tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kolme kertaa

Joskus käy niin että elämä on, ihan tuosta noin vain, yhtä juhlaa. Poksautellaan skumppapulloja, nuuhkitaan ruusuja ja halataan läheisiä. Minusta on ihanaa saada ystävät ja sukulaiset kokoon, mutta laiskuuttani kutsuja satelee liian harvoin. Mutta kun eteen tulee niin hyvä tekosyy, kuin syntymäpäivät, naputtelen kutsutekstareita menemään.


Olen nyt juhlinut syntymäpäiviäni jo kolmasti, enkä ole edes täyttänyt pyöreitä! Virallisena päivänä juhlin seinäkiipeilemällä, sekä availemalla jännittäviä paketteja ja kirjekuoria. Viime lauantaina poksauteltiin kuohuviinipulloja muutaman ystävän kanssa, ja tänään sain tuvan täyteen sukulaisia. Ja kyllä, kuohuviinipullo avattiin taas. Vain koska niin voi tehdä, olkoonkin tiistai.

Vaatteet olivat samat sekä tänään että viime lauantaina. Raikas turkoosi, puhdas valkoinen sekä kullan kimallus ovat vastustamaton yhdistelmä, vai mitä olette mieltä? Korkokengät ovat täyttä lavastusta, nimittäin sipsuttelin kumpanakin päivänä oransseissa villasukissa kotonani. Heinäkuuko? Oh well, kyllä ne helteet sieltä tulevat, ei siis jäädä manailemaan säitä sen enempää.


Sain taas kukkia. Kiitos, kumarrus ja niiauskin vielä. Viime viikkoiset liljat alkavatkin jo vedellä viimeisiään, joten vaaleanpunaiset ruusut pääsivät niiden paikalle keittiön pöydälle. Uudessa kauniissa orkideassani on paljon enemmän kukkia kuin vanhoissa(kai nyt, kun vanhoissa ei ole yhtäkään), toivottavasti mokomat eivät tipahda jo viikon sisään. Haluan nauttia sen kukkaloistosta mahdollisimman pitkään. Aivan uusi tuttavuus on chili. Upea ja näyttävä kasvi, jonka hoidosta en tiedä mitään. Mutta ei se haittaa. Vietän loppuillan Googlen parissa hoito-ohjeita selvitellen, ja menen sitten nukkumaan.

Kauniita unia!

Ansku

13 kommenttia:

  1. vauu aivan upea tuo valkoinen paita!<3 ja oikein paljon onnea vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin ihastuin siihen ihan täysin :D

      Poista
  2. Voi mikä tunika! Siis just tuollaista kaipasin reissulle mukaan, mutta arvaa vain löytyikö mun kaapista, murr! Ihana siis on, ja sopii kyllä mielettömän hyvin raikkaan turkoosin pariksi <3 Niin, ja vielä kerran onnea! Mun mielestä kyllä pitää käyttää jokainen hyvä syy juhlimiseen, ja synttärit jos mikä on sellainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, äkkiä Zaraa, jos sielä olis näitä vielä :) Ja kiitos <3 <3

      Poista
  3. Voi ihana tuo valkoisen ja turkoosin yhdistelmä. On se vaan niin kaunis. PItänee kaivaa ne turkoosit pöksyt taas kaapista! <3

    VastaaPoista
  4. Kaunista. Mä oon tosi huono hortonomi, orkideoita ihastelen vain muilla. Itse en uskalla edes ostaa sellaista, kun tappaisin kukkaparan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se menee usein meilläkin, että vuoden jälkeen kukka vaan kuolee :( Mutta anoppi on aina tuonut uuden :D <3

      Poista
  5. tulikohan mun kommentti? Kehuin kuitenkin paitaasi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullu, katos! :/ Mutta tää tuli, kiitos :)

      Poista
  6. Oi onnittelut!!! ♥ ♥ Komppaan niin Anna-Marin kommenttia, että ihan jokainen syy pitää käyttää juhlimiseen hyvillä mielin!! :) Ja aivan ihanat nuo turkoosit housut!! ♥ ♥ Meillä asustaa kaksi chiliä ulkona, mies on aivan huumassa niiden kanssa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Onko chilit istutettukin ulos???

      Poista
  7. Nätti asu :) Kivan kesäinen!


    http://jennidiamante.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!