maanantai 21. syyskuuta 2015

Kolme hyvää

...randomtuotetta. Nyt täytyy vinkata teillekin nämä.


- Weledan* ihana suihkuvoide. En varsinaisesti ole koskaan ollut suihkusaippuoide suurkuluttaja, ja talvipakkasilla olen käyttänyt suihkuvoiteita lähinnä siksi, ettei ihoni rapisi likaveden mukana viemäriin. Tätä tuotetta sensijaan olen käyttänyt ihan omaksi ilokseni, vaikkei iho olekkaan vielä päässyt kuivahtamaan. Manteli-suihkuvoide tuoksuu jumalaisen herkulliselta mantelileivokselta, ja koostumus on suloisen pehmeää. Sanoinko jo että i-ha-na tuote? Ja hei, Weledan tuotteet eivät sisällä synteettisiä säilöntäaineita, väri- tai tuoksuaineita, tai parabeeneja, eikä ainesosia tai valmiita tuotteita ole testattu eläimillä. Tätä löydät esimerkiksi Ruohonjuuresta.

- Korvatulpat. Kyllä vain! Kaikki herkkäuniset mitä luultavimmin arvostavat kunnollisia korvatulppia esimerkiksi reissuissa. Minä hankin omani Ruotsista apteekista, kun olin valvonut edellisyön kuunnellen laivalla kännisten ihmisten mölinöitä. Seuraavana yönä en valvonut. Nämä olivat käytössä myös taannoisella Helsingin visiitillä, kun hotellihuoneeseen kantautui Helsingin keskustan mölyt ja karjahdukset. Eivät kantauneet sen jälkeen, kun tungin nämä korvakäytäviini. Ihan eri luokkaa kuin ne perinteiset keltaiset palikat, jotka eivät istu korviini mitenkään päin. En tiedä saako näitä Suomesta, mutta mikäli eksyt Ruotsissa apteekkiin, kaappaa mukaasi pussi jossa lukee: Öronproppar. Skyddat extra bra mot störande ljud. Toimii. Suomesta voi toki löytyä ihan yhtä hyviä.

- Yotuelin all in one-hammastahna*. Olen ihastunut. Vaikka hampaani kaipaisivatkin oikojan lisäksi myös valkaisua, ei runsas teenjuonti näy niin radikaalisti kun olen käyttänyt tätä. Jani jopa mainitsi hampaideni väristä jotain positiivista pari viikkoa sitten. En tahdo enään vaihtaa Pepsodentiin.



*saatu blogin kautta

12 kommenttia:

  1. Korvatulpat. <3 Niihin jää koukkuun, 10v nukkunut joka yö ne korvissa ja ilman nukkuminen on mahdotonta, kauhea humina yms. :D Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Ihana! Onneksi mä en sentään ole koukkuuntunut, mutta tietyissä paikoissa nää vaan on niiiiiin jees keksintö :D

      Samoin sulle!

      Poista
  2. Mä tykkään ja käytän niitä perus classic korvatulppia ja olen tykännyt että toimivat. :) Joka yö käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hyvä! :) Itselle ne on jotenkin liian isot.

      Poista
  3. Tuo suihkuvoide näyttää niin houkuttelevalta pelkästään tuon purkin takia<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tuo suihkuvoide alkoi kiinnostamaan.
    Nuo Yotuelin tahnat ovat kyllä aika hyviä. Keväällä aloitin käyttämään ja luulen, että näissä pysyn. Minulla on siis neljää eri Yotuel tahnaa käytössä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama juttu. Tuskin palaan ihan hevillä vanhoihin tahnoihin :)

      Poista
  5. Todella kaunis kuva :) Monta kertaa on pitänyt ostaa tuo hammastahna. Täytyykin katsoa löytyykö sitä paikallisesta apteekista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Noni, eikun ostoksille. Tää on kyllä hyvää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!