sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun viimeisen päivän ajatuksia

Aahh marraskuu. Pimeä, märkä ja synkkä kuukausi, joka on tehnyt parhaansa, jotta saisi ajettua minut raiteiltani. Viime ajat olen käyttänyt kaiken tarmoni tehokkaasti siihen, että en antaisi marraskuulle voittoa tässä jokseenkin epäreilussa taistelussamme. Valtavien mielialamuutosten, sokerinhimojen ja yleisten synkistelyjen jälkeen olen vihdoin päätynyt toteamaan, että se mikä ei tapa, ilmeisesti vahvistaa. Olin päässyt unohtamaan vanhan mottoni.  

Bloggaaminenkin alkoi tuntua jossain vaiheessa raskaalta. Oikeastaan ihan kaikki muukin alkoi tuntua siltä. Jostain syystä haalin ylimääräistä stressiä asioista, joista sitä ei missään tapauksessa kannattaisi haalia. Kuten bloggaamisesta, lempiharrastuksestani. Siinä vaiheessa piti muistuttaa itseään, että juuri mikäänhän ei ole pakollista. Eikä kukaan kuole, vaikka en kirjoittaisikaan ajatuksistani jokaisena päivänä. Ei edes jokaisena viikkona. 

Sen lisäksi, että päätin kirjoittaa vain niinä päivinä kuin huvittaa, olen tehnyt muitakin muutoksia. Pieniä vain, mutta niinhän sitä sanotaan että pienistä puroista kasvaa valtavia virtoja. Haluatko tietää yhden konkreettisen asian jonka tein tässä eräänä päivänä? Taistelin kiireista olotilaa ja turhia tykytyksiä vastaan käpertymällä peiton alle. Kyllä vain. Tein sen, mistä olen aina lähinnä vain haaveillut. Otin käteeni muotilehden, ja sitten vain keskityin siihen. Aina kun tuntui siltä, että pitäisi jo olla tekemässä jotain muuta, hengitin syvään. Ja sitten jatkoin lukemista. Maailma ei pysähtynyt, mutta oloni oli rennompi. 

Lauantaina nukuin pitkään. Aloitin aamuni tietoisesti rauhallisesti, mitenkäs muutenkaan kuin taas sitä lehteä lueskelemalla. Sitten nautin aamupalasta, enkä kiirehtinyt aamutoimienkaan kanssa. Pukeuduin rauhassa. Mietin, että jos on jo pimeää, eikä asukuvia saa, niin sitten niitä ei saa. Yksinkertaista. Ja tiedättekö mitä sitten tapahtui? Räntäsade taukosi hetkeksi, kun ajelimme iltapäivällä synttärilahjaostoksille kaupungille. Valo riitti, ja lopputulos on ok. 

Tänään heräsin kun kello soi 10.30. En taaskaan viitsinyt kiirehtiä, kun ei kerran ollut pakko. Vetelehdin sängyssä siihen asti, kunnes vatsa kurisi nälkäänsä. Pukeuduin juoksupukuun, kiristin kirkkaan väristen Asicsien nauhat, ja säntäsin lenkille. Sitten haudutin puuroa. Aika täydellinen aamu. 

Tänään on marraskuun viimeinen päivä. Sen kunniaksi, että selvisin tästä äärimmäisen pitkästä ja pimeästä kuukaudesta kohtuullisen tervejärkisenä, pukeuduin lempineuletakkiini(näkyy kuvissa). Takki vaati kaverikseen lempilaukkuni. 

Olo on nyt ihan hyvä. Lempilaukun ja takin lisäksi ehkä myös siksi, että tein päätöksen. Ensi vuonna en kärsi marraskuusta tällä tavoin. Marraskuun kestokeinoihini tulee kuulumaan paljon lempeyttä, ravintorikasta ruokaa, sopivassa määrin liikuntaa sekä mielellään myös aurinko. Olen nimittäin pohtinut kumpi on pahempi: pimeys vai kylmyys. Aiemmin koin, että pahempi vaihtoehto oli ehdottomasti kylmyys. Siksi olemme lentäneet perinteisesti helmikuussa nauttimaan auringon lämmöstä, mutta nyt olen toista mieltä. Jo viime vuoden marraskuu oli paha. Tämä on ollut vielä pahempi(tai sitten aika on kullannut muistot). Siksi ensi vuoden tavoitteeni on viettää ainakin osa marraskuusta jossain, missä aurinko paistaa lämpöisesti ja missä varpaat voi upottaa kuumaan rantahiekkaan. Olisikohan tästä uudenvuoden lupaukseksi?

Jännittävää joulukuuta!

Ansku

12 kommenttia:

  1. Hyvä lupaus, kyllä tämä pimeys, koleus ja synkkyys kolahtaa joka vuosi yhtä kovaa. Kunpa sen tunteen aina kesän jälkeen muistaisi, jotta osaisi varautua. Omalla kohdallani helmikuu on pahin. Tätä vielä jaksaa, mutta helmikuussa on voimat poissa.

    Pirteämpää joulukuuta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai siihen oikein voi varautua, kesä kun on niin ihanaa ja suloista aikaa. Sitten se yhtäkkiä iskee päin kasvoja kuin märkä rätti :D

      Kiitos, samoin sinne <3

      Poista
  2. Hyvä että selvisit! <3 Mä olen jotenkin tärähtänyt kun nautin tästä pimeydestä ja hermostuin, kun aurinko paistoi kesken kynttilöiden polton eilen. Ehkä Thaimaassa asuminen sai aurinkokiintiön täyteen...? Ihanaa ja mahdollisimman stressitöntä joulukuuta ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Nyt voi huokaista helpotuksesta. Lokakuu vielä menee, mutta marraskuu on tuskaa.. :/

      Jaa mitä?! Voiko aurinkokiintiökin tulla täyteen?! :D :D <3

      Poista
  3. Kutsun marraskuuta masentavaksi ja aika masentava se joiltain osin on tälläkin kertaa ollut.
    Mutta tiiätkö, oon miettiny ihan tota samaa, että marraskuussa pitäisi matkustaa jonnekin lämpimään.
    Toivottavasti ensi vuonna selvitään molemmat marraskuusta paremmin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on. Yök. Onneksi se on nyt ohi :D Ja toivotaan näin. Pistetään tapahtumaan :)

      Poista
  4. Kuulostaa niin minun marraskuulta. Ahistaa ja jokaisesta asiasta saa stressin. Mikään ei huvita ja märkä musta maa ketuttaa. Sokeria ei tunnu saavan missään vaiheessa likaa vaikka yleensä syön sitä tosi vähän, nyt voisin vain ahmia herkkuja. Jospa me tää masentava musta aika selvittäis voittajina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan rähmä. Toisaalta lohdullista että on kohtalontoveri <3 Kyllä me selvitään. Nythän on jo joulukuu :D

      Poista
  5. Hei mä teen sun kanssa saman uudenvuodenlupauksen! Kuulosti nimittäin ihan omalta marraskuultani, nyt taas pikkuhiljaa elämä voittaa :)

    VastaaPoista
  6. Erinomainen plääni marraskuun suhteen. Voisimme ottaa saman suunnitelman täällä. On niin ankeaa kyllä! Mut hei, nyt on jo joulukuu!! ��

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!