sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Nahkatakkinen tyttö

Näppäränä mimminä poistin juuri eiliset kuvat kamerasta. Ne, joissa oli rakkaita ystäviäni ja heidän suloisia lapsiaan. Iloisia ihmisiä ja pienten touhua ruokapöydässä. Kuvat ovat nyt jossain bittiavaruuden kaltaisessa tilassa, mutta eivät todellakaan koneellani, saati kamerassani. Samperi kun harmittaa oma tyhmyys. Vaan ei auta. Muistanpahan ensikerralla...

Kokoonnuttiin eilen pienellä porukalla maistelemaan vähän kuohuviiniä syntymäpäivieni kunniaksi, ja nostimme maljan myös mieheni uusille työkuvioille. Ajatukseni oli laittaa tänne blogiinkin vähän fiiliskuvia, ja tietenkin myös asuni, josta pidin hurjasti. Kuvien puuttuessa isken ruudun täydeltä kuvia taannoiselta shoppausreissulta, tai lähinnä asusta jossa pyörin ympäri Kauppakeskus Jumboa.

Hyvä paikka muuten, mutta missä pirussa ovat kaikki ne ihanat kenkäkaupat, kysyn vaan? Ilman Biancoa sielä ei ole mitään. Nyt hyvä Jumbon väki, ehdotankin teille, hankkikaa ihmeessä Biancon tilalle jokin vastaava kenkäkauppa. Sellainen, jossa myytäisiin vaikka tällaisia ja tällaisia(klik) kaunottaria!

Kenkiä minä sinne kaupoille menin etsimään, mutta surkeasta valikoimasta johtuen jäin nuolemaan näppejäni. Lohdutukseksi löysin kyllä muutaman muun jutun, mm. kivan tunikatyyppisen vaatteen, joka olikin päällä eilen ensimmäistä kertaa.


Aika rientää! Minunkin on riennettävä, työt kutsuvat. Mukavaa sadepäivää teille!

Ansku

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Smells like flowers

No niin. Nyt olen taas vuotta lähempänä sitä lukemaa, mikä alkaa nuorekkaan kakkosen sijaan hyvin, hyvin aikuismaisella kolmosella. Olen 29-vuotias. En oikein tiedä miten tässä pääsi näin käymään. Tein joskus diilin, että täytän aina vaan uudelleen 25-vuotta.

Noh, muistan kyllä kuinka lukemat 2 ja 6 alkoivatkin kiinnostaa, ja siitä se sitten kai lähti. Nyt se kutonen vain on toisinpäin.

En tunne itseäni kolmekymppiseksi. Sen sijaan tunnen itseäni kiitolliseksi.

Viime viikot ovat olleet kovin raskaita. Niin myös eilinen. Töissä tapahtui asioita, joita kaikki ihmiset tuskin kestäisivätkään(minäkin huonosti, ja vain ammatin tuomalla kokemuksella), mutta kun astuin hiukan surumielisenä kotiovesta sisään, tilanne muuttui.

Enhän voinut pilata syntymäpäivääni suremalla asioita, joihin en voi vaikuttaa. Varsinkaan, kun pöydällä oli iso kasa lempikukkiani. Upeat valkoiset liljat, ja pöyhkeät punaiset pionit kutsuivat nuuhkimaan.

Kukkia hetkisen hypisteltyäni, huomasin myös hopeisena kiiltelevän paketin, jota kirkkaan punaiset nauhat koristivat. Rakas mieheni oli ilahduttanut minua kauneushoitolan lahjakortilla jo aamukuudelta, mutta se ei riittänyt. Nyt pöydällä odotti toinen lahja, jonka sisällön arvasin paketin korsettimaisesta nauhasidonnasta.

Uskaliasta, sanoisin. Hyvä että viitsin ostaa itse itselleni alusvaatteita, mutta että mieheni oli sen tehnyt. Arvostan tällaista vaivannäköä. Koko oli täydellinen, ja malli mietitty juuri minua ajatellen.

Eteeni kannettiin vielä mehevä suklainen kakkupala, jonka sain huuhtoa alas kupillisella vihreää teetä. Täydellistä.


Työmurheet unohtuivat, kun nautin täysin rinnoin hemmottelusta. Ja se tuntui oikeasti todella hyvältä.

Sitten nukuin virkistävät päiväunet, ja lähdin kiipeilemään.

En ole koskaan ennen ollut kiipeilemässä, joten odotin jännittyneenä mitä seinät tuovat tullessaan. Tuloksena: kipeät, rakkoiset kädet, hikinen selkä, kova nälkä, sekä into mennä uudestaan.

Tunnin kiipeilyn jälkeen käteni, varsinkin sormeni, olivat niin voimattomat, etten päässyt enään ylös. Siis sitä seinämää. Silloin luovutin. Ärsytti, koska jaloissani olisi vielä ollut voimaa. Mutta koska sormet kieltäytyivät yhteistyöstä, vaihdoin hikiset kiipeilykengät omiin sinisiin lenkkareihini. Sitten kiipeilyporukkamme, minä, Jani, ja sisareni lapset, hyppäsimme punaiseen Corollaan, jätimme Hänkkin taaksemme ja otimme suunnaksi hampurilaisravintolan. Sisareni nauroi, että mites ne valkoiset jauhot? Vastasin, no kun synttärit.


Päivä oli kiva. Kiitos siitä. Nyt jatkan upeiden kukkieni nuuskuttelua, ja herätän sitten unisen mieheni aamulenkille. Ja jatkan ilman valkoisia jauhoja.

Aurinkoista, ja iloista päivää!

Ansku

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Avainsanoja

Edessäni oli vihko ja kynä. Olo oli ällöttävä, turvonnut ja inhottava. Siihen ne sitten muodostuivat, avainsanat vihkon sivulle. Otin oikein kuvankin kännykkääni, jotta voin vaikeana hetkenä lukea sen fiiliksen, ja toivottavasti lasken korvapuustin kädestäni.

Juhannuksena(kin) tuli vedettyä herkkuöverit. Tunnustaudun tunnesyöjäksi. Nyt kun mieli on on ollut harmaa ja olo uupunut, on suklaa maistunut. Kun olen ollut iloinen, olen palkinnut itseni herkuilla. Vaikka liikunkin aktiivisesti, se ei riitä. Nyt täytyy ottaa itseä niskasta kiinni.


Seuraavan kuvan terveelliset ainekset ovat kuuluneet ruokavaliooni koko ajan, luojan kiitos. Mutta nyt on niiden vuoro esittää pääosaa, kun hylkään taas valkoisen jauhon ja sokerin.

Aamu alkoi kahdeksan kilometrin juoksulenkillä. Alunperin olisi ollut salitreenin vuoro. Vaan meninkin fiiliksen mukaan. Ei suorittamista, se on pääasia. Tsemppiä. Minulle ja teille muille.


Ansku

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannus-salaatti

On ystävääni syyttäminen, että olen täysin ihastunut mansikkasalaattiin. Eipä siinä, voisi sitä asiat huonomminkin olla. Mansikkasalaatti on herkullisuutena lisäksi myös oikein terveellistä, ja käy melkein jopa jälkiruuasta.

Muutama viikko sitten olin vieraana ystävieni häissä, joissa tarjoiltiin salaattia mansikoilla. Ihastuin, ja testaisin pian omaa versiotani. Tein herkkua taas, ja päätin ottaa teille kuvan todisteeksi. Vaikkei se ole mestarikokin väsäämä, visuaalisesti vaativan kaunis annos, on se nätti silti!


Oma salaattini koostui seuraavista aineista: 

Salaatin- ja pinaatinlehtiä revittyinä
Tomaattia 
Paprikaa
Punasipulia
Verkkomelonia
Leipäjuustoa
Mansikoita

Ai nam, taattu kesäherkku! 

Huomena on juhannusaatto. Me poistumme tuotapikaa viettämään juhannusta Itä-Suomeen, hyvässä seurassa näissä merkeissä: 

Tosin saattaa olla että sortsien tilalla on villahousut ja virkatun puseron virkaa toimittaa toppa- tai vähitäänkin sadetakki. Olkoot vain kylmä. Minä lämmittelen sitten saunassa.

Meidän pieni Herttapentumme ei olekkaan ennen ollut mökillä. Hauska nähdä tykkääkö se rymytä mustikanvarpujen keskellä.

Maagisen kaunista keskikesän juhlaa teille kaikille!

Ansku

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kaksin aina kaunihimpi

Viittaan otsikolla vanhaan sanontaan. Ja niin, onhan se totta, että yksin on vaikea tehdä joitakin asioita. On vaikeaa käydä syvällistä keskustelua(ellei satu omistamaan sivupersoonaa)yksinään, tai skabata käden väännön mestaruudesta, vain itseään vastaan. Tai järjestää blogitilaisuutta.

Minä järjestin kauan haaveilemani blogitilaisuuden toukokuussa, mutta en suinkaan yksin. Mieheni oli paikanpäällä asti auttamassa, enkä olisi pärjännyt ilman häntä. Siskoani konsultoin kun eteen tuli ongelmia. Heidän lisäkseen minua auttamassa oli yhteistyökumppaneita, joista yksi, Original Sokos Hotel Vaakuna, oli isoimmassa osassa.

Tilaisuus järjestettiin hotellin kanssa yhteistyönä, heidän tiloissaan. Varsinainen osuus tapahtui Olohuoneeksi-kutsutussa tilassa, mutta poikkesivatpa bloggaajat myös kurkistamassa kahteen hotellin sviiteistä. Hotelli on remontissa, ja puolet huoneista on jo käyty läpi. Hotellin sviitit olivat jo saaneet uuden ulkoasun. Niistä toisen, on sisustanut Teuvo Loman, omalla veikeän kekseliäällä tyylillään. Tunnustaudun faniksi.

On arjen luksusta, miksei juhlankin, että sviittiyön hintaan sisältyy sekä kuohuviinipullo, että myös Teuvo Lomanin sisustuskirja.  

Sviitti on pullollaan tarkoin harkittuja yksityiskohtia, joita ihastelin pitkään kun tutustuin huoneeseen. Mm. palapelimatot, epäsymmetrinen sivupöytä, kaunis lasipöytä keskellä olohuonetta, leijuvat yöpöydät upeilla valoilla, Teuvon käsinmaalaamat yövalot sängyn yläpuolella, sekä lasinen sängynpääty ihastuttivat. Näin muutaman mainitakseni.

Eivätkä ne näköalatkaan pöllömmät ole. Sviitin parvekkeella voi saunomisen jälkeen viilentyä skumppalasi kädessään, ja ihailla upeaa Vanajavesinäkymää.

Kiitokseksi vierailusta, arvoimme Vaakunan kanssa hotelliyön tässä upeassa sviitissä yhdelle bloggaajalle. Voittaja on arvottu. Hän on upea kaunotar Anna, Girly style-blogista.

Tervetuloa taas Hämeenlinnaan Anna!


Valtavan iso kiitos vielä Original Sokos Hotellin väelle yhteistyöstä!

Blogitilaisuudessa vierailivat huikeat Kumman kaa-mimmit, Minna Koskela ja Heli Sutela. Naisten luoma Kumman kaa-komediasarja vetoaa meikäläisen ikäluokkaan(eikä mikään tod. kerro naisten omasta elämästä), ja varmaan aika moneen muuhunkin, joten oli huippuhieno juttu että he pääsivät ihastuttamaan meitä vierailullaan. Antoivatpa he vielä sarjakuvakirjatkin signeerattuina muistoksi!

Lämmin kiitos teille, että olitte mukana.


Kauneusvarikko, jota pyörittää äärimmäisen ahkera, sinnikäs ja taitava ystäväni, Mari Heinonen, kiharsi, väkersi ja letitti bloggaajien hiukset upeiksi. Marin kanssa hiuksia laittamassa oli Jaana, joka tekee myös ripsienpidennyksiä NellaBella-nimen alla. Kampausten lisäksi naiset lahjoivat bloggaajia pussukalla, joka sisälsi BareFaced-minimineraalipuuterit, sekä Four Reasons-hiuslakkaa. Iso kiitos teille kun olitte mukana.


Matex, tuo pitkänlinjan Suomalainen laatuyritys, joka on perustettu vuonna 1955, oli myös mukana blogihulinoissa. Silloin alussa, 1955, solmiot tehtiin käsityönä, mutta kun yritys laajeni ja pystyyn pistettiin oma myymälä, tuli kuvioihin mukaan myös ompelu- ja erikoiskoneet. Ja tarina jatkuu...

Olen äärimmäisen iloinen että Matex lähti blogitilaisuuteen mukaan, ja saan näin osaltani tuoda Matexia ja heidän kauniita tuotteitaan esille. Suuri kiitos teille.


Sisareni innostui Aloe Vera-tuotteista samoihin aikoihin, kun me Janin kanssa tutustuimme kasviin Filippiinien reissullamme. Sielä paikalliset naiset murskasivat käsissään tätä mehikasvia, ja levittivät geelimäisen hyytelön auringon polttamille olkapäillemme. Kuumotus helpotti heti, ja punoitus alkoi pian laskea.

Sisareni innoittamana kokeilin sitten Foreverin Aloe Vera-geelijuomaa, josta pidin valtavasti. Aloe Vera sisältää veden lisäksi ainutlaatuisen yhdistelmän aineita, jotka ovat kehollemme välttämättömiä. Yhdessä nämä aineet, mm. vitamiinit ja mineraalit, ovat aikamoinen tehopakkaus.

Foreverin edustaja oli paikanpäällä kertomassa bloggaajille Aloe Veran hienoista ominaisuuksista. Suosittelen tutustumaan tähän ihmeelliseen ja luonnolliseen tuotteeseen. Kiitos Forever, että olitte mukana ja ilahdutitte meitä tuotelahjalla!


Jos tarvitsen Spirulinaa tai muita tuikitärkeitä ravintolisiä, käännyn Puhdistamon puoleen. Siksi, koska uskon tuotteiden laatuun. Olen havainnut valmisteet hyviksi ja puhun mielelläni niiden puolesta. Puhdistamo kertoo, että laatu on heille ykkösasia. Tästä suuri plussapiste. Sain ilokseni sujauttaa bloggaajien lahjapussukoihin Puhdistamon tuotteita, siitä kiitokset Puhdistamon väelle!


Blogitilaisuutta järjestellessäni, törmäsin suomalaiseen paperikassivalmistajaan, Cabassiin. Huomasin, että useimat paperikassit tulevat meren takaa, ja Cabassi onkin ainut kotimainen paperikassivalmistaja. Tämä herätti heti mielenkiintoni. Asiaa lisää tutkiessani kävi ilmi, että suurin osa kasseista on täysin kierrätettäviä, ja niille on myönnetty Avainlippu-tunnus merkiksi kotimaisesta työstä. Haluan esittää kiitokseni tälle mainiolle Valkeakoskelaiselle, 30-vuotiaalle perheyritykselle, että sain antaa bloggaajien lahjat juuri teidän kasseissanne. Kiitos!

Olen joskus saattanut mainita pitäväni kukista. Voisin ihailla kauniita kukkasia loputtomiin. Ei siis ole ihme, että olin innoissani kun Kaisan Kukka toimitti blogitilaisuuteen kauniita somistuksia, sekä upeita kukkia. Kaisan Kukka on Hämeenlinnalainen kukkakauppa, jolle on myönnetty Laadukas kukkakauppa-merkki. Enkä ihmettele. Poikkesin liikkeessä, ja sielä nuo mukavat ja ammattitaitoiset henkilökunnan jäsenet palvelivat asiakkaita hymyissä suin, selvästi työstään nauttien. Kukkakaupan ilme oli kuin unelma. Suosittelen, käy tutustumassa. Naiset rakensivat kauppaan juuri pikku-Dubaita! 
Valtavasti kiitoksia teille, kun teitte blogitilaisuudesta kauniin!


Mielessäni pyörii jos jonkinlaista ideaa seuraavaa tilaisuutta ajatellen. Toivottavasti saan mahdollisuuden järjestää jotain tällaista uudestaan, ja toivottavasti mahdollisimman moni haluaisi tulla paikalle!

Nyt toivotan teille valtavan ihanaa, vaikkakin kylmää kesäkuista tiistai-päivää!

Ansku

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Sininen


"Taivas on sininen, 
mut sitä ikinä en
ehdi katsoo"

Tuttu säkeistö Kasmirin biisistä, Vadelmavene. Sellainen olo minullakin on ollut. Etten ehdi katsoa taivasta. Siispä, lauantaina katsoin. Näytti aika ihanalta. Aion katsoa toistekin.

Ihanaa päivää teille!

Ansku

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Suojavaatteet

Tuolit reunustivat pitkää pöytää, joka oli aseteltu vanhaan kuivuriin. DJ:n tarvikkeet olivat heti sisään astuessa vasemmalla, ja niiden takana kitara, tuoli ja nuottiteline. Värivalot toivat jännittävää biletunnelmaa kauniiseen tilaan, joka oli saatu äärimmäisen viihtyisäksi ja mielenkiintoiseksi.

Yritän tässä kuvailla teille tilaa, jossa eilen juhlimme nelikymppisiä. Kamera jäi kotiin, ja sekös nyt harmittaa kun kuvattaa olisi ollut. Syytän ärsyttävää uupumustani, mikä on alkanut haittaamaan myös bloggaamista. Olen kyllä asiasta tietoinen, ja yritän puuttua siihen parhaani mukaan. Eilen tein jopa rentoutus/läsnäoloharjoituksen, josta lisää joskus myöhemmin. Mutta palataan vielä eiliseen.

Ensin suunittelin pukeutuvani värikkäästi ja kesäisesti, mutta sitten kaipasinkin päälleni jonkinlaista "suojavaatetta". Enkä nyt tarkoita sellaisia infektio-osastoiden vermeitä - visiirejä ja suojatakkeja - vaan niitä, jotka saavat olon tuntumaan mukavalta ja rennolta. Eilen ei ollut hinku pujottaa jalkoja korkkareihin, vaan halusin helliä kinttujani pehmoisissa tossuissa. Lempilaukku olalle, päähän turbaani ja jalkaan mukavat lököhousut. Näillä mentiin. Ja olo, se oli ihan ok. Mutta mikäs sielä oli juhliessa, kuivuri ja piha täynnä mukavia ihmisiä! Tosin eilen oli aika kylmä. Hengitys höyrysi viilentyvässä kesäillassa, ja villatakkia piti vyöttää jossainvaiheessa tiukemmin ympärilleen. Siinä vaiheessa kun Bacardi-vesikään ei enään lämmittänyt, poistuime kohti kotia, kävellen, läpi usvaisen pellon.


Onnea vielä nelikympiselle Lasselle, joka ei näytä päivääkään yli kolmekymppiseltä. Kiitos hauskoista juhlista!

Auringontäyteistä sunnuntain jatkoa!

Ansku

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kello kuuden tee

Istuin äsken sohvalla hankalassa puoli-istuvassa asennossa, edessäni blogiteksti jonka halusin saada valmiiksi. Väsytti. Työasiat pyörivät mielessä, ja tuntui, ettei aivokapasiteettini riitä jotta saisin kirjoitettua järkeviä lauseita. Siirryin sänkyyn. Suljin silmäni. Kaksi viimeistä yötä on tullut nukuttua liian huonosti. Olin juuri vaipumassa suloiseen uneen kun puhelin soi. Nousin ylös, söin muutaman palan äärettömän hyvää Lontoon rae-suklaata, pujotin koiranpennulle kaulapannan ja lähdimme ulos.

Löysin itseni taas koneen äärestä, käveltyäni pienen mukavan lenkin naapurin, ja hänen labradorinnoutajansa kanssa. Nousin ylös, keitin teetä. Nyt istun tässä taas. Edessäni on hopeanharmaa läppäri ja vieressäni höyryävä mukillinen vihreää Sencha-teetä, jonka Enni toi lahjaksi kun tapasimme muutama viikko sitten blogitilaisuudessa Hämeenlinnassa. En saa mitään järkevää tänään aikaiseksi. Taidan luovuttaa tältä päivältä. Nautiskelen teestäni, ja luen teidän muiden blogeja... Tai ehkäpä istun tässä ja kirjoitan ylös tällaista omituista tajunnan virtaa. Sitten menen kauppaan, ja loppuillan vietän villisti sohvalla jotain sarjaa tuijottaen. Tällaista se on, kun on vähän uupunut. Mutta tee, se on hyvää. Sekä mielelle, että kropalle.


Leppoisaa viikonloppua!

Ansku

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Boheemi tyyli ja ajatuksia tulevaisuudesta

Viimeksi juttelin tyylistä joka ei ollut ihan minua, ja miten pienellä viilauksella siitä tulikin näköiseni. Tässä vuorostaan asu joka ei kaipaa minkäänlaista viilausta. Tässä kokonaisuudessa tunnen oloni kotoisaksi. Mekko on äärettömän rakas, ja tuo ihania muistoja mieleeni. Ostin mekon minun ja Janin ensimmäisellä yhteisellä  matkalla. Sillä matkalla, Intiassa, me rakastuimme. Boheemi tyyli on selkeästi ominta minua.


Kävin tänään ystävien kanssa sushilla ja kahvilla. Se teki oikein hyvää tällaiselle maansa myyneelle tilanteessaan kieriskelijälle. Olin eilen ihan huippuahdistunut, mutta iltainen puhelu äidin kanssa vähän helpotti. Ehkä ne asiat järjestyvät.

Ehkä, jos vaan osaisin kasata palapelin oikeat palaset juuri niille oikeille paikoilleen. Ehkä silloin pääsisin ottamaan ne askeleet joita tarvitaan. Ongelma on se, etten oikein tiedä mitä ne palat ovat. Ja sitten, kun saan sen mysteerin selvitettyä, pitäisi ne asettaa vielä oikeille kohdilleen. Elämäni on tällähetkellä yhtä ongelmanratkaisua. Niin vapaa-ajalla, kuin työssänikin. Ja tiedättekös, se on vähän raskasta.

Nyt pitäisi valita suunta. Valitsenko viestinnän? Kiinnostaako kirjoittaminen ja valokuvaus niin paljon että suuntaan energiani sinne? Vai olisiko sittenkin markkinoinnin tai tuottajan opinnot järkevämpiä? Entä meikkaajaan työ? Sehän on yksi pitkäaikainen haaveeni, mutta mistä kasaisin opintoihin tarvittavat 5000€?

Mitä jos haluan yhdistää nämä kaikki? Miten se onnistuisi? Mihin ominaisuuteni sopisivat parhaiten? Tiedän olevani tehokas, tavoitteellinen, vastuullinen, luova, kekseliäs ja järkevä. Heikkouteni on matematiikka, ajoittainen liika empaattisuus, ja se klassinen, perfektionismi. Pidän opiskelusta ja tehtävien teosta, mutta yhtälailla on mukavaa oppia käytännössä. Haluaisin työskennellä itsenäisesti, mutta en kuitenkaan täysin yksin. Ja jottei homma menisi liian helpoksi, pitäisi opintojen ajan tulla tietenkin myös toimeen rahallisesti.

Haluan aloittaa uuden elämäni rakentamisen nyt syksyllä, joten ratkaisuja tarvitaan pian. Jos sielä ruudun takana on joku, joka näkee ratkaisun ongelmaani aivan kirkkaasti, saa vinkata. Oikein mielellään.

Rauhallista illan jatkoa!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kaksi tyyliä

Kuljin taannoin kaksi päivää beigessä puolihameessa, balleriinoissa ja värikkäässä kuosipuserossa. Periaatteessa pidin kokonaisuudesta, mutta jokin siinä mätti.

Hah! Tyylihän oli makuuni hintsusti liian klassinen, enkä siksi kokenut oloani asussa kovinkaan kotoisaksi, tajusin. Niin, käytän tosiaankin sanaa klassinen, vaikka tyylin kannattajat saattavatkin nyt nostella kulmakarvojaan ihmeissään. Beige, polviin asti ulottava hamonen yhdistettynä balleriinoihin nyt vaan on minusta sen verran  tätimäinen klassinen pari, ettei asiaa auttanut edes Afrikka-printtipusero ja lempilaukkuni.

Kaivoin esiin mustat asusteet; aurinkolasit, vyön, niittilaukun sekä korkkarit, ja näin kokonaisuus sai tarvittavaa asennetta. Pienillä asioilla on merkitystä, vai mitä olette mieltä?


Haluaisin kiittää teitä aiempaan postaukseen saamistani kommenteista. Olen tosiaankin tällähetkellä aika hukassa, kun mietin tulevaisuuttani. Haluaisin löytää paikkani työelämässä, mutta alan olla niin uupunut, että asioiden järjestelyt tuntuvat vaikeilta. Varsinkin kun en tiedä mitä tekisin. Kaipaisin lepoa ja lomaa, jotta jaksaisin taas jatkaa. Loma koittaa elokuussa, mutta ennen sitä on edessä vielä rankat ajat, hoitajan näkökulmasta katsottuna. Jos sielä ruudun takana on muitakin hoitotyön tekijöitä, tsemppiä teillekin kesään!

Ansku

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Suomi-desing: Ninaco käytännössä

Navigaattori ilmoittaa minun olevan määränpäässäni. Käännän auton pihaan. Samalla ovelle ilmestyy ystävällisen näköinen nainen. Hän on Nina Hirvonen, nainen Ninaco-vaatemerkin takaa. Sydämellinen Nina ottaa minut vastaan ja ohjaa keittiöön. Tapaan vielä valokuvaaja Helin, ja saan sitten eteeni herkullisen jäätelöannoksen, joka kuuman automatkan jälkeen maistuu taivaalliselta.

Sitten keskustelemme muodista. Vähän valokuvauksestakin, sekä sisustuksesta ja ylipäänsä elämästä.

Suomalainen desing on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Meidän ei tarvitse enään haaveilla vain Dolce&Gabbanasta tai Nina Riccistä, kun meillä on maassamme omat upeat ja taitavat suunittelijat. Minä olen haaveillut design-vaatteista ikäni. Keväälläkin unelmoin pukeutuvani ystäväni häihin Suomalaiseen desing-pukuun.

Haltiakummeja taitaa olla olemassa, nimittäin Tuhkimotoiveeni toteutui, ja samalla pääsin tutustumaan vaatemerkki Ninacoon. Kovan luokan ammattilainen, ja samalla äärettömän ystävällisen ja lämpimän oloinen vaatesuunittelija, esitteli minulle kaksi upeaa luomustaan joista toisen valitsin ystäväni häihin.


Monikäyttöinen vaate on päivän sana. Kertakäyttökulttuuri alkaa olla onneksemme out, ja ihmiset haluavat koko ajan enemmän panostaa vaatteeseen jolla on merkitys. Sen pitää olla kaunis, laadukas sekä kestävä, eikä monipuolisuutta pidä unohtaa. Saman vaatteen pitää taipua moneen. Nina kertoi suunitelleensa niin vaaleansinisen, kuin pinkinkin mekon menevälle naiselle, treffeille, hääjuhliin, ylioppilaspirskeisiin, illalliselle tai biletykseen.

Testasin kumpaisenkin näistä Suomessa valmistetuista minimalistisen upeista mekoista, joiden laadukas materiaali korostaa vaatteen muotoa.


Ihastuin Ninacon luomuksissa niiden yksinkertaiseen muotokieleen, mutta myös siihen että mekoissa piilee jokin juju. Pinkissä mekossa on kaunis leikkaus, väristä nyt puhumattakaan. Twistiä tuo puvun etumuksen ryhdikäs, mutta rohkea kaula-aukko. Mekko on iloisen ja pelottoman naisen valinta.

Jäisen vaaleansininen mekko on taideteos. En oikeastaan tiedä mistä aloittaisin ylistyspuheeni. Sen uskomattoman kauniista helmasta, joka on sopivan jämäkkää kangasta pysyäkseen ryhdissä kauniin kellomaisena? Vai hehkuttaisinko selkää, jonka avonaisuus on hengästyttävän kaunis? Toisaalta haluan mainita myös puvun mustat läpikuultavat yksityiskohdat.

Kaikki ylläolevat kuvat: Heli Miikkulainen-Gilbert, stailaus Nina Hirvonen. Hiukset KV.

Taidattekin arvata kummassa puvussa juhlin viime viikonloppuna häitä? Ninan stailaus oli mieleinen, pidin erityisesti vastakohtien törmäilystä. Kovuus ja hempeys nyt vaan toimivat yhdessä, eikä lopputulos ole liian neitimäinen. Asusteet olivat kuitenkin hiukan liian vallitsevat keväthäihin, mutta lauantai-illan bileisiin lähtisin ylläolevaan kokonaisuuteen pukeutuneena oikopäätä.

Sähkönsininen pikkulaukku valikoitui Festive Seasons-malliston mekon väripariksi, ja paksulla hopeisella nilkkaremmeillä varustetut kokkarit päätyivät jalkaani. Mekko on suloisen tyttömäinen, joten se vaati koruilta vähän enemmän. Olen kotonani enemmän rouheissa, kuin söpöissä kokonaisuuksissa, siksi pujotin kaulaani mustat helmet sekä pöllökorun.


Viileä ilma virkisti meitä lauantaina, ja minä olen auttamattoman viluinen jos ilma ei huitele kahdenkympin paremmalla puolella. En tarennut olla mekossa ilman pitkähihaista, eivätkä olalle heitetyt shaalit tai muut vastaavat tulleet kysymykseen. Asustin pukua vielä pitkähihaisella takilla, jonka kuroin vyötärölle vyöllä jonka mummuni on tuonut muistaakseni Kiinasta. Viihdyin mekossa mainiosti!


Tiedustelin suunittelijalta voiko mekkoja tilata mittatilauksena. Nina kertoi voivansa toteuttaa mekon varta vasten asiakkaan mieltymykset ja vartalo huomioiden, joko perustuen hänen Ninaco-mallistosta valitsemaansa mekkoon, tai vaihtoehtoisesti hänelle voidaan suunitella täysin uudenlainen mekko desingmalliston ulkopuolelta.

Olet sitten lauantai-illan juhlahumuun tai omiin häihisi matkalla, Ninacosta voit löytää etsimäsi mikäli merkin kaunis muotokieli ilahduttaa, ja arvostat käyttömukavuutta sekä Suomalaista laatua.

Iloista viikonloppua!

Ansku

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Motto kuin suojapanssari

Sanonta, pessimisti ei pety, on kuulunut jo jonkin aikaa mottoihini, ja ihan syystä. On paljon helpompaa ottaa vastaan pettymykset, hylkäykset ja muut negatiiviset asiat, silloin kun ei ole ollut liian toiveikas. Haluan painottaa sanaa, liian. Tietenkin kannustan ihmisiä ja itseänikin uskomaan itseensä. On hyvä toivoa, ehkä vähän rukoillakin, että haaveet toteutuvat ja tavoitteet täyttyvät, mutta ei kannata laittaa kaikkea näiden varaan.

Tein lupauksen, että tänä vuonna otan ratkaisevan askeleen kohti uutta uraa, ja tätä kautta tasapainoisempaa sekä onnellisempaa elämää. Hain mm. kahteen kouluun. Toivoin sormet ristissä pääseväni toiseen. Haaveissani näin itseni opiskelemassa unelmieni alaa, hymyillen pää täynnä ideoita ja ajatuksia. Olen huomannut, että ideointi, suunittelu organisointi, luovuus, valokuvaus sekä kirjoittaminen tekevät minut iloiseksi.

En päässyt kumpaakaan kouluun. Pettymys iski vasten kasvojani kuin se kuuluisa märkä rätti. Siitäkin huolimatta, etten hetkeäkään uskaltanut olla ihan varma opiskelupaikan nappaamisesta. Toisen koulun kohdalla epäilin pääseväni edes pääsykokeisiin, ja hylkäyskirjeen luettuani syytin itseäni hölmöydestä, liiallisesta toiveikkuudesta.

Ensi vuonna sitten, voisi ajatella. Minun kohdallani se ei mene niin. Olen psyykannut itseni tekemään muutoksen nyt. On siis pakko kehitellä vaihtoehtoisia suunitelmia. Sitäpaitsi, täytän ensivuonna kolmekymmentä vuotta. Olen naimisissa, ja omakotitalossamme on kaksi huonetta tyhjillään. Siis jollei lasketa kaikkea sitä turhanpäiväistä rojua mitä ne ovat nielaisseet. En voi lykätä ammatillisia haaveitani loputtomiin. Haluan ehkä jossainvaiheessa perheenlisäystä. Paineet kasvavat.

Minulle nakattiin muutama päivä sitten Facebookissa parasta aikaa pyörivä positiivisuushaaste. En ole tehnyt asian eteen mitään, en ole ollut kovinkaan myönteisellä tuulella viime päivinä. Olen ollut väsynyt, kiireinen, itkuinenkin. Voi olla, että olen taas tänäänkin illalla väsynyt ja itkuinen, mutta ainakin nyt päivällä eteeni on tullut asioita, jotka ovat saaneet mieleni positiiviseksi ja huuleni hymyilemään.

Rakkaat karvaturrit. Kun puhelimeni herätyskello aamulla soi, riensi kaksi pikinokkaa sänkyni viereen, innokkaina ja ystävällisinä. Hymyilin. Tunsin kuinka sydämeni suli taas näiden nappisilmien edessä. Nämä karhunpoikaset saavat minut hymyilemään joka päivä.


Matkalla kuntosalilta kotiin, ohitin naapureiden ihastuttavan niityn, jossa sinisävyiset Lupiinit ja muut kauniit luonnonkukat rehottavat. Seurasin hetken touhukasta kimalaista hyörimässä kukkien ympärillä. Huomasin, kuinka pienestä asiasta voi löytää iloa ja hyvää mieltä.


En silti aio hylätä aiemmin mainitsemaani mottoa, pidän sitä nimittäin oikeasti ihan hyödyllisenä. Sehän on kuin näkymätön suojapanssari! Ehkä kuitenkin yritän löytää raskaistakin päivistä jotain hyvää. Joka päivä.

Iloa päiväänne!

Ansku

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Yksin elämä on liian iso kasa tiskiä

Istuin eilen kirkon penkissä. Katselin kuinka sulhanen, ystäväni seisoi odottaen alttarilla, ehkä hiukan jännittyneenä, vierellään ja tukenaan bestman. Sitten häämarssi puhkesi soimaan. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä, ja tunsin kuinka silmäkulmaani poltteli kyynel. Käännyin. Näin kirkon ovilla komean isän, käsipuolessaan niin kaunis morsian, että en enään voinut pidetellä kyyneltä.

Morsiamen kävellessä ohitseni, yritin hymyillä hänelle rohkaisevasti kyyneltenkin takaa. Ystäväni varma ja päättäväinen ilme kuitenkin kertoi, ettei rohkaisua tarvita. Alttarillahan odottaa ystävä, elämänkumppani.

Häät olivat kauniit, tyylikkäät, rennot, iloiset ja lämminhenkiset. Juuri sellaiset, kuin hyville ystävilleni toivoisinkin. Päivä oli täynnä rakkautta ja hyvää mieltä.


Pari toivoi postikorttiin tervehdyksen. Kirjoitimme sen Janin kanssa yhdessä, vuorotellen joko sanan tai muutaman. Tervehdysten lisäksi he kaipasivat avioliittoneuvoja. Yhdessä pöytäseutueemme kanssa saimmekin aikaiseksi aikamoisen pikku puheen. Olen meistä niin ylpeä!


Onnea ystävät, Essi ja Jussi. Maailman ihaninta loppuelämää yhdessä! Olette rakkaita!

Ansku