sunnuntai 10. elokuuta 2014

Retki seitkytluvulle

Olen haaveillut pitkään veden äärelle sijoittuvasta telttaretkestä. Kun toissa kesänä ilmoitin tästä ystävilleni - tietenkin Facebookissa, niinkuin some-aikakautena kuuluukin - serkkuni ehdotti, että leiriytyisimme heidän pihalleen. 

Siinä olisi teltalle kuulemma tila, ja vesikin virtaisi vieressä. 

Mutta kun minä haaveilin sellaisesta retkestä, niinkun jokus ennenvanhaan. Sellaisesta, kun istutaan nuotiolla lahkeet tuulessa lepattaen, paistetaan makkaraa ja otetaan ehkä muutama olut. Koirat juoksisivat vapaina, ja veden liplatus kuulostaa kauniilta. Jossainvaiheessa kömmittäisiin oranssiin kupolitelttaan, ja aamulla lämmitettäisiin leipiä nuotiolla.

Haiskahtaa hivenen 70-luvulta. No, vaikea sanoa loppupeleissä, itsehän synnyin vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

Heitin taas ilmoille haaveeni, ja niinpä kaveriporukalla otettiin ja lähdettiin. Joku tiesi juuri sopivan paikan, vieläpä mukavan ajomatkan takaa. 

Mutta meiltä puuttui teltta. Ihan mitä vain kupolia emme halunneet ostaa, koirat kun piti saada mahdutettua yöksi kangasseinien sisäpuolelle. Tuolloin ei budjettikaan taipunut kunnolliseen telttaan.

Niin siinä sitten kävi, että pääsin kuin pääsinkin sille 70-luvun retkelle. Teltta ainakin oli sieltä. 

Harmittelimme nimittäin anoppilassa makuupaikan puutetta, ja heilläpä olikin ratkaisu varastossa. 

Niin me lähdimme retkellemme kaksi valtavaa - ja valtavan painavaa - säkkiä mukanamme. Toinen pussi oli nielaissut massiivisen huvilateltan, ja toinen sata kiloa rautaa. Toiselta nimeltään telttakepit.


Ystävät pistivät pystyyn kolme telttaa siinä ajassa, kun me vasta miehen kanssa hahmottelimme keppien paikkoja. 

Mutta valmista tuli, parahiksi auringonlaskuun. Kamera jäi teltalle, mutta kännykällä tallensin tuon kauniin näkymän, ja laitoin tietenkin Instagrammiinkin.

Ilta oli mukava. Nukkumaan maltettiin mennä vasta aamuyön puolella. Nukuin huonosti. Korvassani oli muurahainen ja lonkan alla käpy. Mutta ei se haittaa. Kokemus oli kokonaisuudessaan mukava, erilainen. Ja aamulla sain nuotiolla lämmitettyä leipääkin.


Koirat olivat aivan uuvuksissa. Hyvä, että jaksoivat autolle laahustaa. 

Nyt ne makaavat liikkumattomina, tuhisevina taljoilla lattialla. Minulla on samanlainen fiilis. Muutaman tunnin yöunet eivät ihan riitä. Ehkä menen sohvalle pitkälleni, haaveilen uudesta telttaretkestä ja nykyaikaisesta teltasta. 

6 kommenttia:

  1. Oi eikä, miten ihana idea! :) En todella muista, milloin itse olisin viimeksi telttaillut, mutta muistoissa on varmasti pysyvästi lapsuuden lukuisilta telttailuilta telttakankaan tuoksu ja puhallettavan patjan tuntu, fiiliksestä puhumattakaan. Voi että, tuleekohan sitä telttailtua itse vielä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä hauska päästä, eikun vaan telttakaupoille tekin! :D

      Poista
  2. Ooh, mä niin olisin halunnut telttaretkelle tänä kesänä! Kuulosti kyllä hurjan kivalta telttareissulta!

    VastaaPoista
  3. Vitsit, mä ehkä just ja just uskaltaisin telttailla omalla pihalla :D Mä oon sellai pelkuri, ettei mitään rajaa.
    Ihania kuvia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!