tiistai 15. joulukuuta 2015

On tärkeää liikkua itseään kuunnellen - oikeasti

Syksy lipsahti salakavalasti suorittamisen puolelle. Tiedän, se on paheeni ja muutos on työn alla. Sen lisäksi, että vahingossa suoritin työni, koulun sekä blogin, suoritin myös liikunnan. Kun PT pari kuukautta sitten kysyi miten jakselen, vastasin kirkkain silmin, että hyvin menee. Minä puran stressin liikuntaan, eikä viidestä seitsemään liikuntakertaa viikossa ole liikaa. Tunsin oikeasti, että asian laita oli juuri näin 

Joinain raskaina päivinä pohdin, kuinka kummassa muut tämän tekee. Että miksi minä en muka jaksa. Vertasin itseäni jopa äiteihin. Eihän minulla ole edes lapsia sotkemassa aikatauluja ja harrastuksiani. Että eihän minulla ole syytä olla näin poikki. Sitten pakkasin kimpsut ja kampsut salikassiin ja lähdin treenaamaan. En muistanut huomioida, että liikunnan vaikutukset eivät ole suotuisia jos treenaa hampaat irvessä silloin, kun elämä on muutenkin hektistä.


Kun uupumus työssä pääsi niskan päälle ja sain levätä, lopetin samalla liikunnan suorittamisenkin. Vaihdoin kuntosalin joogaan, ja tein rauhallisia metsälenkkejä koirien kanssa. Vietin ihan oikeita vapaapäiviä, ja harjottelin elämästä nauttimista - ilman suorittamista. Olo alkoi helpottaa.

Nyt palailen taas pikkuhiljaa astetta tehokkaamman liikunnan pariin. Olen treenannut nyt pari kertaa viikossa kuntosalilla, ja kävin testaamassa juoksukuntoanikin. Kuntoa riittäisi kyllä keuhkokapasiteetin puolesta, mutta kesällä satutettu lonkka ei juoksusta vieläkään piittaa.

Eilen illalla makasin sohvalla. Lehteä lukiessani mietin etten millään viitsisi lähteä kuntosalille. Kun oli pimeää ja kaikkea. Jos lähtis johonkin kivaan kahvilaan, nauttis elämästä, mietin. Siinä kohtaa tajusin uivani vaarallisissa vesissä. Haluan olla ihminen, jonka elämään liikunta kuuluu olennaisena osana. Liikunnan on todettu lisäävän samojen välittäjäaineiden määrää, joiden avulla masennuslääkkeetkin toimivat. Lisäksi mielihyvähormonit lähtevät hyrräämään. Haluan ehdottomasti näin hyvän asian pysyvän elämässäni. Haluan nauttia siitä. 


Olisi ollut hölmöä jättää kuntoilu väliin. Koska olo oli väsynyt ja laiska, päätin tehdä lyhyen, mukavan treenin. Lempeästi oman jaksamiseni mukaan. Niinhän siinä kävi, että alkuverryttelyn jälkeen painot nousivatkin vauhdilla ja hiki lensi. Sain itsestäni irti ihan normaalitehoisen treenin, vähän kuin vahingossa. Jälkikäteen olo oli hyvä. Olin ylpeä itsestäni.

Jatkossa olen itselleni armollinen, tässäkin asiassa. Tekee hyvää lähteä ja liikkua voinnin mukaan - itseään huijaamatta. Viitsiminen ja jaksaminen ovat kaksi eri asiaa. Liikunta on hyväksi, mutta jos elämässä on meneillään sata muutakin asiaa, ja kaikkea tehdään yhtä suurella intensiteetillä, voi käydä huonosti. Jostain on nipistettävä, muuten liikunta ei toimi enään stressiä poistavana, vaan päinvastoin. Se lisää sitä. Tämän hoksaaminen ihan käytännössä on ollut äärettömän valaisevaa.

Lempeää tiistain jatkoa!

16 kommenttia:

  1. Allekirjoitan täysin!
    Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  2. Liian usein tulee liikkuminen nykyään jätettyä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä sitten vain työstämään asiaa :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ole hyvä, ja kiitos! Kiva jos pidit :)

      Poista
  4. Liikkuminen on kyllä ihanaa ja sitä kaipaa aika pian jos tulee useampia vapaapäiviä. Mutta silloin kun elimistö kaipaa lepoa niin sekin on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, että kroppa alkaa kaivata liikuntaa. Meidät kuitenkin on luotu liikkumaan, istumaan :)

      Poista
  5. Sepä se onkin aikamoinen läksy oppia - se itsensä kuuntelu.
    Hyvällä matkalla olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Olen vasta alussa tällä matkalla, mutta onneksi suunta vaikuttaa oikealta :)

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus! Totesin itse saman, fyysinen ja psyykkinen stressi kasaantuvat ihan samaan kuormaan. Itsestäänselvyytenä pitämäni "ihminen on psykofyysinen kokonaisuus"piti kropan todentaa ihan käytännössä, kun pää ei sitä ymmärtänyt :-). Ikää kun tulee, pitää vielä enemmän kuunnella omaa oloa. Toivottavasti sitä viisaus omasta olemisesta kasvaa vuosien myötä. Mukavaa joulun odotusta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, onpa kiva kuulla!
      Tää just onkin jännä, että tän asian on kyllä tiennyt. Mutta ei sitten kuitenkaan oikeasti ymmärtänyt. Moni tupakoiva sydäninfarktipotilas sanoo samaa. Että tiesin kyllä että polttaminen on vaarallista, mutta vasta nyt ymmärrän asian laidan todella.

      Hyvää joulunaikaa sinnekin! :)

      Poista
  7. Töihin palattuani en oo oikeen saanut liikunnasta kiinni. Olin tottunut, että annan 90% ajastani Mikolle ja järkytyin, kun huomasin kuinka kauhea ikävä pikku palleroa on töissä. Kuulostaa varmaan selittelyltä, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Ehkä tuossa tammikuussa alkaa taas liikunta kiinostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika aikansa kutakin, vai miten se meni :)

      Poista
  8. Hyvä postaus! Toi on niin tuttua toi yleinen suorittaminen ja varsinkin sen raskaan liikunnan suorittaminen muutenkin hektisenä aikana. Ajattelin pitkään että kunnon treeni tekee kiireen ja paineen keskellä hyvää mutta sitten myöhemmin tajusin että pitää oikeasti suhteuttaa sitä liikuntaa henkiseen stressiin ja rasitukseen. Kova treeni+henkinen paine ei sovi yhteen. Pitäisi vaan harjotella tunnistamaan ne vaiheet kun olisi hyvä himmailla liikunnan kanssa ja keskittyä rauhallisempiin muotoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ja se tunnistaminen on tosi haasteellista. Mutta kokemuksosta aina sitten oppii, kunhan pysähtyy miettimään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!