maanantai 22. syyskuuta 2014

Tunika

Talo on hiljainen, mies kun on kaverillaan kylässä, ja koiratkin makaavat väsyneinä lattialla. Suussa maistuu itsetehty korianteri-aurajuustopiirakka, ja kupissa on vihreää teetä - mitäpä muutakaan. Olin tiiviisti töissä koko viimeviikon loppupuoliskon, ja aikaa blogille oli mitättömän vähän. Nyt aion korjata asian, ja vietän koko loppuillan blogin parissa. Sekä oman, mutta myös muiden. Täytyyhän kuulumiset päivittää!

Tässä blogissa olisi nyt tarjolla päivän asu. Oikein reaaliaikainen. Kiitos kuvaajalle, Anna-Marialle jonka sain tänään vieraakseni, maistelemaan tätä piirakkaa, jota jäi iltapalaksikin asti. Meillä oli hirmuisen kiva päivä. Myös Niina ja Heli ajelivat tänne jätskitehtaan kulmille, läpi ällöttävän vesisateen. Kahvinjuonnin ja piirakansyönnin lisäksi tutustuimme Helin upeaan, Heli MG Eco Furs-merkin taidonnäytteisiin. Käykää tsekkaamassa nettisivut jo etukäteen, nimittäin lisää tähän liittyen on tulossa vähän myöhemmin, toisessa postauksessa.


Mutta nyt, kaadan lisää teetä mukiin, siirryn olohuoneen puolelle sohvalle, ja heitän jalat ylös. Nostan läppärin syliin, ja tsekkaan mitä ihanuuksia Milma on puuhastellut keittiössään.

Palataan! Mukavaa viikon jatkoa :)

Ansku

24 kommenttia:

  1. Katselin Instassa kuvia teidän iltapäivästä haikeana, ihana kakku ja ihania vaatteita ja ihana emäntä tunikoineenkin näkyi siellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti oli leipassut kyllä aikamoisen kaakun :D Hei täytyskin koittaa järkkäillä taas tapaamista, olisi kiva nähdä!

      Poista
  2. Selvästi hyvä päivä ollut sinulla ja hei, aika epäreilua, teillä on sade taunnot ainakin kuvien ajaksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tai siis se sade alkoi heti näiden kuvien jälkeen :D

      Poista
  3. Ooh, kyllä taas vesi herahti kielelle - pakko tehdä tuollaista piirakkaa viimeistään viikonloppuna! Arkena kun ei muka ehdi :)
    Ja ihanalta näyttää tuo sinun tunikasti, joka vähän takin alta kurkistelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, oli tositosi hyvää. Paitsi että laitoin liian vähän aurajuustoa, vaikka paljon luulinkin laittaneeni :D

      Poista
  4. LÖydät aina ihan mielettömän kivoja kuvauspaikkoja. Itsekin olen liikkunut luonnossa silmät auki, ajatuksena ihanat kuvauspaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli itseasiassa ihan Anna-Marian ansiota :) Lähdettiin juna-asemalta ajelemaan, ja pysähdyttiin katselemaan missä olisi hyvä paikka. Kaima huomasi tämän paikan!

      Poista
  5. Kivoja kuvia ja herkullisen värikäs tunika;)
    Kivaa uutta viikkoa sateesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastun tunikassa juuri väritykseen :)

      Kiitos ja samoin sinne!

      Poista
  6. Upeat asukuvat jälleenkerran :) Sun hymys kyllä pelastaa varmasti monen päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Saman tekee sun kommentit! Kiitos :)

      Poista
  7. Oi, tarttuipa näihin kuviin värit kivasti! Ei uskoisi, että oli niinkin harmaa päivää :D Kiitos vielä huippupäivästä - kotiin päästyä olin ihan poikki, mutta hymy korvissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, oli sitten vaan tausta imeisesti sen verran hyvä vai mistä lie johtui. Kuvaajan taidosta varmaankin :)

      Kiitos sulle, oli tosi kiva päivä! <3

      Poista
  8. Sulle sopii hyvin hippilook ja kauniin kaunis asu taas kerran ja syksyn värit :)

    VastaaPoista
  9. Ihana asu, taas ! :) Mua harmittaa ihan pirustu että tulin tossa keväällä allergiseksi korianterille :( Yritin tässä taanoin sitä hieman syödä koska se olisi voinut olla myös ristikkäisallergiaa siitepölyn kanssa mutta ei. Ihottumaahan siitä taas tuli. noh, aurajuustolle en onneksi ole allerginen, se olis jo maailman loppu ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhee, osanottoni! Mä vasta löysin korianterin, ja olisi ihan kamalaa jos siitä pitäisi luopua. Mutta niin, onneksi on aurajuusto. Ja sentään sillä voit sitten herkutella :)

      Poista
  10. Voi kun on kaunis kokonaisuus taas, tuo tunika on kaunis ja niin ihanan pirteän värinen.

    VastaaPoista
  11. Tosi kivasti koottu rento kokonaisuus! Musta nahka ja hippasen boheemi kuosi tuossa tunikassa iskevät kyllä meikäläiseen. Erityisesti tykkään tosta sun tavasta käyttää värejä. Tämäkin oli ihanan piristävä pläjäys harmaan aamun keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin pidän juuri nahan ja tunikan yhdisttelmästä! Ja kiva kuulla että tykkäsit <3 Ihanaa viikon jatkoa!

      Poista
  12. Ihana, ei tähän muuta voi sanoa <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!