lauantai 20. syyskuuta 2014

Ruska

Viikonlopputöillä on puolensa. Toisaalta se, että vietän tämän illan töissä ja huomenna köröttelen töihin jo aamulla, kun muut vielä nukkuvat, pelastaa minut nälkäkuolemalta. Puolikkaan työajan tekemisessä kun se ikävä haittapuoli, että palkkakin on puolet pienempi. Tosaalta, ellen paiskisi töitä, voisin samoilla etsimässä Kanta-Hämeen kauneinta ruskaa. 

Olen tässä vähän haaveillut ruskaretkestä. Retki toimisi sillä samalla konseptilla kuin kesällä tehty telttaretkikin, lukuunottamatta kuusituhatta kiloa painavaa huvilatelttaa, jonka kokoamisessa meni ikä ja terveys. Periaatteessa melkein kaikki hyvään retkeen tarvittavat palaset(hyvää seuraa, grillimakkaraa, aurinkoinen ilma, kaunis ruska sekä hyvä punaviini) löytyisivät, mutta valitettavasti tällaiset vähintään yhden yön kestävät reissut sopisivat ajankohdallisesti viikonloppuhin, päivätyötä tekevän aviomieheni vuoksi. Minä taas kökin seuraavat viikonloput tiiviisti työmaalla. Toisaalta, myös se aika oleellinen, eli nopeasti koottava teltta puuttuu. 

Ehkä teemme jonkinlaisen päiväretken tässä joskus. Ja itseasiassa, harjoiteltukin jo on. Pari viikkoa sitten pakkasimme ystäväni kanssa autoon pari lasta, pari koiraa, viltin ja eväät. Ruska oli silloin vasta kuiskaus, mutta me nautiskelimme kuumasta termarikahvista, ja kauniista maalaismaisemista siitä huolimatta. 


Nauttikaa te muut ihanista ulkoiluilmoista, mukavaa päivää!

Ansku

20 kommenttia:

  1. Upeita maisemia! Minä olen pienen ikuisuuden haaveillut ruskamatkasta Lappiin, kyllä minä sen vielä toteutan piru vie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin! :D Koiran kanssa olisi ihana vaellella sielä, joku mukavan mittanen reitti.

      Poista
  2. Eiii miten ihanan rakastavasti hauveli tuijottaa sua tossa kuvassa. :')

    VastaaPoista
  3. Onpa kivan näköinen paikka! Ei voi myöskään olla hymyilemättä kun katsoo noita vekkulin näköisiä karvakamuja :D Mainioita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä nättiä ja viihdyttiin vaikka kuinka kauan :) Totta, joka päivä sitä kyllä hymyilee näille kaveruksille <2

      Poista
  4. Suloisia haukkuja ja maisemat on huiman kauniit kyllä.

    VastaaPoista
  5. Vautsi mitä kuvia. Syksy on vaan niin <3. Olen tainnut käydä tuolla linnavuorella :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä syksy on kyllä ollut oikein mukava, kunhan jatkuisi näin. Ei mitään synkkää ja märkää... :D
      Aijaa, asutko jossain lähellä?

      Poista
  6. IHastuttavia kuvia. Meilläkin neiti on pyytänyt metsäretkeä eväillä, se pitäisi pian toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin. Ihanaa kun lapsetkin toivovat vielä nykyään tällaisia retkiä, eikä vain jotain videopeli-iltamia :D

      Poista
  7. Siis vau minkä löydön tein! :) Satuin sattumalta tän blogin pariin ja tää on kyllä Blogi isolla B:llä :) Vaatteet on erilaisia ja asut sellaisia johon on käytetty päätä ja ihan oikeaa tyyliä, eikä vaan puettu päälle sitä mitä muillakin on! Ihanaa, täältä saa inspiraatioo, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vau kiitos! Piristit mun päivää tosissaan <3

      Poista
    2. Eipä kuule mitään, totta joka sana :)

      Poista
  8. Oi mitä ihania maisemia! Ja mitkä kuvat, saavat kyllä hymyn huulille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, sitten on taas tämänkin päivän hyvä työ tehty :)

      Poista
  9. Syysulkoilu on ihanaa, ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, varsinkin jos on säitä. Jollei, niin menee se sateessakin kunhan on sauna päällä :D

      Poista
  10. Ihania kuvia ja ää, nuo teidän karvakorvat. Pusuja ja rapsuja täältä tuhannesti <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!