keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulumietteitä

Tässä päivänä eräänä, keräsin keittiön täydeltä joulutarvikkeita esiin. Paketointimateriaaleja, koristeita, nauhoja, pussukoita ja teippejä oli pöytä vääränään. Koirat kävivät vuorotellen nuuhkimassa kahta valtavan kokoista pahvilaatikkoa, joiden reunojen yli pursuili kaikenlaista joulutavaraa. Sytytin piparkakun tuoksuisen kynttilän palamaan. Nuuskuttelin sen suloisen makeaa tuoksua, ja hypähtelin sitten kevyin askelin olohuoneeseen. Spotifyn kautta läppäristä kajahti pian Raskasta joulua-levyn jykevät biisit. Jossain vaiheessa katsoin ulos. Satoi lunta. Olo oli pitkästä aikaa hyvä. Levollinen. Ehkä löysin sillä hetkellä joulumielen.

Lumi on nyt jo sulanut suureksi osaksi. Takapihaa läntittää vuoroin vihertävä ruoho ja lumisemmat kohdat, sekä koirien runtima mutainen maa. Mahtaakohan siihen kasvaa nurmikkokaan kevään tullen?

Joululahjat on nyt paketoitu. Kynttilän tuodessa tunnelmaa yhdessä joululaulujen kanssa, aika vierähti kuin huomaamatta. Välillä laskin keskeneräisen paketin käsistäni. Muistelin aikaisempia jouluja. Niitä on ollut monenlaisia. Lapsuuden joulut ovat kuitenkin muistoista niitä rakkaimpia. Lapsena sain avata yhden kuusen alla odottavista lahjoista jo ennen ruokailua. Muistan pohtineeni kahden välillä. Avaanko isomman? Vai sittenkin ihan pienen? Valitsin jälkimmäisen. Halusin säästää odotuksen tunteen, ottaa vain "maistiaisen". Tällaisia valintoja teen edelleen. Pidän yllätyksistä ja haluan venyttää odotuksen kihelmöivää tunnetta.


Siitä pienestä paketista sain silloin Aladdin-muistipelikortit.

Lapsuudestani myös joulu hirsimökillä on jäänyt mieleen. Muistan vahvasti sen tunteen, kun mietin ettei joulu tunnu samalta, kun äiti ei ole paikalla. Kaunista harmaan sävyistä kelomökkiä ympäröi valkoiset kinokset, sellaiset joita täällä etelässä tuskin enään jouluna nähdään. Sisällä oli lämmin tunnelma, takassa ritisivät puut. Siitä huolimatta kaipasin äitiä paikalle. Muistan miettineeni, kuinka epäreilua on, kun hän joutuu olemaan töissä aattoiltana. Silloin päätin, etten itse tahdo työskennellä jouluna.

Toisin kävi. Joitakin vuosia sitten vietin aattoiltaa työn parissa. Tänä jouluna saan onnekseni olla illan rakkaiden kanssa, mutta päivän vietän työmaalla. Toivottavasti jouluaatto on rauhallinen. Toivon, ettei kovinkaan moni joudu viettämään joulua sairaalassa, poissa läheistensä luota.

Olisi hauska kuulla, miten te vietätte joulua? Ja minkälainen on ollut mieleenpainuvin aatto?

Ansku

16 kommenttia:

  1. Aikuisiällä oma mieleenpainuvin jouluaattoni oli se, jonka vietin lastensairaalan lattialla patjalla. :-/ Tänä vuonna puolestaan vietetään joulua vähän rauhallisemmissa merkeissä kotona, kun on tuo kaksiviikkoinen vauva. Sitten seuraavaksi jouluksi voisi mennä Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ikävältä. Toisaalta, varmasti paras paikka siinä tilanteessa olla vierellä, mutta kyllä minä soisin kaikille joulun omassa kodin lämmössä. Tai vaikka toistenkin kotona, jos niikseen. Itse ollaan menossa veljen perheen luo. Ihanaa, että tämän joulun saarra viettää kotona <3 Täytyykin tulla heti päivittämään kuulumisesi..!

      Poista
    2. Eikä ku mitä, ethän sä kirjoitakaan enään!

      Poista
    3. Haha, joo, kaksi vuotta sitten lopetin. :-D

      Poista
  2. Meillä aatto menee niin, että aamusta mennään mun vanhemmille puurolle, joulurauhan julistuksen jälkeen puolisko lähtee omille vanhemmilleen syömään. Mä jään vanhemmille, lämmittelen saunaa, saunomisen jälkeen lähetään isovanhemmille syömään ja sieltä lähden puoliskon vanhemmille ja sieltä yhdessä kotiin. Kuulostaa hankalalta, mutta toimii meillä. Mieleenpainuvin aatto on ollut kun iskä oli ulkomaankomennuksella eikä päässyt jouluksi kotiin, mutta myös se aatto kun iskä pääsi ulkomailta juuri sopivasti joulupöytään.
    Ihanan tunnelmallisia kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa että olette kehitelleet noin toimivan ratkaisun! Ja jos kaikki ovat tyytyväisiä, niin noh, no silloin kaikki voittavat. Minäkin toivoisin, että voisin kuunnella joulurauhanjulistuksen ja herkutella joulupuurolla. Mutta, ehkä sitten ensi vuonna. Kiva että saan illan olla kuitenkin muiden parissa. Nauti siis munkin puolesta ;) Ihana tarina, jotenkin varmaan epätodellinen olo, kun se tärkeä ihminen sitten kuitenkin ehti joulupöytään <3 Harmi ettei aiemmin käynyt niin. Toivottavasti teillä on oikein onnistunut ja hyvänmielen joulu tänä vuonna.

      Poista
  3. Miten kauniisti kirjoitat. Täällä Itävallassa taitaa tulla vihreä joulu. Minäkin olen jouluna töissä iltapäivään saakka, ei voi mitään. Muuten vietetään ihan samalla tavalla kuin Suomessakin, kinkun sijasta teen paahopaistia. Täällä ei hössötellä joulun takia niin kuin Suomessa, ei siivota hulluna eikä ruoan kanssa stressata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia, ihana kuulla että olet tätä mieltä :)
      Kiva kuulla, että sinäkin saat viettää illan kotona. Ai paahtopaistia? Kuulostaa herkulliselta. Se muistuttaa minua aina hääpäivästäni... Meillä oli sitä tarjolla, ja saimme herkutella sillä vielä juhlien jälkeenkin :D

      Poista
  4. Meillä tuli täällä pohjois-Pirkanmaalla tänään oikein kunnolla lunta ja nyt maisemat ovat ihanan talviset :). Toivottavasti teillekin tulee sinne vielä ennen joulua lunta :).

    Me vietämme mieheni kanssa joulun kummankin vanhempien luona vieraillen. Tänä vuonna menemme ensin aamulla minun vanhempieni luo kahvittelemaan ja puurolle. Päivän ja illan olemme sitten mieheni vanhempien luona. Olemme päättäneet, että ensi vuonna vanhempamme saavat tulla meille jouluksi, koska muutamme omakotitaloomme nyt tammikuussa ja haluamme siellä viettää ensimmäistä joulua vuoden päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Meillekin tuli vähän eilen, sen verran että on vähän valoisampaa mutta ei siitä vielä lumiukkoja pyöritellä :) Parempi kuin ei mitään, kuitenkin :)

      Hei ihanaa, onnea uuteen kotiin! Mikäs sielä on joulua viettää sitten ensi vuonna <3

      Poista
  5. Oih, toivottavasti minunkin joulumieleni vielä löytyisi. Huomenna olisi tarkoitus ainakin tehdä joulusiivous, glögin ja 60-luvun rokin siivittämänä. Vihdoinkin vaikka vähän niitä joulukoristeita esille, jospa se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sille täytyy antaa mahdollisuus. Ja Glögi+rocki varmaan toimivat :D ...siivouksesta en tiedä ;)

      Poista
  6. Perheen kanssa ja kotosalla, melkein aina sitä samaa kaavaa noudattaen. :D Meillä oli kanssa mamma vuorotöissä kun olin skidi, mutta muistaakseni oli kyllä aina ainakin aattoillan kotona, aamuvuoroissa oli kyllä joskus. Onneks säkin saat nauttia aatosta sitten iltasella!

    Mä otin joskus opiskeluaikoina vaatekaupassa duunissa ollessani ihan tarkoituksella aatolle aamuvuoron, josta pääsi sitten himaan siinä yhden aikaan. Muistan, että aina oli kivaa duunissa noina päivinä, se tunnelma oli jotenkin niin erilainen, kun kaikki tiesivät, että tänään on jouluaatto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitä sitä sitten hyvää kaavaa rikkoen :D Mä tykkään joulussa perinteisestä, vaikken muuten sellainen olekkaan. Keskiviikkona pitelee haipakkaa sitten, kun juokksujalkaa kiidän töistä suoraan ruokapöytään. Huhhei!

      Mä voin kuvitella, että tuollaisessa paikassa voikin olla ihana olla jouluna töissä. Ei ihme. Harmi kun sama ei päde meille, mikäs sielä olisi sitten ollessa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!