lauantai 16. toukokuuta 2015

Kun on pienet ilot, voi iloita useammin

Näissä kuvissa kaulaani lämmittää ikivanha huivi. Olen pihistänyt sen luultavasti äidiltäni vuosia sitten. Huivi on ihana, siitä ei päästä mihinkään, mutta se ei ole nyt pointti. Jutun ydin on se, että minulla oli ensimmäistä kertaa tänä keväänä kuuma Helsinkivierailullani reilu viikko sitten, ja tämä huivi oli jopa liikaa. Sen lisäksi, että kevät tekee villahuivit tarpeettomiksi, se herättää aina talven ajaksi uinahtaneen tarpeeni koristautua sulkakorvakoruin. Kevään tullen kaivan myös lempilaukkuni esiin. Elämän pieniä iloja! Mutta hei, eteisen seinäämmekin koristaa lause "kun on pienet ilot, voi iloita useammin".


Iloitaan nyt sitten: Tällä hetkellä naputtelen läppäriäni tässä sohvalla, ihan liian aikaisin. Kello on vasta vähän vaille kuusi. Mutta olen silti iloinen. Aurinko paistaa ja ensi kuussa on jo kesäloma. Menen kohta aamuvuoroon, ja saan tehdä töitä kahden hyvän tyypin kanssa. Iltapäivällä otan pienet päiväunet ja sitten on jalkatreenin vuoro. Eilinen iltavuoro oli pitkästä, pitkästä aikaa ihan ok, inhimillinen jos tarkkoja ollaan. En joutunut ottamaan juoksuaskelia, ruokia ei tarvinnut hotkaista, tuskanhiki ei noussut otsalle ja selkään - eikä itkettänyt!


En uskalla vielä tuudittautua siihen, että asiat olisivat muuttuneet, mutta voi pojat, iloitsen kyllä tästä rauhoittuneesta tilanteesta. Lisäksi, kuin kirsikkana kakun päällä, sain eilen viime lauantain kuvia nähtävilleni. Ai että olikin hauska palata blogisynttäripäivään kuvien siivittämänä. Hymyilyttää! Teen postauksen aiheesta piakkoin, jotta tekin pääsette näkemään päivän antia. Siitä tulikin mieleeni, oletko jo osallistunut blogisynttäri-arvontaan? Tarjolla olisi kosmetiikkaa sekä valokuvauskirja. Arvontaan pääset tästä. Klikklik!

Kuvat: Anna-Maria/Secret Wardrobe

Mutta nyt on riennettävä. Työt eivät tule tehdyksi itsekseen.

Aurinkoista päivää kaverit!

Ansku

33 kommenttia:

  1. Ihanan iloisia tunnelmia! Täällä oli eilen raskas päivä ja pihalla satoi rakeita, lehti kertoo että sataa liikaa, luonto tulvii jne. Oli ihanaa siis päästä lueskelemaan iloisia tunnelmia! Kuvat olivat ihania myös, eilen niitä selailin. Kivaa viikonloppua kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olen kuullut että rakeita on tullut, mutta onneksi en ole nähnyt :D Toivottavasti tulvat rauhoittuvat. Siihen liittyen oli uutisissa tänään, että näin voisi olla olla. Toivtaan että sateet jäävät taas vähemmälle.

      Joo, ihania kuvia oli minustakin :)

      Kivaa viikonloppua sullekin <3

      Poista
  2. Tykkään kovasti tästä sun asusta. Ihanan tyylikäs, mutta samalla rennon näköinen :)

    VastaaPoista
  3. Pienet ilot on niitä parhaita! :)

    VastaaPoista
  4. Tyylikäs on asusi taas ja korvikset on nätit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos paljon Reetta! :)

      Poista
  5. Kaunis asu, ihanan rento ja silti tyylikäs. :)

    VastaaPoista
  6. Kevät/Kesä kyllä tuo ihan ihme vibat itse kunkin pukeutumiseen, itselläni se tarkoittaa nahkatakki, värikkäämpiä vaatteita, tennareita sekä jostain kumman syystä huulipunaa. :D Kaunis on asu, huomasin taas lahkeiden alta pilkottavan nuo mun kateuskengät ;)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahh nahtakki! Sitä on kaivattu koko talvi :D

      Kiitti Hanna! Kengät on edelleen yhdet lemppareista. Kiilakorossa sen salaisuus :D

      Poista
  7. Ihania kuvia! Kauniit, rennot ja tyylikkäät vaatteet. Korvikset sopivat asuun. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli kovasti ihanasta kommentista :) Sinullekin mukavaa viikkoa. Halaus!

      Poista
  8. Kiva kun jätit linkkiä blogistasi mun blogiin. Juuri viikolla täällä pyörähdinkin katselemassa blogiasi. Näyttää tosi kivalta, liityin lukijaksi juuri. :)

    VastaaPoista
  9. Kiva kun jätit linkkiä blogistasi mun blogiin. Juuri viikolla täällä pyörähdinkin katselemassa blogiasi. Näyttää tosi kivalta, liityin lukijaksi juuri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sanna! Kiva kun löysit tänne tiesi. Tervetuloa! <3

      Poista
  10. ihana Ansku, näytät kauniilta! sulle kyllä niin sopii toi lyhyempi tukka ja keskijakaus näyttää kyllä niin hyvältä! ps. pienet ilot, ne parhaat ilot!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Voi eii, tulee punastus :D Kiitos <3

      Poista
  11. Kiitos tästä positiivisesta jutusta näin maanantai aamun piristykseksi. Vieläkkin väsyttää ja peilikuva näyttää pahalta lauantaisten synttärijuhlintojen jälkeen. Ja ensi lauantaina toiset! Ei vanha jaksa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts :D Mullakin oli vähän juhlaputkea vähän aikaa sitten. Vappunakin oli vapaata, ja silloin mä juhlin oikein urakalla: nimittäin lepäsin koko vapun :D

      Kivoja juhlia ensiviikollekin ;)

      Poista
  12. Ihana postaus, ja ihana tuo sanonta! Tuli jotenkin hyvä mieli, vaikka koko aamun olen kurtistellut otsaani työjuttujen parissa. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, päivän hyvä työ siis tehty :) <3

      Poista
  13. Upea okonaisuus! Ihanan positiivinen päivitys, varsin hyvä piristämään maanantaita.

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus - itsekin tuli hyvälle mielelle, kun luki tekstiäsi :).

    Hyvillä työpäivillä on kyllä iso osansa omassa hyvinvoinnissa ja onneksi sinulla oli edes ok työvuoro :). Mikään ei ole inhottavampaa kuin lähteä kotiin huonon työpäivän jälkeen, koska ainakin itse olen sellainen, että jään märehtimään vielä iltaisin kotonakin huonoja työpäiviä.

    Kivaa viikkoa Ansku ja toivotaan, että tulevat päivätkin ovat täynnä positiivisuutta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Työ on kuitenkin kolmasosa elämästä. Tosin, itsellä nyt hiukan vähemmän, mutta kuitenkin :)

      Kiitos paljon, ja samoin sulle! <3

      Poista
  15. Jetsulleen näin, pienet ilot kantaa. Aivan ihana asu <3

    VastaaPoista
  16. Jollei pienistä iloitsisi, kuinka voisi suuristakaan oikeasti?! Olla onnellinen ja tyytyväinen?
    aivan ihana asu sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä!

      Kiitos. Asu on kyllä sellainen, jossa viihdyin oikein mainiosti :)

      Poista
  17. Ihanaa positiivista energiaa! Ja asu on tietysti taas kovasti mieleinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!