maanantai 12. lokakuuta 2015

Kiinnostavia asioita


Harmaa. Siis pukeutumisessa, ei taivaalla. Ensimmäinen ihastuminen tapahtui häidemme alla, kun pohdimme kaasojen asuvalintoja. Hopeanharmaa oli teemavärimme. Sittemmin unohdin kauniin hiirenharmaan sävyn, mutta tänä syksynä tuntuu siltä, että haluaisin pukeutua siihen jatkuvasti. Nyt haaveilen sellaisesta oikein paksusta ja pörröisestä, reilun kokoisesta harmaasta villapuserosta JOKA EI KUTITA. 

Espanjan kieli. Onko kauniimpaa? Syyttävä sormi osoittaa alkuvuoden Meksikon matkaa, sekä vähän Enrique Iglesiaksen Bailando-biisiä, joka muuten on tooodella kaukana siitä teiniaikojeni Paradision saman nimisestä, jonka lauloi sinihiuksinen nainen. Käsi ylös, kuka muistaa sen? Anyway, haaveilen espanjankielen kurssista, mutta ainakaan nyt siihen ei aika riitä. 


Kiitollisuus. Palautin kiitollisuusharjoitukset elämääni taas hetken tauon jälkeen. Tänäänkin olen saanut olla kiitollinen jo ties kuinka monesta asiasta. Ja se tuntuu huippuhyvältä. Terveyskirjaston nettisivustolta selviää sen olevan vastalääke negatiivisille tunteille. Sivusto kirjoittaa kiitollisuuden myös merkitsevän, että emme ota asioita itsestään selvinä ja annettuina, vaan osaamme arvostaa sitä, mitä meillä jo on. Erittäin kiehtova asia. Tästä haluan lukea jossain vaiheessa lisää. 

Syysflunssa. Onko todellakin hyvien elämäntapojeni ansiota etten ole vilustunut, vaikka tapaan päivittäin flunssaisia ihmisiä ja kausi on pahimmillaan? Ennen sairastin perinteisesti noin kaksi flunssaa vuodessa. Vinkkini ovat: Liiku paljon, juo paljon, syö runsain mitoin kasviksia ja marjoja, jätä sokeri pois - enkä tarkoita tällä vain sitä valkoista - ja muista inkivääri. Kunnon palanen joka päivä, niin keho jaksaa taistella viruksia vastaan. Ja tietysti, hörpi vihreää teetä. 


Herkkyys. Kuinka helpottavaa onkaan nyt kun ymmärrän itseäni paremmin. Kaikenlaiset kummalliset fiilikset ihmetyttivät pitkälle aikuisikään asti, kunnes sitten jossain törmäsin artikkeliin erityisherkkyydestä. Äärimmäisen kiehtova ja kiinnostava asia. Niinkuin kiitollisuudestakin, tästäkin aiheesta janoan lisätietoa. Melkein puoliväliin kahlattu kirja odottelee lukijaa. Vielä kun löytyisi sitä aikaa. 

Kardemummakahvi. En ole varsinaisesti kahvin ylin ystävä, siksi tämä kohta tuli itsellekin yllätyksenä. Olen kuitenkin kokenut kummallista kahvinhimoa toissapäivästä asti. Eilen se tarkentui kardemummakahvinhimoksi, mutta kardemumman puutteessa tyydyin kanelikahviin. Join sitä tänäänkin. Outoa. 

Viimeisin, muttei vähäisin: Musiikki. Tarkemmin sanottuna Maija Vilkkumaan vanhat biisit sekä uusi Lissu ja mä. Lisäksi Apulannan uusi kappale Valot pimeyksien reunalla on erinomainen. Kun olin teini, en juuri muuta kuunnellut kuin Vilkkumaan Maijaa. Nyt uuden levyn myötä löysin mimmin taas ja olen fiilistellyt, vähän nostalgisoinutkin vanhojen biisien äärellä. Nimim. se olin minä joka ajoi autolla sun ohi vähän liian kovaa moottoritiellä ja lauloi kurkku suorana:  


Mä söisin ja joisin ja valvoisin aina vaan ei siihen kukaan kuolis, se olla voisi se oisi niin ihanaaaaaaaa... 


Kivaa viikkoa ihmiset!

21 kommenttia:

  1. Just tänään töistä tullessani haaveilin isosta pörröisestä harmaasta neuletakista, joka ei kutita :)

    Ihana hyvän tuulen postaus ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä me saatais sellaiset??? :D

      Ja hei, kiitti ihana <3

      Poista
  2. Kiva juttu ja niin mukavat kauniit kuvat :)

    VastaaPoista
  3. No kylläpä oli kovin samaistuttavaa tekstiä tämä :) Juuri tänään haaveilin isosta harmaasta neuletakista. Muistan myös sinihiuksisen naisen. Enspanjankielen kurssi alkaa ensi syksynä, koska juuri nyt ei vaan millään ehdi. Ja tuo erityisherkkyys. Mikä onni että aihetta tutkitaan ja siitä puhutaan nykyään enemmän. Omat outoutensa alkaa tässä pikkuhiljaa nähdä uudessa (jopa ihan positiivisessa) valossa.

    Leppoisaa syksyistä viikkoa Ansku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Aikamoista :D Mut hei opetatko mulle sitten Epsanjan alkeet??? :D

      Kiitos samoin sulle, toivotaan että aurinko hellii <3

      Poista
  4. Olipas kiva postaus :)

    Saanko vinkata herkkuaamupalasta? Vinkkaan kuitenkin, en tiedä miksi se tuli mieleen tuosta kahvijutustasi... :D

    Kaurapuuro lautaselle -> päälle Valio Uuniomena-jugurttia -> keon päälle murskattuja cashew-pähkinöitä (+hunajaa) = NAAAAAAAM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tietty saa vinkata :) Ja hyvältähän tuo kuullostaa!

      Poista
  5. Ihana tuo eka kuva ja pipo näyttää huippukivalta! :) Itse olen ollut viimeksi lenssussa kun odotin esikoista ja nyt on kurkussa kaktus; odotus siis vie vastustuskyvyn. Vaikka olen räkäistä ja kuumeista lasta hoitanut monet kerrat, en ole itse sairastunut ja tästä kiitän kyllä ehdottomasti hyvää yleiskuntoa ja ruokavaliota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo on äidin tekemä <3

      Katos vaan joo, niin siinä taitaa käydä ettei riitä oikein suojat itselleen sitten. Toivottavasti ei pääse flunssa kaatamaan :)

      Poista
  6. Kanelikahvi on testattu ja niin hyvää. <3
    Täytyykin seuraavasi kokeilla tuota kardemummaa., :)

    VastaaPoista
  7. Eikä! Ihania kuvia <3
    Ja kardemummakahvi, minun lemppari myös! Täytyy tunnustaa että mieli jo vähän kaipaa joulua..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kiitti :) Mä en ole vieläkään saanut sitä... Täytys saaha ensin sitä kardemummaa!

      Poista
  8. Ilahduttava postaus! Kardemummakahvi, nam. Tulee hippasen kyllä jo joulu mieleen, mutta vitsi pikkuhiljaa taas odotan sitä :D Ehkä vähän ajoissa, mutta kyllähän se siellä kutkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vo kun kiva kuulla, kiitos Rosita <3

      Ja hei onhan joulu ihana :) Just se joulunaika. Fiilistely ja maut... <3 <3

      Poista
  9. Ihana ihana postaus ♥ Ja nyt, taidanpa mennä kahvin keittoon ja ehkä heittää siihen jotain maustetta sekaan :) Täällä nimittäin on se syysflunssa päällä koko perheellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, kiitti!

      Pikaista paranemista teidän sakille <3

      Poista
  10. Aivan uskomattoman ihanat kuvat jälleen. Sulta pitää kyl ottaa mallia kuvissa.
    Itsellä on ensi viikon Helsingin reissulle yksi haave ja toive, iso, harmaa neule. Muuta en taho (no ainahan sitä Vuittonin vois haluta) mut se neule ois ihana löytää.
    Täällä on yskitty ja niistetty jo useamman viikon. köh köh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos vain, onpa mukava kuulla! Sitäpaitsi olethan sä tosi kuvauksellinen. Tääkin postaus: http://suortuva.blogspot.fi/2015/09/syksyn-harmaassa-viitassa.html <3

      Pikaista paranemista!

      Poista

Kiitos kommentistasi!