keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Lopetan

- Jos saisit valita ihan mitä vain hoitajan työtä, mitä tekisit? Kysyi työkaverini eilen kahvihuoneessa. 

 - Tekisin tätä työtä, tällä osastolla, vastasin epäröimättä. Lisäsin kuitenkin perään, että olosuhteet olisivat kyllä suotuisammat. 

Niin. Tällä hetkellä näyttää siltä että minun panokseni nykyisessä työpaikassani alkaa olla käytetty. Kun tämän illan vuoro on saatettu päätökseen, on edessä vielä kaksi työpäivää. Tammikuisen loman jälkeen ehkä yksi. Sittenkö se on ohi? Olo on juuri nyt kolkko, vaikka helpotus olikin se ensimmäinen tunne, jonka koin asiasta kuullessani. 

Viime ajat ovat olleet vaikeita. Samaan aikaan johto painottaa kuinka kaiken pitää näyttää hyvältä ja potilaille on oltava kohteliaita. Sloganimme on potilas ensin. Samaan aikaan toisesta sairaalasta vähennetään paikkoja, ja potilaat virtaavat meille. Vakansseja jätetään täyttämättä, vuoroista vähennetään hoitajia ja toimenpiteitä lisätään. Kokeneet hoitajat jäävät eläkkeelle, osa vaihtaa työpaikkaa. Sijaisia on paljon, osa aivan vastavalmistuneita. Potilaat ovat koko ajan vanhempia, sairaampia. Yhtäkkiä osastolle saattaa tulla viisi potilasta samaan aikaan, ruokatauko on pitämättä, ja jo osastolla oleviakin pitäisi auttaa. Kellot soivat, omaiset haluavat keskustella, sekava potilas pyrkii sängynlaidan yli ja puhelinkin pirisee. Neuvo ja ohjaa siinä sitten uutta työkaveria, kun itsekin on pihalla kuin lumiukko.


Hallinnan tunne on kadonnut. Kirjoitin tovi sitten kuinka tunnen olevani risteyksessä. Jatkanko tätä työtä vai en? Jaksanko vieläkin yrittää puskea alanvaihtosuunnitelmiani eteenpäin, vaikka tuntuu että energia ei riitä.

Joku kysyi lähitulevaisuuden suunnitemaani. Että mitä teen sitten kun sopimukseni nykyisessä työpaikassani loppuu. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en tiedä. En yhtään tiedä, koska en jaksa miettiä. Olen joulunpyhät vapaalla, joten toivon että saan taas vähän kasattua ajatuksiani. Huomaan että vapaapäivien aikaan, levänneenä, pääni toimii aivan erilailla. Pystyn suunnittelemaan elämääni, punnitsemaan eri vaihtoehtoja, mutta työputkien aikaan olo on synkkä. Haluaisin vain mennä peiton alle ja luovuttaa.

Koen epäreiluksi että joudun lopettamaan työni, koska en voi olla samaan aikaan onnellinen. Palatakseni vielä kirjoituksen alkuun, mikäli minulla olisi kaikki valta, haluaisin jatkaa nykyistä työtäni samaan aikaan opiskellen toista, uutta alaa. Haluaisin että työn tekeminen olisi taas inhimillistä, eikä se veisi kaikkea energiaani. Haluisin tehdä tulevaisuudessa työtä kirjoittamisen, hyvinvoinnin ja tapahtumatuotannon parissa. Ylläpitäisin kuitenkin myös sydänhoitajan osaamistani, jotta voisin hyödyntää sitä esimerkiksi hyvinvointijuttujen kirjoittamisessa. 

Tällainen pyyntö joululahjaksi. 

5 kommenttia:

  1. Juuri liian kiireisen, paineistetun, hektisen työn vuoksi terveydenhuollosta lähtevät herkät, korkean työmoraalin ja ihmisten kohtaamisen taitajat, koska he eivät voi enää tehdä työtänsä niin hyvin kuin haluaisivat. Yhtälö on mahdoton. Äärettömän surullista. Ihmisten hoitamista kun ei voi suorittaa. Hienot strategiat ja hoitoperiaatteet jäävät vain leijumaan jonnekin hyvin kauaksi todellisuudesta. Been there, done that...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin tässä jutellut puolivakavasti ystävien kanssa, että ala sopii koville ja kylmille tyypeille. Heille joilla on loistava paineen- ja stressinsietokyky, eikä juuri empatiankykyä riesanaan.

      Oletko vaihtanut alaa? Jos saa udella, minkälaista työtä teit ennen ja mitä nyt? Oletko nyt tyytyväisempi?

      Kiitos kommentista ja hyvää joulua! :)

      Poista
    2. Kokemusta on kertynyt oman työn, sairauden sekä sairaan perheenjäsenen asioiden hoitamisen myötä. Olen edelleen töissä sairaalassa, tällä hetkellä esimiestyössä ja siten vähän kauempana varsinaisesta potilastyöstä. En oikein kyllä osaa kuvitella muuta kuin työtä ihmisten auttamisen parissa. Nyt pääsee ehkä enemmän vaikuttamaan, mutta kyllä usein tuntee olevansa puun ja kuoren välissä. Sairaalahierarkia kun on niin jäykkä ja monessa suhteessa vanhoillinen. Tsemppiä pohdintoihin, sydämen äänen kuuntelua se vaatii. Rauhallista joulua!

      Poista
  2. Tunnistan niin itseni sun tekstistä, työtä hoitajana rakastaa mutta tuntuu että paukut on loppu. Toisaalta koen hyvänä että tän tunteen tunnistaa koska en halua että tää fiilis näkyy yhtään työssä. Täälläkin ollaan aivan tienristeyksessä, mutta miksi silti on niin vaikeaa uskaltaa ottaa se tarvittava askel omiin unelmiin, vaikka tietää että sillon voisin henkisesti ja fyysisesti paljon paremmin. Toivottavasti joululoma antaa aikaa ja tilaa ajatuksille! ❤️ Kaunista pyhien aikaa! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä olet myös hoitaja?! En tiennytkään. Kiva saada vertaistukea ♡

      Hyvää joulun aikaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!