torstai 14. toukokuuta 2015

Täysin turkiton koira

Ulkonäyttelykausi on nyt avattu. Nuorempi pikinokkamme - Hertaksikin kutsuttu - päätyi tänään tuomarin arvioivan silmän alle Tuomarinkartanon vinttikoiraradalle. Tiesimme jo etukäteen ettei menestystä tällä karvalla saada, ja niinhän siinä kävi, että tuomarin arvostelu kuului näin: "16 kk vanha, täysin turkittomana esitetty ystävällinen juniori...". 

Vai että täysin turkiton? Onhan siinä karvaa - mitä nyt alusvilla puuttuu. Heh. No, kokemusta saimme taas, ja sehän on tärkeää. Hertta kun on kova stressaamaan. Sisänäyttelyt ovat olleet jännimpiä, ja ulkonäyttelyissä koira osaa myös hiukan relata. Ehkä seuraavaan näyttelyyn mennessä alusvillakin on taas kasvanut. 
                                   Huppari: DefShop(saatu) Farkut: Reserved Tennarit: Converse

Meillä oli hauska päivä, siitäkin huolimatta että kehään pääsy viivästyi, ja viivästyi, ja viivästyi... Aurinko paistoi ajoittain kauniisti, kun taas sadekuurokin hiukan ripsautti vettä niskaan. Minä söin kesän ensimmäisen grillimakkaran, ja ihastelin vihertyvää luontoa. 

Nyt meillä on väsynyt berninpaimenkoira. Eipä siinä, emäntänsäkin haaveilee päiväunista. Monta tuntia ulkona sai olon nälkäiseksi. Söin äsken valtavan annoksen kebab-lihaa salaatilla, ja nyt tekisi mieli mennä vatsan viereen sohvalle. Ehkä menenkin. Sitten teen hauis-ojentajatreenin. Illalla tulee lätkää. Katson ottelun, ja hemmottelen itseäni raakasuklaa-chiapuddingilla. Se on vähän kuin lapsuuden suklaamannapuuro. 


Kivaa iltaa tyypit!

Ansku


P.s: Luin juuri ettei BB enään kuulu Sub:in ohjelmistoon syksyllä. Se ainut myötähäpeää aiheuttava tositv-ohjelma, jota olen seurannut! Ja nyt se on ohi. Mitä mää ny si katton?

23 kommenttia:

  1. Voi että Hertta on söpö pohjavillan puuttumisesta huolimatta <3 Kyllä bernit on niin ihania, itsellänikin berni :)

    http://vuonna2014.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä semmonen murunen <3 Ja bernit ylipäätään!

      Poista
  2. Mitä, turkiton! Jo on outoa. :D Kaunis hauva omaan silmään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Sanos muuta :D Ei vaan, alusvilla kun puuttuu, niin onhan se aika ruikku :D Muihin verrattuna paljon pienempi ja muutenkin epäedustava. Mut ei tajuttu et karvanlähtöaika on näin pahana just tän näyttelyn aikaan.

      Poista
  3. Kyllä sinulla on ihana koira. Varmasti hänestä on sinulle kovasti iloa. Koiranäyttelyt ovat aikamoisia tapahtumia - sekä mukavina kokemuksina että vähän sstressaavina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä. Se sellainen mullanmuru! :D

      Poista
  4. Kaunis koira, karvattomuudestaan huolimatta :D

    VastaaPoista
  5. Mä ensin luulin pelkän otsikon perusteella että olette ajelleet Hertan ihan nakuksi :)
    Ihana juniori, turkiton tai ei <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Se oliskin kesällä kiva :D Mut ei sit kuitenkaan olla raaskittu vaikka mielessä on käynyt. Samoin kuin kuraisimpina aikoina ;)

      Poista
  6. Ihana Hertta <3
    Ja siis BB:n loppuminen harmittaa kyllä täälläkin :/ Ihan tylsää!

    VastaaPoista
  7. Kaunis koira kuitenkin vaikka ei näyttelyssä tullutkaan menestystä :).
    Meillä on 2½ vuotias Maine Coon-kissa ja olen todella tyytyväinen, kun sillä on hännässä pieni mutka, niin ei tarvitse näyttelyissä käydä :). En ole ikinä näyttelyihin perehtynyt, muuta kuin vähän koiranäyttelyihin, mutta tuo meidän kissa ei loistaisi näyttelyissä pätkääkään ei niin ihanan luonteensa takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ole juuri näyttelyissä aiemmin käynyt. Hertta on sijoituskoira, joten kuuluu asiaan. Ihan hauskaa puuhaa ja koiralle vaihtelua päiviin :)

      Poista
  8. Hih ihana ja tosiaan upea koira. Toinen on niin hymyilevänä ja innokkaana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Se on semmoinen innokas kaveri :)

      Poista
  9. Suloinen Hertta <3. Ja pitäähän se alusvilla nyt ollakin tähän aikaan pikkuisella pois :) Itse vielä tosin tänään tuntitolkulla yritin saada hevostani vähemmän karvaiseksi :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, samaa mieltä! Tsempit hevosen kanssa :D Ja hei kivaa viikonlopun jatkoa sullekin!

      Poista
  10. Tänään tuli puistossa vastaan ihan pikkuinen berninpentu ja mulla tuli heti mieleen sinä ja teidän koirat! :D Hertta on kyllä upea ja ihanan iloisen näköinen neiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aii?! :) No Hertta on kyllä semmoinen kullanmuru <3 <3 <3

      Poista
  11. Ihana koira eikä yhtään turkittoman näköinen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!