tiistai 8. syyskuuta 2015

Ripaus oranssia ja mietteitä ruokavaliosta

Mieheni pomo esitti taannoin oikein mukavan vaateen. Ylitöitä olisi pidettävä vapaan muodossa pois. Niinpä me saimme viettää pidennettyä viikonloppuvapaata yhdessä, kun minullekin sattui eiliselle vapaapäivä. Lauantain ohjelmaan kuului koiranäyttely. Nuori berninpaimenkoiramme Hertta kävi pyörähtämässä tuomarin edessä, mutta mokoma on vielä niin ruipelo (siis se koira), ettei homma mennyt ihan putkeen. Lisää massaa ja isompi pää vaadittaisiin, kuulemma.

Samalle päivälle sattui myös kummipojan synttärit, ja minulla olikin näytön paikka. Itselleni, tosin vain, mutta kuitenkin. Olen ottanut tavakseni pitää 80% syö järkevästi-linjaa. Näin tilaa jää ajoittaisille synttäriherkuille ja muille, mutta pahus, viime viikolle osuikin kahdet syntymäpäivät. Maanataina mutustin kakkua ja mokkapalaa (sillä seuraksella että vatsani oli kipeä kaksi päivää), joten sunnuntaille ei jäänyt paljon varaa. Ei se mitään, tällaiselle kaikki tai ei mitään tyypille kohtuus ja kultainen keskitie-harjoitukset tekevät ainoastaan hyvää.


Ja tiedättekös! Vaikka valinnan varaa oli enemmän kuin riittävästi, minä sain pidettyä sisäisen sokerinhimoisen hirviöni kurissa. Moussekakusta, suklaakekseistä, suklaapusuista, pikkupitsoista, ruisnapeista, riisisuklaaherkuista ja bostonpullasta valitsin vain kolme. Keräsin lautaselleni yhden ruisnapin lohimoussella, yhden pienen riisisuklaaherkun ja pikkuisen palasen bostonpullaa. Ja se riitti aivan hyvin.

Eilen oli tapaaminen personal trainerin kanssa. Kävimme läpi ruokapäiväkirjani viikon ajalta ja hei jee, sain erinomaista palautetta. Kehitysehdotuksia oli kuitenkin muutama:

1. Proteiininsaantia pitäisi hiukan lisätä. Tämä on asia johon olen itsekin kiinnittänyt huomiota. Proteeinilisien käyttö on ollut melko niukkaa, koska tarkoitukseni on syödä mahdollisimman puhtaasti. En kelpuuta mitä tahansa mössöjä ja jauheita ruokavaliooni. Nyt olen kuitenkin löytänyt hyvän vaihtoehdon, ja voin taas käyttää enemmän proteiinilisiä. Kunhan vain saisin sen jo käsiini!

2. Rasvoihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. PT: n mielestä esimerkiksi kookosöljyn ja kanamunien käyttöä voisi vähentää, ja rypsiöljyn käyttöönottoa miettiä. Tästä meillä on pieni näkemysero, mutta aikomukseni on kuitenkin vähentää esimerkiksi kookosöljyn käyttöä smoothiessa niinä päivänä, kun käytän punaista maitoa enemmän kuin lorauksen (ja tämä tapahtuu harvoin). Kananmunien rasvaa - lähinnä kolesterolia en pelkää, ja rypsiöljyn käytöstä en ole kiinnostunut.

3. Herkut pois kolmeksi viikoksi. Tämä on nyt uusi juttu tämän valmennuksen aikana. Eli kohtuuden opettelu jää toistaiseksi, nyt on tarkoitus kiinteytyä. Sokerikakut ja suolaiset herkut jäävät siis kokonaan syömättä, vaikka olisi synttärit tai muut kemut. No, tämä ei ole vaikeaa. Niin kuin aiemmin mainitsin, olen sellainen kaikki tai ei mitään-tyyppinen suorittaja.


Nahkatakki Ellos
Nilkkurit saatu Eccolta
Korvakorut Jenni Saksa
Laukku Aleksi 13


Nyt on syytä laittaa läppärin kansi kiinni, koska iltavuoro kutsuu. Ihanaa, lyhyempi työvuoro tiedossa, ja pääsen kotiin jo kahdeksalta. Kivaa päivää teille!

Ansku

14 kommenttia:

  1. Jee :)! Hyvin sä vedät. Tsemppivä tsemppivä :) ja nyt vaan pysyt terveenä ja ehjänä <3
    Mukavaa loppu päivää. Törmätään salilla <3

    VastaaPoista
  2. Ihana pomo. Vapaata alkaa usein arvostaa enemmän kuin rahaa. Ihanat noi korvikset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyl vapaa-aijaa tarvitaan myös :) Ja eikö vaan olekkin ihanat!

      Poista
  3. Mahtavaa olet ihan ässä ja sitä paitsi super kaunis, ihana asu <3

    VastaaPoista
  4. Ihana asu!
    Hienosti sulla menee pt:n kanssa, ei tekisi pahaa minullekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mä aattelin alkaa hyvinvointivalmentajaksi. Voin ottaa sut harjoiutusasiakkaaksi ;)

      Poista
  5. You rock! Ja asu rokkaa myös, ihana yksityiskohta nuo pirteän väriset korvikset!

    VastaaPoista
  6. Sä näytät niin hyvältä! Upeeta, mä niin ihailen että jaksat ruokavaliot ja muut, minähän mussutan syksyn tullen kaiken eteen laitetun ja enemmänkin :) Ihanaa loppuviikkoa, oot hot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana!

      No hei niin mäkin ennen, mutta kun tuli niin paha olo :) Nyt ei tee mieli kun voin niin paljon paremmin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!