maanantai 11. elokuuta 2014

Kesähiukset

Käsillä on taas se aika vuodesta, jolloin suomalaiset naiset, minä mukaanlukien, hypistelevät joukolla hiuksiaan. He peilaavat, ja huomaavat että kesä, aurinko ja uiminen ovat kuivattaneet hiukset. Niin ihanat auringon vaalentamat pehkot alkavat pikkuhiljaa muistuttaa rapisevia heinän korsia, kuivumassa seipäillään.

Siksi yllätyin, kun mieheni hiuksiani silitellessään kuvaili tuntumaa pehmeäksi, ilmavaksi, ja hyväntuoksuiseksi. Olin pessut hiukseni tuona päivänä, joten hoitoaineen ja hiusseerumin tuoksu tuntui vienosti omassakin nenässäni.

Goldwell lähetti minulle testiin pari kuukautta sitten Rich Repair-sarjan shampoon, syvähoitoaineen ja seerumin. Sarja on tarkoitettu kuiville ja rasittuneille hiuksille, eli käytönnössä kaikille kesähipeille, jotka ovat unohtaneet aurinkosuojasuihkeet, ja kulkeneet hiukset tuulessa hulmuten. Lähdin siis innoissani testailemaan tuotteita värjäämättömiin, pitkiin, ja siksi latvoista kuiviin hiuksiini.


Aloitetaan logisessa järjestyksessä tietenkin puhdistavasta aineesta.

Puhdistamisen lisäksi shampoo elvyttää, sekä antaa pehmeyttä ja kiiltoa, näin lupaa Goldwell. Minä lurautin kämmenelleni helmiäisen vaaleaa ainetta, jonka tuoksu oli miellyttävä, jotenkin pehmeä. Pullo oli käteen sopiva, ja tuotetta sai ulos helposti sopivan määrän, vaikka se koostumukseltaan notkeaa olikin.

Sitten vaahdottamaan. Kiva kokemus. Shampoo vaahtosi samettiseksi, ja levittyi kiitettävästi. Pieni määrä riitti hyvin. Tiedän, ettei shampoon tarvitsi vaahdota, mutta minä koen sen ylelliseksi, olkoon huiputusta tai ei. Shampoo huuhtoutui hyvin hiuksistani.

Hmm. Pelkkiä positiivisia kokemuksia... Jotain negatiivista pitäisi nyt löytää, ihan vain jo uskottavuudenkin kannalta. Sanotaan nyt sitten vaikka asia, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä lopputuloksen kanssa: Shampoopullo voisi olla vähän ylellisemmän näköinen. Tässä seikka, jolla antaisin yhden plussapisteen, muttei se oikeasti vaikuta loppuarvioon. Shampoo hoiti hommansa, puhdasta tuli.


Entä hoitoaine, mahtaako olla yhtä hyvä kuin pesuaine?

Kyseessä on 60 sekunnin syvähoito. Goldwellin nettisivuilla mainitaan, että se hoitaa jopa erittäin vahingoittuneen hiusrakenteen. Lisäksi hoitoaine antaa hiuksille jostavuutta ja kiiltoa.

Shampoopesun jälkeen nappasin käteeni matalan kierrekorkillisen purkin. Kahmaisin käteeni syvähoitoainetta, ja nuuskuttelin tätä shampoota selkeästi paksumpaa ainetta.

-Vahvempi tuoksu kuin pesuaineessa, mutta ihan ok.

Ei häiritse minun nokkaani, mutta minä pidänkin tuoksuista kosmetiikassa. Tuote levisi latvoihin mukavasti, eikä valunut. Minuutti kului sillä aikaa kun venyttelin etureiteni. Tehokkaasti käytetty aika. Vaikutusajan jälkeen hoitoaine huuhtoutui hiuksista helposti.


Pyyhe päässäni turbaaniksi asteteltuna, kurotin vessan hyllyltä seerumin. Luin purkin kyljestä, että se tarjoaa hiuksille peräti kuutta asiaa: kiiltoa, joustavaa pehmeyttä, elastisuutta, sileyttä, terveet latvat sekä vähemmän hiusten katkeilua. Pumppupullosta tuote sai ainakin ensimmäisen pisteen. Sitten toisen levittyvyydestä. Kaksi painallusta riitti hyvin minun hiuksiini. Seuraavaksi näytin kuontalolleni harjaa. Ei takkuja! Annoin hiusten kuivua itsekseen, ja hakeuduin sitten halailemaan siippaani.

-Pehmeä. Ilmava. Hyväntuoksuinen, hän sanoi päätäni silitellessään.

Yhteen en osaa ottaa kantaa. Hiusten katkeiluun. Leikkautin nimittäin pehkoani testailun aikana, joten latvojen kunto ei paljastunut. Yleisvaikutelma on kuitenkin erittäin positiivinen, ja uskon käyttäväni sarjan tuotteita jatkossakin. Hyvän, ja erittäin kilpailukykyisen oloinen sarja. Pesee monet kalliimatkin.


Olisi kiva kuulla mikä on sinun lempisarjasi, ja miksi. Jätä ihmeessä kommenttilaatikkoon viestiä!

Mukavaa sadeiltaa!

Ansku



*Tuotteet saatu blogin kautta

11 kommenttia:

  1. Mä oon nyt jonkin aikaa käyttänyt Redkenin all soft -sarjan shampoota ja hoitoainetta. Ne jättää hiukset tosi pehmeiksi ja sileiksi ja uskon että ainakin osittain niiden ansiosta mun hiukset ovat paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Nuo Goldwellin tuotteet kuulostaa myös kieltämättä kokeilemisen arvoisilta! :)

    P.S. Oon vähän (tai aika paljonkin) kade tosta sun upeesta tukasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli myös käytössä just toi All soft-sarja, ja tykkäsin paljon. Ne on hirmu hoitavia, ja hiukset tosiaankin tulevat pehmeiksi, mutta näillä tuotteilla sai myös ilmavuutta mikä oli aika jees :)

      Poista
    2. Uskon :) . Liian hoitavia sinun ihaniin kutreihin. Tuo repairikin on ihana mutta en suosittele käyttämään ihan joka kerta jotta ei latista ja ylihoida hiuksiasi plätyiksi. kertakin viikossa on jees :)

      Poista
  2. Mulla on ton sarjan hoitoaine käytössä :) Oli tarjouksessa tuolla kylillä sellanen isoooo pumppupullo niin minähän ostin. Hyvältä on vaikuttanut! Koostumus ei ole raskas ja aine tekee mitä lupaa. Tykkään! Pumppupullosta myös plussaa, koska jännetupentulehdus ei kestä normaaleja puristettavia purnukoita yhtään.

    Mun tukka on kyl uskomattoman kuiva latvoista atm, vaikken ole edes ollut ulkona ja uimassa tänä kesänä hirveästi. Blondattu vaan niin miljoona kertaa liikaa. Just oon miettiny millonhan viittis varata parturiajan ja pistää toi blondi edes piiloon tuolta. Tai no latvathan on edelleen oikeastaan pinkit..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii joo, jättiläispumppupullo mullekin! Täytynee metsästää.

      Poista
  3. Minulla on Cutrin saanut hiukset voimaan hyvin ole olemaan ihanan pehmeät. Niillä on menty, lähellä kotia oleva tehtaanmyymälä vaikuttaa myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tyypillä aika hyvin asiat ;) <3

      Poista
  4. Minun hiuksilleni on parhaiten sopineet Erittäin hieno suomalainen -sarjan mustikkashampoo ja hoitoaine. Heh, tulee ainakin halvaksi kun maksavat alle 2 eur :)

    Tuota esittelemääsi syvähoitoa voisin kuitenkin testata, kesän jäljiltä latvat ovat todellakin ihan kuivaa hamppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytin jossainvaiheessa xz: n tuotteita, ja koin alkuun hyviksi. Mutta sitten lopulta hoitavuus ei riittänytkään, kun on niin pitkä reuhka. Muuten kyllä pointsit suomalaisille :)

      Poista
    2. Halpahinta selittyy usein yllättivistä seikoista ;). Mustikka shamppoo löytyy täältäkin ;D ja on hyvä toimiva perus shampoo.

      Poista
  5. Tuo syvähoito kiinnostaa kyllä, tälle ruuhkatukalle tarttee kans aina kunnon hoidot.
    Mä tykkään testailla kaikenlaisia tuotteita, joten en nyt osaa sanoa yhtään tosi lempparia. Aussiet on olleet hyviä.
    Ja ihania kuvia!!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!