perjantai 29. toukokuuta 2015

Hyvinvointi-inspiraatio: Martina Aitolehti

Tiukkaa tahdonlujuutta, asennetta ja energiaa kuin pienessä kylässä, näin muutaman ominaisuuden mainitakseni. Bisnesnainen, urheilija ja kahden lapsen äiti tekee mitä tahtoo, eikä anna periksi ennenkuin tavoite on saavutettu. 

Tästä syytä olen fanittanut häntä jo vuosikaudet. Viime aikoina hän on tullut tunnetuksi myös liikunnallisen puolensa ansiosta.


Tällä kertaa hyvinvointi-inspiraatiomme on tulevaisuudessa liikunnan parissa työskentelystä haaveileva Martina Aitolehti. Minä kysyin, hän vastasi:


Mitä hyvinvointi sinulle tarkoittaa? Entä miten motivoit itseäsi liikkumaan ja syömään terveellisesti?

Hyvinvointi tarkoittaa minulle sisäistä ja ulkoista hyvää oloa. Motivaattori liikkumiseen voi olla ihan pienikin asia. Esimerkiksi uusi treeniohjelma. Myös kilpailut on yksi tapa saada motivaatio ylimmilleen, kun on tavoite mihin treenata.

Minkälaisia tavoitteita sinulla on liikunnan saralla? 

Haluan olla mahdollisimman lahjakas urheilija ja voittaa itseni saavuttamalla tavoitteita, joita itselleni asetan. Toivon. että liikunta on jonain päivänä leipätyöni.

Miten liikut ja kuinka usein?

Liikun todella monipuolisesti ja pyrin tekemään joka päivä jonkin harjoitteen. Myös vapaapäivinä. Silloin esimerkiksi joogaan.

Miten liikunnasta kiinnostuneen sohvaperunan olisi hyvä aloittaa liikunta? Entä vinkkisi jo aktiivisesti liikkuvalle, jotta motivaatio pysyy yllä?

On hyvä aloittaa varovasti, jotta vältytään loukkaantumisilta. Kannattaa etsiä rauhassa omaa lajia - sen löytyminen voi viedä aikaa. Aktiiviliikkujalle neuvoni on, että välillä olisi hyvä pitää totaalitaukoa liikkumisessa, ja antaa kehon levätä. Puhutaan jopa kuukauden tauosta.

Mten sovitat yhteen liikunnan ja perhe-elämän?

Itseasiassa liikunta ja perhe-elämä sopivat hyvin yhteen, koska myös lapseni liikkuvat. Enemmän sovittamista on työn ja treenien kanssa.

Mistä ruuasta tai ruoka-aineesta et haluaisi luopua? Miksi?

Hedelmistä. Ne toimivat monesti hyvänä ravintona.

Mistä koostuu tavanomaisen päivän ruokavaliosi?

Aamupuuro, lounaalla kanaa, kalaa tai lihaa ja pastaa. Päivällisellä syön perheeni kanssa tavallista kotiruokaa. Iltapala on usein ravitseva smoothie.

Vältteletkö jotain ruokavaliossasi?

Viljaa ja maitotuotteita, mutta en ole ehdoton tässä.

Miten rentoudut?

Rentoudun lomalla perheen kanssa. Myös oma sänky on ihana paikka rentoutumiselle.

Mikä on paheesi?

Karkki ja pulla.

Mitä aiheeseen liittyvää haluaisit sanoa teini-ikäiselle Martinalle?

Pidin teini-ikäisenä ruokapäiväkirjaa. Se ei ollut kovinkaan järkevää - en tiennyt ravinnosta tarpeeksi. Olin itselleni liian ankara.

Vielä lopuksi, hyvinvointiterveiset lukijoille?

Oppikaa rakastamaan omaa kehoanne. Silloin hyvä olo tuntuu vielä paremmalta.


Martina kirjoittaa blogissaan liikunnasta, perheestään, hyvinvoinnista sekä tyylistä. Kaikesta mikä on hänelle tärkeää. Pääset lukemaan Martinan blogia tästä linkistä.

Hyvää viikonloppua, muistakaa liikkua!

7 kommenttia:

  1. Martina on kyllä rock emäntä! Olen muutaman kerran haastatellut häntä ja hän on aina yhtä ammattitaitoinen, mukava ja rempseä. Pidän hänen asenteestaan – muiden sanomiset ja luulemiset eivät häntä nujerra.

    <3 Hannele
    http://www.rakkaudellahannele.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, asenne todellakin kohdillaan ja äärettömän inspiroiva tapaus! :)

      Poista
  2. Martina on kyl kova mimmi ja tehny tosi paljon töitä, et on päässy tuohon pisteesee missä nyt on. Pakko nostaa hattua. ♥

    Tää on muuten tosi kiva postaussarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Todella hienoa.

      Ja hei kiva kuulla jos miellyttää! ...jatkoa seuraa.. :)

      Poista
  3. Hei tästä piti kommentoida jo silloin kun tämän postauksen julkaisit: tykkäsin jutusta! Tästä se journalistin ura kuule lähtee Ansku ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Suuuuren suuri kiitos! <3 <3 :)

      Poista
  4. Voi ei, nämä postaukset on niin kivoja. Ja Martina on oma suosikkini!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!