo jo tästä tekstistä ♥ Ihanille karvapalloille paljon rapsutuksia täältä :)

    VastaaPoista
  3. Mä täällä nyt sitten liikutuin sun tekstistä. :') <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee! No hyvä että joku muukin vähän liikuttuu kuin minä :D

      Poista
  4. Oooi :) täällä tunnustautuu toinen liikuttuja! Pienenä jopa keräilin koulumatkalta kiviä ja oksia mukaan jos ne näytti yksinäisiltä, kun mun kävi niitä niin sääliksi... Hahaa.

    VastaaPoista
  5. Jos joskus kyllästyt tohon laukkuun..... muista mut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sut muistan muutenkin :D <3

      Poista
  6. Ihanan liikuttava teksti ja tiedän hyvin nuo liikutuksen tunteet silloin, kun ne valtaa mielen missä vaan :`) Ihana <3

    VastaaPoista
  7. Toi laukku on asusi kiintopiste, niin kaunis kuten laukun kantajakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin vähän aattelin, että kun muuten niin perus, niin jotain pikkupiristettä kaivataan :D

      Poista
  8. Hih! Ihana Ansku! Voi että, huippu tuo automainos-efekti. :)
    Mutta koirat... Eihän niitä voi seurata koskaan eikä mitenkään liikuttumatta. Jotain niissä karvakuonoissa on niin suurta ja mahtavaa.
    Jotenkin ne liikuttaa aina; naurattaa, koskettaa, itkettää, suututtaa, raivostuttaa... you name it. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! oot niin oikeassa. Ehkä se on niiden rehellisyys <3

      Poista
  9. Täältä ilmoittautuu myös yksi liikuttuja.
    Postauksesi osui ja upposi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten liikuttavaa että teitä on muitakin! :D

      Poista
  10. Ihana sinä :)
    Täällä ilmoittautuu yksi liikuttuja lisää. Viimeksi liikutuin tänä aamuna, kun mies heitti minut töihin. Meillä oli auton dvd-soittimeen jäänyt pyörimään Olivian Autot-leffa, ja siinä tuli kohtaus jossa Salama McQueen auttaa romuttuneen auton kisassa maaliin menettäen itse oman voittonsa. Sitä mä sitten aloin kyynelehtimään tällä kertaa, kun toinen oli niin ajattelevainen ja liikkis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa! Voi kiitos kun jätit tämän kommentin <3 <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!