lauantai 4. heinäkuuta 2015

Selluliitin karkoitustreeni

Olen aika rutinoitunut mitä tulee liikuntaan, huomasin muutama päivä sitten. Juoksen kerran viikossa, kävelen koirien kanssa melkein joka päivä ja heiluttelen kuntosalilla painoja tunnollisesti. Kaipasin vaihtelua. Hämeenlinnassa on paikka nimeltä Aulanko. Aulankoa komistaa vuonna 1907 rakennettu näkötorni, jonka juurelta portaat vievät jyrkästi alaspäin, kohti Karhuluolaa. Nämä 322 rappusta kiinnostivat treenimielessä - tiesin, etteivät ne ainakaan helpolla päästäisi.

"Lähetkö kiipeen/juokseen/hyppiin portaita Aulangolle tänään?" Tiedustelin ystävältäni toissapäivänä.

 "Hyvä idea", kilahti puhelin vastauksen merkiksi. Ja sitten mentiin!

Aulangon Karhuluolalta näkötornille johtavia portaita on tosiaan se reilut kolmesataa, joten kyllä niissä kuntoaan kasvattaa ja hyvän hien saa päälle. Ensimmäisen "tikkauksen" jälkeen huohotin rappujen yläpäässä tähtiä nähden. Tuntui, etteivät portaat lopu koskaan.


Mutta miksi porrastreeniä sitten kannattaisi suosia?

- Nousut kuluttavat enemmän energiaa ja kaloreita kuin tasamaalla liikkuminen, ja voivat tuoda vaihtelua liikuntaan. Tämän kautta motivaatiokin kasvaa.
- Rivakat pyrähdykset kehittävät hapenottokykyä ja kestävyys paranee.
- Pohkeet, reidet ja pakarat vahvistuvat. Tosin, eri liikevariaatioilla saat koko kropan mukaan, ja itsellä treeni tuntui jälkikäteen myös selkälihaksissa. Ja mitä paremmassa kunnossa lihas on, sitä paremmalta näyttää vaikka sen päällä olisi selluliittiakin.
- Lihasten räjähtävyys kehittyy. Sitä on perus kuntosali- tai hölkkätreenillä vaikeampi harjoittaa.
- Raskaan treenin jälkeen aineenvaihdunta hyrisee tehokkaana vielä pitkään liikunnan jälkeenkin.
- Ystävän kanssa ulkoillessa saa samalla vaihdettua kuulumiset, ja voi tsemapata toinen toistaan kovempiin suorituksiin.
- Silmä lepää, kun ympärillä siintää kauniit maisemat.
- Pää tuulettuu ulkotreenissä.

Kuvassa liikunnallinnen Hanna-ystäväni

Mitä meidän treeniin kuului?

Alkuun kevyttä lämmittelyä. Portaiden nousua rauhalliseen tahtiin, muutama punnerrus ja kyykky.
Sitten alkoi varsinainen treeni.

Ensimmäinen nousu tikattiin ylös nopeaan tahtiin, joka portaalle astuen.
Toinen nousu tapahtui tasahypyillä joka toiselle rappuselle.
Kolmantena astuttiin joka portaalle, mutta leveällä askeleella (kuin rengasjuoksua).
Neljäs nousu rauhalliseen tahtiin, joka toiselle portaalle astuen, kantapäällä ponnistaen pakaraan tarkasti kohdistaen.
Viides nousu oli viimeinen. Tahti oli reipas, askellus joka portaalle.

Loppuverryttelyksi käveltiin reipas, mutta lyhyt lenkki. Jalat olivat makaronia, mutta mieli hyvä. Varmasti mennään uudestaan. Menkää tekin!

Kivaa päivää!

Ansku

14 kommenttia:

  1. Aivan loistava idea, mä olen kans katsellut meidän huudeja portaiden toivossa, mut tästä ihan läheltä ei taida löytyä hyviä, möh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääkin on reilun vartin ajon päässä, mut hyvän takia kannattaa jo vähän liikahtaa :D

      Poista
  2. Viime kesänä tein rappuset treeniä useasti.oli hienoa nähdä miten ajan kanssa rappusten juoksu alkoi sujumaan.Teksti oli mahtava ja antoi sellaista lisäpuhtia päivääni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sepä se! Toivon että mullakin kehittyis hapenottokyky, ihan jo juoksuakin ajatellen.

      Kiva jos pidit! :)

      Poista
  3. Vitsi mikä treenimaasto, tuolla tosiaan hikoilut sujuu maisemia ihaillessa :) Aurinkoisia kesäpäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Ei lainkaan pöllömpää :) Kiitos! Toivotaan että aurinkoa vielä riittää :)

      Poista
  4. Uhhuh sinua reipas ja vielä näillä helteillä. Mutta kyllä näytät niin upealtakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli varjoisa kohta niin hyvin pärjäs :)

      Poista
  5. Oi kuulostaa kivalta, jätemäen portaille ei hurauttaisi kauaa, harkintaan menee :P

    VastaaPoista
  6. Huh, hullu treeni. :D Pitää joskus kokeilla perässä, vanhempieni kodin lähellä on vastaavat portaat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ihan juu sai puuskuttaan ja luulisi että kuntoa kohottaisi. Kivaakin oli! Sinne vaan siis :)

      Poista
  7. Mä olen kans viime aikoina tehnyt porrasreenejä ja voin sanoo, että pohkeet ovat olleet niiiin tulessa reenin jälkeen! huhhuh!! :) mut tykkään ihan hulluna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, siis ihan tuskaa kävellä sitten kun pohkeet on ihan romuna :D Nyt onneksi helpottaa, pääsee taas salillekin niitä kiusaan ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!