sunnuntai 31. elokuuta 2014

Koiranäyttely

Tällä hetkellä kodissamme tuhisee kahden berninpaimenkoiran sijaan kolme sellaista. Vuorotellen ne ynähtävät unissaan, huokaavat ja hiljenevät sitten taas jatkamaan uniaan. Koirilla on ollut touhukas päivä. Tai no, oikeastaan kahdella niistä. Vanhin koiramme Demi, on vahtinut kotia sillä aikaa kun nuoremmat ovat viuhuneet pitkin maita ja mantuja. Tarkemmin sanottuna, pitkin Tervakoskea.

Sielä järjestettiin tänään näyttely. Siskokset Hertta ja Hulda olivat kumpikin paikalla. Me lähdimme kotiin pienen pokaalin kanssa. Rotunsa paras nääs, tuo meidän Hertta. Hulda on nyt meillä illan hoidossa. Pelkäsimme että meno voisi olla kovaakin, kun siskokset pääsevät leikin tiimellykseen, mutta ei. Eivät ne jaksa. Jatkakoon uniaan. Minä taidan lähteä ostamaan hampurilaista. Ensi viikolla jätän hiilarit taas vähemmälle, täytyy tänään siis vielä nauttia kun voi.


Jokos on muuten poolopaidat kaivettu kaapin uumenista?

Leppoisaa suununtain jatkoa!

Ansku

perjantai 29. elokuuta 2014

Couture Id, By Ninaco

Minussa on aina asunut pieni valokuvaaja. Lapsena äidin filmikamera oli kovassa käytössä. Monet kerrat olen odotellut malttamattomana, että pääsen hakemaan kehitetyt valokuvat. Ennenhän kuvia piti odotella viikkotolkulla. Tai ainakin siltä se tuntui. Me kehitytimme kuvamme Prisman pisteellä, kauppareissun lomassa. Yleensä jo heti kaupan kassan jälkeen revin pakkauksen auki, ja tutkin minkälaisia kuvia tulikaan otettua. Neljäsosa saattoi helposti olla pilalle menneitä, mutta eikös sitä niin sanota, että virheistä oppii?

Sen lisäksi, että olen heilunut kameran kanssa ärsyttävyyteen asti, olen ollut aina myös varsinainen linssilude. Kun toiset kääntävät kameran läsnäollessa ahdistuneina päänsä pois, minä suoristan selkäni ja käännän päätäni hiukan. Mistä lie moinen lude tarttunut minuun, mutta minkäs teet.

Ette siis ihmettele, että yksi hauskimmista päivistä tänä vuonna oli, kun poikkesin tutustumassa suomalaisen suunittelijan, Nina Hirvosen Ninaco-mallistoon. Lainasin silloin puvun ystäväni häihin, ja tutustuin samalla kevätmallistoon.

Kesäisempien pukujen lisäksi katsahdimme silloin hiukan jo tulevaan kauteenkin, joka nyt on jo käsillä. Suunnittelija esitteli minulle pysäyttävän upean, merkin linjaan sopivan minimalistisen puvun, jota testasimme hiukan käytännössä. Lopputuloksen näet alapuolella. Puku on osa juuri julkaistua, Couture Id-mallistoa. Löydät sen, ja monia muita luomuksia Ninacon nettisivuilta; ninaco.co.

Kuvat: Heli Miikkulainen-Gilbert. Tyyli: Nina Hirvonen. Kampaus: Kauneusvarikko. Meikki Ansku/Shoe lover-blog.

Sain käsiini myös puvun viralliset, eteerisen kauniit kuvat, jotka on ottanut Mikko Rasila.
Mitä olette mieltä? Kiinnostaako Suomalainen desing?

Kaunista iltaa!

Ansku

Kova tyyli

Enpä olisikaan arvannut kuinka paljon olemus muuttuu, kun vetäisee päälleen luumun värisen mekon, nahkarotsin ja bootsit. Pisteenä iin päälle tummaksi maalatut huulet, ja kas näin on vähän kovempi lookki valmis. Ihan vahingossa. Näin raju tyyli ei normaalisti ole ominta minua, enkä aidosti edes tajunnut näyttäväni wannabe-gootilta, kun lähdin Janin kanssa Ikeaan viime viikolla. Vasta jälkikäteen, näitä kuvia katsoessani hoksasin, etten näytä varsinaisesti ihan itseltäni. Vaan mitäpä tuosta, kun olo oli kuitenkin kotoisa.

Ne asut ovatkin sitten ihan erikseen, joissa epämukava fiilis alkaa heti kättelyssä. Muistatteko vaikkapa tämän(klik) postauksen? Vaikka päälläni oli silloin yksi lempipuseroistani, oli hameen vaikutus liian suuri, kun se yhdistettiin mataliin kenkiin. Entä sitten tämä(taas klik)? Bleiseri ja avokkaat saivat minut tuntemaan itseni jälkikäteen tätimäiseksi siitäkin huolimatta, että hame ei ollut tanttoja tai tätejä nähnytkään. Pienestä se on kuulkaa kiinni tämä pukeutuminenkin.

Mutta hei, sehän tässä hommassa hauskinta onkin! Pukeutuminen on eräänlaista leikkiä, ja itsensä sekä tyylinsä opettelua. Ja äärimmäisen hauskaakin se on.


Leikkisää viikonloppua siis!

Ansku

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Parhaat kosmetiikkatuotteet

Minulla on muutamia sellaisia kosmetiikkatuotteita, jotka olen todennut niin toimiviksi, että ostan aina uuden samanlaisen, jo loppuneen tilalle. Toiset tuotteet vaihtelevat, mutta nämä kuvassa näkyvät, niistä en luovu.

Aloitetaan loogisessa numerojärjestyksessä:

1. Lumene Soft Touch Hydrating Cleanser
- Kuivalle iholle sopiva pehmoinen puhdistusvoide, jossa tuoksuu yllättäen koivu! Olen käyttänyt tätä vuorotellen saman sarjan raikastavan puhdistusvoiteen kanssa. Se on tarkoitettu normaalille- ja sekaiholle. Talven ja viiman tullessa, käytän mitä luultavimmin vain tätä kuivan ihon ystävää. Jättää hiukan öljyisen tunnun kasvoille, mutta se ei haittaa, koska käytän tunnollisesti kasvovettä tämän jälkeen. Öljyinen fiilis haihtuu sen siliän tien!


2. Estee Lauder Hydrationist Maximum Moisture Creme
- Ihana, ihana tuote. Tämä on tarkoitettu kuivalle iholle, ja se kosteuttaakin tehokkaasti. Voide on kermaista ja helposti levittyvää. Imeytyy kohtuullisesti, mutta kuivilla kohdilla hyvinkin nopeasti. Mieto, miellyttävä, melko neutraali tuoksu. Ylellinen pakkaus, jota on mukava pitää näkyvälläkin paikalla.

3. Gosh Eye Brown Kit
- Kulmaväri, jossa on kolme eri värivaihtoehtoa, sekä vaha, jolla voi halutessaan muotoilla kulmat muotoon. Täytyy sanoa, että en tiedä miten vaha käyttäytyy, koska käytän vain värejä. Pakkauksen kaksi tummempaa sävyä sopivat minulle. Sekoitan usein värejä keskenään, riippuen kuinka vahvan lopputuloksen tahdon. Aplikaattori sekä sivellin ovat oikein toimivat.

4. L'Oreal Paris Volume Million Lashes So Couture
- Merkin ripsarit ovat olleet suosikkejani jo ikuisuuden, mutta So Couture on päätynyt voittajaksi. Pysyvyys on hyvä, lopputulos kiitettävä. Saan tällä haluamani runsaat, erotellut ripset. Ja hei, se ei varise, eikä väritä päivän kuluessa silmieni yläluomia.

5. L'Oreal Paris Super Liner Ultra Precicion
- Nykyinen suosikkini eyelinereista. Helppo käyttää, mukavan musta ja intensiivinen väri. Pysyy hyvin. Kelpo tuote.

6. Rexona Ultra Dry Biorythm
- Dödö ollut käytössä jo niin monta vuotta, etten edes muista. Toimiva. Mitä sitä hyvää vaihtamaan.

7. Biotherm Biosource Softening Lotion
- Kuivan ihon kasvovesi on palvellut monen muun lempituotteeni tavoin jo useita vuosia. Se viimeistelee puhdistuksen kuivattamatta ihoani. Käytössä päivittäin.

Onko teillä tietyt vakkarituotteet, joiden nimiin vannotte? Jättäkää ihmeessä vinkkiä kommenttilokeroon!

Kaunista iltaa!

Ansku

tiistai 26. elokuuta 2014

Kukallinen toppi

Juurihan minä eilen vannoin, että kesäkuvat ovat nyt finaalissa. Näin ei sitten ollutkaan. Yksi kuvakollaasi - mielestäni syksylläkin toimivasta asukokonaisuudesta - oli unohtunut luonnoksiin. Yläosa on tummuudessaan oikein oivallinen vaate vaikka illanviettoihin, samoin toimii musta maksihamekin. Mutta nuo sandaalit, ne on kyllä syytä vaihtaa johonkin vähän umpinaisempaan, ellei sitten tavoitteena ole pötkötellä flunssaisena sängynpohjalla.

Minun tavoitteeni se ei ole. Katselin tänään kaupassa rusehtavan harmaita inkiväärejä, ja mietin, olisiko jo aika lisätä tätä taikakasvia terveyspirtelööni. No ei ollut, näin nimittäin seuraavaksi tomaatit, ja muistin että niitähän minun pitikin ostaa salsaa varten. Sitten se inkivääri unohtui. Mutta ei se haittaa. Syksyä kyllä piisaa, ja käy tuo maavartinen kasvi smoothieni sekaan myös talvella.

Joko te olette ottaneet tehokeinot käyttöön syysflunssaa vastaan?


Leppoisaa päivän jatkoa!

Ansku

maanantai 25. elokuuta 2014

Turkoosi mekko

Näinhän se taitaa nyt kuulkaas kaiffarit olla, että viimeistä kesäasua pukkaa ruudullenne meikäläisen toimesta. Kuvissa näkyvä kokonaisuus oli päälläni viime tiistaina, kun poikkesin ystävällä salaatilla ja tyttöjen jutuilla. Voin kertoa, ei ole aina tyttöjen jutut vaaleanpunaisia, vaan ne saattavat olla vakavia ja asiapitoisiakin. 

Siitä tulikin mieleeni, pohdin eilen niinkin vakavia, että pitäisikö sandaalit jo pakata ensikesää, tai jotain ihanaa aurinkomatkaa odottamaan. Mutta kun en raaskisi. Ehkä ne ihan kesäisimmät nirunarusandaalit ja flipflopit voisikin sujauttaa pahvilaatikkoon, mutta nämä kuvassa näkyvät, niistä en haluaisi luopua. Sukkien kanssa näille, ja monille muillekin voisi saada hiukan lisäaikaa. Eikun suunittelemaan siis...


Tälle illalle on tiedossa vielä koiralenkkiä, itsetehtyä piirakkaa ja BB. Mitäs teille? Toivottavasti jotain kivaa :)

Ansku

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Teemuisto

Tätä kirjoittaessani, olen kaatanut kurkustani alas jo puolitoista pannullista teetä. Istuskellessani nyt tässä koneen äärellä, on käteni haronut aivan liian monta kertaa tyhjää. Sitten olen höpissyt itsekseni, että missä mun muki on? Olen niin tottunut tietokoneen ja teenjuonnin sopusointuun, että oli noustava ja laitettava vedenkeitin taas hurisemaan. Kyllä yhden pannullisen vielä voi hörpätä. Kun on kerta lomallakin. Hissuksiin, niin että viimeinen kupillinen on jo haaleaa.

Muistan, kun maistoin ensimmäistä kertaa vihreää teetä. Olin silloin teini-ikäinen, ja isosiskoni kanssa Helsingissä ostoksilla. Sisareni vanavedessä astelin pikkuiseen kahvilaan, sellaiseen jossa on vain muutamia paikkoja, ja ulos näkee helposti. Sisko otti vihreää teetä, ja suositteli sitä minullekin. Uteliaana tilasin vihertävän värisen teen. Ensipuraisun jälkeen kasvot irvistykseen vääntyneenä mietin ääneen, kuka hitto tahtoo juoda tällaista kuumaa ruohovettä.

Minä sitten kuitenkin tahdoin. Jokaiseen päivääni kuuluu nykyisin vähintään kupillinen vihreää teetä, mikäli se vain on mahdollista. Eikä se enää maistu pahalta, ellen sitten tee siitä epähuomiossa aivan liian vahvaa, tai ole ostanut väärää merkkiä (jälkimmäistä ei juurikaan enää tapahdu). Minun suussani hyvä vihreä tee ei maistu kitkerältä. Se maistuu pehmeältä ja miellyttävältä. Olo vihreän teen jälkeen on mukava, tasapainoinen. Enkä muuten sairastu flunssaan niin usein kuin monet muut. *koputtaa puuta*


Mukavaa iltaa, ja energistä pian alkavaa uutta viikkoa!

Ansku

Viitta

Eihän siitä ole kuin muutama päivä, kun kollaasin muodossa mietiskelin syksyn muotihankintoja. Yksi tärkein ja kiinnostavin trendi alkavana kautena on ehdottomasti viitta, viltti tai poncho, joka kollaasintekohetkellä vielä odotti jossain ostajaansa. Sitten poikkesin vaatekaupoilla, ja sattumalta törmäsin pehmoiseen kukonaskelkuvioiseen viittaan. Sovitin ja ihastuin. Poikkesin vielä toisessa kaupassa varmistamassa, ettei vastaavaa, vielä ihanampaa vaan löytyisi. Ei löytynyt. Kipitin juoksujalkaa takaisin, ostin viittani ja sovittelin sitä jo seuraavassa hetkessä kotona peilin ääressä. 

Viitta sopi täydellisesti torstaiseen Helsinki-visiittiin, kun päivällä oli lämmin, mutta illan tullen ilma viileni. 

Jokin aika ennen ostopäivää, luin Rakkaudella, Hannele-blogista muistutuksen, miksei akryyliä pidä suosia. Tiedättekö mitä tämä ihana pehmoinen ja lämmin viittani sisältää? 100% akryylia. Unohdin siinä hurmoksessani kurkistaa materiaalimerkinnän, jonka nykyisin yleensä aina katson. Harmillista, koska kuvittelin ostavani klassisen vaatekappaleen, jota voin käyttää myös kahden vuoden kuluttua. Tarkistin äsken Stockmannin valikoiman, ja nettisivuilta löysin Marja Kurjen merinovillaisen viitan, kolmessa eri värissä. Ehkä sitten ensivuonna, mikäli tämä on jo käyttökelvoton..


Vaikka pidänkin tästä kauniista vaatteestani, aion jatkossa silti kiinnittää materiaaleihin vielä enemmän huomiota, ihan jo  ekologisistakin syistä. 

Katseletteko te tarkkaan materiaalimerkinnät? Entä mitä jos unelmavaate onkin tehty villan sijaan öljynjalostuksen sivutuotteesta?

Mukavaa sunnuntain jatkoa! 

Ansku

lauantai 23. elokuuta 2014

Tulevaisuudensuunitelmani

Suunitelmani alkaa olla pikkuhiljaa paketissa. Tulevaisuuteni suhteen siis. Viimeisen vuoden ajan olen sillointällöin täälä blogissanikin sivunnut fiiliksiäni. Olen kertonut pettymyksistäni, haaveistani ja olenpa tainnut pyytää myös neuvoa teiltä fiksummilta, sielä ruudun toisella puolella.

Viimeinen vuosi, itseasiassa ylikin, on ollut raskasta aikaa. Elämääni on kuulunut monenlaista tunnetta, pettymyksestä iloon, ja taas takaisin pettymyksen pohjamutiin. Olen ollut uupunut, ahdistunut ja toiveikas. Olen tuntenut itseni voimakkaaksi ja  sitten taas hirvittävän heikoksi. Aikamoista vuoristorataa.

Tämä kaikki on saanut minut miettimään vakavasti elämääni ja tulevaisuuttani. Muistan kuulleeni joskus, että ihminen pystyy vaikuttamaan omaan onnellisuuteensa 40 prosenttia. Mietin, kuinka paljon olin satsannut omilla päätöksilläni onnellisuuteeni, ja olinko todella ottanut vastuun siitä. Hoitoala on kova ala. Se on kova ja vaativa ala kenelle tahansa, mutta tällaiselle erityisherkälle ihmiselle se voi olla liian raskasta. Toki asiaan liittyy muutakin, eikä mikään ole mustavalkoista. Viimeisten kymmenen vuoden ajan olen etsinyt omaa paikkaani. Sellaista, jossa olisi hyvä tehdä työtä. Tajusin viimein, ettei tämä ole minua varten. Tämä työ vaikuttaa elämääni liian laajasti. Ja kyllä, kiitos kysymästä, yritin päästää irti sisäisestä perfektionististani, ja tehdä vähän kevyemmin. Tämä, ja kaikki muutkin keinot on kokeiltu.


Pyörittelin ja pohdin. Muistin tuon aiemmin mainitsemani onnellisuusprosentin. Nyt on minun valintani, minun vastuuni aika. Minun on muutettava elämäni suunta. Prosessi on vaatinut liian monia unettomia öitä, hammasten kiristelyä ja itkua. Päätös on tehty, ja ensimmäiset askeleetkin otettu.

Minä vaihdan alaa. Aloitan opiskelun, ja otan vastuun omasta onnellisuudestani.

Olen käyttänyt satoja tunteja sen oikean alan löytymiseen. En tietenkään vieläkään voi olla varma, onko valitsemani suunta juuri se oikea. Riski on kuitenkin otettava, ja katsottava mihin se vie. Kolmekymppisenä alan vaihtamisen suurin ongelma ei ole vain sen uuden alan löytäminen, vaan siihen liittyy paljon muutakin, mm. asuntolainat. Paljon oli siis tehtävä. Listasin kiinnostuksen kohteeni sekä vahvuuteni. Niiden perusteella viestintä sekä tapahtumasuunittelu olivat päälimmäisenä pinkassa, jota yritin parhaani mukaan perata. Kävin läpi kouluja, kursseja ja täyttelin hakulomakkeita. En tullut valituksi. Sitten, eteeni tupsahti kulttuurituottajan koulutus. Sen kohdalla tuntui, että kaikki osat loksahtelivat paikalleen.

Aivan pian aloitan ensimmäiset kurssit avoimessa ammattikorkeakoulussa. Samalla vähennän työntekoa, jotta opiskeluun jää aikaa. Suoritan kursseja, ja haen sitten varsinaista opiskelupaikkaa. Jos en saa sitä, jatkan opintoja, ja haen uudelleen. Se on tämän hetken suunitelmani.

Kuva: Secret Wardrobe/Anna-Maria

Kuvat ovat torstailta. Päätimme Anna-Marian kanssa ottaa miehet messiin, ja lähdimme katselemaan Taiteiden yön tarjontaa. Ilta oli omistetty myöhästymisille, jotka johtuivat yksinkertaisesti joko liian hyvästä seurasta, tai sitten ajan tajuttomuudesta.

Viimeiseen muotiratikkaan sentään juuri ja juuri ehdimme, mutta valitettavasti kaikki matkan varrella sijainneet putiikit jäivät katsastamatta, kun ratikka kiisi pitkin viilenevää Helsinkiä, kohti päätepysäkkiään. Ruuan ystävinä päätimme kurkistaa makujen maailmaan, eli Rautatientorin ruokatelttaan.  Vaan portitpa olivatkin jo kiinni, ja tarjolla enään lähinnä ohrapirtelöä. Meille naisille kuitenkin maistui mieluummin kuohuviini, joten päätimme illan Teatteriin.

Ilta oli äärimmäisen hauska, vaikkakin Taiteiden yö on minusta jokseenkin harhaanjohtava nimi tälle tapahtumalle.

Kivaa lauantaipäivää!

Ansku

torstai 21. elokuuta 2014

Elle Style Awards-ääniä kaivataan

Kun olin pieni, äiti piti korkokenkiään vaatekaapissaan siisteissä riveissä, kenkätelineeseen sujautettuina. Lempipuuhaani oli hiipiä oven taa, varovasti avata se, ja nostaa telineellinen kenkiä eteeni ihailtavaksi. Tai no, ketä tässä nyt yritetään huijata. Ei se katselemiseksi jäänyt. Liian isot, mutta sitäkin upeammat punaiset avokkaat saattoivat saada ylimääräisiä kolhuja, kun kopistelin niillä menemään - joskus kirja päässä, niinkuin kunnon leidi, joka haluaa oppia kävelemään koroilla.

Olen perheen nuorimmainen, mikä tarkoitti siskolta ja veljeltä pieneksi jääneitä kierrätysvaatteita. Ajatuksena hyvä, erittäin ekologinenkin, mutta muistan kyllä sen tuskan. Rakastin vaatteita, kenkiä ja asusteita jo lapsena syvästi. Onneksi äitikin ymmärsi tämän jossainvaiheessa, ja sain sillointällöin jotain ihan uutena. Erityisen tärkeiksi vaatteiksi jäivät MicMacin valkoiset housut, sininen neule jonka käytin aivan puhki, sekä korkea korkoiset maiharit. Maihareiden vuoksi piti siivota oma huone. Ja se oli kova jobi meinaan se. Muistan myös yhden eriskummallisen trikookankaisen hamehirvityksen, joka silloin oli maailman hienoin. Ehkä siksi, että se oli muotia.

Rakkauteni muotiin on säilynyt. Sehän on myös tärkein syy, miksi pidän tätä blogia. Aloitin vuonna 2008. Sitten, erään ihmissuhteen päättymisen johdosta pidin pienen tauon, ja aloitin bloggaamisen taas uudestaan. Yhteen laskettuna, olen pitänyt blogia jo ainakin viisi vuotta! Tähän voisi sanoa runollisesti - eikä suotta. Asukuvia on nimittäin tullut otettua aika liuta, ja siistein juttu vähään aikaan sattui, kun sain Elle-lehdeltä meiliä.

Olin päässyt jatkoon Elle Style Awards Tyyliguru-kategoriassa.

Nyt rakkaat lukijat, pyydän teiltä apua. Mikäli pidätte tyylistäni, käykää äänestämässä minua.


Äänestyssivulle pääset tästä(klik), minä kilpailen numerolla 10. Tai sitten voit mennä osoitteeseen: http://www.elle.fi/style14/aanesta-vuoden-tyyliguru

Halauksia kaikille teille, ketkä annatte äänenne minulle. Sen lisäksi, että saat minulta kasan virtuaalisia haleja, osallistut myös hotelliyön ja Elle Style Awards-gaalalippujen arvontaan.

Mukavaa päivää! Ja kiitos, KIITOS :)

Ansku

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Mustavalkoinen raita-asu

Viime viikolla kävin yhdessä mieheni kanssa myöhäisen lounaan merkeissä kaupungilla. Haaveilin sienipastasta. Koska olin suunitellut seuraavasta viikosta vähähiilarista, oli tämä himo tainnutettava heti, siltä seisomalta. 

Ennen lähtöä, pujotin kaulaani anopilta saadun vihreäkivisen korun, kun Jani eteiseen saavuttuaan kommentoi asuani. Kävimme pienen keskustelun: 

Jani: Hirveen paljon raitaa, ethän sä noin voi pukeutua

Ansku: Siis miten niin paljon raitaa? Täähän on hyvä kokonaisuus. Sitä paitsi on muotia että ylä- ja alaosa on pari. 

J: No mä pukeudun sitten pelkkään ruutuun

Ei se pukeutunut. Liekö sillä, että melkein kuolin nauruun, osuutta asiaan. 


Mutta mitä te olette mieltä? Liikaa raitaa?

Ansku

tiistai 19. elokuuta 2014

Syksyn trendit moodboardissa

Olen syksyihminen vain yhdestä syystä. Muoti vaihtuu. Olenkin tässä viime päivinä mietiskellyt, mitä uutta hankkisin syksyksi, ja mitä ajankohtaista voisi löytyä omasta kaapista. Yllätyin positiivisesti, kun aina niin aurinkoinen Noora heitti minua haasteella. Yleensä haasteet saavat odottaa, ja odottaa inspiraatiota niiden tekemiseen, mutta tämä on niin ajankohtainen, ja oikeasti hyödyllinen, että laitoin sen työn alle heti.

Nooran alkuperäinen idea oli siis kerätä moodboard, eli miellekartta syksyn inspiraatioksi. Moodboardin saa kerätä kokoon omista vanhoista päivänasuista tai uusia muotivirtauksia hyödyntäen.

Niinkuin alussa kerroinkin, olen pohdiskellut mitä syksyinen kaappini kaipaisi, ja mitä sieltä jo löytyy valmiiksi. Kartan tekeminen auttoi mukavasti hahmottamaan asiaa, ja päädyin toteuttamaan kollaasin käymällä ensin läpi viime syksyn asut. Sitten pohdin, mitkä ovat tämän syksyn trendit.


Ylläoleva kollaasi koostuu  vanhoista, viime syksyisistä asuista. Keskelle olen koonnut avainsanoja, jotka kuvastavat tämän hetken syysinspiraatiotani.

Mitä kollaasista sitten puuttuu?

Viimeksi kerroin teille täydellisestä porkkanasta. Ei siis siitä juureksesta, vaan houkuttimesta, jolla aion päästä makeanhimostani. Se porkkana oli bikernahkatakki. Kyseinen vaatekaunotar puuttuu kuvasta, mutta se on tämän syksyn it-vaatteeni. Olen kyllä maininnut kollaasissani nahan, koska mm. housujen ja hameen muodossa se oli kovassa käytössä jo viime vuonna.

Poncho pääsi ansaitusti kollaasiin, mutta sen rinnalle haaveilen myös viltistä. Sellaisesta, joka ainakin Burberryn näytöksessä nähtiin. Vilttiä ei ole tullut vielä missään vastaan, mutta etsinnät jatkuvat.

Neuleet ovat syksyllä ajankohtaisia, tietenkin. Mutta tänä vuonna tavallisen neulepuseron lisäksi haaveilen myös neulehameesta.

Viininpunainen huulipuna on kummitellut mielessäni jo kaksi vuotta. Viime vuonna ostin ihan kivan, mutta edelleen se oikea odottaa jossain.

Yhteenvetona voisin todeta, että aika hyvät lähtökohdat aloittaa uusi kausi. Tarvitaan vain pientä päivitystä, huulipunan, viltin sekä neulehameen muodossa.

Koska koin moodboardin tekemisen hyödylliseksi apuvälineeksi, haluan haastaa tähän muitakin.
Iina, Anna-Maria, Taru, Caelia ja Emmi, olisipa hauska nähdä myös, miltä teidän syksynne tulee näyttämään.

Toki ihan kaikki saavat napata haasteen. Näkisin mielelläni karttanne. Laittakaa siis linkkiä tulemaan, mikäli alatte hommiin. Tsekatkaa myös, miltä alkuperäinen Nooran puuhaama taidonnäyte moodboardista näyttää!

Tunnelmallista päivää!

Ansku

maanantai 18. elokuuta 2014

Paras keino sokerinhimon taltuttamiseksi

Siitä on jo aikaa, kun peräänkuulutin sokerilaastarin perään. Muistutuksena täytynee mainita, että se on sellainen laastari, joka toimii samalla tavalla, kuin nikotiinilaastarikin - vie pahimman sokerinhimon pois, ja auttaa näin taistelussa sokeriaddiktiota vastaan. Tai siis auttaisi, jos sellainen olisi olemassa(se laastari siis, addiktio valitettavasti on). 

Eipä ole haikailemaani laastaria kehitelty, joten jouduin työstämään sitä sitten itse. Taistelu tuota koukuttavaa turhaketta vastaan on ollut alkuvuoden jälkeen todella kinkkistä. Kerta toisensa jälkeen olen hävinnyt taistot, mutta sota, se ei ole vielä ohi. 

Melkein kaikki keinot on tullut kokeiltua. Söin niin paljon herkkuja, että kuvittelin saavani yliannostuksen, ja näin kaikki makea ällöttäisi. Ehei, ei ällötä. Mutta addiktio voimistui. Peräännyin nuolemaan jäätelöä haavojani, ja hiomaan strategiaa. Sitten hyökkäsin taas, tällä kertaa aseenani mantra: selluliittiselluliittiselluliittiselluliittiselluliitti... Hokema alkoi lopulta kyllästyttää. Sitäpaitsi, ärsytti kun pullanmurut lentelivät näppikselle. Sitten unohdin sen, ja takareidet kiittävät. 

Jossain vaiheessa muistin lastenkasvatuksessakin hyväksi havaitut metodit. Tietenkin, miksi en tajunnut tätä heti? Kiristys ja lahjonta, nuo keinojen aateliset. 

Siltä seisomalta houkuttelin mieheni kehittelemään kanssani diilin, kyllähän tämä nyt häntäkin koski! On kai huomattavasti mukavampaa, kun vaimo pysyy painoluokassa, jossa hänet voi tarvittaessa kantaa vaikka reppuselässä. Sovittiin säännöt, ja lyötiin kättä päälle. Tarkotus on olla kaksi kuukautta herkuitta, muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta. Päivät on sovittu ennalta, tietenkin. Jos onnistun, saan himoitsemani nahkatakin. 


Kymmenen päivää on nyt takana, voisi siis sanoa että voiton puolella ollaan. Sokeririippuvuudessa on nimittäin se hyvä puoli, että kun selviät ensimmäisestä viidestä - pirun vaikeasta päivästä, selviät mistä vain. Ja tiedättekö, ei tee mieli lipsua kun palkinto on noinkin magee, kuvainnollisesti sanottuna tietenkin. Enhän minä sokeria himoitse. Pois se minusta. 

Nyt siis kaikki te muutkin herkkusuut sielä ruudun toisella puolella, käykää taistoon aseenanne lahjonta! Mutta pitäkää huolta, että palkinto tosiaan on vaivan arvoinen. Muuten lipsuminen on taattu. Kun päivät kuluvat, ja huomaatte kuinka mukavalta elämä maistuu ilman sokeria, voi tavoiteaikaa ensin vähän pidentää. Sitten karkkien lisäksi voi jättää muunkin sokerin pois. Ja sitten, kuin huomaamatta, uusi elämäntapa on alkanut. Tai sitten ei. Mutta aina voi lahjoa uudestaan. 

Mutta mikä siinä sokerissa nyt sitten on niin haitallista? Sehän on niin nättiäkin(viittaan macaron-leivoksiin)! Itseäni puistattavat ainakin nämä seuraavat seikat: 

Ensinnäkin, se koukuttaa. Toiseksi, se pilaa hampaat. Kolmanneksi, se pilaa kasvojen ihon kuulauden. Neljänneksi, se lihottaa. Sokeri altistaa mm. diabetekselle, sydäntaudeille sekä muille sairauksille, näin pelkistetysti ilmaistuna. Halukkaille voin valmistella sitten kattavamman luennon aiheesta. Tosin siihen luentoon lisään omavaltaisesti tupakankin.

Edellä mainittu lista saa minut haaveilemaan täysin sokerittomasta elämästä. Mutta eipä nyt liiotella, otan juhlissa kakkupalan, mikäli haluan. Ja jos en halua, niin älkää nyt sitten hyvät ihmiset pahoittako mieltänne. Eihän juopollekkaan tyrkytetä viinaa. 

Ansku

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Perusasu ja siniset kynnet

Viime syksynä minusta oli hauska käyttää eriparikorvakoruja. Kesällä hassuttelu jäi, ja pujottelin korviini samanlaiset korut. Syksyn muotilehdet ja sivustot ovat jo toitottaneet, kuinka muodikasta on nyt koristella korvalehtensä yhdellä isolla roikkuvalla helyllä. Itse en kokenut mukavaksi vain yhtä ainutta korua, joten jatkan taas viime vuonna aloittamaani tapaa. Laitoin eilen illanistujaisiin toiseen korvaan pienen ja huomaamattoman hopeisen korun, ja toiseen isomman. Näytti hauskalta. Ensimmäisen kerran testasin tätä jo viime torstaina, mutta korujen eriparisuus ei oikein käynyt ilmi kuvista.

Olen jostain selittämättömästä syystä ihastunut korvakorujani myöden siniseen kynsilakkaan. En kertakaikkiaan voi aloittaa syksyä ilman yönsineä kynsissäni, joten ostin omani Citymarketin kosmetiikkaosastolta. Vaikkei syksy eilen alkanutkaan, varastin vähän, ja lakkasin jo kynteni. Täytyy sanoa että näyttää tosi kivalta! Lakkani on Essien, ja levittyvyys ihan ok. Onnistuin vahingossa sutimaan joihinkin kynsiin yhdellä kerroksella hienon lopputuloksen, mutta osaan tarvittiin useampi kerros. Taito- ja tekniikkalaji siis tuon kynsien lakkaaminenkin.

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta olen jo kolmena peräkkäisenä pukeutumiskertana kaivanut kaapista päälleni selkeitä, lähinnä mustan, valkoisen sekä sinisen sävyjä. Ehkä olen saanut tarpeekseni kesän värikkyydestä, ja kaipaan vaihtelua. Jos torstain asua kuvasti adjektiivi selkeä, oli eilisen kuvaava sana sitten minimalistinen tai raikas, vai mitä olette mieltä?

En ole koskaan ollut kauluspaitaihmisiä, mutta nyt jostain putkahti pakottava tarve uudelle valkoiselle paidalle. Minulla on kaksi. Tämä kuvissa näkyvä, sekä toinen, liian iso. Joudun luultavasti hankkimaan syksyn aikana kolmannen, sellaisen hyvin yksinkertaisen, löysästi istuvan, materiaaliltaan laadukkaan puseron. Mistäs sellaista kannattaisi lähteä etsimään?


Mites, iskeekö sininen kynsilakka ja eriparikorvikset teihin?

Ansku

perjantai 15. elokuuta 2014

Ruusun lumoissa

Tulin ulos terassille istumaan ja kirjoittamaan. Kaupungilla oli aiemmin tänään kuuma, ja pitkähihainen, joskin ohut puseroni, tuntui liian paksulta. Nyt kuitenkin tässä takapihalla istuessani käsivarret menevät kananlihalle, ja tuuli ei tunnukkaan lämpöiseltä. Aurinkokin hävisi johonkin.

Olen uskotellut itselleni, että niin kauan kuin olen kesälomalla, on kesä. No, kyllähän kukat kukkivat ja ruohokin vielä vihertää, mutta ilma on viileämpi. On kai uskottava, ettei syksy ole kaukana. Joka vuosi lööpit kirjoittavat, kuinka talvi yllätti autoilijat. Kukaan ei kuitenkaan kirjoita, että talvi yllätti kesäihmiset? Minä yllätyn joka vuosi ihan yhtä paljon!

Salakavala suunitelmani kesän pidentämiseksi oli, että kunhan pukeudun sitkeästi kirkkaan värisiin huituloihin, ja heiluviin helmoihin, pysyy kesäkin luonani. Jotain kuitenkin tapahtui, ja huomasin kaivavani kaapista pitkät, suorat housut. Ehkä fiksumpi puoleni haluaa, että en järkyty kun lämpötilat lähentelevät nollaa. Syytän siis asustani alitajuntaa.


Pitkissä housuissani lähdin eilen kuulemaan informaatiota Dr.Hauschan entistäkin ruusuisemmasta ruusuvoiteesta. Kaikki luonnollinen kiinnostaa, joten olin hyvilläni että sain testiin tämän ruusuvoiteen. Testailen sitä, ja kirjoitan siitä sitten arvion, mikäli minulla on siitä jotain erityistä sanottavaa.

Täytyy sanoa, että harvemmin elämä on ruusuilla tanssimista, tai edes niiden päällä tallustelua. Vaan eilenpä tämäkin asia oli toisin.


Tilaisuus oli järjestetty niin kauniilla alueella, että hyvä kun maltoin kulkea perille asti. Kävelin nimittäin upeita kivirappuja, joita kehystivät kauniit istutukset. Sitten vastaan tuli lisää, ja lisää kukkia. Taivas! Taru kuitenkin odotteli jo Annalan puutarhan vanhalla kartanolla, joten ei auttanut kuin ummistaa silmät, jotta pääsin kukkameren ohi. Hyvä näin. Kaunis nimittäin oli vanha rakennuskin, jossa tiedotustilaisuus oli.


Taru ystävällisesti nappasi minusta asukuvat erään rakennuksen portailla, mutta lähtiessämme mieheni kanssa kohti autoa sen ihanan kukkaloiston läpi, emme voineet vastustaa. Niinpä kamera sai laulaa, ja osa kukista päätyi kameran muistikortille.

Mukava päivä tuo eilinen. Poikkesimme sitten vielä kotimatkalla Heurekan hulluusnäyttelyssä, joka oli kyllä aika vaisu. Ehkä joku saa siitä enemmän irti, mutta itse koin että olen opiskellut samat asiat koulussakin. Samaa mieltä oli miehenikin, hoitaja hänkin.

Tiedossa olisi vielä anopin onnittelua, synttärit nääs. Palaillaan siis taas. Mukavaa iltaa, ja viikonloppua!

Ansku

torstai 14. elokuuta 2014

Mukavasti yhdelle päivälle

Tähän päivään on sisältynyt mukavasti puuhaa. Kello soitti aamulla jo hyvissä ajoin, tai itseasiassa jos nyt tarkkoja ollaan, koiranpentu herätti hyvissä ajoin. Sitten hörppäsin joka-aamuisen vihreä tee-kupillisen, ja yritin samalla saada unisen miehenikin heräämään. Auton nokka käännettiin kohti Helsinkiä, ja luonnonkosmetiikan lanseeraustilaisuutta. Samalla tapasin aina niin aurinkoisen Tarun, mikä olikin ihana juttu! Poikkesimme mieheni kanssa myös Heurekan hulluus näyttelyssä.

Napsimme vähän asukuviakin siinä, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt tarjolla on kuvia viimeviikolta, en nimittäin millään jaksa tänään kaivella kameran kätköistä tähän väliin uutta. Aion mennä päiväunille. Sitten teen juustokanaa ja salaattia, jonka jälkeen lähden käsikynkkää miehen kanssa kävelemään frendille kylään, iltaa istumaan. Palataan siis huomenissa virkeämmissä tunnelmissa, eiks je!?


Jos sielä ruudun takana joku muu on vähän pirteämmällä tuulella, olisi minulla yksi idea! Elle nimittäin etsii Tyyligurua, joka sitten palkitaan Elle Style Awardsissa. Minä olen äänestyksessä, mikä oli todella, todella iloinen, mutta sitäkin toivotumpi yllätys! Voit äänestää minua Ellen sivuilla(klik), numerolla 10.
Paljon paljon rakkautta ja märkiä pusuja kaikille äänensä antaville!

Palataan huomena, oikein mukavaa illan jatkoa!

Ansku

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sinisessä hameessa

Minä kävin eilen Kankaisten tilalla. Se on paitsi paikka, jossa voit poimia mansikoita ja syöttää pupulle ruohoa, myös paikka, jossa onnelliset muistot heräävät henkiin. Paikka jossa haikeuskin toisaalta valtaa mielen. Sielä me juhlimme häitämme. Tälläkertaa ei ollut häitä juhlittavana, ei omia eikä muiden, vaan treffasimme sielä ystäväperhettä.

Koko kesän olen ollut menossa tuohon kauniiseen paikkaan, katsomaan söpöläisiä kotieläimiä ja juomaan kahvia. Tuumasin, että loistopaikka lapsiperheelle. Äiti ja isä saavat jutella muutaman sanan keskeytyksettä, kun lapsoset keinuvat ja ihmettelevät pikkuisia kananpoikasia.

Mutta voi, kahvilatoiminta oli jo lopetettu mansikkakauden lakattua. Ei ollut kahvia, ei leivoksia joiden houkuttelevia kuvia ehdin näyttää miehellenikin nettisivuilta. Lampaita moikattuamme ja liukumäkeä laskettuamme ostimme tuokkoselliset vadelmia ja istuimme ulos. Vatut huuhdottiin alas vanhanajan limonadilla. Sitten vaihdoimme kuulumiset.


Pukeuduin mekkooni, jonka ompelutin taitavalla äidilläni viime syksynä, kun midimitta tuli muotiin. Kesä on ollut liian kuuma tällaiselle raskaalla kankaalle, mutta nyt ilmojen hiukan viilettyä farkkukangas tuntui hyvältä idealta. On mukavaa, että hameeni on edelleen ajankohtainen, nimittäin A-linja sekä midimitta ovat yksiä syksyn tärkeimmistä trendeistä.

Innostuin koluamaan muutaman nettikaupan hameenkiilto silmissäni, ja yllätyin positiivisesti miten kivan vaihtoehdon Hennes&Mauriz oli ottanut valikoimaansa. Kuvassa ei siis ole kokomekko, vaan peplumtoppi ja hame. Kelpuuttaisin tuon tapettikuosisen kaunottaren syksygarderoobiini milloin vain! Valitettavasti se ei mahdu olemattomaan budjettiini, mutta mikäli sinä ihastuit, käy ihmeessä klikkaamassa se pois ulottuviltani. Pelkään että jonain herkkänä hetkenä menen ja ostan sen. Epäilen että saisin kotona paheksuvia katseita osakseni...


Tälle illalle on tiedossa koirankoulutusta, kun vien Hertan rallitokoilemaan! Saas nähdä miten sujuu, viime kerrasta on yli kuukausi.

Mukavaa päivänjatkoa!

Ansku

tiistai 12. elokuuta 2014

Fiilis

Rakastan tätä hetkeä, tätä aikaa, huokailin eilen auringonpaisteessa aamupalaa syödessäni. Oli kiva fiilis. Ja tiedättekö, se fiilis on tallella tänäänkin.


Minusta on ihanaa nousta sängystä sitten, kun en jaksa enään nukkua, enkä makoilla pehmeissä vällyissä. 

Tuntuu upealta syödä kaurapuuro ulkona, auringonpaisteessa, kun muilla pihoilla ympärillämme ei ole ketään. Vain naapurin koira ajoittain haukahtaa, ja tuuli kahisuttaa puita. 

Nautin, kun voin kirjoittaa blogiani niin usein kun tahdon. On myös älyttömän onnellista, että minulla on aikaa asukuville. 

Olen iloinen, kun en ole enään ahdistunut. Vaikka tulevaisuuteni onkin yksi iso kysymysmerkki, näyttää lähitulevaisuus innostavalta. 

Olen ylpeä itsestäni. Tänään on neljäs(tai viides, sekoisin nimittäin laskuissa, kun ei tarvitse kytätä kalenteria) päivä ilman herkkuja. Ennen lomaani pystyin vastustamaan karkkeja ja leivoksia vain säälittävät kaksi päivää, koska tarvitsin niin kipeästi lohtua murheisiini ja väsymykseeni. 

Tunnen oloni nyt niin hyväksi, että edes muutamat ärsyttävät ongelmat eivät saa minua raiteiltani. 

Vaikka alitajunnassani edelleen raksuttaakin kaikki mitä pitäisi tehdä, pystyn silti myös rauhoittamaan mieleni. En täydellisesti, mutta paremmin. 

Tällaiseltako elämän pitäisi normaalisti tuntua? Mukavalta, rakastettavalta, innostavalta, nautinnolliselta, aikaansaavalta? Ehkä pian jopa seesteiseltä? 

Sitä odotellessa. Se saattaa odottaa kulman takana. Tai ehkä kahden, mutta se ei haittaa. Olen matkalla oikeaan suuntaan. 
Kuvissa asu viime viikolta.

Iloa päiväänne! Minä lähden tänään tapaamaan kummityttöä, ja hänen perhettään.

Ansku


Jaa olenko Instagramissa, kyllä! annamaria_shoeloverblog

maanantai 11. elokuuta 2014

Kesähiukset

Käsillä on taas se aika vuodesta, jolloin suomalaiset naiset, minä mukaanlukien, hypistelevät joukolla hiuksiaan. He peilaavat, ja huomaavat että kesä, aurinko ja uiminen ovat kuivattaneet hiukset. Niin ihanat auringon vaalentamat pehkot alkavat pikkuhiljaa muistuttaa rapisevia heinän korsia, kuivumassa seipäillään.

Siksi yllätyin, kun mieheni hiuksiani silitellessään kuvaili tuntumaa pehmeäksi, ilmavaksi, ja hyväntuoksuiseksi. Olin pessut hiukseni tuona päivänä, joten hoitoaineen ja hiusseerumin tuoksu tuntui vienosti omassakin nenässäni.

Goldwell lähetti minulle testiin pari kuukautta sitten Rich Repair-sarjan shampoon, syvähoitoaineen ja seerumin. Sarja on tarkoitettu kuiville ja rasittuneille hiuksille, eli käytönnössä kaikille kesähipeille, jotka ovat unohtaneet aurinkosuojasuihkeet, ja kulkeneet hiukset tuulessa hulmuten. Lähdin siis innoissani testailemaan tuotteita värjäämättömiin, pitkiin, ja siksi latvoista kuiviin hiuksiini.


Aloitetaan logisessa järjestyksessä tietenkin puhdistavasta aineesta.

Puhdistamisen lisäksi shampoo elvyttää, sekä antaa pehmeyttä ja kiiltoa, näin lupaa Goldwell. Minä lurautin kämmenelleni helmiäisen vaaleaa ainetta, jonka tuoksu oli miellyttävä, jotenkin pehmeä. Pullo oli käteen sopiva, ja tuotetta sai ulos helposti sopivan määrän, vaikka se koostumukseltaan notkeaa olikin.

Sitten vaahdottamaan. Kiva kokemus. Shampoo vaahtosi samettiseksi, ja levittyi kiitettävästi. Pieni määrä riitti hyvin. Tiedän, ettei shampoon tarvitsi vaahdota, mutta minä koen sen ylelliseksi, olkoon huiputusta tai ei. Shampoo huuhtoutui hyvin hiuksistani.

Hmm. Pelkkiä positiivisia kokemuksia... Jotain negatiivista pitäisi nyt löytää, ihan vain jo uskottavuudenkin kannalta. Sanotaan nyt sitten vaikka asia, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä lopputuloksen kanssa: Shampoopullo voisi olla vähän ylellisemmän näköinen. Tässä seikka, jolla antaisin yhden plussapisteen, muttei se oikeasti vaikuta loppuarvioon. Shampoo hoiti hommansa, puhdasta tuli.


Entä hoitoaine, mahtaako olla yhtä hyvä kuin pesuaine?

Kyseessä on 60 sekunnin syvähoito. Goldwellin nettisivuilla mainitaan, että se hoitaa jopa erittäin vahingoittuneen hiusrakenteen. Lisäksi hoitoaine antaa hiuksille jostavuutta ja kiiltoa.

Shampoopesun jälkeen nappasin käteeni matalan kierrekorkillisen purkin. Kahmaisin käteeni syvähoitoainetta, ja nuuskuttelin tätä shampoota selkeästi paksumpaa ainetta.

-Vahvempi tuoksu kuin pesuaineessa, mutta ihan ok.

Ei häiritse minun nokkaani, mutta minä pidänkin tuoksuista kosmetiikassa. Tuote levisi latvoihin mukavasti, eikä valunut. Minuutti kului sillä aikaa kun venyttelin etureiteni. Tehokkaasti käytetty aika. Vaikutusajan jälkeen hoitoaine huuhtoutui hiuksista helposti.


Pyyhe päässäni turbaaniksi asteteltuna, kurotin vessan hyllyltä seerumin. Luin purkin kyljestä, että se tarjoaa hiuksille peräti kuutta asiaa: kiiltoa, joustavaa pehmeyttä, elastisuutta, sileyttä, terveet latvat sekä vähemmän hiusten katkeilua. Pumppupullosta tuote sai ainakin ensimmäisen pisteen. Sitten toisen levittyvyydestä. Kaksi painallusta riitti hyvin minun hiuksiini. Seuraavaksi näytin kuontalolleni harjaa. Ei takkuja! Annoin hiusten kuivua itsekseen, ja hakeuduin sitten halailemaan siippaani.

-Pehmeä. Ilmava. Hyväntuoksuinen, hän sanoi päätäni silitellessään.

Yhteen en osaa ottaa kantaa. Hiusten katkeiluun. Leikkautin nimittäin pehkoani testailun aikana, joten latvojen kunto ei paljastunut. Yleisvaikutelma on kuitenkin erittäin positiivinen, ja uskon käyttäväni sarjan tuotteita jatkossakin. Hyvän, ja erittäin kilpailukykyisen oloinen sarja. Pesee monet kalliimatkin.


Olisi kiva kuulla mikä on sinun lempisarjasi, ja miksi. Jätä ihmeessä kommenttilaatikkoon viestiä!

Mukavaa sadeiltaa!

Ansku



*Tuotteet saatu blogin kautta