maanantai 20. heinäkuuta 2015

Näin pidän ravitsemuksen järkevänä pakkolevonkin aikana

Urheilija ei tervettä päivää näe, sanotaan. Ei myöskään kaltaiseni wannabe. Tai no, myönnän että tässä meni monta viikkoa ilman kolotuksia ja pakollisia lepojaksoja. Ehdin iloita siitä miehellenikin, mutta taisin unohtaa koputtaa puuta.

Satutin reilu viikko sitten lonkkani. Juuri siinä hetkessä tuntui kova kipu, joka helpotti nopeasti. Koko sattumus painui pian unholaan. Tuli seuraava päivä, ja lähdin juoksemaan mäkivetoja. Hyvin meni ja innoissani tein loppuun vielä muutaman vauhtivedonkin tasamaalla. Illalla lonkka oli niin kipeä, että kävely oli hankalaa, saunan lauteille kiipeämisestä puhumattakaan.

Pidin lepopäivän. Sitten testasin lonkan kestävyyttä rauhallisella kävelylenkillä, lopputuloksena lääkärireissu. Tohtori oli sitä mieltä, että lonkka olisi käynyt pois paikaltaan, ja seuraavan päivän juoksut sitten viimeistelivät tilan. Kaksi viikkoa lepoa, ei kävelylenkkejä, ei salitreenejä, ei pyöräilyä...

Tietenkin aluksi ärsytti. Mutta koska olen viime aikoina yrittänyt toteuttaa positiivisen ajattelun metodia, pyrin kääntämään asian ikävästä vammasta hiukan pidempään palautumisjaksoon. Olen treenannut melko kovaa viime aikoina, joten ehkä tämä oli merkki siitä, että nyt tarvitaan kahta palautumispäivää pidempi lepo. Turhautumisen tunteet tulevat silti edelleen. Ja sitten ne menevät, koska en viitsi takertua niihin (kunpa osaisin hyödyntää tätä myös työssäni, se vaatii vielä runsaasti harjoittelua). Mutta pakko myöntää, että palo juoksu- ja pyöräilylenkille on kova. Edes kävelemään!


Olen ollut vähän sellainen joko-tai-tyyppi (olen osittain edelleen). Tiedätte tapauksen. Kaikki tai ei mitään. Aikaisemmin pakkolevon aikana liikunnan ilo hävisi, ja rakastuin sohvannurkkaan. Nyhjäsin sitten siellä ja puputin herkkuja kaksin käsin. Lihakset hiipuivat, vatsalle kertyi vararengas, takareidet kurtistuivat selluliitin lisääntymisen vuoksi, mielialat vaihtelivat, unenlaatu kärsi... Mutta tällä kertaa on toisin. Aikaisemmin pakollisen lepojakson aikana olen kokenut, että jollen voi liikkua, ei motivaatio riitä järkevään syömiseenkään. Mikä sitten on muuttunut?

Järkevän ravinnon merkitys. Olen opiskellut viime aikoina ravitsemusasioita ja kehon hyvinvointia siinä määrin, että ymmärrän olla rasittamatta kroppaani turhilla aineilla, kuten sokereilla (tietyillä hiilihydraateilla) ja lisäaineilla - ajoittaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Pyrin pitämään ruokavalion noin 80%:sti puhtaana. Koska en ahda kroppaani turhia sokereita niinä päivinä kun en liiku, ei mielialanikaan vaihtele vuoristoradan tavoin. Ymmärrän, että kroppani kaipaa järkevää ravintoa myös silloin, kun en treenaa. Koska en ole yltäpäältä kuorutettu sokerilla, minun ei tarvitse enään joutua ikävään noidankehään, jossa vain liikunnallisina aikoina voin kokonaisvalaisesti hyvin.

Ylävartaloharjoituksia olen toki käynyt tekemässä, ihan oikein lääkärin luvalla, mutta liikuntakerrat kuitenkin tipahtivat noin viidestä-seitsemästä kolmeen. Tälle viikolle suunnittelin "vain" kahta ylävartalotreeniä, jotta seuraava kipupiste ei löytyisi rasitusvamman muodossa vaikkapa kyynärpäästä. Toivottavasti lonkka kuitenkin paranisi tämän toisen lepoviikon aikana, koska pian alkaa PT-valmennus. En malta odottaa!

9 kommenttia:

  1. Hyvää toipumista sinulle! Lepää, lueskele ja nauti välillä erilaisesta oléilusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Tänään tapasin kaksi ystävää :) Aikas ihanaa <3

      Poista
  2. Hyvä teksti ja myös itselleni ajankohtainen! Minullakin on ollut tämän vuoden aikana pieniä terveydellisiä vastuksia, ja hyvin helposti käy niin, että ruokavalio menee rempalleen heti kun ei pääse liikkumaan säännöllisesti. Tämä on kuitenkin sikäli nurinkurista, että juuri loukkaantumisten aikaanhan kroppa kaipaisi ravinnerikasta ja vitamiinipitoista ruokaa toipumisen tueksi! Tsemppiä sinne toipumiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos!

      Ja kyllä vain, näin se juuri menee, mutta ihmisen mieli on omituinen, ja tuntuu että itsestä on helpompi pitää huolta, jos sen tekee ns. sata lasissa :D

      Tsemppiä ja toipumista sulle!

      Poista
  3. Kadehdin tuota sinun nykyistä ajattelutapaa ja motivaatiota. Voi kunpa itsekkin osaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on jokapäiväistä harjoittelua. Negatiivisen ajatuksen tullessa pyrin ajattelemaan sen heti toisin. Niitä siis tulee, mutta koko ajan huomaan että edistyn tässä. Siitä vain harjoittelemaan! <3

      Poista
  4. Ymmärrän sinua ja turhaurumistasi vaikka koitatkin löytää asiasta myös positiivisen puolen. Itsellä ahistaa aina kaikki kausiflunssat jne kun ne pistää urheilulle hetkeksi täys stopin. Koitahan levätä ja sit uudestaa ihanan harrastuksen pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, just tuollaiset ärsyttävät keskeyttäjät on pahimpia. Mutta ei auta, aina välillä niitä tulee. Viikkoa vielä lepoa, sitten lähden testaamaan kävelylenkillä :)

      Poista
  5. Pakko levosta myös näppituntumaa. Ensin kielto liikkua ...ei edes imuroida saanut. sitä 2 kk. Jonka jälkee 1 kk pötkätely lepoon. Ei saanut istuakaan. Ja kun ei sekään kuulema auttanut. Olikin sitten sairaalaan vuodelepoon (muistanet varmaan) Silloin sitä mietti jotta voi elämän kevät.
    Mulla ei tehnyt edes herkkuja mieli tai muuta mässyä koska kulutus oli niin pienellä niin himojakaan ei tullut. Söin säännöllsesti perus ruokaa. Se toimi :).

    Tsemppilöä ja oikeasti sitä huilia ja lepoa jotta keho pystyy korjaamaan itseää eikä mene aina edergia palautumiseen ;) <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!