lauantai 13. kesäkuuta 2015

Uusi matkailusivusto Take me there!

Kun kaksi kolmekymppistä matkailua syvästi rakastavaa naista niputtaa haaveensa ja ideansa yhteen, voi syntyä mitä vain. Pitkän linjan bloggaajat Anna-Maria sekä Anna-Katri ovat vierailleet yhteensä 92:ssa maassa. Nähtynä ja koettuna on niin Euroopan, lähi-idän, Balkanin, Afrikan, Aasian kuin Oseaniankin maita. He ovat tutkineet Belizeä, Kiinaa, Jordaniaa, Ranskaa, Albaniaa, Costa Ricaa ja Norjaa, näin muutaman mainitakseni. Nyt he ovat koonneet yhteen upean ja kattavan matkailusivuston, jonka avulla sinäkin pääset ihastuttavalle ja jännittävälle nojatuolimatkalle tutkimaan maailmaa, inspiroitumaan ja innostumaan. Sivustolta löydät myös hyödyllisiä käytännönvinkkejä sekä tarinoita matkailuun liittyen.

Uuden edustavan matkailusivusto Take me theren avajaisia juhlittiin torstaina boheemissa VirgoFlow galleriassa Helsingin Bulevardilla. Hyppää mukaan avajaistunnelmaan, ja tutustu sitten Anna-Marian ja Anna-Katrin inspiroivaan sivustoon!


Ilta alkoi galleristin tervetuliaispuheella. Myös illan sankarit pääsivät ääneen, kun he kertoivat sivuston syntymiseen johtaneista tekijöistä. Selväksi kävi, että naiset haluavat seurata unelmiaan, ja tehdä sitä mitä eniten rakastavat.

Illan aikana kuulimme livemusiikkia, kun Tom Morgan lauloi ja soitti akustisesti. Galleriassa oli myös mahdollisuus ihastella taidetta sekä tutustua ILO by Dakini vaatemallistoon. Vaatteet ovat eettisesti tuotettuja. Nämä hyvän mielen asut valmistetaan pienessä kyläyhteisössä Nepalissa. Osa on täysin uniikkeja, osa piensarjatuotantoa.


Tietenkin onnistuneeseen iltaan kuuluu hyvää seuraa! Bongaa kuvista ainakin Enni, Minna, Camilla, Marjukka, Noora, ReettaSatu sekä Saara.


Mutta nyt, hopihopi imemään inspiraatiota Take me there-sivustolta. Pääset sinne tästä linkistä.


Inspiroivaa lauantaita!

Ansku

8 kommenttia:

  1. Ihanaa kun ihmiset kuuntelevat sydäntään ja kulkevat elämässä eteenpäin sydäntään kuunnellen.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Nyt ollaan asian ytimessä :) Olen samaa mieltä!

      Poista
  3. Voi, mikä ihana postaus!! Kiitos, olet upea ja me niin otettuja - ihanaa, että olit(te) mukana juhlistamassa tätä meille erityisen tärkeää päivää <3 <3

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaapa hyvältä, pitääkin käydä sivuilla tutustumassa! :) Näyttää olleen hyvä ja rento tunnelma tuolla paikan päällä, muutenkin kuvia on ihana katsoa. ^^

    VastaaPoista
  5. Thank you all for listening to my tunes :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!