torstai 4. syyskuuta 2014

Farkkuhaalarit ja nahkatakki

Mitäs ihmettä tämä nyt sitten on? Sain jokin aika sitten kuulla, että nyt on syksy. Ja että voin kaivaa villapaidat esiin, ja ihan hyvin heittää sen päälle nahkatakinkin. Kuuliaisena tyttönä pukeuduin eilen aamulla villapuserooni, laitoin päälle nahkatakin ja melkein sulin autoon. Kestin kuin nainen(käänsin kyllä lämmöt pois), mutta kun tuli aika lähteä töistä kotiin, tulin vilkaisseeksi auton lämpömittaria. Olo oli vähän epäuskoinen(ja hikinen). Kaksikymmentähiton astetta, ja meikä istuu poolokauluksellisessa villapuserossaan, nahkatakki päällä. Hiiteen villapaita! 

Tuli mieleen vuosien takainen Kanarian matka. Helmikuun paikkeilla tehty reissu tarkoitti sitä, että kohteessa oli noin kaksikymmentä astetta lämmintä. Ja minä otin aurinkoa bikineissä. Suhteellista tämä elämä. 

Pitäisiköhän sitä oikein alkaa tsekkailemaan enemmänkin lämpötiloja ja muita mittareita, eikä sokeasti uskoa siihen, että kun syksy, niin on viileä. Tai että kun on joulu, niin on lunta. Tai että kun on tammikuu, niin orvokit eivät vielä kuki pihalla. 


Kuvissa näkyvä asu ei ole se eilinen, vaikka nahkatakki näyttääkin kasvaneen päälleni. Hyvä hankinta ehdottomasti, enkä aio siitä luopua(viittaan sokerihaasteeseen, klik). Seuraavan kerran saan muuten herkutella tulevana viikonlopuna. Tällä viikolla makeanhammastani on kolotellut vähän enemmän, mutta olen lääkinnyt sitä sokeroimattomilla viikunoilla.

Tälle päivälle tiedossa olisi vielä synttärisankarin onnittelua, ja iltavuoro.

Mukavaa päivää siis, ja onnea Mari-rakas!

Ansku

P.s: Ellen Tyyliguru-skaba on käynnissä vielä kymmenen päivää. Mikäli olen mielestäsi ansainnut voiton, käy ihmeessä äänestämässä. Kilpailen numerolla 10. Tässä linkki suoraan äänestyssivulle. KIITOS!

18 kommenttia:

  1. Aivain mielettömän upea kokonaisuus, huiput housut ja korkkarit. Mun haaveena ois löytää itelle nahkarotsi, eipä sillä ettäkö olisin etsinytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! :) Nahkatakkeja olis kyllä nyt varmaan aika hyvin, ellei sitten koot ala loppumaan. Omani on Elloksesta, jotain 150€ paikkeilla.

      Poista
  2. Sulle kyllä sopii kaikki! Jos mä vetäisisin päälleni farkkuhaalarin niin voisin lähteä suoraan tallille luomaan lantaa, mutta sun päällä sekin on jotenkin elegantti. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh en usko! Varmana sopis sullekin :) <3

      Poista
  3. Kaunis kokoanaisuus, etenkin nuo kengät aiheuttivat suuria houkauksen määriä täällä suunnassa. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biancosta nämäkin. Voi mua niin vieläkin surettaa kun pulju lopetti täälä Suomessa. Nyyh...

      Poista
  4. Tällä kertaa hehkutan sun hiuksia. Ne ovat taivaallisen ihanat. <3
    Ei asussakaan kyllä mitään vikaa ole, mutta usein nuo hiukset vievät kaiken huomion. ;)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Voi ihanuus, kiitoskiitoskiitos! <3 <3 <3

      Poista
  6. Vitsit miten makee asu ja hienot kuvat!
    Mun pitäsi löytää itselleni musta nahkarotsi. Se täydellinen yksilö ei vaan ole tullut vastaan (tai sitten hintalapussa on ollut pari sataa liikaa), ja olen sinnitellyt semmoisella sinnepäin-takilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I feel you. Useimmissa tosiaan oli liikaa hintaa, mutta tää Elloksen kyllä sit napsahti. Malli on hyvä, ja hintakin oli :D

      Poista
  7. Kaikki on suhteellista. Minäkin päätin, että on syksy ja en luovu acnen villahuivista enää, oli keli kuin keli. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Oikein! :D :D Sitä paitsi se sopii ihan hyvin biksujenkin kanssa!

      Poista
  8. Nyt on kyllä ihan hassut säät! (Tavallaan) on syksy, mutta kuitenkin hirmu lämmin. Kadulla jotkut on t-paidoissa ja sandaaleissa, toiset saappaat jalassa ja tsenssi päällä :D Yritä siinä sitten päätellä, että missä tulee kuuma/kylmä!

    Mulla löytyy muuten melkein samanlaiset kengät, paitsi avokärjellä, ja toi kuosi on kyllä niin herkku! Täytyypä kaivaakin ne näiden kuvien inspiroimana esiin, viime käyttökerrasta kun on tainnut vierähtää mukavasti aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa olen katsellut! Se on niin hassua ja hämmentävää :D

      Hei jei, hieno asu luvassa siis taas <3

      Poista
  9. Upea asu ja upeet kuvat <3 Itse en ole vielä sitä oikeaa nahkatakkia löytänyt :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!