perjantai 12. joulukuuta 2014

Suuri stailaushaaste

Mitä siitä tulee kun yhdistetään kaksi vaatteista kiinnostunutta, mutta tyyliltään melko erilaista bloggaajaa? No ainakin muoti- ja tyylipohdintaa siinä määrin, että asiasta kiinnostumatonta saattaisi haukotuttaa. Meitä ei kaimani Anna-Marian kanssa kyllästytä tyyliasiat, emmekä ehdi haukotella kun keskustelemme muodista tai vertailemme asukokonaisuuksiamme. Mietimme usein, että toisen kokonaisuus näyttää tosi hyvältä, vaikkei kuitenkaan omalta.

Siitä se ajatus sitten lähti.

Päätimme Secret Wardrobe-blogia pitävän Anna-Marian kanssa pistää pystyyn stailaushaasteen, jonka ainoa sääntö on, että stailaamme toinen toisemme valitsemillamme vaatteilla, asusteilla, koruilla sekä meikillä. Hämeenlinnan Marks&Spencer lähti leikkiin mukaan, samoin Hämeenlinnan Kauppakeskus Goodmanissa M&S:n tavoin sijaitseva Emotion, jonka ammattilaiset loihtivat meille meikit täydentämään valittua tyyliä.

Havainnollistaaksemme ominta tyyliämme, otimme "ennen"-kuvat, ja ryhdyimme sitten työhön.


Marks&Spencerin valikoimasta löytää omat suosikkinsa niin boheemista tyylistä innostuneet, kuin linjakkaita vaatteita etsivätkin ja kaikki siltä väliltä. Oli ilo kerätä rekille mielenkiintoisia mekkoja, kauniita neuleita, sähäkkää nahkaa, kimmeltäviä koruja sekä upeita takkeja, ja pohtia samalla miten niitä voisi yhdistellä. Minulla oli alustava suunnitelma ja jännitin lähinnä sitä, että se oleellinen löytyisi. Löytyihän se, joten minun oli melko helppo kerätä avainvaatteen ympärille tarvittavat palaset, jotta tyyli täydentyisi. Kaimallani taas ei ollut ennakkovisiota. Hän tutustui valikoimaan avoimin silmin, ja antoi idean muotoutua asurepertuaarin äärellä.


Kun rekki oli ääriään myöden täynnä, ja yksi sovituskopeista meille vallattu, siirryimme kauneusmaailman, eli Emotionin puolelle. Siellä meitä vastassa olivat hersyvän ihastuttavat meikkaajat, valmiina luomaan toivomamme lookit. Minä latelin omat ohjeeni Anna-Mariaa meikkaavalle, ja Anna-Maria vuorostaan meikkaajalle, joka otti minut käsittelyynsä.

Ihan pakko kehaista tähän väliin Emotionin ystävällistä ilmapiiriä, joka on varmistanut minut pysyvästi heidän asiakkaakseen. En ole koskaan saanut yhdessäkään Emotionissa huonoa palvelua, vaan vastaanotto on ollut aina ystävällinen ja palveluhenkinen. Plussaa myös kauniista ja valoisasta ympäristöstä, joka hellii visuaalisen ihmisen silmää kuin kaurapuuro vatsaa.


Stylistina olo oli hauskaa, mutta raskasta, joten kaunistautumisen yhteydessä oli aivan ihana nautiskella Englantilaisia herkuja, ja nostattaa näin hiukan liian alas vajonnutta verensokeria. Mark&Spencerin suolaiset keksit juustoilla, pähkinöillä, viikunoilla ja marjoilla höystettynä veivät kielen mennessään! Niin hyvää, etten melkein sanotuksi saa. Puuterin pölistessä kofeiiniton tee helli makuaistejani, ja oli ihan pakko maistaa myös rapsakka valkosuklaa cookie. Herkullista. 


Emotionin tytöt kertoivat, että heillä voi järjestää kauneusiltoja, jossa neuvoja tarvitsevia ohjataan vaikka kädestä pitäen, ja näin kinkkisimmätkin meikkaus- tai ihonhoidon pulmat ratkeavat. Mikä ihana idea vaikka kaveriporukalla, tai sitten perheen naisten kesken. Minä ilmoittaudun heti mukaan, jos kutsu kolahtaa postilaatikkoon.


Vaaterekkien, sovitusten, herkuttelujen ja kaunistautumisen jälkeen kaikki alkoi olla valmista, ja lopputulos on nyt julkistamista vaille valmis. Aloitetaan ensin minun tyylistäni, minkä Anna-Maria kekseliäästi loi.

Kaimani kertoi, että tavoitteenaan hänellä oli hyödyntää sirouttani, kapeaa vyötäröäni sekä kasvojani. Vyötärölinjan korostamisen suhteen hän joutui tinkimään, mutta vaatteita silmäillessään Anna-Maria kehitteli vision rennon naisellisesta kaupunkilookista, ja päätyi kerrostamaan melko voimakkaastikin.

"Huomion vein tarkoituksella yläkroppaan, ja kasvojen lähelle valitsin petroolin neuleen, joka syvensi entisestään kantajansa silmien sävyä. Karvahattu oli aivan pakollinen Anskun leikkisän persoonan tuntien, ilman sitä kokonaisuus olisi ollut hänelle kannettavaksi aivan liian tylsä. Vaaleutensa ansiosta hattu vei myös entistä enemmän huomiota silmiin ja viimeisteli lookin, jossa voisi hyvin lähteä shoppailupäivän päätteeksi luistelemaan Central Parkiin ja hörppimään kuumaa kaakaota", Anna-Maria kuvaa, ja lisää vielä että toki tällöin tarvittaisiin kokonaisuuteen pieni lisä, esimerkiksi lapasten tai muhvin muodossa.



Ihastuin tyyliin, kokonaisuus oli mieleinen. Oli yllättävää nähdä itsensä asussa, jonka elementtejä tuskin olisin itse valinnut. Kokonaisuus ei ollut ominta tyyliäni, mutta koen kuitenkin olevani monipuolinen pukeutuja, joten voisin helposti kuvitella itseni NYC:iin luistelemaan ja kaakaota maistelemaan. Olo olisi varmasti ihan kotoisa(lukuunottamatta niitä luistimia. En edes muista milloin olisin luistellut viimeksi). Karvahattu on asun ihanin osa, ja tahdon sellaisen itselleni. Se on asusta se palanen, jonka olisin valinnut itsekin. 

Meikki oli upea ja kokonaisuuteen sopiva. Sellainen, jollaista käytän itsekin ajoittain. Anna-Maria kertoi toivoneensa meikin lisäävän katseen intensiivisyyttä, mutta olevan kuitenkin kuulas ja sensuelli - sellainen jonka voisi kuvitella New Yorkin talvisille kaduille. 

Sellainen se minun mielestäni olikin. Varataanko jo matka?


Entä minkälainen oli minun stailaukseni?

Olen salaa miettinyt, että haluaisin joskus pukea Anna-Marian bikertakkiin, sellaiseen jossa olisi vähän rockia. Vaaleat hiukset ja musta nahka ovat hyvännäköinen pari, joten suunnitelmani oli, että mikäli löydän Marks&Spencerin valikoimasta tarvitsemani takin, suunnittelen tyylin sen ympärille. Niinhän siinä sitten kävi, että himoitsemani takki odotteli minua rekillä. Nappasin sen mukaan heti ensimmäisenä.


Hiukan kovaksikin usein mielletty rock-tyyli voi olla myös naisellinen, ja tarpeeksi aikuinen kun kokonaisuuden miettii oikein. Sopiva pari takille löytyi utuisen harmaasta mekosta, joka hurmasi minut ohuella materiaalillaan, sekä kauniilla kolmiulotteisella helmallaan. Siinä oli minusta jotain, joka sopi kauniille ja hoikkavartaloiselle kaimalleni.

Olin oikein tyytyväinen kokonaisuuteen: Hiukset olivat sopivan "laittamatta", ja hiukan pörrössä. Petrolin sininen laukku ja tumma silmämeikki toivat särmää klassiselle bikernahkatakille sekä lempeän harmaalle mekolle. Huulimeikkiä pohdiskelin etukäteen jonkinverran. Päädyin kahdesta vaihtoehdosta klassisempaan, eli nudeen. Toinen vaihtoehto olisi ollut kirkas fuksianpunainen, melkein shokkipinkki. Epäilin pinkin kuitenkin aiheuttavan epätoivotun punk-vivahteen kokonaisuuteen, joten aikuisempi nude-look pääsi käytäntöön. Metallikorut viimeistelivät kokonaisuuden.


Anna-Maria piti kokonaisuutta hauskana ja käyttökelpoisena. "Vaatteisiin ja koruihin olisin tuskin itse kiinnittänyt huomiota, puhumattakaan, että olisin osannut liittää niitä yhteen. Hempeä mekko pehmensi tosi kivasti voimakasta bikertakkia, ja teki siitä sopivasti naisellisen kokonaisuuden".

Kaimani kertoi, että tykkää yleensä sirommista ja naisellisemmista nahkatakeista, joten tällainen maskuliinisempi versio vaatisi vähän totuttelua. "Silmämeikki oli upea ja kuvausmeikkinä erinomainen, mutten tiedä tuntisinko oloani kotoisaksi näin voimakkaassa meikissä omissa arkikuvioissa".


Meillä oli äärimmäisen onnistunut päivä. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä toinen valitsisi minulle vapaat kädet saatuaan. Olen innokas asukokonaisuuksien pohtija, joten nautin suuresti päästessäni pukemaan toista, varsikin kun tunsin hänen tyylinsä jo ennestään. "Hauskaa ja tervetullutta vaihtelua", sanoi kaimanikin, ja lisäsi vielä että kokemus ylitti odotukset. "Ihan huippua ja avartavaa nähdä mikä jonkun toisen mielestä sopii minulle. Ai niin, erityiskiitos laukusta ja kengistä, ne voisin kotiuttaa milloin tahansa"!

Valtavan suuri kiitos Marks&Spencerin lämminhenkiselle henkilökunnalle, että mahdollistitte tämän tyylileikin. Kiitos ja kumarrus myös Emotionin iloiselle ja taitavalle henkilökunnalle. Viimeistelitte tyylin erinomaisesti! Tästä on hyvä jatkaa muodin ja tyylien ihmeellisessä sekä hauskassa maailmassa.

Inspiroivaa viikonloppua ihmiset!

Ansku


P.s: Tuulannellilla on menossa kiva arvonta!

43 kommenttia:

  1. Voi eiii, sie oot niin söpö tuossa karvahatussas! :D <3 Aivan ihana asu, tosi onnistunu stailaus. Ihanasti eri tekstuureja, värejä ja kuoseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kiva kuulla, kiitos :) Anna-Maria tosiaan onnistui hienosti!

      Poista
  2. Diggaan tosta sulle valitusta asusta ku hullu puurosta, näytät aivan upealta lookissa! :) Karvahattu on mainio ja kerrokset just eikä melkein korostavat kropan oikeita kohtia. :)

    VastaaPoista
  3. Juu, ja toi A-M.n nahkarotsi on sikamagee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Itsekin tykkäsin asusta kovasti, ja karvahatun ostinkin heti pois :D

      Poista
  4. Voi miten upeat setit molemmilla. :) Ja tuo karvahattu sopii sulle ihan täydellisesti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus! Karvahattu on super <3

      Poista
  5. Upeita olette, molemmat!
    Karvahattu ja nahkarotsi, auts;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, ne vois yhdistää! Siis periaatteessa. Käytännössä vähän hankala, mut vois testata :)

      Poista
  6. Hei mikä juttu !!! Tää oli ihan huikee. Iso sydän teille kauniit! Ja miten upeat kauniit meikit saakaan Emotionista . Ihanat . Lisää tällasia juttuja vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, kiitos paljon :) <3 <3

      Poista
  7. Vau, vau ja VAU!! Siis ihan mahtava postausidea ja niin upeita ootte! Sun asu on ihan täydellinen, haluaisin sen itselleni ihan tollasenaan :) Anna-Maria on ihan mieletön biker-takissa, niin hot! Ihanat rakkaat naiset, puspus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos ihana palautteesta :) <3

      Poista
  8. Voi että, ihan kateus läikähti kun ajattelin miten huippu päivä teillä on ollut! Tykkään tyylistäsi ja kaiman silmämeikki on upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän meillä oli hauskaa :) Kiitos.

      Poista
  9. Siis eikä. Aivan törkeen mahtava päivä teillä. Ihana. Tuollaistq pörröhattua haluaisin kokeilla. Se näyttää niin ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit vaan ostoksille ja karvahattua etsimään! Toivottavasti löydät oman söpöläisesi :)

      Poista
  10. Huikea idea. Upeat kokonaisuudet olette toisillenne loihtineet.

    VastaaPoista
  11. Tuo karvahattu on aivan ihana!
    Asut ovat kantajansä näköiset, joten onnistunut stailaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin!? Ja kiitos tosi paljon <3

      Poista
  12. siis VAU!!! en voi muuta sanoa, näytät upelta, te kummatkin näytätte. upeat vaatteet ja koko kokonaisuus kertakaikkisesti<3 ihana hemmottelupäivä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, lämmin kiitos. Tosi kiva saada hyvää palautetta <3

      Poista
  13. Voi sinua kaunokaista, että olet kaunis. <3

    VastaaPoista
  14. Onpa ihana idea tosiaan! Voin kuvitella miten kiva päivä teillä on ollut!

    Tuo hattu on aivan mainio :D Ja suloinen kokonaisuus sinulla muutenkin :)

    Tosi kivalta näyttää myös musta nahka tuon utuisen mekon kanssa! Enpä olisi itse ikinä keksinyt yhdistellä noin, mutta hyvin kyllä vastakohdat toisiaan täydentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain oli hauskaa! Minusta asukokonaisuuksien suunnittelu on yksi hauskimmista asioista :D Ja tosi kiva kuulla, että lopputulokset miellyttää :)

      Poista
  15. Olette molemmat niin ihania naisia. Molemmilla on hyvä tyyli ja oman näköinen. Se on tärkeintä, että itse viihtyy valitsemassaan tyylissä ja kantaa roheasti asut päällään. Hyvä te.

    VastaaPoista
  16. Ääääks, te olette molemmat niin UPEITA!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieks, mä tiedän kans yhden upeen, sen nimi alkaa N:llä <3

      Poista
  17. Te ootte kyllä upeita!! Ja miten ihana idea ja niin ihana tekstikin!!!! ♥ Mä aina ihastelen sun hiuksia, miten ne pysyy aina niin upeina!!? :) Ja vielä yks hehkutus, toi karvahattu, siis ihana!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenni kiitos, kiitti ihan hurjan paljon. Tuli tosi hyvä mieli <3 ...ja hiukset. Niistä en osaa sanoa, kun tuskailen päivittäin niiden kanssa :D

      Poista
  18. Oi, teillä on ollut niin kiva päivä! Toisen stailattavaksi olisi kiva päästä joskus itsekin. Pukevia asuvalintoja kummallakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskaa, ja tosiaankin avartavaa nähdä vähän muitakin näkökulmia kuin vain omansa :)

      Poista
  19. Vitsit, miten hauska idea! Ja upea lopputulos molemmilla :) Tuollainen stailauspäivä voisi tuoda hauskaa vaihtelua omaan pukeutumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, sitä se tosiaan tekikin!

      Poista
  20. Mahtavia stailauksia kumpainenkin, ihan hurjan hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Kiva kuulla, että lopputulos miellytti :)

      Poista
  21. Aivan mielettömä ihanat asut. Etenkin tykkään kuinka klassisen ja tyylikkään näköinen olet. Laukkukin on ihana. En varmaan itse osaisi koskaan pukeutua noin, etenkään tuohon hattuun. Mutta sinua se kyllä pukee! Oikea leidi päästä varpaisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kiitokset vain, kiva kuulla jos tulos miellyttää silmää :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!