tiistai 29. huhtikuuta 2014

Sähäkkä vai tyylikäs?

Yhteistyössä Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa. 

Kevät keikkuen tulevi ja onneksi suuta vääristelevä talvi irvistelee kaukana tulevaisuudessa. Siitepölyn lisäksi kevät toi mukanaan jotain muutakin. Nimittäin auringon. Vaikka rakastankin valoa ja elän lämmöstä, on auringonsäteillä huonotkin puolensa. Ihan kuin ihokin, myös silmät on tärkeä suojata auringonsäteiltä. Nuo pikku vihulaiset kun voivat aiheuttaa mm. kaihia ja melanoomaa.

Sain ukoltani viime kesänä syntymäpäivälahjaksi kauan himoitsemani RayBanit. Lasit ovat olleet kovassa käytössä ja nyt sitten himottaisi hankkia uudet. Vaihtelu virkistää, näin se menee tässäkin asiassa.

Indiedaysin ja Instrumentariumin yhteistyökamppiksen puitteissa pääsin tutustumaan aurinko- ja silmälasivalikoimaan taannoisilla Indiedaysin bloggaajapäivillä, Instrun pisteellä. Yhdessä helposti lähestyttävältä tuntuneen myyjän kanssa etsimme meikämimmille parit aurinkolasit, jotka päässä kävin sitten kuvauttamassa itseni valokuvauspisteellä. Tällaiset valitsin:

Haluan että laseissani on sitä jotain. Ihan peruspokat kun ovat auttamatta tylsät. Nämä allaolevat arskat ovat personalliset ja sähäkät. Tykkään! Toisaalta, onko näissä liikaa samaa tyyliä kuin vanhoissa laseissani?


Tuo ajatus mielessäni testasin vähän klassisempia, mutta hirmu tyylikkäitä aurinkolaseja. Hmm. Kummatkin ovat hyvät. Mutta kummat olisivat paremmat? Mitä olet mieltä? Olen itse ehkä noiden sähäköiden kannalla sitten kuitenkin. Ovat enemmän tyyliseni.


Innostuin lopuksi testaamaan vielä silmälasejakin. Nämä olisivat ihanan raikkaat ja keveät. Tuli ihan runotyttömäinen olo. Persikanväriset sangat yhdessä vaaleanruskean kanssa loivat oikein onnistueen värimaailman laseihin.


Jos sielä ruudun takana kutkuttelee ajatus uusista aurinkolaseista, kannattaa poiketa Indiedaysin sivuilla(klik), ja osallistua arvontaan. Sivuilla näet liudan bloggaajia valitsemissaan laseissa. Valitset vain lempparisi ja jätät yhteystietosi. Heleppoo kun heinänteko. Jotta arvontaonnea sitten vain!

..ja mukavaa päivää tietenkin!

Ansku

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Mihin syksyllä pukeudutaan?

Perjantai se olikin sellainen päivä, että tein ja puuhasin enemmän kuin yleensä viikon aikana! Päivääni kuului koiranpennun leikitystä, aamuvuoroa, lääkärissä käyntiä, koulutusta, fysioterapiakäyntiä, kaksi junamatkaa ja niiden välissä visiitti Helsinkiin. Kaupassakin ehdin poiketa ennenkuin kuin pujahdin peiton alle. Kiva päivä mutta olisiko snadisti puuhakas meikäläisen tempperamentille, vaikka en mikään paikalla olija olekkaan.

Kuva: Anna-Maria, Secret Wardrobe

Mutta mitäpä en tekisi jos kyse on muodista, sitä kun en voi oikein vastustaa. Seurakseni sain toisen samanmoisen, nimittäin Anna-Marian kanssa yhdessä ihmettelimme syksyn uutuuksia. Oli niin mukavaa, että aika kului kuin siivillä, ja piti oikein kiiruhtaa junaan.

Poikkesin aurinkoisessa Stadissa tutustumassa siis syksyn muotiin.  Täytyy sanoa että aika kivoja juttuja tulossa taas! Katsokaapa vaikka alemman kuvan mieletöntä sulkaluomusta, joka on itse mestarin käsialaa. Katri Niskanen haluaa pukea bilemimmit sulkiin! Kyllä minäkin tuossa unelmassa lähtisin juhlimaan, sehän on taideteos.


Yllätyksenä tuli että perinteisesti kauniita, laadukkaita ja ulkonäöltään selkeitä laukkuja valmistanut Lumi, tekee nyt myös kenkiä. Menetin totaalisesti sydämeni allaoleville mustille nilkkureille, joilla tepastelisin enemmän kuin mielelläni syksyisiä katuja. Huomatkaa kenkien hiukan ylöspäin nouseva kärki. Rakastuin.


Minna Parikalla on ollut pilkettä silmäkulmassa kun hän on suunitellut kenkiään. Näitä hauskoja popoja koristaa, ei vain hassunhauska aamutossumainen tupsu kärjissä, vaan myös silittämään houkutteleva karvakerros. Kyllä, silitin. Oli pakko.


Syksyyn kuuluu mustavalkoisia printtejä, nuden ja pehmeän ruskean eri sävyjä, nahkaa ja kirkkaaan värisiä ulkoiluvaatteita. Edelleen pintansa pitävät pörröiset, pehmoiset takit, pastellisävyt, bomber-pusakat sekä kukka- ja eläinkuosit. Myös citylenkkareista kannattaa pitää huolta, niillä tepastellaan syksylläkin, ja kaulaan pujotetaan iso koru. Tosin melko varmasti myös pienet ja sirot alkavat taas enemmän näkyä niin katu- kuin muotikuvissakin.


Furlan laukkuja pysähdyin ihastelemaan pidemmäksi aikaa. Rakastan pikkuruisia, somia laukkuja, sekä myös rockihenkisiä kasseja. Furlalta löytyi kumpaakin.


Kiva tutustua syksyn satoonkin, mutta kyllä vain kesäjutut kiinnostavat tällähetkellä enemmän. Ainakin meillä on tosi lämmin ja aurinko paistaa. Mites sielä?

Mukavaa sunnuntain jatkoa teille!

Ansku

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pika moi!

Helouhelou! Meikäläinen istuu tässä sortsit jalassa valmiina säntäämään kohti polttarimeininkejä. Laukku on pakattu ja koiranpentu antoi jopa nukkua melko hyvin viime yönä. Raasu satutti jalkansa ja on nyt ns. täyslevossa, eli energiaa sitten meinaan piisaa. Varsinkin öisin. Oh dear... Jouduin toissayönä vaihtamaan toiseen makkariin nukkumaan, ja sinnekin se touhuili kuului. Viime yö meni tosiaan hiukan paremmin, joten enköhän minäkin pysy polttarisankarin perässä seuraavan vuorokauden. Let`s see!


Aurinkoista lauantaita teille, palataan paremmalla ajalla!

Ansku

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen terdepäivä

Nyt se on kuulkaa korkattu. Terassikausi. Oli kova polte päästä syömään johonkin tunnelmalliseen paikkaan joka sijaitsee mielellään nätissä ympäristössä. Huutelin Facebookista vinkkejä, kun en itse keksinyt paikkaa joka olisi ollut eilen auki. Ihmeen moni varteenotettava vaihtoehto kun piti ovensa kiinni.

Haaveissani siinsi jokin kartanomainen paikka upeassa ympäristössä, mutta Facebook kaverini olivat eri mieltä. Yksi ehdotti leikkisästi Rossoa, mutta peräti kolme tyyppiä liputti Keppanakellarin puolesta.

"Laita vaikka jotain nättiä", oli vastaus kun mietin perinteiseen tapaan vaatekertaa. Pääni yläpuolelle syttyi kuvainnollinen hehkulamppu, ja ryntäsin pienen vaatehuoneeni uunemiin. Mikä olisikaan nätimpää kuin romanttinen, kesäisen kevyt mekko, joka vilisee pikkuruisia palloja! Kyseessä oli kihlajaismekkoni, jonka pukemiseen tarvitaan enemmän kuin yksi, koska se on niin pirun hankala. Ei uskoisi, mutta totta puhun kuitenkin.


Mekko näytti huomattavasti kevyemmältä ilman mustia sukkahousuja, mutta koska en ole niin hassu kuin mies joka polki meitä pyörällä vastaan ilman paitaa(huhtikuu, hei!), puin ne silti. Niin kauan kun on lunta maassa, pidetään sukat jalassa, sanoi äitini kun olin pieni. Sitäpaitsi musta nahkatakki teki asusta kokonaisen, eikä sukat loppupeleissä haitanneetkaan.

Niin tosiaan, nahkatakki! Ainoana pitkähihaisena päälläni, ja minäpä tarkenin. Hihhei, kevät! Jännästi se tuntuu joka vuosi yhtä raikkaalta ja ilahduttavalta.



Ajelimme Janin ja ystäviemme kanssa tunnin matkan Liesjärjen kylään, Tammelaan. Keppanakellari osoittautui aikamoiseksi yllätykseksi. Kuin valtava linnamainen omakotitalo, täynnä hassuja kylttejä ja pieniä yksityiskohtia. Päärakenus on aiemmin toiminut mm. pienviljelystilana.


Sisällä oli makuuni liian paljon, noh, kaikkea, joten olin tyytyväinen kun aurinko paistoi ja tarkenimme ruokailla ulkona linnunlaulussa.

Tilasin pihvin perunamuussilla, enkä voi ikäväkseni kertoa että olisin ollut tyytyväinen. Meikäläinen on aikalailla kaikkiruokainen ja harva annos saa suupieleni kääntymään alaspäin.

Nyt sain kuitenkin eteeni lautasellisen joka oli vähän kuin pihvikeitto. Harmaan ja sitkeän pihvin ympärillä lillui runsaasti nestettä, ja perunamuussi oli kaukana muussista. Tai ylipäätään perunasta. Mokko oli kummallisen nestemäisessä muodossa, ja maistui pussitekeleeltä. Kokonaisuus oli huonompi kuin huoltamoilla. Onneksi Janin hampurilaissetti oli nin valtava että pääsin osingoille. Se maistukin hyvältä.


Paikka ei ollut sellainen kuin alunperin toivoin, mutta kokemushan tämäkin oli. Jos vielä eksyn Keppanakellariin, muistan että tilaan hampurilaisaterian. Henkilökunta oli ystävällinen, siitä plussaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain nimittäin nautiskella ensimmäisen valkkarilasillisen ulkona auringonpaisteessa parhaassa seurassa. Hyvä ruoka seura, parempi mieli.


Mitenkäs, olisiko teillä antaa hyviä ruokapaikkavinkkejä? Hämeenlinnasta noin sadan kilometrin säteellä. Kiitsi jo etukäteen!

Mukavaa päivää!

Ansku

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ei kiiltokuville

Viime aikoina olen törmäillyt usein siihen, että blogeista on tulossa koko ajan enemmän naistenlehtimäisempiä, laadukkaampia ja Iinan sanoin jopa kiiltokuvamaisia. Tämähän on helkkari vieköön aivan totta! Myönnän itsekin lukevani kaikista mieluiten blogeja, joiden kuvat ovat selkeitä, kauniita ja tarpeeksi suuria. Silmäni sekoilevat alta aikayksikön, jos tekstiä on rivitolkulla, eikä hengähdystaukoa kappalejaon muodossa ole lähettyvilläkään.

Silti luen muutamaa tällaistakin blogia, koska ihminen blogin takana on kiinnostava. Kuvatkaan eivät välttämättä ole parhaimmalla järkkärillä napsittuja, mutta so what, jotain niissä on.

Haluaisin että blogimaailman tyypit olisivat lähempänä. Jotenkin se kuuluu blogikulttuuriin. Haluaisin että he olisivat tavoitettavissa, toisin kuin naistenlehtien toimittajat, jotka tuntuvat istuvan aivan kuin norsunluutornissaan. Korkealla, arvokkaina, eikä heidän juttujaan ole lupaa kommentoida. Harmikseni monet suuret ja suositut bloggaajat ovat vähän kuin kaukaisia julkisuuden henkilöitä, tai niitä naistenlehtien toimittajia. Tyypejä, joihin ei saakkaan samalla tavalla kontaktia kuin ennen, niinä kuuluisina hyvinä aikoina, kun bloggaajat vielä kommentoivat ristiin rastiin, ja vierailivat muissakin blogeissa kuin ystäviensä. Ajat muuttuvat. Pitäisikö minunkin?

Ei vielä! Haluan taistella kauniin arkisuuden ja yhteisöllisyyden puolesta. Haluan nähdä ja lukea blogin kirjoittajasta muutakin, kuin sen upean tyylikuvan ja analysoinnin siitä. Haluan tietää mitä kirjoittaja on ajatellut, tehnyt. Siksi luen mm. Stellan ja Niinan kauniita, selkeästi ja hauskasti kirjoitettuja mutta ah niin elämänmakuisia blogeja.

Pohdiskeltuani näitä asioita, halusin itsekin kirjoittaa pitkästä aikaa elämänmakuisen, arkisen postauksen. Mikä olisikaan parempi tapa, kuin väsätä vanha kunnon päivä kanssani-postaus.

Pitkäperjantai, let`s mennään!

Tumps! Joku tömähti sänkyymme kello 5.30. Äristen työnsin pienen berninpaimenkoiranpennun alas sängystä, ja nousin sitten ylös. Vedin päälleni pehmoisen, punaisen aamutakin, ja sujautin jalkani liian suuriin släbäreihin. Avasin takaoven ja päästin koirat ulos. Siivosin yön jäljiltä pissaisen sanomalehden lattialta ja laitoin koiranruuan tekeytymään. Sitten ostin itselleni lisää uniaikaa antamalla koirille järsittäväksi luut.

Puolen tunnin kuluttua havahduin kun Jani koki melkein vastaavanlaisen herätyksen, mitä minä hetkeä aiemmin. Mieheni nousi, antoi koirille ruuat, päästi ne ulos ja käpertyi takaisin sänkyyn viereeni. Nukahdin.

Kellon ollessa 8 pentu vaati taas seuraa. Nousin. Lykkäsin voisarvet uunin, keitin kahvit ja katoin pöydän nätiksi. Olihan pitkäperjantai.


Tulen hirvittävän hyvälle tuulelle kauniiden lautasliinojen edessä. Laitan esille lempilautasliinani vain kun meille tulee vieraita. Tuona pitkänä perjantaina kuitenkin kaivoin nämä pöllöt sulostuttamaan pöytäämme.


Jani nukkui vielä. Sain unisen miehen kurkistamaan luomiensa raosta nappaamalla muutaman valokuvan. Ehkä viimeistään kahvin tuoksu sai hänet jättämään pehmoisen peiton.


Pitkän kaavan mukaan on valtavan ihana syödä. Herkuttelin kaurapuurolla. Hotkaisin kolme luksukselta maistuvaa croisantia, joista yhden sisään olin sullonnut ennen paistamista emmentaljuustoa. Mmm, nerokasta.


Kun vatsa on pullollaan, voi kaivaa läppärin esiin. Kirjoitin postauksen Lumenen hilelakasta ja tsekkasin samalla myös muiden blogit. Aika vierähti huomaamatta.


Ripsivärin sutiminen silmiin on moninkertaisesti haastavampaa, kuin berninpaimenkoiranpentu säheltää jaloissa. "Olethan sä söpö, mutta nyt ulos täältä!"


Hertta on muuten kasvanut tosi paljon, ja aivan huomaamatta yht`äkkiä. Epäilin naapurin syöttäneen sille kasvuhormonia kun pentu oli heillä hoidossa. Eipä nainen myöntänyt kuin ruisleipää antaneensa. Uskoisikohan? Kohtahan tuo on jo Demin kokoinen. Kattokaas nyt vaikka.


Näistä valtavista vastoinkäymisistä huolimatta sain poskipunatkin suunilleen paikalleen, ja lähdimme matkaan kohti äidin lihapatoja. Pakolliset asukuvat pysähdyimme ottamaan matkanvarrella, ja homma meni ilmeisesti räppäämisen puolelle. En kyllä muista biisiä.


Parhautta on päästä valmiiseen ruokapöytään. Melkein yhtä mukavaa on kun koirat saavat temmeltää ulkona keskenään kauniissa säässä.


Kirkkaat värit sopivat pääsiäisöytään kuin tipu rairuohon sekaan. Tällaisessa pöydässä on ilo aterioida. Huomatkaa yksi innokas, joka odottaa jo ruokailuvälineet asemissa.


Ruoka oli herkullista. Liha sopivan mureaa, eikä monikaan asia voita perunamuussia ja paistettuja vihanneksia.

Ruokailun jälkeen pääsin köllähtämään talon parhaalle paikalle, punaiselle sohvalle ruokalevolle. Hetkellisestä väsymyksestäkään huolimatta suu ei kuitenkaan lakannut suoltamasta asiaa. Hanna Sarenin puukkareista taisi olla puhe. Kyllä puukengistäkin voi puhua näin vakavana. Olisi tietenkin coolimpaa kertoa puhuneensa politiikasta.


Äidin tekemät korvapuustit ovat parhaita. Olen muutaman kerran yrittänyt leipoa yhtä hyviä, siinä onnistumatta. Eikä kyse varmasti ole ollut voin tai sokerin puutteesta! Äidin tekemä vadelmarahkakin on hyvää. Olin iloinen sohvalta könytessäni, että pöytä notkui näitä herkkuja.


Sitten tapahtui se, josta viimeksi kirjoitin. Syvennyin isäni, äitini, mieheni, siskoni miehen äidin, sekä siskoni lapsien kanssa keskusteluun Italian luolista, kun hoksasin olevani myöhässä. Hurautin autolla kotimme ohi niin että Jani juuri ja juuri ehti loikata kyydistä, ja jatkoin sitten matkaa kohti Vaarinpeltoa. Sielä odotti vaaleanpunapäinen ystäväni kauniin kultaisennoutajan kanssa. Meillä oli koiratreffit.

Haukut möyrivät maassa yrittäen välillä päästä tallomaan ystäväni mullasta vasta nousseita kukkia. Me tietenkin kielsimme. Niin kauniita asioita kuin kukat, ei saa talloa. Katsoa niitä saa. Ja mikä hauskinta, tajusin eilen että tulen koko ajan enemmän äitini kaltaiseksi. Ajelimme Aulangontiellä kun katseeni kiinnittyi kerrostalon reunaan, joka oli sinisenään kukkia. "Katso miten kauniita", kiekaisin tajuten samalla kuulostavani äidiltäni. Sanoin tämän ääneenkin. Jani oli samaa mieltä.


Kun lähdin vaaleanpunapäisen ystäväni luota, sovimme että näemme toisenkin kerran tänä vuonna. Ja kyllä, aion ottaa tämän tavoitteeksi. Viimeksi näimme joulun alla. Näen ystäviäni muutenkin ihan liian harvoin. Hoi ystävät, tahdon nähdä teitä useammin, ja tykkään teistä! Ettäs tiedätte.

Joskus on kuitenkin lähdettävä, niinpä minäkin huristelin takaisin kotiin.


Kotona odotti kimppu ruusuja. En yllättynyt. En yllättynyt koska olin ostanut ne ihan itse edellisenä päivänä. Rakastan kukkia. Se kai tuli ilmi jo. Tykään kukista siinä määrin, että haluan hoitaa niitä hyvin. Siksi nuuskuttelin vienoa ruusun tuoksua, ja leikkasin kaunottarille sitten uudet imupinnat. Asettelin ne takaisin maljakkoon, vähän huolimattomasti ja ihailin niitä hetken.


Sitten söin rahkaa joka oli makeutettu lorauksella vähäkalorista mehukeittoa. Päälle ripottelin muutaman pekaanipähkinän. Olenko väärässä vai tuovatko ne ripauksen pehmeyttä ja kermaisuutta?


Hoksasin että lonkkani tuntui paremmalta. Koirien ulkoilutus oli jalkakivun vuoksi jäänyt Janin harteille, mutta koska pistävä kipu lonkassani oli hävinnyt, teimme lyhyen hihnalenkin illan suussa.

Hertta alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään miten hihnan kanssa kuljetaan. Edelleen näytämme naapureiden mielestä hassuilta, kun joka neljännen askeleen jälkeen pysähdymme. Hertta katselee hetken intensiivisesti eteenpäin, odottaen matkan jatkuvan. Ei se jatku, ja niin tuo pieni söpönokka palaa viereeni. Lähdemme taas liikkeelle vain pysähtyäksemme taas. Sama toistuu uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Kuulema sitkeys palkitaan. Pian se nähdään.


Myöhemmin muistin että meillä on vielä muutama karjalanpiirakka pakkasessa. Nostelin ne uuninpellille, sivelin pintaan kanamunaa ja tönäisin ne uuniin.


Sitten heijastimme olohuoneen seinäkankaalle Tuubin. Karjalanpiirakat ja Tuubi sopivat hyvin yhteen. Siitäkin huolimatta että videoklipit eivät olleet tälläkertaa kovinkaan hauskoja. Vai onko muka hauskaa kun kiinalainen opiskelija potkaisee luokkakaveriaan päähän. Näinä koulusurmien aikoina en arvosta.


Pirjo Heikkilä on kyllä hauska. Siinä on sellainen nainen, jonka huumorista diggailen. Menin siis kuitenkin hyvillä mielin nukkumaan. Päivä pulkassa.


Olispa hauskaa lukea muidenkin päivä kanssani-postauksia. Jos teette moisen, jättäkää ihmeessä linkki kommenttilokerooni niin tulen katsomaan mistä teidän päivä koostui.

Mitä rentouttavinta sunnuntaita sinulle sinne ruudun toiselle puolelle!

Ansku

Jos haluat pysyä ajantasalla uusista postauksista, voit bloggerin lisäksi seurata blogiani myös Facebookissa, Bloglovinissa sekä Blogilistalla!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kiireettömyydestä

Tämä viikko on ollut poikkeuksellinen. Oikeanpuolinen lonkkani kipeytyi viime viikon perjantaina ilmeisesti torstaisen salitreenin seurauksena siinä määrin, että työpaikan pitkää käytävää edestakaisin kävellessä teki suoraan sanottuna pirun kipeää. Lauantaina olin koko päivän jalkojen päällä, ja illalla vielä korkeissa koroissa. Sunnuntaina kävely olikin jo niin kivuliasta, että junaan pääseminen tuotti melkoista tuskaa ja hammasten kiristelyä. Saatoin myös tiuskia aiheettomasti tilanteestani syyttömälle rakkaalle aviomiehelleni. Mutta kun Para-tabsitkaan eivät auttaneet!

Maanantaina kävin lääkärissä sillä seurauksella että olen ollut tämän viikon sairaslomalla. Tohtori oli sitä mieltä että lonkkaani jäytävä terävänpuoleinen kipu johtui lihasrevähdyksestä. Itse epäilin jonkinlaista nivelvauriota, niin terävää ja tuikkivaista kipu lonkassani oli. Aivan erilaista kuin se, mitä olen joskus tuntenut lihasrevähdyksen seurauksena.

Niin tai näin, vapaa-aikaa on ollut tällä viikolla enemmän. Vaikka en olekkaan päässyt kuntosalille saatika lenkille, on ollut ihanaa kun ei ole ollut kiire. Olen levännyt. Eilen poikkesin syömässä äidilläni. Siinä pöydässä istuessani vatsa pullollaan herkullisia uunivihanneksia ja mureaa lihaa, ihmettelin sitä outoa fiilistä joka minut valtasi. Kiireettömyys, sehän se! Keskustelin rauhassa siinä paikalla olevian ihmisten kanssa. Olin läsnä, eikä minun tarvinnut pian sännätä kuntosalille, kauppaan, koiria lenkittämään tai iltavuoroon.

Kunnes sitten vilkaisin puhelintani. Näyttö kertoi kellon olevan 15.30. Hoksasin että oikeastaan minun pitäisi olla vähintäänkin jo matkalla Hämeenlinnaan. Treffit ystävän kanssa, jonka olen nähnyt viimeksi viime jouluna, odottivat. Tuttu tunne valtasi minut. Oli sännättävä.


Illalla mietin kiireettömyyttä. Pohdin kuinka voisin ujuttaa sen elämääni. Tajusin etten kovinkaan helposti, ja painoin playta. Katsoin Tuubin ja ihmettelin sen kertaisen jakson huonoja videovalintoja.

Haluan pitää itsestäni huolta, joten päiviini kuuluu lenkkeily ja kuntosali. Tarvitsen voita leivän päälle, joten työssäkin on käytävä edelleen. Minulla on kaksi koiraa, joista toinen pienempi, tuo hassun kasaritukan omaava, on vasta 14 viikon ikäinen ja tarvitsee paljon aikaani. Näistä en voi tinkiä. Jäljelle jää vain blogi, joka nakertaa ajastani päivittäin useita tunteja.

Mutta minäpä rakastan tätä harrastusta. En halua lopettaa kirjoittamista ja valokuvaamista. Kunpa voisin tehdä siitä työn.

Näihin ihaniin haaveisiin, ajatuksiin on hyvä lopettaa ja toivottaa kiireetöntä viikonloppua!

Ansku

P.s: Kuvan asu on tiistailta kun kävimme onnittelemassa kaksivuotiasta kummityttöämme hänen syntymäpäiviensä johdosta. Muru oli kasvanut isoksi tytöksi!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kerrankin blingiä!

Työstäni johtuen en juurikaan käytä kynsilakkoja. Samasta syystä näitä nestemäisiä kynnen koristajia ei näy täälä blogissanikaan kuin aniharvoin. Vaan nytpä oli syy lakata kynnetkin, kun viime lauantaina oli pileet.

Viime jouluna sudin hetken mielijohteesta veljentytön kimallelakkaa kynsiini. Tykkäsin! Sitten myöhemmin pyörähdin Tarun, tuon upean kynsilakkafanin kanssa Stockan kemppariosastolla. Hypistelimme ihania säihkyviä hilelakkoja, ja niinpä minunkin mukaani tarttui sellainen.

Lumenen kaunis monivärinen kimalle ihastutti siinä määrin että halusin päästä pian testaamaan sitä. Ja nyt, monta kuukautta myöhemmin lopulta testasinkin. Kyllä täälä Hämeessä sitten ollaan nopeita.


Laitoin alle kaksi kerrosta haalean vaaleanpunaista lakkaa, ja päälle sitten vielä pari kerrosta Lumenen Natural Code Nail Styler 3D Glitter-lakkaa.

Olisin toivonut hiukan runsaampaa tulosta, hippusia tarttui liian vähän kynnelle. Muutamat kimalteet laitoin ihan yksitellenkin kynnen pintaan, jotta sain melkein toivomani lopputuloksen.

Pysyvyys ilman suojalakkaa oli kohtuullisen hyvä. Sudin lakat kynsien pintaan perjantai-iltana, ja ensimmäiset halkeamat huomasin maanantaina. Päälilakan kanssa pysyys olisi varmasti ollut parempikin.

Saattaisin ostaa toistekin. Kun vaan saisi käyttää useammin.

Aurinkoista pääsiäisen aikaa!

Ansku

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Indiedays Inspiration day / Blog Awards

Se oli vuosi 2008. Eksyin ensimmäistä kertaa elämässäni ihmeelliseen ja uuteen paikkaan. Se paikka oli blogi. Tummahiuksisen Miran verkkopäiväkirja oli pullollaan kauniita naisellisia, inspiroivia juttuja. Kolutessani blogin hetkessä läpi, koin samankaltaisuuden huiman upean tunteen. Kerroinkin sen tälle mimmille, ja niin aloimme Facebook-kavereiksi.

Sitten perustin oman blogin. Pian löysin silloin vielä päättömänä bloggaavan(kyllä, sanan varsinaisessa merkityksessä) Nelliinan ja Iinan, jonka blogin nimi oli tällöin vielä MouMou mouruaa. Bloggasin nimimerkin takaa. Olin Jenny. Kaikki oli suloisen kotikutoista, kuvat pokkarilaatua ja rakastin joka hetkeä kun sain jakaa samankaltaisten ihmisten kanssa kiinnostuksen kohteitani.

Vaikka moni asia on noista ajoista muuttunut, samankaltaisuuden kokemus on se joka pysyy. Mahtavinta blogistaniassa on jakaa ja saada inspiraatiota. On ilahduttavaa kun päivää piristää kiva kommentti, ja miten onkaan hauska huikata blogikaverillekin hänen hienosta postauksestaan.

Kaiken perusta on ihmiset, joilla on sama harrastus. Muoti, kaunes, tyylit, blogaaminen, kirjoittaminen... Siksi olin niin iloinen päästessäni viettämään viime lauantaina aikaa näiden ihmisten kanssa Indiedaysin Inspiration day:hin sekä iltajuhlaan jossa palkittiin blogionnistujia.

Päivä alkoi aamulla aikaisin valmistautumisella. Junaa odotellessamme Jani, tuo rakas mieheni, nappasi muutama asukuvan.


Torkahtelin tunnin kestävällä junamatkalla Janin naljaillessa, kuinka suuni oli ammottanut avoimena pääni nytkähdellessä junan liikkeiden mukana. Kaunista, niin kaunista. Voin vain kuvitella. Pyydän anteeksi kanssamatkustajilta.

Perillä Helsingissä suuntasimme askeleemme kohti Tornia, lempihotelliamme jonka etuoven avaaminen saa aina suupieleni kohomaan, ja mieleni iloiseksi. Tälläkin kertaa meidät otettiin hymyssä suin vastaan. Kiitos Tornin väelle siitä!


Romanttisessa jugend-tyylisessä huoneessa ihastelin heti sisään astuessani kaunista kaaren mallista erkkeriä. Kurkistelin ohuiden valkoisten verhojen raosta, ja kyllä! Leveä ikkunalautahan se sielä oli. Jos rakentaisin itselleni talon, haluaisin ehdottomasti leveät ikkunalaudat, jolle mahtuisi vaikka istumaankin.

Ehkä rakennuttaisin myös erkkerin. Voisin perustaa siihen kauniin lukunurkan(ketä tässä yritetään huijata, datanurkka se olisi). Laittaisin valkoisen divaanin, paksut tunnelmalliset verhot, lampaantaljan ja tietenkin orkidean ikkunalaudalle. Se olisi oma haaveilupaikkani...

Haaveilun puolelle tässä nyt näköjään lipsahdettiinkin.


Nälkä kurni vatsassa ja Indiedaysin päivätilaisuus oli alkamassa. Oli jatkettava matkaa. Hotkaisin katukahvilassa täytetyn voisarven, ja treffasin sitten yhden lempparityypeistäni, Tarun. Suhasimme sporalla Katajanokan suuntaan, kohti Ravintola Sipulia. Nipnaps asukuvat tuulessa ja tuiverruksessa, ja eikun sisään mestoille.


Ravintola Sipuli on kaunis, valoisa paikka. Oivallinen tämäntyyppisille kekkereille, kun valo on tärkeässä asemassa. Tupa oli jo täynnä upeita ja persoonallisia bloggajia.

Hyvin pian tapasimme Annan ja Dahlian, ja näin oli poppoo taas koossa. Ihan superhauskoja tyyppejä kaikki! En kestä, pakko laittaa hymiö :)


Ihanat Anna ja Taru

Kuva lainattu Dahlialta.
Mää ja Anna


Dahlia-murunen sovittelemassa arskoja Instrun pisteellä

Kuva: Krista Luoma/Ready for fashion ja Indiedays

Koko poppoo: Anna, Taru, minä itte, Dahlia.

Tälläkertaa luennot ja muu jäi vähemmälle, kun käytin aikani tehokkaasti muiden bloggaajien kanssa jutusteluun. Emma, Noora, oli kiva nähdä, toivottavasti taas pian tavataan! 


Näytteilleasettajaa oli monenmoista. Lumenen pisteellä pääsi meikattavaksi, Loreal oli hiusväriasioissa paikalla, oli Valillaa ja oli Viaplayta...


...vaan aika rientää kun on kivaa. Jatkoin matkaa kohti Salon Titti Haapalan kaunista kampaamoa. Sielä päähäni askarreltiin upea nuttura. Näin ainakin yksi asia juhlakostyymissani olisi kunnossa. Olen toivotan hiustenlaittaja. En vaan osaa, eikä kärsivällisyyteni riitä oikein opettelemaankaan.


Kalle kertoo kuinka voin tehdä vastaavan kampauksen itse. Yritin kyllä ottaa opiksi. 

Tidättekö mikä on hyvä yhdistelmä? Shamppanja ja Mäkkärin juustoateria. No ehkä ei upein makuyhdistelmä oikeasti, mutta nälkä niillä lähti. Aterian jälkeen alkoi sen päiväinen sutiminen ja puuterin pöllytys.


Suu täynnä skumppaa on helppo hymyillä. Vai onko?

Ja tulihan siitä vihdoin valmista. Halusin pukeutua kauniiseen, trendikkääseen ja omannäköiseen kokonaisuuteen illan juhlaan. Hameessa on tämän hetken trendikkäin malli ja väri, ja se on taitavan äitini ompelema. Koska oma tyylini ei kuitenkaan ole herkkä balleriina, kokonaisuuteen tarvittiin vähän rockia ja särmää. Siksi tumma silmämeikki, mustat asusteet sekä pusero jonka sidoin vyötäröltä solmuun. Oli ihan kotoisa olo näissä vetimissä.


Indiedays Blog Awards 2014-juhlittiin tälläkertaa tapahtumaravintola Tivolissa. Koska tila oli hämärä yökerho, jäivät valokuvat omalla kameralla napsimatta. Aika kului siis ihmisten kanssa jutellessa. Hauskaa oli kuvien puutteesta huolimatta.

Ihmiset, he tekevät juhlan. 

Kiitos siis vielä seurasta Taru, Anna, Dahlia, Jonna, Anna-Maria ja Noora! Kiva oli myös tavata Veera, Julia ja Kira, vaikkakin nopeasti. Toivottavasti nähdään taas!

Kuva Henri Ilanen/Olympus

Bloggaajat miehineen kuvassa. Keskellä minä ja Anna-Maria

Bileiden pikkuhiljaa hiipuessa ja talon täyttyessä nuoremmalla juhlijalla, kaikkosimme pitserian kautta hotellille. Tornin pehmeiden lakanoiden keskellä katselimme vielä Tuubin kännykällä, ja kävimme sitten tyytyväisinä nukkumaan, haaveillen pian koittavasta aamusta. Aamu toisi tullessaan herkullisen hotelliaamiaisen, jolta ei puutu mikään olennainen. Katsokaa vaikka!


Kiitos Indiedaysille upeista tilaisuuksista ja Hotelli Tornille suuri kiitos kun tarjositte yöpaikan! Seuraavia bileitä odotellessa.

Aurinkoista päivää!

Ansku