torstai 14. elokuuta 2014

Mukavasti yhdelle päivälle

Tähän päivään on sisältynyt mukavasti puuhaa. Kello soitti aamulla jo hyvissä ajoin, tai itseasiassa jos nyt tarkkoja ollaan, koiranpentu herätti hyvissä ajoin. Sitten hörppäsin joka-aamuisen vihreä tee-kupillisen, ja yritin samalla saada unisen miehenikin heräämään. Auton nokka käännettiin kohti Helsinkiä, ja luonnonkosmetiikan lanseeraustilaisuutta. Samalla tapasin aina niin aurinkoisen Tarun, mikä olikin ihana juttu! Poikkesimme mieheni kanssa myös Heurekan hulluus näyttelyssä.

Napsimme vähän asukuviakin siinä, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt tarjolla on kuvia viimeviikolta, en nimittäin millään jaksa tänään kaivella kameran kätköistä tähän väliin uutta. Aion mennä päiväunille. Sitten teen juustokanaa ja salaattia, jonka jälkeen lähden käsikynkkää miehen kanssa kävelemään frendille kylään, iltaa istumaan. Palataan siis huomenissa virkeämmissä tunnelmissa, eiks je!?


Jos sielä ruudun takana joku muu on vähän pirteämmällä tuulella, olisi minulla yksi idea! Elle nimittäin etsii Tyyligurua, joka sitten palkitaan Elle Style Awardsissa. Minä olen äänestyksessä, mikä oli todella, todella iloinen, mutta sitäkin toivotumpi yllätys! Voit äänestää minua Ellen sivuilla(klik), numerolla 10.
Paljon paljon rakkautta ja märkiä pusuja kaikille äänensä antaville!

Palataan huomena, oikein mukavaa illan jatkoa!

Ansku

8 kommenttia:

  1. Ääni annettu, onnea kisaan! :)

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea kisaan! Sinulla on todella valloittavia asukuvia. Tyylikästä :) Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne, ihana kuulla! Samoin sinne, viikonloppuja :)

      Poista
  3. No tietty kävin äänestämässä tyylisielunsiskoa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!