keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Beige takki

Hei taas. Täällä sitä nyt ollaan. Kotona. Oman jykevän tummanruskean keittiönpöydän ääressä. Yöpaidassa, vaikka kello on jo vaikka mitä. Hävettäisi, jos jaksaisin vaivautua. Taitaa pidellä jetlagia, tai sitten flunssa yrittää iskeä. Olen nukkunut jo kaksi yötä omassa sängyssä - tai siis, pyörinyt ja nähnyt ajoittain omituisia unia. Heräilen ja olen aivan varma että olen Hongkongissa. Outoa, koska en ollut lähelläkään Kiinaa, vaan aivan toisessa suunnassa, Meksikossa.


Olen yrittänyt päästä taas mukaan arkeen. Opiskelu alkoi, mutta en oikein ole saanut itseäni orientoitumaan. Aloitin uuden kurssin, ja kuvittelin itsevarmana että kirjoitan vaaditun esseen tänään. Olo on kuitenkin ollut niin huono, että muutaman tunnin jälkeen päätin antaa itselleni hiukan armoa. Suunnittelin lukevani matkalta kesken jääneen kirjan loppuun, ja jatkavani sitten opiskelun parissa. Lukemisen sijaan nukahdin - noin kolmeksi tunniksi. En suoraan sanoen ole kovinkaan ylpeä itsestäni nyt, mutta toisaalta umpiväsyneenä on vaikea tuottaa mitään. Sain kuitenkin äsken tekstin pohjan valmiiksi, viimeistelen sen myöhemmin. Toisin sanoen, luovutin, ja siirryin juttelemaan tänne blogiin. Kuulumisten kirjoittaminen kun on pykälän verran iisimpää, kuin pohtia ja pyöritellä asiaa, joka on melko vieras, ja tuottaa siitä sitten vielä tekstiäkin.

Mitä teille kuuluu? Muistin pakata auringonkin mukaani, joten eipä kestä kiittää :)

Kuvat ovat reilun kolmen viikon takaisia, mutta jäivät odottelemaan matkavalmistelukiireiden jalkoihin parempia julkaisuaikoja.

Ihanaa ja aurinkoista päivää teille!

Ansku

Kuvat Anna-Maria/Secret Wardrobe

22 kommenttia:

  1. Vaikken reissussa ole ollutkaan tuntuu että väsymys saa yliotteen enkä jaksa tehdä mitään ja se taas saa aikaan ärsytyksen.
    Aivan ihana takki, tuon tyylinen ja värinen on itsellä ollut hakusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama tunne ennen lomaa, joten ymmärrän täysin. Meitä ei ole kai tarkoitettu elämään pimeässä ja kylmässä.. Onneksi kevät tulee :)

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin Suomeen! :) Kivoja kuvia ja kaunis malli. Mitäpä tänne, kova kiire ja ilmeisesti stressistä aiheutuva väsynyt olo aiheuttaa vähän harmaita hiuksia, mutta hyvää kuuluu kumminkin. Paljon kivoja juttuja mitä saa tehdä, mutta iltaisin vaan väsymyskuolema valtaa eikä meinaa jaksaa lähteä urheilemaan. Ilman koiria kun voisi mennä töistä/koulusta suoraan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rosita! :)

      Oivoi, mä niin ymmärrän tuon tunteen. Tsemppiä ja jaksamista tositosi paljon! <3

      Poista
  3. OI kauniita kuvia ja ihana takki!! Teillä oli varmasti ihana reissu!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joo, oli. tahdon takaisin :D :D

      Poista
  4. Ui mikä ihana keväinen kukkapaita! Kyllä jetlagkin voi kestää kauan, ota rauhallisesti vielä hetki! Ja kiitos auringosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh... sietämätön olotila... Täytyy toivoa että pian helpottaisi :D

      Poista
  5. Tervetuloa takaisin <3 Minä tykkään takista, se on kauniin värinen. Ja se jet lag, kyllä se kestää, ei se mene ohi hetkessä. Auringon toit mukana, kiitos. Ja siihen jet lagiin vielä, olen monen kuullut sanovan, että melatoniinia nassuun niin helpottaa. tiedä häntä, mutta näin väittävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin ihastuin takkiin, ja löytyi vielä alesta. Mahtavaa :D

      Voihan olla, pimeähormoni kun on. Saattaisi jopa löytyä kaapista ellei ole mennyt vanhaksi...

      Poista
  6. Kevättä kuuluu!! Titityy!! Hihi!

    VastaaPoista
  7. Monesti sanotaan, että tunti per päivä on aikaerosta selviämisen kesto kotiin tullessa. Eli ole itsellesi armollinen, kyllä se arki siitä taas lähtee käyntiin omalla painollaan. <3

    Täydellisen värinen tuo takki, ah! <3

    Niin ja tervetuloa takaisin! <3

    http://lifeisbeautiful.bellablogit.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä?! Järkyttävää! Apua :D Uh. En oikein osaa tätä armojuttua, mutta ei kai auta kuin opetella :D Miksi sen osasi teininä paljon paremmin :D

      Kiitti! <3

      Poista
  8. Ihanan rento look :) Väkisin ei kannata yrittää koulutehtäviä tehdä.Ihan ymmärettävää että olet väsynyt etkä saa rytmistä kiinni. <3

    VastaaPoista
  9. Ihana asu <3 Tervetuloa takaisin!

    annatiinamaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Ihana asu! Onkohan toi kukkapaita H&M:ltä vai sattuuko vain olemaan samantapainen, joka siellä viime vuonna oli? Harkitsin nimittäin todella monta kertaa sen ostamista, kunnes totesin, etten nyt kertakaikkiaan tarvitse yhtä kukkapaitaa lisää. Mutta nyt kaduttaa, näyttää nimittäin sulla aivan ihanalle! :) Ja nuo huulet on vielä piste i:n päälle!

    VastaaPoista
  11. Oi että tuo kukkapaita on aivan ihana!! Tsemppiä arkeen paluuseen :)

    VastaaPoista
  12. No terve tota ekaa kuvaa, mikä kaunotar! <3

    VastaaPoista
  13. Se on sitä lomaltapaluu masennusta. Varsinkin, kun täällä on pimeää ja loskaista. ;)
    Ei siihen mene kuin viikko, pari maksimissaan, kun ei enää edes muista olleensa poissa. Sitä ehkä eniten pelkääkin, kun haluaisi roikkua siinä onnentunteessa, mikä iskee, kun on aikaa vain nauttia lämmöstä ja olla vailla huolia. Sitä odotellessa.

    Tervetuloa takaisin. <3

    VastaaPoista
  14. Voi vitsit kuvien perusteella oli mahtava reissu! Sun instakuvat aiheutti mulle kamalan matkakuumeen! :D<3

    VastaaPoista
  15. Ihana takki ja kaunis kokonaisuus! Ite ostin vaaleanpunaisen kevättakin ihan äskettäin. Ihastuin niihin jo viime syksynä, niin nyt oli korkea aika. :) toivottavasti matkaväsymys alkaisi pikkuhiljaa helpottamaan ja hyvää ystävänpäivää! -Maria

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!