lauantai 19. syyskuuta 2015

Näin ymmärrät miestäsi


Joskus meistä kaikista tuntuu varmasti äärimmäisen raskaalta yrittää kommunikoida oma puolison kanssa. Hänhän tuntuu olevan aiiivan eri planeetalta! Kuinka hienoa olisikaan ymmärtää häntä hiukan paremmin.

Hyviä uutisia. Se on ihan mahdollista. Varaa liput Riku Suokkaan Luolamies-esitykseen, ja maailmankuvasi avartuu räjähdysmäisesti. Sen lisäksi että show on hauska ja oikeasti viihdyttävä, se on, noh, informatiivinen. Ja hei, ensimmäinen esitys pitkään aikaan, jonka aikana en kaivannut kertaakaan kotiin.

Kirjoitin eilen fiiliksistäni, jotka eivät olleet kovinkaan korkealla. Ei oikeastaan edes tehnyt mieli lähteä kuuntelemaan stand uppia. Pelkäsin, että pahoitan mieleni entisestään. Onneksi kuitenkin lähdin. Nauroin reilu kaksituntisen esityksen aikana niin, että naurujooga jäisi kakkoseksi. Ja voi pojat, se teki hyvää!

Suosittelen tätä terapiamuotoa vahvasti. Niin mielialan parantamiseen, kuin parisuhdeterapiaksikin.

2 kommenttia:

  1. Miehen kanssa ei todellakaan ole aina samoilla aalloilla. Tää nauruterapia tekee kyllä hyvää! Kivaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Joo ei, mutta tämä avasi hauskalla tavalla. Ja tajusi siinä itsestäänkin jotain juttuja, vaikka kaikkea en allekirjoitakkaan ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!