sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Päivä kanssani

Hippunen ritarillisuutta, kiitos? Nimittäin minut on nyt ympäröinyt mysteeri, jonka haluaisin epätoivoisesti selvittää. Tai, oikeastaan olisi mukavaa jos joku muu selvittäisi sen. Joku kenellä olisi siihen aikaa. Onhan se nimittäin kohtuullisen outoa, että kesällä, tehdessäni täyttä työvuorolistaa, minulla oli aikaa(en tosin tajunnut sitä silloin). Ehdin kirjoittaa blogia joka päivä ja haaveilla siitä, kuinka syksyllä kaikki muuttuu, kun teen puolet vähemmän töitä. Kuinka minulla sitten olisi aikaa vaikka muille jakaa. Kirjoittaisin, tapaisin ystäviä, puuhaisin koirien kanssa, kuntoilisin, opiskelisin, ja se tärkein, LAISKOTTELISIN.

Noh, nyt olen huomannut, että joku aikasyöppö täyttää päiväni mystisesti. Olen suorastaan hengästynyt. Sydämeni läpättää omaan tahtiinsa ja minä yritän pysyä perässä hikeä otsalta kuvainnollisesti pyyhkien. Mutta kun muistelen mitä olen puuhastellut viime päivinä, tajuan sen. Sen lisäksi että teen edelleen töitä - vaikkakin vähemmän, olen alkanut opiskella. Teen tehtäviä hiki hatussa, mutta en ole oikein vielä päässyt opiskelumoodiin. Ei se kai ihme ole - en ole opiskellut vuosiin. Lisäksi aikaani syö vielä hetkisen verran pennuksi luokiteltava suloinen berninpaimenkoira, sekä samanmoinen, jo mummoikäinen. Blogiani haluaisin päivittää useamman kerran viikossa, ja kuntoiluvaihdekin on taas laitettu silmään: tällä viikolla on tullut liikuttua ainakin seitsemän kertaa.

Asiolle täytynee tehdä jotain. Olisiko priorisointi taikasana ja se kaivattu ritari?

Tämä viikonloppu tuli tarpeeseen. Varsinkin eilinen, kun tein mitä huvitti. Olin melkein vapaa aikatauluista. Ainoa aikataulutettu asia oli päivän asun taltiointi, kas kun pimeys laskeutuu näinä marraskuisina päivinä jo aikaisin.

Eilen aamulla nousin laiskasti. Tuli vähän halailtua, venyteltyä ja pötköteltyä ennenkuin viitsin löntystellä paistamaan kananmunia hellan ääreen. Ja kun nyt kerran sille hemmottelulinjalle lähdettiin, ei yksi voisarvikaan riittänyt. Rouskutin kaksi rapeaa croissantia, enkä oikeastaan suonut montaakaan ajatusta niiden sisältämille kaloreille saati tyydyttyneille rasvoille(nyt suon: ensi viikkona kiristetään herkuttelusta).

Sitten kun oli jo iltapäivä, auto hurahti käyntiin. Sen nokka osoitettiin Hämeenlinnaa ja uutta kauppakeskusta kohti. Isänpäiväoli tulossa, nääs. Joku muukin oli saanut saman nerokkaan ajatuksen, ja parkkihallissa pyöri autoja ruuhkaksi asti.

Ensipuraisu Kauppakeskus Goodmanista oli ruuhkainen ja valoisa. Isänpäiväostosten lisäksi mukaan tarttui miesten punapohjainen ruutukauluspaita, johon iskin silmäni. Niin vain tuo aviomiehenikin siihen sitten ihastui. Olisiko tulevaisuudenurani markkinoinnin ja myynnin puolella?

Aika pian karkasimme ostoskeskuksen houkusten parista muihin maisemiin...


Olin nimittäin lukenut lehdestä, että kaupungille on avattu uusi kahvilabaari vanhaan Skogsterin taloon. Paikka on houkutellut siitä saakka. Syvä ihastunut huokaus pääsi suustani kun avasin oven, ja kuljin sisään lasisen tuulikaapin läpi. Ranskalaistyyppisessä kahvilabaarissa viehätti mieletön vanhanajan henki, jollaista en ole aiemmin kokenut. Ihastuksissani yritin taltioida tunnelmaa kameran muistikortille, mutta eipä riittänyt objektiivin valovoima, jotta pystyisin saman fiiliksen näyttämään blogissakin. Ei siis auta muu kuin käydä itse toteamassa paikan suloisuus, mikäli kiinnostaa.


Jo monta talvea olen haaveillut lintulaudasta. Sellaisesta, josta pikkulinnut saisivat hiukan tuulensuojaa ja hemmottelua auringonkukansiementen, talipallojen ja lyhteen muodossa. Iltapäiväteen jälkeen poikkesimme Kodin Terraan. Sieltä se ilokseni löytyi: punainen, suloinen pikkuinen lintulauta, jonka saan ihan pian keittiön ikkunan alle. Tähän tekisi mieli laittaa ainakin kymmenen sydäntä, olen lapsellisen innoissani!

Koska teehammas kolotti edelleen vielä kotonakin, pistin keittimen hurisemaan ja mutustin pari leipää välipalaksi. Aiomme juhlia pikkujouluja naamiaishengessä joulukuun puolella. Puvusta vaan ei ole vielä tietoakaan, joten syvennyin hetkiseksi Punanaamion verkkosivuihin. Olihan siellä, vaikka ja mitä. Mutta tilaus ei lähtenyt vielä vetämään, koska maltti on kuulemma valttia(katsotaan vaan, jään ilman ja pukeudun lakanaan).


Miten ihanaa että ainakin vielä eilen maassa oli lumi! Valkoinen antoi juuri sopivasti valoa pimeyteen, ja teki iltalenkistä asteen verran miellyttävämmän. Koiratkin nauttivat heitellessään nokallaan luminokareita ja kieriskellessään hangessa.

Lauantaisauna on yksi rentouttavin asia maailmassa, ja paras idea juuri ulkoilun jälkeen. Löylyissä maistelin Janin saunaolutta, ja annoin hoitoaineen vaikuttaa oikein pitkään ja tehokkasti hiuksissani. Loppuilta sujui ruuanlaiton ja tv-ohjelmien parissa. Pitkästä aikaa olo on kuin uudestisyntynyt! Edes parit isänpäiväkahvikupilliset tänään eivät saaneet sydäntäni sykkimään liiaksi, niinkuin yleensä.

Tälle illalle on luvassa vielä terveellistä smoothieta ja Kosto, joka alkaa taas tauon jälkeen. Kelpaa!

Kauniita unia ja energistä pian starttaavaa viikkoa!

Ansku

P.s: voit seurata minua myös Instagrammissa nimellä annamaria_shoeloverblog.

25 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus oli tämä aikasyöppö <3

    VastaaPoista
  2. Mullakin on joku, joka syö mun aikaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on siis nyt enemmänkin liikkeellä!

      Poista
  3. Ihana toi viimenen kuva :D Just tollasia kaikissa blogeissa pitäis olla :D

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Mukavaa, että koko päivä oli yhtä ihanaa hetkeä. Näitä lisää! :D

      Poista
  5. Itse oletin samaa kun syksyllä aloun tekemään lyhyempää työaikaa. Teen rästihommat pois. Ompelen ja käyn ystävien luona. Jaahas ja mitä olenkaan tehnyt. En mitään. Keväällä iskenyt burn out syö edelleen voimia eikä välillä mikään tahdo kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin sellainen vaiva, että se vaikuttaa pitkään. Itsekin olen kärsinyt siitä, jo vuosia sitten mutta edelleen "oireilen" ja stressinsietokyky on muuttunut. Ei kai tässä auta muu, kuin aika ja se että muistaa helliä itseään? :)

      Poista
  6. Ihana postaus! Toi kahvila vaikuttaa kivalta, oonkin tulossa lähiaikoina Hlinnaan. :) sun täytyy pitää silmällä arvontaa mikä mulla on tulossa, palkinto sopisi hyvin tähän aikasyöppöys-juttuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, sit käyt kaffella tuola ja toteat sen ihanuuden itse?! :)

      Ooo, hyvältä kuulostaa! Mikä se voi olla?? :D

      Poista
  7. Tämä oli kiva juttu :). Ja mukavat kuvat. Aika taitaa olla se kaikkein suurin ylellisyystuote, jota ei tahdo löytää mistään kaupoista vaikka kuinka kyttäisi :D.
    Meilläkin iloitaan Koston jatkumisesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Ja kyllä, aika on todellakin ylellisyyttä. Se, että voisi vaan lueskella lehtiä ja blogeja taitaa olla harvaa, mutta kaivattua herkkua... :)

      Oli ihan hyvä eka jakso kyllä!

      Poista
  8. Siis sama aikasyöppö hyökännyt tännekin! En tee tällä hetkellä edes töitä ja kurssejakin on vaan yksi, enkä silti ehdi sitäkään hoitaa, kaikesta vapaa-ajan toiminnasta puhumattakaan! Mitä ihmettä??!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä!? Vitsit se pitäs saada kiinni ja laittaa vastuuseen teoistaan. Murr :D

      Poista
  9. Kiva postaus :) Luulen, että täälläkin on sama aikasyöppö vienyt aikaa vaikka kuinka ja kanssa. Jätin pari isompaa juttua harrasteista pois ja silti se aika vaan katoaa johonkin. Noh, proirisointia saakin sitten harjoitella oikein olan takaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, täytynee ottaa siis haasteena :D

      Poista
  10. Mullakin on ollut pitkään mielssä joku joku arkipäiväisempi postaus, mutta aika ei millään meinaa riittää niihin extroihin. Toinen mikä ei meinaa riittää, on valo! En voi kuvitellakkaan miltä tuntuisi opiskella, käydä töissä ja kirjottaa blogia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tää valon määrä on kyllä aikamoinen riesa. Möh :/

      Noo, se tuntuu siltä että kiirettä pitelee ;)

      Poista
  11. Olipa kiva postaus, vaikka aikasyöppö ei kivaa olekaan! Ihan samoja mietteitä ajankäytöstä on täälläkin... aika tuntuu valuvan johonkin tyhjänpäiväiseen, vaikka olisi oikeitakin hommia, mihin käyttää sitä. Teoreettisesti katsottuna pitäisi hienosti ehtiä tehdä kaikki, mitä suunnittelee, mutta jatkuvasti tuntuu olevan puolet hommista vaiheessa. Liittyisiköhän se tähän valon puutteeseen, kun kaikki päivät tuntuu niin lyhyelle, eikä energia oikein riitä kaikkeen...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja hei joo, mä luulen että tää valo vaikuttaa. Jo monena päivänä mieskin on tokaissut ilta kuudelta, että tuntuu kuin kello olisi jo yhdeksän. Ja olo on sen mukainen.

      Poista
  12. Nää päivä kanssani- postaukset on kyllä niin kivoja. Pitää itsekin (nyt jo sadannetta kertaa) yrittää ottaa työn alle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!