perjantai 17. huhtikuuta 2015

Mikä on raskasta työtä?

Löytyihän se hymy. Siihen tarvittiin hyvin nukuttu yö, myöhäisempi aamuherätys, vapaapäivä ja mukavaa tekemistä. Eikä varmasti ollut pahitteeksi keskustelu ystävän kanssa. Se on jännä, että uupuneessa mielentilassa kaikki näyttäytyy harmaan ja mustan eri sävyissä, ja olo on vähintäänkin lohduton. Vaikka ongelmani ei toki ole kadonnut tuhkana tuuleen, on nyt silti helpompi hengittää.


Olen tehnyt elämäni aikana erilaisia töitä. Olen ollut kaupan, kioskin ja kahvilan kassalla. Promootiotyöt ovat tulleet tutuiksi, ja maitotölkkejä on laskettu (inventaario). Olen hoitanut lapsia, vanhuksia sekä sairaita. Enimmäkseen olen tehnyt viimeiseksi mainittuja asioita. Kahdentoistavuoden ajan, itseasiassa. Siksi minulla ei ole kovinkaan laajaa käsitystä siitä, minkälainen voi olla todella rankka päivä esimerkiksi finanssi- tai kala-alalla. Mutta haluaisin tietää.

Ylemmyydentuntoisesti joskus huomaan ajattelevani, ettei missään voi olla niin raskasta kuin hoitotyössä (tästä voi laskea pois myös sosiaalialan, ja kaikki ihmisten auttamiseen liityvät alat, kuten pakolaistyö jne...). Lisänä niin huono palkka, ettei ole varaa ostaa uusia työkenkiä saati käydä hammaslääkärissä, niin johan tuntuu epäreilulta.


Haluaisin laajentaa ajatusmaailmaani. Jos siellä ruudun takana on joku, joka työskentelee esimerkiksi markkinointitoimistossa, kokkina, putkimiehenä jne,  haluaisin kuulla minkälainen on todella raskas työpäiväsi. Haluaisin kuulla myös, kuinka usein raskita työpäiviä on, ja saatko kunnollisen korvauksen työstäsi. Toivoisin kommenttilaatikkoon keskustelua aiheesta, jätä siis viestiä.

Kuvat Anna-Maria/Secret Wardrobe

Minä ryhdyn nyt aamupalan laittoon. Onkin ollut ikävä kookoskaurapuuroa! Pitkästä aikaa ehdin myös kuntosalille. Viime käynnistä on jo monta päivää.

Hauskaa viikonloppua!

Ansku






1. Laukku, 2. Nilkkurit, 3. Housut - H&M, 4. Kaulakoru.



Linkit mainoslinkkejä

44 kommenttia:

  1. Suomen maassa yrittäjyys on raskasta. Ja tarkoitan siis todella raskasta. Teet parhaasi, teet töitä lähes aina. Monta kuukautta palkatta . Ei lomarahoja,ei mahdollisuutta pitää 3-5 viikkoa lomaa. Koska kuka maksaa kulut jotka eivät lomaile.

    Tääläkin tällä hetkellä harmaan erisävyt painaa harteilla. Olo on lytätty. Tuntuu ettei jaksaisi tehdä työtä vaan jotta saat maksut maksettua.

    Ilo tuntuu pikku hiljaa häviävän työstä ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä työhön. Voisin kuvitella että se että tekee unelmatyötää, saisi kuitenkin yrittämään taas kun huonompi päivä vaihtuu parempaan? Saas nähdä miten vaalien jälkeen käy yrittäjyydelle, siitä kun on nyt paljon puhuttu.

      Poista
  2. Joo - työni on raskasta, vaikkei se välttämättä jonkun toisen mielestä siltä tunnu: nämäkin kokemukset kun ovat hyvin subjektiivisia. Olen copywriterinä, en mainostoimistossa mutta teen säädellyn erikoisalan yrityksen markkinointiviestintää. Raskaaksi työni tekee aivotyö: kahdeksan tunnin ajattelu, luovuus, analysointi, myyvän ja varsinkin konvertoivan tekstin kirjoittaminen ja ajan hermoilla pysyminen verottaa energiaa joka päivä. Tiukat deadlinet (materiaalia ON synnyttävä vaikkei olisi just sillä hetkellä mitään sanottavaa), markkinointipäällikön yhtäkkinen, from the scratch-toteutusta vaativa hyvä idea ja ajoittainen aivotyhjyys. Myös se että omaa työtä on vaikea mitata ja sitä kautta saada palautetta ja motivaatiota, olenko onnistunut vai ihan hakoteillä on ajoittain todella rankkaa. AIna ei voi mennä luovuus edellä vaan on tehtävä tarkkaan analysoituva peliliikkeitä omat kädet sidottuna. Tykkään työstäni ja siinä on niin paljon hyvää, mutta tässä keskityin nyt vaan duunin rankkuuteen :) Palkka on onneksi linjassa työn vaativuuden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että työ on kuitenkin mieleistä. Eihän sitä muuten jaksaisi. Myös palkkaus vaikuttaa. Kiitos että jätit kommentin. Mukavaa maanantaita!

      Poista
  3. Kertoisitko itse mikä omassa työssäsi on raskasta (vai oletko jo kertonut)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole suoraan kertonut, ongelma on siinä ettei hoitaja oikein voi, ja lisäksi blogia luetaan työpaikallani. Olen tosi yleistasolla kirjoittanut kun olen halunnut sanoa jotain. Haaveilen että saisin kirjoittaa hoitajan päiväkirja-tyyppisen jutun.

      Poista
  4. Mä oon ehtinyt kokeilemaan kaikenlaisia erilaisia hommia, koska kävin ensin kauppiksen ja siihen päälle amk:n ja molemmissa koulutuksissa on työharjoitteluita. Kauppiksessa harjoittelut vieläpä jakaantui useammalle vuodelle joten aina pystyi vähän valkkaamaan meneekö aina samaan paikkaan vai hakeeko eri näkökulmia erilaisista töistä. Minä tein jälkimmäisen. Kaupassa oli niistä harjoitteluista selkeästi fyysisesti raskainta, tilitoimistotyö taas vaati päältä jonkin verran. Kesätyöt pankissa = aivotyötä.

    Fyysisesti raskain työ, jota olen tehnyt, oli postinjakelu. Uskon, että sen raskautta voi melkein jo verrata hoitotyöhön? Postinjakan työpäivästä puolet menee ensin jalkojen päällä (tai istuen, jos huvittaa) kädet viehuen koko ajan henkinen paine niskassa. Hauvista tarvitaan, kun nostellaan painavia nippuja ja laatikoita. Lastataan auto tai polkupyörä tai joku muu vempele. Sitten lähdetään jakamaan sitä postia. Itselläni ehkä raskain postinjakelureitti aikoinaan oli 15 km pyörällä sekaisin omakoti- ja kerrostaloalueita.

    Esimiestyö on kaikella mahdollisella tavalla henkisesti raskasta. Enemmän kuin normitoimistotyöläisen aivotyö, koska esimiehenä siihen aivotyöhön lisätään vielä kaikki se vastuu ja se, että työt saattavat välillä seurata kotiin iltaisin.

    Lehden toimituksen valokuvaajan työpäivääkin pääsin näkemään vuosi sitten ja siitä voisin sanoa, että työn tekeminen ja palkkaus oli ehkä eniten balanssissa. Oli välillä vähän kiire ja toisaalta joskus paine saada kuva, mutta silti siedettävissä määrin. Tykkäsin.

    Kaikkea kannattaa kokeilla, jotta tietää mihin itse haluaa sijoittua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaisi tietää minkälainen henkinen paine postinjakelusta muodostuu?

      Olipa mielenkiintoista lukea näin monesta alasta, kiitti kun jätit kommenttia!

      Poista
    2. No ensin aamulla lajittelussa se, että pitäisi jo päästä ulos, koska asiakkaat odottaa ja meneekö ylityöks jne. Sitten jakelu on tietysti suurimmaksi osaksi fyysisesti raskasta, mutta kyllä siinä henkistä kanttiakin tarvii, että pääsee eteenpäin pahimmilla talvikeleillä. Joskus jakelureiteillä on myös asiakaskohtaamisia.

      Poista
  5. olen töissä kansallisbaletissa balettitanssijana. aloitamme joka aamu klo 10 ja treenaamme viiteen asti illalla. n 4 kertaa viikossa meillä on näytös klo 22.00 asti illalla ja heti aamusta uudelleen sama rumba. meitä kohdellaan ja määräillään kuten lapsia. kroppamme on koetuksella koko ajan, joka päivä sattuu johonkin ja väsyttää. joskus meidän täytyy harjoitella viisi eri teosta samaan aikaan ja muistaa kaikki askeleet, laskut ja korjaukset. vapaapäivä on sunnuntai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on todella pitkät hrjoitukset! Keho on varmasti aikamoisella koetuksella. Olettaisin, että balettitanssija on kuitenkin sellainen ammatti, jonka pariin ei pääse, mikäli kyseessä ei olisi intohimo? Mitenkä muuten palkkaus? Onko se balanssissa?

      Poista
  6. Työskentelen rakennusmaalarina ja se on kyllä rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti. Varsinkin kun puolisoni on alan yrittäjä ja pyöritämme yhdessä firmaa. Töissä saan kantaa maalipurkkeja, (18l painaa n.20-25kg), tasoitesäkkejä/-ämpäreitä (säkki painaa 25kg, ämpäri vähemmän), laminaatti/parketti-paketteja, telineitä ja tikkaita sekä erikokoisia työkaluja/-koneita, eikä reitti ole aina tasainen ja suora. Lisäksi tikkailla/tasolla/telineellä työskentely ja epämääräiset työasennot kuluttavat. Asiakaspalvelua joutuu väksinkin tekemään ja siitä seuraa erilaisia tilanteita. Vaikka itse olen firmassamme vain työtekijänä, töiden paljous/vähyys stressaa, koska yrittäjällä ei ole vapaata ja työt tulee väkisinkin kotiin. Ja ei joka minuutille eikä edes tunnille saa aina rahallista korvausta. Monen samanaikaisen työmaan aikataulutus vaatii suunnittelua ja tilanteet saattaa muuttua nopeastikin itsestä riippumattomista syistä. Säännöllisyyttä työajoissa/-päivissä ei ole, paitsi että aamuisin lähdetään ennen seiskaa ja kotiin päästään joskus, jossain välissä syödään, jos keretään. Erilaisia ihmisiä ja koteja tässä kyllä tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olenkin joskus miettinyt minkälaista mahtaisi olla maalarin ura. Ei ruusuilla tanssimista, se kävi selväksi. Pidätkö työstäsi?

      Poista
    2. Hyvinä päivinä joo ja eihän se aina rankkaa ole. Ja itellä työ ei ehkä ole ihan perusmaalarin hommaa, kun tehdään aika laajasti kaikkee remppahommaa ja kohteet vaihtuu aika tiuhaan, toisilla saattaa olla sama kohde vaikka puoli vuotta tai enemmän. Mielenkiintoisinta on nähdä erilaisia koteja ja esim. sisutuksen ja kirjahyllyn perusteella tehdä "analyysi" asukeista, pitäis varmaan ruveta tekeen jotain sellasta, missä sais luvan kanssa tonkia ihmisten koteja :D Ja tietysti se palkitsee että asiakas on aidosti kiitollinen ja ilahtunut työstä. Eläkkeelle asti en tätä haluaisi kuitenkaan tehdä, eikä varmaan kroppa kestäisikään.

      Poista
    3. Se onkin työssä mun mielestä yksi paras asia, että joka päivä ei ole rankkaa. On ihan ok, että joskus on, mutta meillä tilanne on muuttunut niin, että rankaa on joka vuorossa ja joka päivä. Ennen ei ollut näin.

      Poista
  7. Ihanaa kun hymy alkaa taas löytymään. Kaunis on asusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se aina vapailla löytyykin, kunhan edellisestä työpäivästä on kulunut riittävästi ;)

      Poista
  8. Tuohon työhön en osaa nyt sanoa mitään. Voisin miehen puolesta vastata, jos haluat?
    Asusi on kuitenkin upea. :)

    VastaaPoista
  9. Olen tehnyt jonkin verran hoitoalan töitä,mutta en sen suuremmalti. Se kuinka raskaana työtä pitää on varmaankin kyse henkilökohtaisista asioista ja varmasti yksityisellä joutuu tekemään enemmän töitä kuin kunnalliselle puolella. Nostan hattua hoitoalan ihmisille, ei mikään helpoin työ. Kaunis asu ja tuo laukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa että en ole työskennellyt yksityisellä puolella varsinaisessa hoitajan työnkuvassa, mutta jos työ menee tästä yhtään raskaammaksi, niin ei sitä kyllä kukaan jaksa. Ei tätäkään jaksa.

      Kiitos paljon :)

      Poista
  10. Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Eksyin tänne joskus vahingossa ja jäin seuraamaan. Haastoin sinut omassa blogissani. Käy kurkkaamassa haaste:
    http://vuorenvalloitus.blogspot.fi/2015/04/mika-on-suuri-huiputus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kivasta kommentista! :) Joo, tulenkin kurkistamaan mistä on kyse...

      Poista
  11. Tämä blogisi on kyllä mielenkiintoinen. Kivoja tekstejä, hyviä kuvia. Jos haluat vilkaista puutarha-asioita, tervetuloa kurkkaamaan blogiani: http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  12. Niin, mikä on raskasta työtä? Tuleeko työstä raskasta silloin, kun siitä saa vähemmän kuin antaa? En tarkoita pelkästään konkreettista palkkiota, vaikka siinä työn arvostus kyllä usein konkretisoituu. Onko työ raskainta silloin, kun sitä ei voi tehdä niin hyvin, kun haluaisi? Työ terveydenhuollossa on usein fyysisestikin raskasta, mutta henkisesti se on todella vaativaa. Sairaiden ihmisten ja heidän läheistensä kohtaaminen päivästä toiseen tuntuu erityisen raskaalta, jos siihen ei ole varattu riitäviä resursseja. Kankea päätöksenteko ja jäykkä hallinto tekee työntekemisestä haastavaa. Parhaimmillaan työ voi olla erittäin palkitsevaa henkisellä tasolla, mutta sillä ravinnolla ei ikävä kyllä elä. Kiitos mielenkiintoisen asian esille nostamisesta! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle kommentista. Tuntuipa mukavalta että joku tuntuu tietävän mistä on kyse.

      Poista
  13. hyvä postaus!! Minun työni on tällähetkellä aina välillä ehkä henkisesti raskasta,mutta sekin riippuu niin omasta päivästä miten asioihin suhtautuu :D mutta sellaisissakin työpaikoissa olen ollut, missä työ on myös fyysisesti raskasta. Mutta hei todella kauniita kuvia ja upee asu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Omalla suhtautumisella voi tosiaankin vaikuttaa, mutta joskus sekin raja tulee vastaan. Minäkin olen yrittänyt asennemuutosta, mutta valitettavasti se ei auta pidemmän pälle, jos työolot eivät muutu.

      Poista
  14. Minun entisestä työstäni vähittäiskaupan ostoissa teki raskasta ensisijaisesti raskas byrokratia, organisaation rajoitteet ja yhtiön huono johtopolitiikka sekä organisaatiomuutosten aiheuttama työn yksipuolistuminen. Jos yksittäinen päivä oli erityisen raskas, siihen sisältyi yleensä ylimääräistä draamaa, turhautumista, ongelmia järjestelmien toiminnassa tai sitä, että joku oli mokannut jotakin (tai vallitsevista olosuhteista johtuen mennyt pieleen ilman syyllisiä), ja minä pääsin selvittämään/korjaamaan sitä (esim. mihin on hävinnyt 200 takkia matkalla varastosta myymälöihin päivää ennen isoa kampanjaa). Raskainta siitä kuitenkin loppupeleissä teki se, että tunsin olevani loukussa ilman ulospääsyä, eikä niinkään työ itsessään. Olen ollut myös fyysisesti rankoissa töissä lukion jälkeen, mm. jakeluyrityksessä pakettiautonkuljettajana. Töitä ei ollut kuin parina päivänä viikossa, mutta työpäivä saattoi olla pahimmillaan 14 tuntia, johon juuri ja juuri sai mahdutettua lounastauon, kaikki välipalat söin auton ratissa ja päivän lopulla hädin tuskin enää edes hahmotti, missä tie menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon sulle kommentista. Tämä olikin mielenkiintoista, koska ala on ihan vieras. Ja tuli kyllä viimeisestä lauseesta niin omat työpaikat mieleen... Joskus avopuolella istuin vastaanottotiskin takana luukut suljettuina lounastauolla(jonon kasvaessa sillä aikaa kiukkuisia ihmisiä kun joutuvat odottamaan), samalla likaisia reseptejä "uusien". Ja tosiaan, nykyisessä työpaikassa tauot ovat ajoittain kiven alla. Jos vaan menee, joutuu hyppämään jatkuvasti takaisin osaston puolelle, tai sitten takaisin palatessa edessä on pahempi kaaos kuin ennen taukoa. Minkälaista työtä teet nyt? Viihdytkö työssäsi?

      Poista
  15. Mielenkiintoinen postaus, ja kiva lukea muiden kommentteja eri aloista! Omasta duunistani löydän paljon samaa, kun aiemmin kommentoinut anonyymi copywriter.

    Graafisena suunnittelijana työni on hyvin mielenkiintoista ja vaihtelevaa, mutta myös ajoittain todella stressaavaa ja henkisesti raskasta. Deadlinet ovat todella tiukkoja ja vaatimukset ajoittain lähes mahdottomia (tyyliin aikataulu jo eilen, ja pitäisi suunnitella kokonainen nettisivusto). Olen myös usein törmännyt siihen, että lähes jokaisella on mielipide tehdystä duunista, eikä osata ajatella oman näkemyksensä ohi ja luottaa graafikon ammattitaitoon. Mielipiteitä on monia ja makuasioista ei voi kiistellä, mutta graafikko kyllä osaa hommansa vaikka kyseinen henkilö pitää punaisen sijaan vihreästä.

    Luova työ on raskasta myös siksi, että kaiken on pakko kummuta omasta pääkopasta - ei ole mitään opaskirjoja tai valmiita ratkaisuja joihin turvata jos sitä ideaa ei synnykään. Tuskin kukaan graafikko tai muu luovan alan ihminen pystyy luomaan 24/7, itselläni ainakin se luovuus joskus "ehtyy" (kuten eilen illalla, kun tuijotin tyhjää ruutua vielä klo 1:30 yöllä). Toki hyvä graafikko pystyy tekemään semmoista perushyvää jälkeä ilman kuningasideaakin, mutta itse ainakin haluan aina pyrkiä siihen parhaaseen mahdolliseen jälkeen enkä tyytyä perustasoon (joka siis sekin on kuitenkin todella hyvää).

    Näistä miinuspuolista huolimatta tässä duunissa on kuitenkin paljon enemmän hyviä puolia, ja tykkään tästä hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä teet sitten, kun pää on tyhjä ja deadline on kohta? Kiva kuulla, että olet kuitenkin alalla josta pidät. Se on tärkeää jaksmaisen kannalta.

      Poista
  16. Ääk, unohdin kokonaan kommentoida asua - se on ihana <3

    VastaaPoista
  17. Se rahoitusala ja raskas päivä. Harvemmin se on fyysistä raskautta, se on pitkää päivää, stressiä ja deadlineja. Monesti toivotaan liki mahdottomalla aikataululla kaiken mahdollisen korjaamista. Helpostus tai stressin lisäys, kaikkea säätelee todella tiukka laki (joka ei aina ole huono asia).

    Projektipäälikön vastuu on kevyempi kuin lähiesimiehen, ihmiset ovat projektiresursseja, vastuu on asioista, ei ihmisistä. Vastuullani on jonkun rahalla mitattavan asian korjaaminen, ei esim. kenenkään henkisen hyvinvointi ja jaksaminen töiden osalta. Lähiesimiehen töitäkin tein ja jos siihen vastuuseen vertaan nykyistä, niin pääsen todella paljon helpommalla. Ei se silti tarkoita sitä. eteikö se raskas päivä olisi stressin repimä ja kun toimistolta lähtee niin läppäri kainalossa sitä kotiin mennään.

    Ja silti työ antaa todella paljon voimia ja virtaa. Se antaa onnistumisen kokemuksia, voittajafiilis on ajoittain ihan mieletön kun joku puserrus saadaan kasaan ja ulospäin näkyy vain täysin toimiva järejstelmä vaikka matkalla oli noin kymmenen ongelmaa viikoittain. Raskasta ajoittain, mutta ei se tarkoita ettenkö pitäisi työstäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mielenkiintoista. Siis pitääkö sun tehdä myös kotona työtä? Saatko siitä korvauksen?

      Poista
    2. Äärettömän harvoin teen kotona töitä. Sitten on kyllä jo joku Force majour tilanne, joka on myös se raskas päivä. Laskin nopeasti että tänä vuonna pätkiä kun olen ottanut edes läppäriä mukaan on ollut tähän mennessä kolme päivää, joista olen sen avannut kahtena.

      Korvauksen saan kyllä joka ikisestä minuutista kun teen kotoa töitä :) Tosin teen joskus harvoin myös etäpäiviä, mutta niitä ei taideta laskea kotona töiden tekemiseksi?

      Poista
  18. Hyvä postaus, ajatusta herättävä. Ja miten mielenkiintoisia kommentteja :) Itsekin olen hoitajana - tällä hetkellä psykiatrisella puolella - ja omaa työtäni en koe niinkään fyysisesti raskaaksi, mutta on päiviä jolloin henkinen olotila on raskas kotiin lähtiessä. Eniten raskauttavaksi koen sen, jos on kiire ja pitäisi muistaa monia asioita - se saa herkän ihmisen häiriötilaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiedän mitä tarkoitat. Ja mellä on ihan arkipäivää että pitää muistaa vaikka kuinka monta asiaa, ja tehdäkin niitä samaan aikaan. Olen aina ihan superylivirittynyt, ja tuntuu ettei sydänkään pysy rinnassa työpäivän aikana, saati sen jälkeen.

      Poista
  19. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus. :) Lopetin pari kuukautta sitten itse työt lähijunissa ja sen koin kyllä rankaksi työksi. Jatkuva nuorten ja myös aikuisten kännisten ja huonosti käyttäytyvien ihmisten kaitseminen, todella epäsäännölliset työajat (pahimpia vuoroja oli sellaiset 04-18 ja 16-06), ajoittain pitkät (10-15h) vuorot ja jatkuva reissaaminen oli kyllä uuvuttavaa, vaikka toisaalta nautinkin tuosta työstä paljon ja on kyllä sitä ikävä. :) Ikävin asia kuitenkin oli varmasti ihmiset, jotka päättivät päivänsä junan alle, koska ei kenenkään pitäisi työssään joutua näkemään itsemurhaa. :/ Tietysti kaikki väkivaltatilanteet ja muut uhkaavat tilanteet ahdistivat välillä ja tekivät työstä henkisesti rankkaa.. Palkkaus oli kyllä ainakin omasta mielestäni ihan hyvä työhön nähden ja kun ottaa huomioon koulutuksen jne. Tuntuu että tuosta työstä jäi kyllä ikuisiksi ajoiksi se, että en enää pysty ajattelemaan ihmisistä automaattisesti aina hyvää tai usko ihmisiin, kun näki jatkuvasti niin paljon niin älyttömiä tilanteita. Toisaalta tekihän se työpäivistä aina jännittäviä ja kasvoin noiden 2,5 vuoden aikana ihmisenä ihan äärettömän paljon ja en enää kovin vähästä kyllä hätkähdä.

    Itselläni ei ole hoitoalalta mitään kokemusta, mutta lähipiirissä on alan ihmisiä ja tiedän itse että musta ei olisi siihen varmastikaan koskaan. En voi kuin nostaa hattua ja arvostaa, koska työ, jota teette on äärettömän tärkeää! Palkkauksen todellakin pitäisi olla kohdillaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junahenkilöstöä en olekkaan tullut ajatelleeksi. Mutta, kyllä. Kuulostaa todella raskaalta. Täytyy sanoa että hatun nosto heille!

      Ja kiitos sulle kommentista. Ihan mahtavaa että jätit viestiä ja kerroit kokemuksesi <3

      Poista
  20. Olipas mielenkiintoinen postaus ja miten mielenkiintoisia vastauksia!

    Tällä hetkellä koen, että oma työni on henkisesti todella raskasta ja kuluttavaa. Tuossa Caelia ylempänä kommentoi hyvin luovan alan työntekijöiden ns. ongelman, eli sen, että koko ajan pitää keksiä niitä ideoita. Jatkuvasti huomaan olevani siinä tilanteessa, että olen juuri antanut kaikkeni jollekin jutulle ja vielä pitäisi riittää virtaa tekemään sitä ja tätä. Nykyisessä työssäni suurta painetta tulee toki siitäkin, että toimitus on pieni, minun lisäkseni on ainoastaan yksi toimittaja ja vastuu koko paketista on meillä kahdella (käytännössä minulla). Ja kun on vain kaksi työntekijää, niin töitä riittää, koska uutisethan tästä maailmasta eivät (valitettavasti :D) lopu. Myönnän, että iso osa stressistä on myös itseaiheutettua, koska haluan hoitaa työni hyvin. Tämän vuoksi töitä tulee tuotua kotiin ja vapaapäiviä ei monesti ole viikossa ainuttakaan.

    Mutta kyllä mä toimittajan työstä tykkään, vaikka välillä on aika pohjallakin käyty suoraan sanottuna. Sen verran olen kuitenkin nyt nähnyt, että en välttämättä halua uutistoimittajan duunia tehdä lopun elämääni. Lämmöllä muistelen naistenlehtiaikoja, sinne vielä joskus takaisin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!