tiistai 14. heinäkuuta 2015

Lomaviikon ruoka- ja liikuntapäiväkirja

Kesäloma on nyt loppu ja arki koittaa taas. Mukanaan se tuo aikaisten aamuherätysten ja rajoitetun vapauden lisäksi myös paluun pykälän verran tiukempaan ruokavalioon. Tuskin slti kieltäydyn satunnaisista valkkarilaseista ennen syyskuuta (koska kylmä valkoviini ja kesä sopivat yhteen ihanasti), mutta muuten tulee varmasti katsottua taas tarkemmin mitä syö ja milloin. Sokerinsaanti ainakin joutaa suurennuslasin alle.

Monella kuitenkin kesälomaa vielä riittää, ja osa miettinee, mitä laittaisi tänään ruuaksi. En ole varsinaisesti nero mitä tulee ruuanlaittoon - tai varsinkaan reseptiikkaan, mutta päätin kuitenkin kasata yhden lomaviikon ruoka- ja liikuntapäiväkirjan listan muotoon. Jospa tästä vaikka joku saisikin vinkkiä tai inspiraatiota. Viikon aikana poikettiin mökillä, Hauholla Herkkujen yössä, ja grillikin oli kuumana.


4.7.

Klo 10.50
Smoothie (6dl): vettä, ½ banaani, ½ avokado, pinaattia, mustikoita, tyrniä, puolukoita, inkivääriä, kookosöljyä, spirulinaa ja MSM+C jauhetta. 4dl vihreää teetä ja vettä 5dl.

Kuntosali; ylävartalo + kävely salille ja takaisin 30 min.

Klo 14
Smoothie (1l): vettä, 260ml punaista luomumaitoa, ½ pieni banaani, tuoretta ananasta, kookoshiutaleita ja chian siemeniä. 2 dl vihreää teetä ja vettä 5dl.

Klo 17
Ylikypsää saunapalvikinkkua (leikkele) 150g, mansikoita 150g, valkoviini 1dl, vichyvettä 4,5dl

Klo 20
Voissa paistettuja (ohra-vehnä) lettuja 3kpl, mansikoita 8kpl, valkoviini 1dl ja vesi 5dl

Klo 22.45
Vihreää salaattia, ½ tomaatti, kourallinen ituja. Wilhelm Hot Chorizo grillimakkara, vesi 2,5dl

5.7.

Klo 9.45
Vesi 5dl

Kävelylenkki 30min.

Klo 11
Kookosöljyssä paistettuja munia (3kpl) ja ½ tomaatti, 1dl veteen keitettyä kaurapuuroa, 1tl voita, 1dl maitoa, kourallinen mustikoita, vihreä tee 6dl.

Klo 14.30
Vesi 5dl

Klo 15
Keitetty kananmuna, vihreää salaattia, porkkanaraastetta, kirsikkatomaatteja, punasipulia, retiisiä, kurkkua, paprikaa, lohta, oliiviöljyä ja kurpitsansiemeniä, vesi 2dl ja vihreää teetä 6dl.

Klo 17
Vesi 3dl, vihreä tee 4dl.

Klo 18.30
Smoothie (9dl): vesi, tuoretta ananasta, mansikoita, tuoretta minttua.

Kuntosali, alavartalo + kävely salille ja kotiin 30min.

Klo 22.20
Grillattua paprikaa, kanaa ja halloum-juustoa. Höyrytettyä parsakaalta, aurajuustolla täytetty jumboherkkusieni, cashew- ja pekaanipähkinöitä, mansikoita, raakasuklaata 17g, 1 rkl kookoshiutaleita, vesi 7dl.

6.7.

Klo 9.15
Vesi 5dl

Kävely 30 min. + pyöräily 20min.

Klo 10.45
Smoothie (6dl): ½ banaani, ½ avokado, pinaattia, mustikoita, tyrniä, puolukoita, inkivääriä, kookosöljyä, vettä, spirulinaa ja MSM+C -jauhetta.

Klo 12
Raakasuklaa 20g, mansikoita 100g, vesimelonia ja kahvi punaisella maidolla 4dl.

Klo 13.30
Vesi 5dl, vihreä tee 6dl.

Klo 16
Vihreää salaattia, kirsikkatomaatteja, paprikaa, avokadoa, oliiviöljyä, ripaus ruususuolaa, auringonkukan siemeniä, voissa paistettu jumboherkkusieni ja vesi 5dl.

Klo 17.30
Vihreä tee 2dl, vesimelonia ja raakasuklaata 8g.

Klo 18.40 
Mansikoita 100g.

Klo 21.50
Vihreää salaattia, paprikaa, avokadoa, tomaattia, oliiviöljyä, auringonkukan siemeniä, paistettua naudanjauhelihaa, voissa paistettua sipulia, chia -vanukas (tehty mantelimaitoon), kookoskermavaahtoa, tuoretta ananasta, vesi 3dl.


7.7.

Klo 9.15
Vesi 5dl

Kävely 30 min.

Klo 10.25
Keitetty muna ja sama smoothie kuin eilen (5dl), vesi 2dl, vihreä tee 2dl.

Kuntosali, ylävartalo.

Klo 13.20
Vesi 5dl

Klo 13.35
Vihreää salaattia, avokadoa, paprikaa, tomaatti, oliiviöljyä, auringonkukansiemeniä, paistettua naudanjauhelihaa, sipulia, sinihomejuustoa, vesi 2dl, vihreä tee 6dl.

Klo 16.30 
Keitetty muna 2kpl, raakasuklaata 17g, vesomelonia, ja vihreää teetä 4dl.

Klo 18.40
Vesi 5dl

Klo 20.15
Sama salaatti kuin edellä, mutta lisukkeena kookosöljyssä paistettua kanaa,
chia-vanukas + uunissa paistettua omenaa (voideltu voilla), kookoskermavaahtoa, tuoretta ananasta.

8.7.

Klo 9
Vesi 7dl, vihreää teetä 8dl, sama smoothie kuin eilen (5,5dl).

Pyöräily 1,5h

Klo 13.40
Veteen keitetty kaurapuuro, loraus punaista luomumaitoa, mustikoita ja voita, vesi 5dl.

Klo 15
Cocovi-välipalapatukka. Voissa paistettua jumboherkkusientä, ripaus ruususuolaa. Vihreää salaattia, avokadoa, paprikaa, tomaattia, oliiviöljyä, cashew-pähkinöitä, auringonkukan siemeniä, vesi 2,5dl.

Klo 16.30
Vesi 5,5dl

Klo 17.40
Kahvi punaisella maidolla, 2 kpl pikkupullia.

Klo 18.40
Kävelylenkki 30min. Vesi 5dl.

Venyttely 25min.

Klo 22.10
Loimulohi, sama salaatti kuin aiemmin, mutta ilman pähkinöitä ja lisänä ituja, mansikoita. Magnesium 400mg kps.


9.7.

Klo 8.45
Vesi 5dl

Kävelylenkki 30min.

Klo 9.45
Sama smoothie kuin eilen (5½dl), vesi 2dl, vihreä tee 1l.

Klo 13.15
Loimulohi, vihreää salaattia, paprikaa, avokadoa, tomaattia ja ituja, vesi 2dl.

Klo 16.20

Smoothie: 350 ml vettä, mansikoita, ½ banaani, 1 rkl raakakaakojauhetta, kookoshiutaleita, tuoretta ja ananasta, vihreä tee 4dl, vesi 2,5dl.

Salitreeni, jalat + vatsa.

Klo 18.45
Vesi 5dl. Sama smoothie (2dl) kuin klo 16.20, veteen tehty kaurapuuro, punainen luomutäysmaito, voi.

Klo 22.10
Grillimakkara + 2 kpl Krakovanmakkaraa, porkkanoita n.85g, vesi 2dl.
Chia-pudding, ½ omena, cashew- ja pekaanipähkinöitä, kookoslastuja, kookoskermavaahtoa (+hiukan steviaa), keitetty kananmuna, Magnesium 400mg kps.

10.7.

Klo 10.50
Vesi 5dl

Kävelylenkki 30 min.

Klo 11.55
6½ dl smoothie: lehtikaalia, avokadoa, banaania, tyrniä, mustikoita, puolukoita, kookosöljyä, spirulinaa, MSM+C jauhetta, vihreä tee 5½dl.

Siivous 1½h

Klo 15.50
½ avokado ja 80g mansikoita, vesi 5dl.

Klo 16.30
1 uunissa paistettu avokado, jossa kananmunatäyte sekä emmentaljuustoa ja korianteria, vesi 2dl, vihreä tee 4dl.

Klo 19.30
Pitaleipä villisika-kermaviilitäytteellä, salaattia, tomaattia, punasipulia, kurkkua, kahvi maidolla. ½ suklaamoussekakun pala, valkoviini 1½dl.

Klo 21
Vesi 5dl

Putkirullaus + venyttely 60min.

Klo 23.50
Keitetty kananmuna, neljä isoa mansikkaa, Magnesium 400mg kps.


Ihanaa tiistai-iltaa ihmiset!

Ansku

10 kommenttia:

  1. Kiitos inspiksestä ja uusista ruokavinkeistä :))

    VastaaPoista
  2. Täällä alkaa tuo "satunnainen" valkkarilasillinen olla enemmänkin tapa kuin poikkeus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo syksyn tullen sekin ilo loppunee, eiks? ...ja vaihtuu punkkuun? ;)

      Poista
  3. Herkullisen näköinen peruna mutta apua, missä sille oli ohje? Vesikielellä jo mietin että siinäpä tän päivän ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai avokado?

      Avokado puoliksi, kivi ulos. Kaiverra hiukan hedelmälihaa pois. Riko kananmuna avokadon sisään ja paista 200 asteessa 10min. Lisää päälle emmentaljuusto ja korianteri, ja paista vielä noin 10 min.

      Poista
  4. Superherkullisen kuuloisia/näköisiä ruokia! Tuli mullekin uutta inspistä, kiitos siitä <3 Ja muutenkin tykkään lukea ruokapäiväkirjoja (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Jos vaikka toistekin postaisi :)

      Poista
  5. On herkullisen näköisiä ruokia, Täältä tuli uusia ruokavinkkejä, kiitos niistä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!